- Aamu on muusain ystävä. (Erasmus Rotterdamilainen) [1]
- Aamun ensimmäinen tunti on päivän peräsin. (Henry Ward Beecher) [1]
- Aamun torkku, illan virkku on taloon hävitys. (Kauhava) (Kansanrunousarkisto)
- Aamut ovat mysteerioita. (Henry Vaughan) [1]
- Aasi on aasista kaunis ja sika siasta. (John Ray) [2]
- Jos miehet voisivat tulla raskaaksi, abortti olisi sakramentti. (Florynce Kennedy) [3]
- Abortti tarkoittaa suomen kielessä sikiönlähdetystä, mutta tuntuu vieraskielisenä sanana kauniimmin sopivalta lääkärin reseptiin. Se ei ole niin merkitsevä asia, se tarkoittaa vain erästä toimenpidettä. Melko tavallista. (Paavo Haavikko) [3]
- Absolutismi on oikeastaan piilevää juoppoutta. (Kari Suomalainen) [4]
- Aforismi = uusaikainen, mieskohtaiseen, salattuun tuntoon pohjautuva sananlasku, jossa ajatus tekee pienen, mutta tiukan solmun. (Juhani Siljo) [3]
- Ahneella on paskanen loppu. (Suomalainen sananlasku) [3]
- Ahneella on pitkät kädet. (James Kelly) [3]
- Ahneelle on koko luonto liian vähän. (Seneca) [3]
- Ahneus on teollisuuden kannustin. (David Hume) [3]
- Aika, mitä se on? Ei semmoista ole. (F. E. Sillanpää) [5]
- Aika on ainoa todellinen kiirastuli. (Samuel Butler) [6]
- Aika on koulu jossa opimme, / Aika on tuli jossa palamme. (Delmore Schwartz) [5]
- Aika on myrsky, jossa me kaikki olemme eksyksissä. (William Carlos Williams) [5]
- Aika on rahaa, ja monet maksavat velkansa sillä. (Josh Billings) [6]
- Aika on rahan tuhlausta. (Oscar Wilde) [5]
- Aika on vain virta, jossa kalastan. (H. D. Thoreau) [5]
- Aika on varas jota ei voi rangaista. (Phyllis McGinley) [6]
- Aika on viila joka hioo ääntä pitämättä. (Englantilainen sananlasku) [6]
- Aika paljastaa kaiken. Se on suupaltti ja puhuu silloinkin, kun ei pyydetä. (Euripides) [6]
- Aika pysähtyy missä vain niille, joita se ei sido. (Mirkka Rekola) (Silmänkantama)
- Aika: se jota ihminen aina yrittää tappaa, mutta joka lopulta tappaa hänet. (Herbert Spencer) [5]
- Aikuisena oleminen on yksinoloa. (Jean Rostand) [5]
- Aivomme ovat kello seitsemääkymmentä vuotta varten. Elämän enkeli vetää kerran ne kaikki, sulkee sitten kotelon ja antaa avaimen ylösnousemuksen enkelille. (Oliver Wendell Holmes vanhempi) [5]
- Aivot: laite jolla me ajattelemme, että me ajattelemme. (Ambrose Bierce) [5]
- Aivot ovat pelto, johon luonto kylvää ajattelun siemenet, ja maaperän laatu määrää sadon. (Robert Ingersoll) [5]
- Aivot ovat vain paja, jossa henki työskentelee. Aivot ovat kuin urut, ja henki on urkuri joka soittaa niitä. (Sundar Singh) [7]
- Ajatteleminen on kiinnostavampaa kuin tietäminen, mutta ei niin kiinnostavaa kuin katsominen. (J. W. von Goethe) [7]
- Ajatteleminen on maailman epäterveellisin asia, ja ihmisiä kuolee siihen niin kuin mihin tahansa muuhunkin tautiin. (Oscar Wilde) [8]
- Ajatteleminen on olemista jossakin paikassa. (Pentti Saarikoski) [8]
- Ajatteleminen on sitä että sanoo ei. (Alain) [9]
- Ajatteleminen on äänetöntä puhumista. Puhuminen on ääneen ajattelemista. (F. Max Müller) [7]
- Ajattelijat valmistelevat vallankumouksen, bandiitit toteuttavat sen. (Mariano Azuela) [10]
- Ajattelussa on ihmisen suuruus. (Blaise Pascal) [8]
- Ajatuksemme ovat usein pahempia kuin me itse. (George Eliot) [8]
- Ajatukseni ovat huoriani. (Denis Diderot) [8]
- Ajatukset eivät säily. Niistä pitää tehdä jotakin. (Alfred North Whitehead) [11]
- Ajatukset ovat tullivapaita. (Martti Luther) [11]
- "Ajatukset ovat tullivapaita"? Mikäli eivät ylitä rajoja. (Stanislaw Jerzy Lec) [11]
- Ajatuksista ei ketään rangaista. (Ulpianus) [11]
- Ajatus ei pue nuorta naista. (Richard Sheridan) [11]
- Ajatus on esitettävä puheena ja haave lauluna. (Henri Amiel) [12]
- Ajatus on parempi kuvanveistäjä kuin joku Rodin tai Michelangelo. Ihmisen kasvot ilmaisevat mitä hän sisimmässään ajattelee. (Thomas Dreier) [8]
- Ajatus on vapaa! (William Shakespeare) [11]
- Ajatus suuntautuu aina eteenpäin. Se näkee liian kauas, kauemmas kuin ruumis, joka pysyy nykyhetkessä. (Albert Camus) [8]
- Ajatus tulee silloin kun se haluaa, ei silloin kun minä tahdon. (F. W. Nietzsche) [11]
- Ajatusten maailmassa, joka on suuri, rajaton on luonnon avaruus, heikko eksyy ilman opasta. (Jaakko Juteini) [8]
- Ajatustunti on ain tyyrempi kun tyätunti. (Sananlasku Kaarinasta) (Kansanrunousarkisto)
- Akkain kiel on toisesta päästä irti. (Liperi) (Kansanrunousarkisto)
- Alastomuus merkitsee puhtautta. (Mika Waltari) [13]
- Alempiarvoiset kapinoivat päästäkseen tasa-arvoisiksi ja tasa-arvoiset päästäkseen ylempiarvoisiksi. (Aristoteles) [10]
- Aloittaminen on aina hauskaa. (J. W. von Goethe) [13]
- Amerikan löytäminen oli mainio asia, mutta vielä hienompaa olisi ollut jättää se keksimättä. (Mark Twain) [14]
- Amerikan nuoruus on sen vanhin perinne. (Oscar Wilde) [14]
- Amerikassa on tunti neljäkymmentä minuuttia. (Saksalainen sananlasku) [14]
- Amerikka! maailman velipuoli! Jotain hyvää ja jotain pahaa jokaisesta maasta. (Philip James Bailey) [13]
- Amerikka on iso, ystävällinen koira hyvin pienessä huoneessa. Joka kerta kun se heilauttaa häntäänsä, se kaataa tuolin. (Arnold Toynbee) [14]
- Amerikka on niin pelottava maa, ei pelottava sen takia, että olisi paljon tuntematonta ja salattua ja niissä kohdissaan tappavaa, vaan sen takia, että kaikki on avointa, tunnettua ja julkista ja päivänselvää ja sen takia huomaa olevansa itse tuntematon ja täynnä eksyksiin joutunutta. (Veijo Meri) [14]
- Amerikka on Jumalan sulatusastia. (Israel Zangwill) [14]
- Amerikka on köyhän maan unelma onnesta – kaukainen haave rikkaudesta ja vapaudesta. Siellä ovat kaikki ihmiset ruhtinaita – siellä ajavat työmiehetkin omilla autoillaan. (Mika Waltari) [14]
- Amerikka on maa, jossa yhdellä dollarilla ostaa elinikäisen varaston aspiriinia, ja käyttää sen viikossa. (John Barrymore) [13]
- Amerikka on niin pelottava maa, ei pelottava sen takia, että olisi paljon tuntematonta ja salattua ja niissä kohdissaan tappavaa, vaan sen takia, että kaikki on avointa, tunnettua ja julkista ja päivänselvää ja sen takia huomaa olevansa itse tuntematon ja täynnä eksyksiin joutunutta. (Veijo Meri) [14]
- Amerikka on nuorten miesten maa. (Ralph Waldo Emerson) [13]
- Amerikka on ollut ja on osaksi edelleenkin yhden luokan maa. Se on suunnaton, synnyinmaan maaperästä ja sen perinteistä irtirepäistyjen ihmisten meri. (H. G. Wells) [14]
- Amerikkalainen menee kyllä valtameren toiselle puolelle taistelemaan demokratian puolesta, mutta ei kadun toiselle puolelle äänestämään valtiollisissa vaaleissa. (Bill Vaughan) [15]
- Amerikkalainen on joko juutalainen tai antisemitisti ellei hän sitten ole molempia yhtä aikaa. (Jean-Paul Sartre) [15]
- Amerikkalainen on paimentolainen uskonnossa, aatteissa, moraalissa. (James Russell Lowell) [14]
- Amerikkalaiset eivät koskaan kanna sateenvarjoa. He ovat varautuneet kulkemaan ikuisessa auringonpaisteessa. (Alfred E. Smith) [15]
- Amerikkalaiset eivät kävele koskaan. Talvella on liian kylmä ja kesäisin liian kuuma. (J. B. Yeats) [15]
- Amerikkalaisten röyhkeys (...) on syntisen yltiöpäistä. Luultavasti he palkkaavat vielä itselleen oman jumalan. Semmoisen, jota ei tarvitse rukoilla, vaan joka tekee niin kuin käsketään. (Tatu Pekkarinen) [14]
- Antaminen on intohimo, lähestulkoon pahe. Meillä täytyy olla joku, jolle me voimme antaa. (Cesare Pavese) [16]
- Anteeksiantaminen on aina epäloogista, eikä kuitenkaan voi olla pelkäämättä ihmistä, joka ei koskaan anna anteeksi. (Lin Jutang) [16]
- Anteeksianto ja sovitus ovat elämässä paljon, paljon voimakkaammat kuin kosto. (Johannes Linnankoski) [16]
- Anteeksianto on jumalallinen voitto. Vihollinen joka vain on lyöty maahan voi nousta uudelleen. Mutta leppynyt vihollinen on todella voitettu. (Friedrich von Schiller) [17]
- Anteeksianto on kostoa parempi. (Pittakos) [17]
- Aplodit ovat kuitti, eivät lasku. (Artur Schnabel) [17]
- Aplodit ovat latteuden kaiku. (Ambrose Bierce) [17]
- Aristokraatit ovat aina julmia. (Wendell Phillips) [18]
- Arkkitehti asuu harvoin talossa, jonka hän itse on rakentanut. Siinä hän muistuttaa nykyfilosofia. (Ludwig Börne) [19]
- Arkkitehtuuri on jähmettynyttä musiikkia. (J. W. von Goethe) [19]
- Arkkitehtuurissa ei ole muuta vikaa kuin arkkitehdit. (Frank Lloyd Wright) [19]
- Arkunkansi ei ole käyttäjän puolelta näyttävä. (Stanislaw Jerzy Lec) [20]
- Armeija marssii vatsallaan. (Napoleon Bonaparte) [21]
- Armeija on valtio valtiossa; se on yksi aikamme paheista. (Alfred de Vigny) [21]
- Armeliaisuus on pahansuopaisinta uteliaisuutta. (George Bernard Shaw) [21]
- Arvonsa miäsi ansaitseepi, vaan ei liika ylistystä. (Turkulainen sananlasku) (Kansanrunousarkisto)
- Arvostelija, kissa vieköön, puhuu aina pahaa / juuri niistä kappaleista, jotka tuovat rahaa! (Olli) [22]
- Arvostelija on jalaton mies joka opettaa juoksemista. (Channing Pollock) [22]
- Arvostelijat ovat kuin kyntävän hevosen kimpussa kiehaavia paarmoja. (Anton Tšehov) [22]
- Arvostelijoille: aasinkin potkuun kuolee. (L. A. Salava) [22]
- Aseet tekevät meidät mahtaviksi, voi tekee meidät vain lihaviksi. (Hermann Göring) [21]
- Asia on yks, mutta siinä on monta haaraa. (Hartola) (Kansanrunousarkisto)
- Asia vaatii ymmärrystä, tanssiminen rallatusta. (Tuusniemi) (Kansanrunousarkisto)
- Asianajaja ja kärrynpyörä vaativat voitelua. (Saksalainen sananlasku) [23]
- Asiantuntija on ihminen joka on lakannut ajattelemasta - hän tietää! (Frank Lloyd Wright) {{SSSK|23}
- Asiantuntija on ihminen, joka tietää yhä enemmän yhä vähemmästä. (William James Mayo) [24]
- Ateismi on enemmän ihmisten huulilla kuin sydämessä. (Francis Bacon) [24]
- Ateismi on pienen älymystön pahe. (Voltaire) [25]
- Ateismi osoittaa mielenlujuutta, mutta vain tiettyyn rajaan asti. (Blaise Pascal) [26]
- Atomipommi on paperitiikeri, jota amerikkalaiset taantumukselliset käyttävät ihmisten pelottelemiseksi. (Mao Zedong) [24]
- Aurinko ampuu kultanuoliaan. (Aaro Hellaakoski) [25]
- Aurinko ei paista muutamalle puulle ja kukkaselle, vaan koko avaran maailman iloksi. (Henry Ward Beecher) [25]
- Aurinko istuu kultaisella valtaistuimella halliten lapsiaan, häntä kiertäviä planeettoja. (Nikolaus Kopernikus) [25]
- Aurinko on hyvä kello. (Suomalainen sananlasku) [25]
- Aurinko se paistaa niin hyville kuin pahoillekin. (Suomalainen sananlasku) [25]
- Auto pitää perheen koossa. Siihen ei mahdu ulkopuolisia. (Henrik Tikkanen) [27]
- Auto vie ja tuo, mutta ei rikkaaksi tee ketään. (Suomalainen sananlasku) [27]
- Autot ovat niittokoneita. (Erno Paasilinna) [27]
- Autuaita ovat puupäät, sillä he eivät huku. (Suomalainen sananparsi) [27]
- Avaruus / Ikuisuus // Taivas täynnä auringoita, / meri täynnä pisaroita, / aallon alla aalto uus. (Lauri Viita) [28]
- Avioituminen merkitsee oikeuksien puolittamista ja velvollisuuksien kaksinkertaistamista. (Arthur Schopenhauer) [29]
- Avioliiton ei tarvitse suinkaan olla onnellinen ollaksensa oikea avioliitto. Monta kertaa sen onnettomuus on juuri ainoa onni, sillä se on koulu, joka kasvattaa todellisen ihmisen. Vasta todellisina ihmisinä ja täysikasvuisina me olemme oikea käyttövoima. (Maria Jotuni) [30]
- Avioliiton kahle on niin raskas, että sitä kantamaan tarvitaan kaksi - joskus kolmekin. (Alexandre Dumas nuorempi) [28]
- Avioliiton onnellisuuden tai onnettomuuden voi lukea vain lasten silmistä. (Robert F. Kennedy) [30]
- Avioliiton solmiminen on toimitus, jossa rengas pujotetaan naisen sormeen ja miehen nenään. (Herbert Spencer) [29]
- Avioliitossa nimittäin on se varjopuoli, että se tekee ihmisen epäitsekkääksi, ja epäitsekkäät ihmiset ovat persoonattomia. (Oscar Wilde) [29]
- Avioliitossa on monta vaivaa, mutta selibaatissa ei ole yhtään nautintoa. (Samuel Johnson) [28]
- Avioliitossa pitää lakkaamatta taistella sen pahinta peikkoa - tottumusta - vastaan, ennen kuin se ehtii nielaista kaiken kitaansa. (Honoré de Balzac) [28]
- Avioliitot solmitaan taivaassa, siksi niin moni putoaakin häiden jälkeen pilvistä. (Johann Nestroy) [30]
- Avioliitto ei ole luotu kaikkia varten, ei miellytä kaikkia eikä sovi jokaiselle kokeiltavaksi. Se on syypää paljoon kärsimykseen; se vuotaa verta tuhannesta haavasta. (Edvard Westermarck) [29]
- Avioliitto on aikaa sitten lakannut olemasta yleislääke naisten hermostollisiin vaivoihin. (Sigmund Freud) [28]
- Avioliitto on ainoa laillinen sopimus joka kumoaa osapuolten väliltä kaikki ne lait jotka turvaavat juuri sen tarkoittamaa suhdetta. (George Bernard Shaw) [29]
- Avioliitto on ainoa orjuuden muoto, jonka lainsäädäntömme tunnustaa. Ei ole enää muita orjia kuin kotien valtijattaret. (John Stuart Mill) [30]
- Avioliitto on ainoa paha, jota ihmiset rukoilevat. (Kreikkalainen sananlasku) [30]
- Avioliitto on ainoa taloudellinen yritys, johon sijoittajat yhtyvät tunnesyistä. (Erno Paasilinna) [30]
- Avioliitto on arpapeli, johon miehet panevat panokseksi vapautensa ja naiset onnensa. (Mme de Rieux) [29]
- Avioliitto on ateria, jolla pöytärukous on joskus ruokaa parempi. (C. C. Colton) [28]
- Avioliitto on inhimillisen yhteiselämän alkusolu, se perusmuoto, jonka terveydestä yhteiskunnan menestys riippuu. (Erkki Kaila) [30]
- Avioliitto on kuin rieska: lauantaina se on hyvvee, maanantaina tekkee mieli ruisleipee. (Nurmes) (Kansanrunousarkisto)
- Avioliitto on kuin sakset, jonka puoliskot ovat erottamattomat, jonka terät liikkuvat eri suuntiin, mutta rankaisevat jokaista joka tunkeutuu niiden väliin. (Sydney Smith) [29]
- Avioliitto on maailman suosituin erehdys. (Noël Coward) [28]
- Avioliitto on suosiossa koska siinä liittyy enimmäismäärä kiusauksia enimmäismäärän tilaisuuksia. (George Bernard Shaw) [29]
- Avioliitto on tunteiden paperikori. (Bertrand Russell) [29]
- Avioliitto tässä elämässä on kuin kaksintaistelu keskellä sotaa. (Edmond About) [28]
- Avioliittoa pidetään vaarallisten vieraiden viettien suojana. Tämä johtaa usein avioliitoissa pakkotilaan, jossa osapuolet eivät ole uskollisia eivätkä uskottomia, eivät vihaa eivätkä rakasta, eivät puhu eivätkä vaikene. (Jörn Donner) [28]
- Avioliittoon sisältyy paljon muutakin kuin neljä paljasta jalkaa samassa sängyssä. (Ben Jonson) [30]
- Aviomiehen joka mielii viettää onnellista avioelämää tulisi oppia pitämään suunsa kiinni ja shekkivihkonsa auki. (Groucho Marx) [31]
- Aviomiehenä oleminen on kokopäivätyötä. Siksi niin monet aviomiehet epäonnistuvat. He eivät kykene keskittymään siihen koko tarmollaan. (Arnold Bennett) [31]
- Aviomies, niin sanoakseni, ei koskaan ole muuta kuin rakastetun miehen korvike. (Sigmund Freud) [31]
- Aviovaimo on orja, joka vaatii päästä valtaistuimelle. (Honoré de Balzac) [31]
- Bach on Bach niin kuin Jumala on Jumala. (Hector Berlioz) [32]
- Bach on pianonsoiton perusta, Liszt sen huippu. Yhdessä he tekevät Beethovenin mahdolliseksi. (Ferruccio Busoni) [33]
- Beethovenin musiikki on musiikkia musiikista. (F. W. Nietzsche) [34]
- Bestselleri on keskinkertaisen kyvyn kullattu hautapaasi. (Logan Pearsall Smith) [35]
- Bolševikkiliikkeen suuret piirteet voidaan nähdä vasta tulevaisuudessa, silloin, kun niitä voidaan katsoa kyllin kaukaa. Se voi muodollisesti hävitä ja vaihdella, mutta se suuri ura, jonka se on avannut valtiolliselle toimelle, on kuolematon, on ihmiskunnan valoisan tulevaisuuden tie. (Algot Untola) [34]
- Byrokraatit ovat jesuiittoja ja valtion teologeja. (Karl Marx) [36]
- Täydellinen byrokraatti on henkilö, joka onnistuu pidättymään päätöksenteosta ja välttämään kaiken vastuun. (Brooks Atkinson) [34]
- Hyvin toimiva, täydellinen byrokratia on divisioona joka ei hyökkää, koska jokainen sotilas huoltaa toistaan. (Paavo Haavikko) [34]
- Byrokratia on jättiläiskoneisto, jota kääpiöt käyttävät. (Honoré de Balzac) [34]
- Demokratia alkaa tahdosta. (Samuli Paronen) [37]
- Demokratia antaa joka ihmiselle oikeuden olla oman itsensä sortaja. (James Russell Lowell) [36]
- Demokratia ei ole mikään prototyyppi, se ei ole pysyväinen, ei aina sama, vaan alinomaisten vaihtelujen, alinomaisen käymisen ja kehityksen alainen. (Urho Kekkonen) [36]
- Demokratia ei ole muuta kuin unelma: se pitäisi luokitella samaan kastiin Arkadian, Joulupukin ja Taivasten valtakunnan kanssa. (H. L. Mencken)[36]
- Demokratia ei ole sitä, että sortajat on raivattu tieltä, vaan sitä, että kansa pystyy itse tekemään ratkaisuja omissa asioissaan. (Matti Kurjensaari) [36]
- Demokratia ei tarkoita "minä olen sinun vertaisesi", vaan "sinä olet minun vertaiseni". (James Russell Lowell) [36]
- Demokratia keksittiin, jotta muutama lisää saisi valtaa. (Henrik Tikkanen) [37]
- Demokratia: keskinkertaisuuden tyrannia. (Aaro Hellaakoski) [36]
- Demokratia näyttää sopivalta vain hyvin pienelle maalle. (Voltaire) [37]
- Demokratia on evoluution eikä revoluution tulos. (Wolf H. Halsti) [36]
- Demokratia on julmempaa kuin tyrannien sodat. (Seneca) [37]
- Demokratia on taito johtaa sirkusta apinahäkistä käsin. (H. L. Mencken) [36]
- Demokratia on taito pitää itsensä kurissa, niin ettei toisten tarvitse pitää kuria yllä. (Georges Clemenceau) [36]
- Demokratia on tärkättyyn paitaan tehty reikä, josta sahanpuru hitaasti valuu ulos. (E. B. White) [37]
- Demokratia sinne tai demokratia tänne. (Adolf Hitler) [36]
- Ellei demokratia yllä myös sanoihin, ei sillä ole valtaa tekojen nimeämiseen, se jää pelkäksi sanaksi. (Samuli Paronen) [37]
- Demokratiaa vastaan ei ole muuta lääkettä kuin sotilaat. (Wilhelm von Merchel) [36]
- Nykyaikaiselle demokratialle lehdistöstä on tullut eräänlainen pysyvä kansankokous; se korvaa meille sen, mitä tori oli antiikin demokratioissa. (Hartwig Frisch) [38]
- Demokratian aluksen, joka on kyntänyt kaikki myrskyt, saattaa upottaa itse laivassa syntyvä kapina. (Grover Cleveland) [36]
- Demokratiassa epäpätevien paljous valitsee sen sijaan että turmeltuneet harvat nimittäisivät. (George Bernard Shaw) [37]
- Demokratioilla on taipumuksena kaikissa asioissa keskinkertaistaa. (James Fenimore Cooper) [36]
- Demokratioissa politiikka on taitoa saada kansa uskomaan että se hallitsee. (Louis Latzarus) [36]
- Diplomaatin pitää olla idealisti olematta utopisti, realisti olematta kyynikko. (Daniele Varé) [39]
- Diplomaatit ovat käyttökelpoisia vain kauniilla ilmalla. Heti kun alkaa sataa, jokainen pisara hukuttaa heidät. (Charles de Gaulle) [37]
- Diplomatia on shakkipeliä, jossa shakataan kansakuntia. (Karl Kraus) [37]
- Kaikkivaltias Dollari, tuo maailmanlaajuisen palvonnan suuri kohde. (Washington Irving) [40]
- Draamallisen taiteen alalla on ainoana tehokkaana, ainoana mahdollisena teatterikouluna - näyttämöllinen esiintyminen. (Ida Aalberg) [41]
- Dramaturgia on tehtävä enemmän näyttelijän ja näyttämön ehdoilla kuin kirjoituspöydän ehdoilla. (Kalle Holmberg) [41]
- Edistys on ongelmien äiti. (G. K. Chesterton) [39]
- Edistystä on kieltämättä tapahtunut: keskitason amerikkalainen maksaa nyt veroja kaksi kertaa enemmän kuin aikaisemmin sai palkkaa. (H. L. Mencken) [39]
- Eduskunnassa oltuaan ihminen harvoin palaa takaisin rehelliseen työhön. (E. W. Howe) [42]
- Egoisti ei siedä egoismia. (Joseph Roux) [43]
- Egoisti: henkilö jolla on huono maku, kiinnostuneempi itsestään kuin minusta. (Ambrose Bierce) [39]
- Eksistentialismi on mahdollista vain maailmassa, jossa Jumala on kuollut tai ylellisyyttä, ja jossa kristinusko on kuollut. (Gabriel Vahanian) [43]
- Elokuva on ajatusten kivettynyt suihkulähde. (Jean Cocteau) [43]
- Elokuva on teollisuutta. (André Malraux) [43]
- Elokuva on totuus kaksikymmentäneljä kertaa sekunnissa. (Jean-Luc Godard) [43]
- Elokuva tekee mahdolliseksi kokea ilman vaaraa kaiken sen jännityksen, intohimon ja kiihkon, jonka tavallisessa elämässä joudumme tukahduttamaan. (C. G. Jung) [43]
- Elokuvan pituuden pitäisi olla suoraan verrannollinen ihmisen virtsarakon kestävyyteen. (Alfred Hitchcock) [43]
- Elokuvassa on aina jotakin, joka oikeuttaa 100 minuutin yksinäisyyteen pimeässä. (James Agee) [43]
- Elokuvat ovat uusi kirjallisuus. (Cecil B. de Mille) [43]
- Eläimet kuulevat kuolemasta ensimmäisen kerran silloin kun kuolevat. (Arthur Schopenhauer) [44]
- Eläimet ovat ystävistä parhaita - eivät kysy mitään, eivät sano moitteen sanaa. (George Eliot) [45]
- Eläimet vanhenevat vain meidän silmissämme. (G. C. Lichtenberg) [43]
- Eläintarha: eläimille suunniteltu paikka, jossa ne voivat tutkia ihmisten käyttäytymistä. (Oliver Herford) [45]
- Eläintarhat ovat eläinten slummeja. (Desmond Morris) [43]
- Eläinten äänet ovat vain halkeamia hiljaisuudessa. On aivan kuin eläimet yrittäisivät ruhonsa voimalla repiä auki hiljaisuuden. (Edmond Picard) [45]
- Eläminen on ajattelemista. (Cicero) [7]
- Elämä ei ole pelkästään elossa olemista, vaan terveenä olemista. (Martialis) [46]
- Elämä ilman viinaa on venäläisten mielestä sama kuin jos ei eläisi ollenkaan. (Kaapro Jääskeläinen) [47]
- Elämä kuluu eikä me opita mitään. Ja sitten me kuollaan, ja meidän jälkeen tulee uusia ihmisiä jotka on aivan yhtä julmia kuin mekin. (Kjell Westö) (Etelä-Suomen Sanomat 10.8.2017)
- Elämä on ikäänkuin tikapuita myöten kiipeämistä: alapää etääntyy, mitä ylemmäksi pääsee. (Santeri Alkio) [44]
- Elämä on jokaiselle ihmiselle eristyskoppi, jonka seinät ovat peililasista. (Eugene O'Neill) [48]
- Elämä on katiska. (Viikate)
- Elämä on kaunein satu. (H. C. Andersen) [44]
- Elämä on kuin lapsen paita: lyhyt ja sontainen. (Ilomantsi) (Kansanrunousarkisto)
- Elämä on laiffii. (Matti Nykänen)
- Elämä on murheen laakso. (Mana Mana)
- Elämä on taistelua, mutta ei sodankäyntiä. (John Burroughs) [49]
- Jokainen elämä on taivalta oman itsensä luokse. (Hermann Hesse) [50]
- Elämä on vanha takki, joka aina aamulla on vedettävä ylle. (Jean Anouilh) [44]
- Elämä saattaa kaikki ihmiset toistensa tasalle; kuolema paljastaa ketkä ovat nousseet muita korkeammalle. (George Bernard Shaw) [51]
- Elämämme kudelma on sekalaista lankaa, hyvää ja huonoa yhdessä. Hyveemme ylpistyisivät elleivät paheemme niitä vitsoisi, ja vikamme joutuisivat epätoivoon elleivät hyveemme niitä vaalisi. (William Shakespeare) [52]
- Elämän salaisuus on taiteessa. (Oscar Wilde) [53]
- Elämäni ehtona siis on, että syön pihvin. Mutta on parempi kuolla kuin muuttua raakalaiseksi. Testamentissani on ohjeet hautajaisiani varten. Arkkuani ei saa seurata synkeä surusaatto, vaan saattajinani tulee olla sonneja, lampaita, kanaparvi ja pieni pyörillä kulkeva akvaario, jo joka eläimellä on kaulassa valkoinen nauha sen miehen kunniaksi, joka meni mieluummin kuolemaan kuin söi lähimmäisiään. (George Bernard Shaw) [54]
- Elämänohjeista on poliisijärjestyksen liikenneohjesääntö kaikkein elämänmyönteisin. (L. A. Salava) (SSSK)
- Elämässä kaikki on jossakin muualla, ja sinne pääsee autolla. (E. B. White) [27]
- Elämässä kaikki on teatteria. (Margo Jones) [41]
- Enemmistö pysyy vähemmistönä, aina. (Erno Paasilinna) [55]
- Englannissa on neljäkymmentä kaksi uskontoa ja vain kaksi kastiketta. (Voltaire) [56]
- Englantilainen keittiö ei käytä muita mausteita kuin puudutusaineita. (Paul Claudel) [57]
- Englantilaisessa on kaikki hiilihangon ominaisuudet lukuunottamatta sen ajoittaista lämpöä. (Daniel O'Connell) {{SSSK|45}
- Englantilaisilla on ihmeellinen kyky muuttaa viini vedeksi. (Oscar Wilde) [58]
- Enkeli ei taivaassa ole kukaan sen kummempi. (George Bernard Shaw) [58]
- Enkelit osaavat lentää, sillä ne suhtautuvat itseensä kevyesti. (G. K. Chesterton) [58]
- Ennakkoluulo on tietämättömyyden lapsi. (William Hazlitt) [58]
- Epäluottamus toiseen synnyttää epäluottamusta toisessakin, ja uudet aseet tuottavat torjunta-aseita. (John F. Kennedy) [59]
- Epätoivo kaksinkertaistaa voimamme. (John Ray) [59]
- Epätoivo on hinta, joka on maksettava mahdottomasta päämäärästä. (Graham Greene) [59]
- Epätoivo on voittanut monta taistelua. (Voltaire) [59]
- Epäusko on ihmeitä voimakkaampi. (Jacques Rigaut) [60]
- Erakon pitkän iän salaisuus: ei nähnyt kenenkään kuolevan. (Mirkka Rekola) (Maailmat lumen vesistöissä)
- Eriarvoisten tasa-arvoinen kohtelu johtaa väistämättä eriarvoisuuteen. (Platon) [37]
- Esimerkki on parempi kuin sen noudattaminen. (Ambrose Bierce) [61]
- Esimerkki on parempi kuin tuhat todistetta. (William Gladstone) [61]
- Hyvien esimerkkien luominen on yhtä arvokasta kuin niiden seuraaminen. (Francis Bacon) [61]
- Fanaatikko on henkilö, joka ei pysty muuttamaan mieltään eikä suostu muuttamaan puheenaihetta. (Winston Churchill) [62]
- Fanaatikko on ihminen, joka tekee niin kuin arvelee että Luojakin tekisi, jos tämä vain tietäisi mistä asiassa on kysymys. (Finley Peter Dunne) [62]
- Fanaatikko voi olla lamppu, joka paistaa, tai majakka, joka vilkuttaa, ei koskaan laiva, joka kohisee ohi. (Aaro Hellaakoski) [62]
- Fanaatikon päässä ei ole sopukkaa, jonne järki mahtuisi. (Napoleon Bonaparte) [62]
- Fanaatikot uskovat mielellään, että heitä on paljon. (Jouko Tyyri) [62]
- Fanaattisuudesta on vain yksi askel raakalaisuuteen. (Denis Diderot) [62]
- Fanaattisuus on aina vainon lapsi. (Napoleon Bonaparte) [62]
- Fanatismi on sitä, että kaksinkertaistaa ponnistuksensa, kun on unohtanut päämääränsä. (George Santayana) [62]
- Suuri filosofia ei ole virheetön, vaan peloton filosofia. (Charles Péguy) [63]
- Filosofia ei saa olla työtä eikä virkaa, sen pitää olla sydämen ja älyn yhteinen intohimo. Niinkuin taide. (Juhani Siljo) [63]
- Filosofia: käsittämättömiä vastauksia ratkaisemattomiin pulmiin. (Henry Adams) [64]
- Filosofia leikkaa enkeliltä siivet. (John Keats) [63]
- Filosofia on eräänlainen kosto todellisuudelle. (F. W. Nietzsche) [63]
- Kaikki filosofia on jonkin elämänvaiheen filsofiaa. (Nietzsche) [63]
- Filosofia on valtaosaltaan sitä että yksi filosofi väittää kaikkia toisia aaseiksi. (H. L. Mencken) [63]
- Filosofia on yhtä varhainen kuin uskonto ja vanhempi kuin kaikki kirkot. (Karl Jaspers) [64]
- Filosofialla on hieno lausuma joka asiasta. - Kuolemasta sillä on niitä kokonainen varasto. (Laurence Sterne) [63]
- Filosofialle ja kaiulle ei kukaan kykene sanomaan viimeistä sanaa. (Jean Paul) [64]
- Kaikki filosofiat ovat viime kädessä pötyä, mutta toiset ovat suurempaa pötyä kuin toiset. (Samuel Butler) [64]
- Filosofien koko elämä on kuoleman tarkastelua. (Cicero) [65]
- Filosofille ja kaiulle ei kukaan kykene sanomaan viimeistä sanaa. (Jean Paul) [64]
- Filosofin pitää olla aikakautensa huono omatunto. (F. W. Nietzsche) [64]
- Kaikki filosofiset opit särkevät tekohampaansa tieteen nahkeisiin totuuksiin. (Jean Rostand) [63]
- Suuret filosofit ovat runoilijoita, jotka uskovat runojensa todellisuuteen. (Antonio Machado) [65]
- Filosofit ovat vain eri tavoin selittäneet maailmaa, mutta tehtävänä on sen muuttaminen. (Karl Marx) [65]
- Filosofit! Varokaa löytämästä viisasten kiveä. Se ripustetaan teidän kaulaanne. (Stanislaw Jerzy Lec) [65]
- Flirtti on rakkauden akvarelli. (Paul Bourget) [63]
- Freud etsii ja löytää ihmisen psyyken hänen housuistaan. (Lin Jutang) [66]
- Freud ja hänen kolme orjaansa, Esto, Kompleksi ja Libido. (Sophie Kerr) [67]
- Führer on aina oikeassa. (Joachim von Ribbentrop) [68]
- Halla matalan pannoo, kalja köyhän juovuttaa. (Joroinen) (Kansanrunousarkisto)
- Kun hallintokoneisto paisuu, se muodostaa yhteiskuntaluokan. Se ei enää palvele kansaa eikä siihen pyrikään. Virkakoneisto elää omaa elämäänsä ja kansan on palveltava sitä. (Erno Paasilinna) (SSSK)
- Hallitsemisen taito on jumaloinnin organisointia. (George Bernard Shaw) [69]
- Hallitsemisen taito perustuu siihen, ettei anna miesten vanheta viroissaan. (Napoleon Bonaparte) [69]
- Hallitsijat ovat ihmisiä Jumalan edessä ja jumalia ihmisten edessä. (Nathaniel Ames) [63]
- Huonot hallitukset eivät hallitse pitkään. (Seneca) [69]
- Hallitus ei voi olla parempi kuin sitä tukeva yleinen mielipide. (Franklin D. Roosevelt) [70]
- Mikä hallitus on paras? Se joka opettaa meidät itse hallitsemaan itseämme. (J. W. von Goethe) [69]
- Hallitus on parhaimmillaankin vain välttämätön paha, pahimmillaan kestämätön. (Thomas Paine) [69]
- Halveksunta on koston ylevin muoto. (Baltasar Gracián) [71]
- Halveksunta on pahantuulista itsekeskisyyttä. (S. T. Coleridge) [69]
- Hampais koiran miakka o. (Noormarkku) (Kansanrunousarkisto)
- Harakan pesästä ei pie ehtii hanhen munii eikä sian päätä köyhän paasta. (Vehkalahti) (KRA)
- Ei haukka kanan parkua mieleensä pane. (Pori) (KRA)
- Haukotus on mykkä huuto. (G. K. Chesterton) [71]
- Se sanoi hyvin joka sanoi että haudat ovat enkelten jalanjälkiä. (Henry Wadsworth Longfellow) [71]
- Hauta ei ole mikään umpikuja. Se on portti, läpikäytävä. Se suljetaan pimeän tullen ja avataan jälleen aamun sarastaessa. (Victor Hugo) [71]
- Hauta kaiken sovittaa. (Johan Olof Wallin) [71]
- Hauta on paikka jonne kuolleet pannaan odottamaan lääketieteen ylioppilaan tuloa. (Ambrose Bierce) [71]
- Hautajaiset ovat kauniita kuolemaan verrattuna. (Tennessee Williams) [20]
- Hautajaiset: pakanallinen tilaisuus, jossa esitämme kunnioituksemme vainajalle rikastuttamalla hautausurakoitsijaa ja lisäämme murhettamme kulungeilla, jotka tuovat huokauksiimme lisää syvyyttä ja kaksinkertaistavat kyyneleemme. (Ambrose Bierce) [20]
- Hautausmaa tekee meidät surullisiksi, sillä sen on ainoa paikka maailmassa, jossa emme enää ole yhteydessä vainajiimme. (Francois Mauriac) [72]
- Aita hautausmaan ympärillä on hullutusta, sillä sisäpuolella olevat eivät voi tulla ulos ja ulkopuolella olevat eivät tahdo sisään. (Arthur Brisbane) [20]
- Hautausmaat ovat täynnä ihmisiä, joita ilman ei maailma tullut toimeen. (Elbert Hubbard) [39]
- Hautoja on joka kokoa. (Thomas Fuller) [71]
- Heikko kokeilee, ellei muulla niin paheella, tarpeettomasti. (Maria Jotuni) [72]
- Heikkouksien heikkous: sentimentaalisuus. (Elmer Diktonius) [72]
- Heikkous on ainoa vika, jota ei käy korjaaminen. (La Rochefoucauld) [72]
- Heikkous, sinun nimesi on nainen! (William Shakespeare) [72]
- Heikot miehet ovat aina varovaisia ja epäluuloisia. (Napoleon I) [72]
- Helvetilläkin on lakinsa. (J. W. von Goethe) [73]
- Helvetin uskontona on patriotismi ja hallitusmuotona valistunut demokratia. (J. B. Cabell) [73]
- Helvetti on helpompi kestää kuin tyhjyys. (Philip James Bailey) [73]
- Helvetti on kivetty hyvillä aikomuksilla. (Samuel Johnson) [73]
- Helvetti on kivetty pappien pääkalloilla. (Johannes Khrysostomos) [73]
- Helvetti on monessa suhteessa Lontoon kaltainen kaupunki. (Percy Bysshe Shelley) [74]
- Helvetti on toiset ihmiset. (Jean-Paul Sartre) [74]
- Helvetti on tyhjä ja kaikki pirut ovat täällä. (William Shakespeare) [74]
- Helvettiin on helppo laskeutua. (Vergilius) [74]
- Jos helvettiä ei ole, niin koko joukko saarnamiehiä käärii rahaa väärin perustein. (William A. Sunday) [74]
- Henkeni on hevosessa, talouteni naisessani. (Nurmes) (Kansanrunousarkisto)
- Henkinen vapaus merkitsee vapautta tehdä selkoa näkemästään, kuulemastaan ja tuntemastaan, ja sitä, ettei ole pakko sepittää kuviteltuja tosiasioita ja tunteita. (George Orwell) [75]
- Hermot, siinä koko ihminen. (José Cabanis) [74]
- Herra on herra ryysyissäkin. (Ruotsinpyhtää) (Kansanrunousarkisto)
- Herrasmiehen luominen on kolmen sukupolven työ. (Robert Peel) [76]
- Kerran herrasmies, aina herrasmies. (Charles Dickens) [74]
- Herrasmies ei koskaan ole kuullut vitsiä aikaisemmin. (Austin O'Malley) [76]
- Herrasmies: mies joka ei lyö naista hattu päässä. (Fred Allen) [74]
- Herrasmies on mies, joka ei koskaan loukkaa kenenkään tunteita tarkoittamattaan. (Oliver Herford) [74]
- Herrasmies on mies joka on valmis suojelemaan naista kaikelta - paitsi tältä herrasmieheltä. (Ernest Hemingway) [74]
- Oikea herrasmies on se, joka ei ole millään tavalla olevinansa. (La Rochefoucauld) [76]
- Meidän aikamme herrasmies on se jolla on varaa tehdä kuten jokainen hölmö tekisi jos varaa olisi: kuluttaa tuottamatta. (George Bernard Shaw) [76]
- Herroil ja kissoill on samanlaiset päivät: kumpiakin kiitetään, kumpiakin syötetään. (Pori) (Kansanrunousarkisto)
- Hevonen on erinomainen työläinen, oikein esikuva. Se on tavattoman vaitelias, kärsivällinen. Jos sillä on joku mielipide olosuhteistaan, niin se on aina pitänyt sen omina tietoinaan. Se ei ole koskaan nurissut, lakkoillut. Jos se ei jaksa, niin se kaatuu. Orjan orja! (Pentti Haanpää) [77]
- Hiisi viepi vinkuvalta, pahahenki parkuvalta. (Puolanka) (Kansanrunousarkisto)
- Hiljaiset ihmiset ovat vaarallisia. (La Fontaine) [78]
- Hiljaisuus minun himoni, / haikeus minun haluni, / ilta tumma tuttavani, / ystäväni yö sanaton. (Otto Manninen) [78]
- Hiljaisuus on kuoleman heimoa. (Aleksis Kivi) [78]
- Hiljaisuus on lähellä rukousta, edeltää rukousta, seuraa sitä, on kenties rukous itse, oikean toiminnan levollinen äiti. (Jarno Pennanen) [78]
- Hiljaisuus on surun parasta ruokaa. (James Russell Lowell) [78]
- Vain hiljaisuus on suurta, kaikki muu on heikkoutta. (Alfred de Vigny) [79]
- Hiljaisuus on syvä kuin iankaikkisuus, puhe on matala kuin aika. (Thomas Carlyle) [78]
- Hiljaisuus on totuuden äiti. (Benjamin Disraeli) [78]
- Hiljaisuus on vastauksena sietämätön. (Charles Dickens) [78]
- Hinta, jonka rahasta maksamme, maksetaan vapaudella. (Robert Louis Stevenson) [80]
- Jos hinta on sama, valitsevat ihmiset yleensä mieluummin hyvän kuin huonon, ellei se ole hengentuote. (Samuli Paronen) [79]
- Hintit: luonnon yritys päästä eroon pehmeistä pojista tekemällä heidät kykenemättömiksi jatkamaan sukua. (F. Scott Fitzgerald) [81]
- Hirttäminen on liian lempeä rangaistus hänelle, sanoi herra Julmuus. (John Bunyan) [79]
- Historia ei ole mitään seikkailukertomusta. (Samuel Johnson) [82]
- Historia ei toista itseään: Austerlitzin taistelu on kerran taisteltu eikä sitä enää koskaan taistella. (Henri Bergson) [83]
- Historia ei ole juuri muuta kuin luettelo ihmiskunnan rikoksista, typeryyksistä ja onnettomuuksista. (Edward Gibbon) [82]
- Historia ei tuo hyvitystä kärsimyksille eikä rangaistusta vääryyksille. (Lordi Acton) [83]
- Historia, kaikkine isoine niteineen, käsittää vain yhden sivun. (Lordi Byron) [83]
- Historia olisi mainio asia, jos se vain olisi totta. (Leo Tolstoi) [84]
- Historia on juhlasaatto eikä filosofia. (Augustine Birrell) [83]
- Kaikki historia on nykyhistoriaa. (Wallace Stevens) [84]
- Historia on painajainen josta yritän herätä. (James Joyce) [82]
- Historia on pelkkiä puolueohjelmia. (Ralph Waldo Emerson) [82]
- Historia on pelkkää juoruilua. (Oscar Wilde) [84]
- Historia on vaarallisempi tuote kuin mikään kemian aikaansaannos. (Paul Valéry) [84]
- Historia opettaa kaksi varmaa asiaa: hintoja ei voi säännöstellä ja kaikkea ei voi verottaa. (Paavo Haavikko) [82]
- Historia opettaa miten sitä pitää väärentää. (Stanislaw Jerzy Lec) [84]
- Historia todistaa oikeaksi sen mitä tahdotaan. (Paul Valéry) [84]
- Historia toistaa itseään. Se on yksi historian puutteista. (Clarence Darrow) [83]
- Historiallinen totuus muistuttaa jossakin määrin pilviä, jotka vasta etäältä nähtyinä saavat muodon. (Wilhelm von Humboldt) [82]
- Historiankirjoittaja: epäonnistunut romaanikirjailija. (H. L. Mencken) [84]
- Historiankirjoittaja katsoo taaksepäin. Lopulta hän myös uskoo takaperin. (F. W. Nietzsche) [81]
- Historiankirjoittaja on selin kääntynyt profeetta. (Friedrich von Schlegel) [81]
- Historiankirjoittajat ovat juoruämmiä jotka kiusaavat kuolleita. (Voltaire) [81]
- Hiuksellakin on oma varjonsa. (Publilius Syrus) [85]
- Homoseksuaalisuudesta tulee paljon muodikkaampi pahe kuin huorintekemisestä. (Tobias Smollett) [81]
- Huhu ei aina ole väärässä. (Tacitus) [86]
- Huhu kulkee nopeammin, mutta ei pysy paikallaan yhtä kauan kuin totuus. (Will Rogers) [86]
- Hulivilistä mies tulee, mutt ei nahjuksesta koskaan. (Raumalainen sananlasku) (Kansanrunousarkisto)
- Hullu ajattelee että muut ihmiset ovat päästään vialla. (Publilius Syrus) [87]
- Hulluja on joka paikassa, mielisairaaloissakin. (George Bernard Shaw) [87]
- Hullusta se kävisi joka näkisi asiat sellaisina kuin ne ovat. (William Ellery Channing) [88]
- Hullut ryntäävät sinne, minne enkelitkin pelkäävät astua. (Alexander Pope) [87]
- Hulluus kukkii keveästi. (Paavo Haavikko) [86]
- Humalainen ihminen on elävä ruumis. (Johannes Khrysostomos) [89]
- Humalatila on vapaaehtoista mielisairautta. (Seneca) [89]
- Humoristina ei voi kukaan ihminen täydellisesti epäonnistua. (Kaarlo Uskela) [90]
- Huoleton hevoton poika, aivan huoleton akaton. (Pyhäjärvi Vpl.) (Kansanrunousarkisto)
- Huora katuu yhtä usein kuin vesi happanee. (Arabialainen sananlasku) [89]
- Huumori on oikeaa demokratiaa. (R. U. Johnson) [91]
- Huumori on sitä, että nauraa kaikesta huolimatta. (Otto Bierbaum) [91]
- Huumorikin on maailmankatsomus. Se on maailmankatsomuksista sovinnollisin. (Juhani Siljo) [91]
- Huvilasta on vain kaksi ilopäivää: ensiksi kun sen saa valmiiksi, ja toiseksi kun sen saa myydyksi. (Pori) (Kansanrunousarkisto)
- Hygienia on moraalin turmelemaa lääketiedettä. (H. L. Mencken) [12]
- Hymy hyytyi, silmä sammui, / pois kulki kultainen elämä. (Eino Leino) [90]
- Hyve on jalokivi - edustavimmillaan vaatimattomassa kehyksessä. (Francis Bacon) [90]
- Hyve täyttää päämme, mutta pahe sydämemme. (C. C. Colton) [52]
- Pakon sanelema hyvyys ei ole hyvyyttä. (Ivan Turgenev) [92]
- Hyvyys ei sen varmemmin tee ihmisiä onnellisiksi kuin onnellisuus hyviksi. (Walter Landor) [92]
- Hyvyys ja pahuus ovat Jumalan oikea ja vasen käsi. (P. J. Bailey) [93]
- Todellinen hyvyys nousee ihmisen omasta sydämestä. Kaikki ihmiset syntyvät hyvinä. (Konfutse) [92]
- Hyvyys on helpompi tunnistaa kuin määritellä. (W. H. Auden) [52]
- Hyvälle ihmiselle maailma on hyvä. (Gandhi) [92]
- Hyvän loppu on paha, ja pahan loppu on hyvä. (La Rochefoucauld) [93]
- Todellinen hyväntekijä herättää meissä pelkoa, vihaa, jopa inhoa. Emme ymmärrä sellaista, se on hullua. (Samuli Paronen) [92]
- Härkä ei puske sen tähden että sillä on sarvet, vaan koska se tahtoo puskea, on sillä sarvet. (Arthur Schopenhauer) [94]
- Hävetä moraalittomuuttaan: se on askelma portaissa, joiden toisessa päässä häpeää moraalisuuttaankin. (F. W. Nietzsche) [94]
- Hölmön korvaan viisaan puhe nukahtaa. (William Shakespeare) [95]
- Ihailu: kohtelias tunnustuksemme että joku toinen muistuttaa meitä. (Ambrose Bierce) [94]
- Ihailu on tietämättömyyden tytär. (Benjamin Franklin) [94]
- Ihme on uskon rakkain lapsi. (J. W. von Goethe) [96]
- Ihme: tapahtuma jota kuvailevat ne joille sen kertoivat ne jotka eivät sitä nähneet. (Elbert Hubbard) [96]
- Ihmeet ovat vastasyntyneitten kirkkojen kapaloita. (Thomas Fuller) [96]
- Ihmettely - se on tiedon siemen. (Francis Bacon) [60]
- Ihminen ei muutu koskaan: aina joko uhri tai pyöveli. (Alphonse de Lamartine) [97]
- Ihminen ei ole muuta kuin mitä hän tekee itsestään. Se on eksistentialismin ensimmäinen periaate. (Jean-Paul Sartre) [27]
- Ihminen ei vihaa niin kauan kuin halveksii. (F. W. Nietzsche) [98]
- Ihminen etsii yhteiskunnasta tukea, hyötyä ja suojaa. (Francis Bacon) [99]
- Ihminen hengittää kevyemmin kun pitää suunsa kiinni. (Stanislaw Jerzy Lec) [78]
- Ihminen: itsensä kesyttänyt petoeläin. (Pierre Reverdy) [100]
- Ihminen joka inttää olevansa yhtä hyvä kuin muutkin, uskoo olevansa parempi. (E. W. Howe) [101]
- Jokainen ihminen koneen osana, ja konetta käyttämässä viha, viha porvareita kohtaan: siinä on minusta bolševismi. (D. H. Lawrence) [34]
- Ihminen on aina ollakseen, kun saa kirjoittaa nimensä, vaikkapa vain puun kylkeen. (Alexandre Dumas nuorempi) [39]
- Ihminen on ainoa eläin joka pystyy ikävystymään. (Erich Fromm) [102]
- Jokainen ihminen on ainut laatuaan / niin kuin versiot yhdestä teemasta ovat. (Pentti Saarikoski) [100]
- Ihminen on aurinko, ja aistit ovat hänen kiertotähtensä. (Novalis) [25]
- Ihminen on elämän rukous yli sen rajojen. (Max Scheler) [100]
- Ihminen on ihmiselle susi. (Plautus) [100]
- Ihminen on ihmisen ainoa veli tässä maailmassa. (Mika Waltari) [103]
- Ihminen on ihmistä vain pinnalta. Nylkekää hänet, aukaiskaa, ja heti on vastassa koneisto. (Paul Valéry) [103]
- Ihminen on irvikuva siitä mitä hänen pitäisi olla. (Arthur Schopenhauer) [100]
- Ihminen on itse pahin vihollisensa. (Cicero) [104]
- Ihminen on jalo eläin, loistava tuhkana ja ylväs haudassa. (Thomas Browne) [60]
- Ihminen on joko jumala tai eläin. (Aristoteles) [60]
- Ihminen on järjetön koska hän etsii, suuri koska hän löytää. (Paul Valéry) [103]
- Ihminen on kaiken mitta. (Protagoras) [100]
- Ihminen on kaunis kone, joka toimii hyvin huonosti. Hän on kuin rannekello, josta voi enintään sanoa että se tekee näyttävän vaikutuksen. (H. L. Mencken) [97]
- Ihminen on kauppoja tekevä eläin; mikään muu eläin ei toimi siten - eivät koirat vaihda luita keskenään. (Adam Smith) [100]
- Ihminen on kiinnostavampi kuin ihmiset. Jumala loi omaksi kuvakseen hänet eikä heitä. (André Gide) [105]
- Ihminen on kuin oikean käden rukkanen. Kun sen kääntää nurin, se on vasemman käden rukkanen. (Veijo Meri) [97]
- Ihminen on Luojan mestariteos. Mutta kuka niin sanoo? - Ihminen. (Paul Gavarni) [106]
- Ihminen on luonnon mestariteos jo siitäkin syystä, että hän kaiken determinismin uhallakin uskoo toimivansa vapaana olentona. (Georg Christoph Lichtenberg) [97]
- Ihminen on luonnon perusvirhe! (William Schwenck Gilbert) [106]
- Ihminen on luotu aineesta ja hengestä, eläimellisyys päättyy häneen ja enkeliys alkaa hänestä. (Honoré de Balzac) [60]
- Ihminen on mielisairas eläin. (Peter Weiss) [87]
- Ihminen on, mitä hän itsestään tekee. (J. V. Snellman) [100]
- Ihminen on nuora, eläimen ja yli-ihmisen välille jännitetty - nuora kuilun yllä. (F. W. Nietzsche) [97]
- Ihminen on nykyisellään, vankimmassa asemassaan, hallitsevin eläin mitä maapallolla on milloinkaan elänyt. (Charles Darwin) [60]
- Ihminen on olento, joka ei elä ainoastaan leivästä, vaan pääasiassa iskulauseista. (Robert Louis Stevenson) [100]
- Ihminen on pohjalla eläin, keskivälissä kansalainen ja huipulla jumalallinen. Mutta tämän maailman ilmanala on sellainen, että hyvin harva pysyy huipulla. (Henry Ward Beecher) [60]
- Ihminen on porvarillinen kompromissi. (Hermann Hesse) [106]
- Ihminen on raunioitunut jumala. (Ralph Waldo Emerson) [106]
- Ihminen on ruumistunut paradoksi, ristiriitaisuuksien kimppu. (C. C. Colton) [60]
- Ihminen on sipuli, jolla on sata kuorta. (Hermann Hesse) [106]
- Ihminen on sitä mitä hän ajattelee. (Friedrich Hebbel) [106]
- Ihminen on sitä mitä hän syö. (Ludwig Feuerbach) [106]
- Ihminen on sokea joka uneksii näkevänsä. (Friedrich Hebbel) [106]
- Ihminen on sokea, mykkä ja hauras kuin seinä jota toukka nakertaa. (Charles Baudelaire) [60]
- Meidän tuntemamme ihminen on surkea otus, mutta hän on apinan ja jumalan puolivälissä, matkalla oikeaan suuntaan. (W. R. Inge) [106]
- Ihminen on tuomittu vapauteen. (Jean-Paul Sartre) [107]
- Ihminen on työkaluja käyttävä eläin. (Thomas Carlyle) [60]
- Ihminen on usein juuri sitä mitä hän ei sano olevansa. (Niccolo Tommaseo) [103]
- Ihminen on yhteiskunnallinen eläin, joka inhoaa kaltaisiaan. (Eugène Delacroix) [99]
- Ihminen - se sana kajahtaa ylväästi. (Maksim Gorki) [106]
- Ihminen sopeutuu helposti orjuuteen ja oppii nopeasti kuuliaiseksi kun hänen vapautensa häneltä viedään. (J. W. von Goethe) [108]
- Ihminen tulee ihmiseksi vain älyn avulla, mutta hän on ihminen vain sydämensä avulla. (Henri Amiel) [60]
- Ihmisen aurinko on ihminen. (Jules Michelet) [25]
- Ihmisen ikä on kuoleman hetkestä katsottuna kuin lyhyt paikoilleen pysähtynyt näky, se on eräänlainen kaihoa herättävä vertauskuva. (F. E. Sillanpää) [102]
- Ihmisen ikä on laskettava sen mukaan, minkä ikäinen hänen ajatuksensa on. Mutta monelta mieheltä, jolla on jo täys-ikäisiä poikia, puuttuu vielä täys-ikäisiä ajatuksia. (Juhani Siljo) [102]
- Ihmisen voi määritellä dogmeja laativaksi eläimeksi. (G. K. Chesterton) [60]
- Ihmisessä on kaksi ihmistä, toinen on hereillä pimeydessä, toinen nukkuu valossa. (Khalil Gibran) [106]
- Ihmiset ovat joko synnynnäisiä isäntiä tai synnynnäisiä vieraita. (Max Beerbohm) [109]
- Ihmiset ovat kauneutensa menettäneitä ja vinoon luhistuneita Jumalan muistomerkkejä. (H. D. Thoreau) [100]
- Ihmiset ovat kuin numerot - niilläkin on arvoa vain paikkansa perusteella. (Napoleon I) [97]
- Ihmiset ovat kuin pieniä välimerkkejä joita on ripoteltu elämän käsittämättömiin lauseisiin. (Jean Giraudoux) [106]
- Ihmiset ovat luonnostaan eriarvoisia. Siksi on turha kohdella heitä ikään kuin he olisivat tasa-arvoisia. (J. A. Froude) [101]
- Kaikki ihmiset ovat samanlaisia. Sopivan käsittelyn jälkeen. (Stanislaw Jerzy Lec) [97]
- Ihmiset syntyvät tasa-arvoisina, mutta he syntyvät myös erilaisina. (Erich Fromm) [105]
- Ihmiset vihaavat niitä, joille heidän täytyy valehdella. (Victor Hugo) [98]
- Ihmiset vihaavat niitä, jotka saavat heidät tuntemaan oman huonommuutensa. (Lordi Chesterfield) [110]
- Ihmiset voi jakaa monella tapaa. Sanoi ällistynyt pyöveli: "Minä jaan ne vain päihin ja ruumiisiin." (Stanislaw Jerzy Lec) (SSSK)
- Ihmisiä on kolmea lajia: tavallisia, huomattavia ja hulluja. (Mark Twain) [103]
- Ihmisiä on kuten etanoitakin, kuorellisia ja kuorettomia. (Aino Kallas) [106]
- Ihmiskeho on jumalten hauta. (Alain) [71]
- Ihmiskunta on karaistunut voimakkaaksi ikuisissa taisteluissa, ja ikuinen rauha merkitsisi sille vain rappiota. (Adolf Hitler) (SSSK)
- Ihmiskunta? Se on abstraktio. Muinaisista ajoista lähtien on ollut vain ihmisiä, ja vain ihmisiä tulee olemaankin. (J. W. von Goethe) [103]
- Kaikki ihmistyö on yhteistyötä. (Emil Nestor Setälä) [105]
- Ihmistä voi verrata laivaan, jonka haavoittuvin osa on vedenpinnan alapuolella. (Paul Valéry) [103]
- Ikuisuus on hirvittävä ajatus. Tarkoitan, että mihin se oikein loppuu? (Tom Stoppard) [103]
- Ikä on niin kuin rakkaus - mahdoton salata. (Thomas Dekker) [102]
- Ikävystyminen on epäilyn sisarpuoli. (Marie von Ebner-Eschenbach) [102]
- Ikävystyminen on moralistille kova pähkinä. Ainakin puolet maailman synneistä tehdään ikävystymisen pelosta. (Bertrand Russell) [111]
- Ikävä ihminen: henkilö joka puhuu silloin kun haluaisitte hänen kuuntelevan. (Ambrose Bierce) [102]
- Kaikki ilmaisu on tekoa. (Eeva-Liisa Manner)
- Ilmoituksista löytää ainoat totuudet joihin sanomalehdessä voi luottaa. (Thomas Jefferson) [38]
- Ilo olemassaolosta on olemassaolon verenkierto. (Friedrich Hebbel) [111]
- Ilo on hyvä johdattaja, se on käynyt jo siellä, minne ollaan menossa. (Mirkka Rekola) (Maailmat lumen vesistöissä)
- Ilo on ihmisen hyvä enkeli. Sen leppeä käsi se on, joka ihmistä otsalle ja sydämelle silittää, ja sulattaa hänessä kaikki jäykkyyden ja tukalan jännityksen solmut. (Volter Kilpi) [112]
- Ilo on synti, jota jumalat eivät kärsi. (Pentti Haanpää) [111]
- Iloinen ihminen on Luojansa lempilapsi. (Ernst Lampén Iso-Keisari) [112]
- Iloinen mieli on korkoa kasvava pääoma ja vetää kuin magneetti puoleensa elämän hyvyyttä. (Orison Swett Marden) [112]
- Ilot ovat karvaita marjoja suussa senjälkeen kun makeuden hyöty on hedelmästä imetty ja kivi vain enää kirsikasta koviltaan omantunnon hampaiden pureskeltavana. (Volter Kilpi) [112]
- Imartelijat tekevät kermajuustoa liidusta. (Thomas Hood) [113]
- Intohimo on kuin nerous: ihme. (Romain Rolland) [114]
- Intohimo on syntymästään kuuromykkä. (Honoré de Balzac) [114]
- Intohimojensa herra on järkensä orja. (Cyril Connolly) [114]
- Intohimolla on omatuntoa yhtä paljon kuin madolla joka kaivautuu mehukkaaseen omenaan. (Paul Eldridge) [114]
- Intohimomme ovat meitä itseämme. (Anatole France) [114]
- Intohimot hävittävät enemmän ennakkoluuloja kuin filosofia. (Denis Diderot) [114]
- Intohimot ovat vain itserakkauden eri lajeja. (La Rochefoucauld) [114]
- Isä! - Itse Jumalallekaan emme voi antaa pyhempää nimeä. (William Wordsworth) [115]
- Isänmaallisuus on eräänlainen uskonto, se on se muna josta sodat haudotaan. (Guy de Maupassant) [116]
- Aikaisemmin isänmaan katsottiin olevan ihmisten yläpuolella, eli ihminen oli olemassa isänmaata varten. Nykyään me katsomme, että isänmaa on olemassa ihmistä varten ja sellaisena tärkeä osa elämämme kehitystä. (Väinö Linna) [117]
- Isänmaan puolesta on pantava alttiiksi henki ja omaisuus, sen puolesta on seistävä tai kaaduttava, uhrattava kaikki tai ei mitään. (Adolf Ivar Arwidsson) [115]
- Isänmaanrakkaus ei tunne toisten maitten rajoja. (Stanislaw Jerzy Lec) [116]
- Isäntä ku olutta juaa, niin kakarat on nälijäs. (Ilmajoki) (Kansanrunousarkisto)
- Isäntä on vieran väärtti ja välist parempiki. (Turku) (KRA)
- Isäntä se on, joka nöörit pitää. (Isojoki) (KRA)
- Italia on hevosten paratiisi ja naisten helvetti niin kuin sananlaskukin sanoo. (Robert Burton) [118]
- Italialaiset ovat kaikki varkaita. (Napoleon I) [118]
- Ihmisen itku on hänen kaunein oikeutensa. (Jacques Delille) [119]
- Itsekkyys puhuu kaikkia kieliä ja näyttelee kaikkia osia, epäitsekkyydenkin. (La Rochefoucauld) [39]
- Itsekkään ihmisen maailma: paikka jossa on vain itseään ajattelevia ihmisiä, joista jotkut onneksi ovat liian tyhmiä osatakseen käyttää hyväkseen tarjoutuvia tilaisuuksia. (Alex Matson) [43]
- Itsekritiikki ei kiinnosta kriitikkoa. Siitä hänelle ei makseta mitään. (Henrik Tikkanen) [22]
- Itseluottamus on menestyksen ensimmäinen salaisuus. (Ralph Waldo Emerson) [119]
- Itsesäilytysvietti, seksuaalivietti, sosiaalinen vietti, - kolme valtavaa voimaa, joihin voi johtaa kaiken tapahtuneen, kaikki teot ja päämäärät. - Materialismia? - ei. Biologiaa, elämää! (Mika Waltari) [34]
- Itsetuntemus on vaarallinen asia, se pyrkii tekemään ihmisestä pintapuolisen tai hullun. (Karl Shapiro) [50]
- Janossa juuvvaa likanennii ves. (Savonlinna) (Kansanrunousarkisto)
- Jazz ei teeskentele. (Nat Hentoff) [120]
- Jazz elää juuri niin kauan kuin ihmiset kuuntelevat sitä jaloillaan eivätkä aivoillaan. (John Philip Sousa) [120]
- Jazz on musiikkia jonka perkeleet keksivät kiusatakseen imbesillejä. (Henry van Dyke) [120]
- Jazzmuusikko on jonglööri joka appelsiinien asemesta käyttää sointuja. (Benny Green) [120]
- Jeesus ei ollut juutalainen. Jeesus oli arjalainen. Tätä ei tarvitse todistaa, sillä tämä on totuus. (Joseph Goebbels) [120]
- Jos Jeesus Kristus nyt tulisi maan päälle, eivät ihmiset edes ristiinnaulitsisi häntä. He kutsuisivat hänet päivälliselle, kuuntelisivat mitä hänellä on sanottavanaan ja pitäisivät hauskaa hänen kustannuksellaan. (Thomas Carlyle) [120]
- Jeesus kuoli liian pian. Hän olisi arvioinut oppinsa uudelleen, jos olisi elänyt minun ikääni. (Friedrich Nietzsche) [121]
- Jeesus käy kuolinkamppailua maailman loppuun saakka, ei pidä nukkua sen aikana. (Blaise Pascal) [121]
- Jeesus olisi jo ikäihminen jos eläisi. (Pekka Kejonen) [121]
- Joet ovat liikkuvia teitä, jotka kuljettavat meidät kaikkialle minne haluamme mennä. (Blaise Pascal) [68]
- Johtajan asema tekee haltijastaan yksinäisen. Kansanjohtaja ei voi ruokkia kenenkään toiveita eikä pelkoja, eikä hän saa elää menneisyydessä. Hänen kohtalonaan on helposti sen että hänen kannattajansa ovat liiankin samaa mieltä hänen kanssaan, ja hänen vastustajansa eri mieltä nimenomaan hänen kanssaan, eivät ehkä niinkään asian kanssa. (Paavo Haavikko) [68]
- Joki on ystävistä mukavin. Sitä pitää rakastaa ja sen kanssa elää, ennen kuin oli sen oppii tuntemaan. (George William Curtis) {{SSSK|103}
- Joulu ei ole joulu ilman lahjoja. (Louisa May Alcott) [68]
- Joulu olisi toisenlainen, jos me aina, jokaikinen joulu, muistaisimme, että Jeesus oli köyhän puusepän poika. (Ensio Rislakki) [122]
- Journalismi on enimmäkseen sitä, että kerrotaan "Lordi Jones kuollut" ihmisille jotka eivät koskaan ole tienneet lordi Jonesin edes eläneen. (G. K. Chesterton) [38]
- Julkkis on henkilö joka ikänsä kaiken puskee töitä tullakseen tunnetuksi ja sen jälkeen käyttää tummia laseja, jotta häntä ei tunnistettaisi. (Fred Allen) [123]
- Jumala ei ole matemaattinen yhtälö. (Lin Jutang) [124]
- Jos Jumala olisi ainetta, silmineulakaan ei mahtuisi tänne. (Lauri Viita) [125]
- Jumala ompi linnamme. (Martti Luther) [124]
- Jumala on ainoa olento, jonka ei hallitakseen tarvitse olla olemassa. (Charles Baudelaire) [122]
- Jumala on ajatus, joka vääristää kaiken mikä on suoraa. (F. W. Nietzsche) [124]
- Jumala on arvaus. (Robert Ingersoll) [124]
- Jumala on hyvä mies. (William Shakespeare) [126]
- Jumala on kaikkien asioiden olemus, ei niiden hetkellinen aiheuttaja. (Baruch Spinoza) [126]
- Jumala on kuollut. (F. W. Nietzsche) [127]
- "Jumala on kuollut." - Nietzsche. "Nietzsche on kuollut." - Jumala. (Graffiti) [127]
- Jumala on murhe. (Eino Leino) [124]
- Jumala on päivä ja yö, talvi ja kesä, sota ja rauha, kylläisyys ja halu. (Herakleitos) [127]
- Jumala on sadisti. (Kooma)
- Jumala on se, joka on luonut seitsemän taivasta ja yhtä suuren määrän maata. (Koraani) [124]
- Jumala on skandaali - tuottoisa skandaali. (Charles Baudelaire) [122]
- Jumala on totuus ja valo hänen varjonsa. (Platon) [126]
- Jumala on verbi, ei substantiivi. (R. Buckminster Fuller) [127]
- Jumala tunnetaan parhaiten olemalla häntä tuntematta. (Augustinus) [122]
- Ellei Jumalaa olisi, hänet pitäisi keksiä. (Voltaire) [125]
- Jumalaakin väsyttää liian paljo hallelujaa. (Carl Sandburg) [125]
- Jumalakin näkee luoduissa vain itsensä. (G. C. Lichtenberg) [39]
- Jumalan armo on sillan ja veden välissä. (Augustinus) [21]
- Jumalan kanssa on niin kuin poliisinkin: hän ei koskaan ole siellä missä häntä eniten tarvitaan. (Arnold Ljungdal) [124]
- Jumalat antavat lahjoja niin kuin lapset: he ottavat kaiken takaisin, kun se heitä miellyttää. (Friedrich Hebbel) [127]
- Jumalat, jotka tekevät pahaa, eivät ole jumalia. (Euripides) [127]
- Jumalat osasivat leikkiä, mutta Jumala on tosikko. (Jean Paul) [124]
- Kaikki jumalat ovat olleet kuolemattomia. (Stanislaw Jerzy Lec) [124]
- Joka juo hyvin, nukkuu hyvin. (Thomas Wilson) [128]
- Hyvällä juomarilla ei saa kitalaki olla ylen herkkä. (Michel de Montaigne) [129]
- Juoma janon sammuttaa / janotakin juoda saa / kuivakaulainen. (Jaakko Juteini) [130]
- Mitä on juominen? Vain tauko ajattelussa. (Lordi Byron) [130]
- Juon vain saadakseni ystäväni näyttämään kiinnostavilta. (Don Marquis) [130]
- Juopoilla on hölmön kieli ja soturin sydän. (H. G. Bohn) [128]
- Juopon kanssa kinaaminen on kuin seinälle puhumista. (Publilius Syrus) [129]
- Vanhoja juoppoja on enemmän kuin vanhoja lääkäreitä. (Benjamin Franklin) [128]
- Juopunut vetoaa ja testaa puheillaan. Kuin uhma- tai murrosikäinen. (Helena Anhava) [128]
- Juusto - maidon harppaus kohti kuolemattomuutta. (Clifton Fadiman) [129]
- Juutalainen mies, jonka vanhemmat elävät, on viisitoistavuotias poika, ja viisitoistavuotiaana hän pysyy heidän kuolemaansa asti. (Philip Roth) [131]
- Juutalainen tuntee itsensä kaikkialla maailmankansalaiseksi. (Friedrich von Hellwald) [129]
- Juutalaisena oleminen on kohtalo. (Vicki Baum) [129]
- Juutalaiset eivät sovi taivaaseen, mutta maan päällä he ovat mitä hyödyllisimpiä. (George Eliot) [129]
- Juutalaiset ovat äärimmäisyyksien kansa; ei millään kansakunnalla ole sellaista jänneväliä. He ovat kapitalismin vankimpia tukipylväitä ja sosialismin raivokkaimpia esitaistelijoita; he ovat kirkon ja pappisvallan keksijöitä ja vapauden ja suvaitsevaisuuden intohimoisimpia saarnaajia; he ovat eurooppalaisessa kulttuuripiirissä olleet ensimmäisinä levittämässä evankeliumia ja jääneet ainoiksi sen kieltäjiksi. (Egon Friedell) [129]
- Jälkimaailma on yhtä todennäköisesti väärässä kuin kaikki muutkin. (Heywood Broun) [131]
- Järjen avulla tiedämme, että se mitä järki ei tajua on todellisempaa kuin se mitä se tajuaa. (Simone Weil) [132]
- Järjen suhde ymmärrykseen on sama kuin keittokirjan suhde pasteijaan. (Ludwig Börne) [133]
- Järjestyksen tarve on yksi luonnon käyttövoimista, jatkuvasti voimistuva; se se muovaa kansojen lakikirjaa, ja juuri sen avulla pidetään lakia ja sen palvelijoita kunniassa niin Tonkinissa ja Formosan saarella kuin Roomassakin. (Voltaire) [133]
- Järjestys marssii painavin ja määrätietoisin askelin, epäjärjestys on aina kiirehtimistä. (Napoleon I) [133]
- Hyvä järjestys on kaiken hyvän perusta. (Edmund Burke) [133]
- Järjestys on Taivaan ensimmäinen laki. (Alexander Pope) [133]
- Järkevyydellä ja mielettömyydellä on kestettävänään samanlaiset vastaväitteet. (J. W. von Goethe) [134]
- Järki ja kyky sen käyttämiseen ovat kaksi aivan eri lahjaa. (Franz Grillparzer) [134]
- Järki ja onni ovat kuten muutkin kukat - ne lakastuvat, kun ne poimitaan. (George Santayana) [134]
- Järki on himojen parittaja. (William Shakespeare) [134]
- Jokaisen ihmisen järki on hänen oraakkelinsa. (Henry Bolingbroke) [133]
- Terve järki on kahdeksantoista vuoden iässä hankittujen ennakkoluulojen kokoelma. (Albert Einstein) [133]
- Järki on kuin miekka - jotka siihen tarttuvat, hukkuvat siihen. (Samuel Butler) [133]
- Järki on turhaa, kun pakko sanelee. (François de Bois-Robert) [133]
- Terve järki on yhtä harvinaista kuin nerous. (Ralph Waldo Emerson) [133]
- Järvi on maiseman silmä, sen katse. (F. E. Sillanpää) [132]
- Kaalikolkka koiran ruoka, vellinki vasikan juoma, puuro, huttu naisten ruoka, liharokka miehen ruoka. (Suonenjoki) (Kansanrunousarkisto)
- Kadun kieli on aina voimakasta. (Ralph Waldo Emerson) [135]
- Kaffi on kova veromies talos. (Askola) (Kansanrunousarkisto)
- Kaffi on lappalaisen rakkaus. (Länsipohja, Pajala) (KRA)
- Kaffin ääres asiat seleviää. (Lapväärti) (KRA)
- Kun kahvi lipuu vatsaan, se ikään kuin kirvoittaa kaiken: ajatukset käyvät etenemään pikamarssissa kuin Napoleonin suuren armeijan pataljoonat sotakentällä, taistelu alkaa. (Honoré de Balzac) [132]
- Kaikenmoittija ja kaikenkiittäjä ovat kaksi samanlaista pölkkypäätä. (Benjamin Franklin) [136]
- Kainous on huoran perikato. (Hitopadesa) [89]
- Kalastamisen viehätys piilee siinä, että se on pakenevaisen, mutta silti ulottuvilla olevan, tavoitellun toivon tilaisuuden toistumista. (John Buchan) [132]
- Kalastus tuntuu olevan vetelehtimisen suosituin muoto. (E. W. Howe) [137]
- Kamera, jonka ei muka pitäisi valehdella, on maailman suurimpia veijareita. (Martti Jukola) [138]
- Kana on vain munan tapa tuottaa toinen muna. (Samuel Butler) [45]
- Kananmunat ovat suositumpia kuin ankanmunat, sillä kana kaakattaa mainostaakseen tuotteitaan. (Will Rogers) [51]
- Kansa ei näe, mutta se tuntee. (James Harrington) [139]
- Kansa ei ole huomenna sitä, mitä ylioppilasnuoriso on tänään. (Urho Kekkonen) [139]
- Kansa ja sen kieli ovat niinkuin sielu ja ruumis yhdistettynä; ainoasti kuolema voi ne eroittaa toisistansa. (Fredrik Polén) [140]
- Kansa ja vain kansa on liikkeellepaneva voima maailmanhistorian luomisessa. (Mao Zedong) [139]
- Kansa, joka orjuuttaa toista kansaa, takoo omia kahleitaan. (Karl Marx) [141]
- Kansa on kuin lapsi, sen pitää särkeä kaikki nähdäkseen mitä sisällä on. (Georg Büchner) [139]
- Kansa on kuin nainen - myös sillä on voimakas intohimo kaikkeen mikä sen huomiota kiinnittää. (Novalis) [139]
- Kansa tietää lopulta kaiken, vaikka sille ei kukaan mitään kertoisi, ja se tietää kaiken ensin hämärästi kuin unessa, mutta kerran selviää sille kaikki kuin leimahduksena, ja silloin tapellaan kadunkulmissa ja talot palavat ja monet asiat muuttuvat entisestään. (Mika Waltari) [139]
- Kansainvälisyys on ylellisyyttä johon vain yläluokilla on varaa; tavalliset ihmiset ovat auttamatta sidottuja kotikontuunsa. (Benito Mussolini) [139]
- Kansakunnat - susilaumoja ne ovat, koskaan niiden taistelu ei lopu, yhäti ne karkaavat toistensa kurkkuun ja riemastuvat suloisesta verestä. Ne taistelevat, ihanteidensa ja maineensa ja kunniansa ja asemansa puolesta - siksi, että niillä on nälkä, ja iankaikkisesti huuruaa maan pinta sutten verta, jota sudet juovat. (Joel Lehtonen) [142]
- Kansakunta ei koskaan sorru kuin itsemurhaan. (Ralph Waldo Emerson) [142]
- Jokainen kansakunta tekee pilaa toisista kansakunnista, ja kaikki ovat oikeassa. (Arthur Schopenhauer) [142]
- Kansallisuusaate on lastentauti. Se on ihmiskunnan tuhkarokko. (Albert Einstein) [142]
- Kansan hallitus kansan avulla kansaa varten. (Abraham Lincoln) [36]
- Kansan ääni on Jumalan ääni. (Alkuin) [139]
- Kansan ääni on paholaisen ääni. (Voltaire) [139]
- Kantia voisi lukea itsekseen, jos haluaisi, mutta kasku pitää jakaa jonkun kanssa. (Robert Louis Stevenson) [143]
- Kapitalismi on itsessään kriisi. (G. K. Chesterton) [142]
- Kapitalismi on rikkaan miehen sosialismia. (Alan Brien) [142]
- Kapitalismin perussääntö on sinä tai minä, ei sekä sinä että minä. (Karl Liebknecht) [144]
- Kapitalismissa verotus tekee saman kuin sosialismissa sosialismi: tekee kaiken mahdottomaksi. (Paavo Haavikko). [142]
- Kapitalistien yksityisomaisuuden kuolinhetki lyö. Pakkoluovuttajat pakkoluovutetaan. (Karl Marx) [144]
- Karja syntyy paimentamalla. (Samuli Paronen) [139]
- Kasku on tunteen hautakirjoitus. (F. W. Nietzsche) [143]
- Kaskulla ei koskaan voita puolelleen vihamiestä, mutta sillä usein menettää ystävän. (Thomas Fuller) [144]
- Kasvatuksen suurin ihme on siinä, ettei se turmele jokaista joka on tekemisissä sen kanssa, opettajia ja opetettavia. (Henry Adams) [145]
- Kaikki kasvatus on pakkoa, mutta sen lopputarkoitus on vapaus. (Agathon Meurman) [146]
- Kasvatus on siittämisen jatkoa ja usein sen jälkikäteen tapahtuvaa kaunistelua. (Friedrich Nietzsche) [146]
- Kasvatus tekee suuremman eron ihmisten välille kuin luonto on tehnyt ihmisen ja eläimen välille. (John Adams) [145]
- Kasvatusopin historiassa ovat teoriat saavutuksia ylemmät. (Richard Livingstone) [146]
- Salaperäisellä tavalla on kasvoissamme tiettyjä piirteitä, joissa näkyvät sielumme tuntomerkit, ja niistä sekin, joka ei tunne aakkosia, osaa lukea mitä me olemme luontojamme. (Thomas Browne) [143]
- Miellyttävät kasvot ovat sanaton suositus. (Publilius Syrus) [143]
- Kasvot ovat sielun kuva. (Cicero) [143]
- Kateus ei pidä vapaapäiviä. (Francis Bacon) [143]
- Kateus on demokratian perusta. (Bertrand Russell) [37]
- Kateus on hiili, joka nostetaan kuumana suoraan helvetistä. (P. J. Bailey) [143]
- Kateus on leppymättömämpi kuin viha. (La Rochefoucauld) [143]
- Kateus on sielun home. (V. A. Koskenniemi) [143]
- Kateus on tietämättömyyttä. (Ralph Waldo Emerson) [143]
- Kateus tekee kieroksi. (Anton Tšehov) [143]
- Kateutemme kestää aina kauemmin kuin kadehtimiemme ihmisten onni. (La Rochefoucauld) [143]
- Katoliset ja kommunistit olettavat yhtä lailla, että vastustaja ei voi olla sekä rehellinen että älykäs. (George Orwell) [147]
- Kauneimmat laulut ovat surullisimmat laulut, sanotaan. (Eino Leino) [2]
- Kauneus: hedelmä, jota katselemme ojentamatta kättämme. (Simone Weil) [2]
- Kauneus houkuttelee varkaita enemmän kuin kulta. (William Shakespeare) [2]
- Kauneus ja hupsuus ovat vanhat ystävät. (Benjamin Franklin) [148]
- Kauneus on Jumalan lahja. (Aristoteles) [148]
- Kauneus on katsojan silmässä. (Margaret Hungerford) [148]
- Kauneus on suven hedelmiä, jotka pilaantuvat helposti eivätkä säily. (Francis Bacon) [148]
- Kauneus on pyrkimystä siihen, mikä on turhinta maailmassa. (Aaro Hellaakoski) [148]
- Kauneus pelastaa maailman. (Fjodor Dostojevski) [148]
- Kauneus, untemme sisar. (Uuno Kailas) [148]
- Myös kauniin täytyy kuolla. (Friedrich von Schiller) [2]
- Kaunis lintu se häkkiin joutuu. (Kiinalainen sananlasku) [2]
- Kaunis nainen on silmälle paratiisi, sielulle helvetti ja rahapussille kiirastuli. (Chamfort) [148]
- Kaunis on aina omituista. (Charles Baudelaire) [148]
- Kaunista on se, minkä näkeminen miellyttää. (Tuomas Akvinolainen) [2]
- Mutta mitä kaupallisuus on? Ihmiset maksavat siitä mitä haluavat ja on asetuttava heidän asemaansa. Niin itse Shakespearekin joutui tekemään, sillä hänen teatterinsa täytyi kilpailla mielenkiinnosta lähellä sijaitsevan hirttopaikan kanssa. Siispä hän kirjoitti väkivaltaviihdettä ja kesäyön unelmia. (Kari Suomalainen) [149]
- Kauppa on yhteiskunnallista toimintaa. (John Stuart Mill)[149]
- Kauppiaalle on rehellisyyskin pelkkä hyötylaskelma. (Charles Baudelaire) [2]
- Kaupungilla on kasvot, maaseudulla sielu. (Jacques de Lacretelle) [150]
- Yhdenkään kaupungin ei pitäisi olla niin iso, ettei siitä voi aamukävelyllään kävellä ulos. (Cyril Connolly) [149]
- Kaupungissa aika tulee näkyväksi. (Lewis Mumford) [151]
- Kaupungissa ei ole taivasta eikä helvettiä. On vain savusumu pään päällä ja katukiveys jalkojen alla. (William Hocking) [149]
- Kaikki kaupungit ovat hulluja, mutta se on uljasta hulluutta. Kaikki kaupungit ovat kauniita, mutta se on ilotonta kauneutta." (Christopher Morley) [151]
- Kaupungit ovat ihmiskunnan viemäri. (Jean-Jacques Rousseau) [151]
- Kaupungit rakennetaan ihmisille, mutta osoittautuukin että ne on rakennettu autoille. (Erno Paasilinna) [151]
- Kaupungit rappioittavat meidät suurennellessaan pikkuasioita. (Ralph Waldo Emerson) [149]
- Kaupunki on ihmisen opettaja. (Simonides) [151]
- Kaupunki: siellä ei yksinkertaiselle maanukolle koskaan käy oikein hyvin ... (Pentti Haanpää) [149]
- Suurta kaupunkia ei pidä sekoittaa väkirikkaaseen kaupunkiin. (Aristoteles) [149]
- Kehityksen huuma on temmannut ihmisen mukaansa tielle, jolla ei ole pysäköintipaikkaa. (Pentti Linkola) [152]
- Kehitys juhlii Pyrrhoksen voittoja luonnosta. (Karl Kraus) [152]
- Kehitys on elämän laki. Ihminen ei ole vielä ihminen. (Robert Browning) [152]
- Kehitys tapahtuu vain visseissä rajoissa. Elämä syö elämää. (Pentti Haanpää) [152]
- Keisarit ovat vain aviomiehiä vaimojen silmissä. (Lordi Byron) [31]
- Kello lyö. Kaikki. (Stanislaw Jerzy Lec) [153]
- Kello! tunteeton ja hirvittävä jumala! / Se sanoo Muista! ja uhkaa sormellaan. (Charles Baudelaire) [153]
- Vain keskinkertainen ihminen on aina parhaimmillaan. (W. Somerset Maugham) [154]
- Keskinkertaisen kunniallinen mies, jolla on keskinkertaisen uskollinen vaimo; kumpikin juo keskinkertaisesti; kunnoltaan keskinkertainen asunto: siinä on keskiluokan perusyksikkö. (George Bernard Shaw) [154]
- Keskinkertaiset ihmiset tuomitsevat tavallisesti kaiken, mikä menee heidän käsityskykynsä yli. ([[La Rochefoucauld [154]
- Keskinkertaisuuden pettämättömimpiä tunnusmerkkejä on innostuksen pelko. (V. A. Koskenniemi) [154]
- Keskinkertaisuus ei kysele mitään. (James Baldwin) [154]
- Ainoastaan keskinkertaisuus tekee tasaista jälkeä. (Aaro Hellaakoski) [154]
- On eräitä asioita, joissa keskinkertaisuus tuntuu sietämättömältä: runous, musiikki, maalaustaide, retoriikka. Kuinka kiduttavaa onkaan kuulla esitettävän pöyhkeilevästi kuivakiskoista puhetta tai lausuttavan keskinkertaisia säkeitä huonon runoilijan täydellä mahtiponnella! (La Bruyère) [154]
- Keskustelu on inhimillisen kommunikoinnin hitain muoto. (Don Herold) [155]
- Ketulla ja likolla on yhtäläine miäli, ketulla on viakkaat silmät ja likolla on liukas kieli. (Renko) (Kansanrunousarkisto)
- Keulakuvat ovat tavallisesti puuta. (Stanislaw Jerzy Lec) [68]
- Keväällä on helppo erota, keväällä kaipaavat onnellisetkin kauas. (Ivan Turgenev) [156]
- Kevät vaikuttaa eri ihmisiin eri tavalla, mutta vaikuttaa kuitenkin. Toiset matkustavat Kreikkaan, toiset ostavat hatun. (Ilmari Turja) [156]
- Keväällä ei ole muuta kieltä kuin itku. (Thomas Wolfe) [156]
- Lempeästi suostutteleva kevään jumala on paljon mahtavampi kuin Tor vasamoineen. Edellinen sulattaa, jälkimmäinen voi vain iskeä pirstoiksi. (H. D. Thoreau) [157]
- Kevään väreistä / kaksi on surua, / kolmas sade ja tuuli. (Yeh Ch'ing-Che'en) [156]
- Kielen magia on lumouksista vaarallisin. (Edward Bulwer-Lytton) [158]
- Kieleni rajat merkitsevät maailmani rajoja. (Ludwig Wittgenstein) [159]
- Kieli itsessään on kone, josta kaikuu erikoinen, kansanomainen sävy, kirkas peili jossa määrätyn kansakunnan luonne ja sen tunne-elämä kuvastuvat. (Werner Söderhjelm) [159]
- Kieli, kansan rauta-vanne / omaisuus on onnellisin; / kieli yksi yhdistääpi / kansakunnan keskenänsä. (Jaakko Juteini) [140]
- Kieli on osa elimistöämme, eikä yhtään vähemmän monimutkainen kuin se. (Ludwig Wittgenstein) [159]
- Kieli on valistuksen soihtu. (Jaakko Juteini) {{SSSK|132]]
- Kielioppi on kirjoittamisen hauta. (Elbert Hubbard) [159]
- Kielioppi on tiedettä tai ei mitään. Sillä on tieteen ulkonainen muoto ja sen vaikeudet johtuvat sen tieteellisestä luonteesta. (Alexander Bain) [160]
- Kiire on paikallaan vain kärpästen pyydystämisessä. (Venäläinen sananlasku) [161]
- Kiitoksen torjuminen on halua kuulla kiitos kahteen kertaan. (La Rochefoucauld) [162]
- Kiitos on köyhän palkka. (Englantilainen sananlasku) [163]
- Kiitos on tungettelevampi kuin moite. (F. W. Nietzsche) [163]
- Kiittämättömyyden jälkeen on tuskallisinta sietää kiitollisuutta. (Henry Ward Beecher) [161]
- Kilpailut ovat hevosia, eivät taiteilijoita varten. (Béla Bartók) [163]
- Kirja, josta ei heltiä yhtään sitaattia, ei, me judice, ole lainkaan kirja - se on leikkikalu. (Thomas Love Peacock) [164]
- Kirja on kuin taskuun mahtuva puutarha. (Arabiankielinen sananlasku) [163]
- Jokainen kirja on lainaus, ja jokainen talo on lainaus kaikista metsistä ja kaivoksista ja kivilouhimoista, ja jokainen ihminen on lainaus kaikista esivanhemmistaan. (Ralph Waldo Emerson) [164]
- Hyvä kirja on ystävistä paras, sama tänään ja aina. (Martin Tupper) [35]
- Kirjahylly on viisas kallio, / jossa on tuhat kultaista silmää. (Katri Vala) [35]
- Kirjailija ei ratkaise ongelmia, vaan antaa ongelmien ponnahtaa esiin. (Friedrich Dürrenmatt) [165]
- Kirjailija korkeimmassa merkityksessä on oman aikansa uhrieläin. (F. E. Sillanpää) [166]
- Kirjailija on hukassa, kun hän alkaa kiinnostua sellaisista kysymyksistä kuin "Mitä on taide?" tai "Mikä on taiteilijan velvollisuus?" (Vladimir Nabokov) [165]
- Kirjailija on ihminen joka osaa tehdä vastauksesta kysymyksen. (Karl Kraus) [165]
- Moni kirjailija on niin suuressa velassa esikuvilleen, ettei hän koskaan puhu niistä. (Otto Weiss) [166]
- Kirjailija on pakkomielteiden uhri. (Jean-Paul Sartre) [166]
- Moni kirjailija tahtoisi kirjoittaa lyhyesti ja selkeästi - mutta hänen perheensä on liian iso ja hänen tekijänpalkkionsa liian pieni. (Otto Weiss) [166]
- Kirjailija teostaan kiittää. (Ovidius) [165]
- Kirjailijanammatti saa ravit näyttämään hiljaiselta ja tasaiselta touhulta. (John Steinbeck) [166]
- Suuret kirjailijat eivät ole ainoat mielenkiintoiset kirjailijat. (J. C. Squire) [166]
- Kirjailijoiden lupaukset ovat kuin rakastuneiden valat. (Samuel Johnson) [165]
- Keskinkertaisilla kirjailijoilla on enemmän ihailijoita kuin kadehtijoita. (Vauvenargues) [166]
- Kirjailijoita on kahta lajia: toiset kirjoittavat oman aikansa historiaa, toiset omaelämäkertaansa. (H. D. Thoreau) [166]
- Kirjallisuuden professoritko? Hehän ottavat neron vakavalta kannalta vasta sitten kun viimeinen postivirkailijakin on hänet sulattanut. (Egon Friedell) [166]
- Kirjallisuudentutkijat muodostavat ammattikunnan, joka lahjattomasti selittää uudelleen sen, mikä on kerran kirjoitettu ja sellaisena lopullista. (Erno Paasilinna) [167]
- Kirjallisuudessa on vain härkiä. Nerot ovat niistä isoimmat - ne jotka jaksavat väsymättä rehkiä kahdeksantoista tuntia päivässä. (Jules Renard) [165]
- Kirjallisuus on merkityksellä ladattua kieltä. (Ezra Pound) [167]
- Kirjallisuus on uutinen joka pysyy uutisena. (Ezra Pound) [167]
- Kirjan kirjoittaminen vaatii kynän, mustetta ja kirjoituspöydän; nykyisin pidetään sääntönä, että kynä, muste ja kirjoituspöytä vaativat kirjoittamaan kirjan. (Friedrich Nietzsche) [165]
- Kirjan omistamisesta tulee korvike sen lukemiselle. (Anthony Burgess) [168]
- Minun kirjani ovat vettä, suurten nerojen kirjat ovat viiniä - ja vettähän juovat kaikki. (Mark Twain) [35]
- Kirjasto: liiaksi niteitä eikä kylliksi kirjoja. (Adrien Decourcelle) [167]
- Miehen kirjasto on eräänlainen haaremi. (Ralph Waldo Emerson) [167]
- Kirjat ovat hautoja, / käärinliinoja, arkun lautoja. (F. W. Nietzsche) [169]
- Ei ole mitään moraalista tai moraalitonta kirjaa. Kirjat ovat joko hyvin tai huonosti kirjoitettuja. (Oscar Wilde) [35]
- Vanhat kirjat ovat kirjailijoita varten, uudet lukijoita. (Montesquieu) [169]
- Kirjat ovat kyllä hyviä omalla tavallaan, mutta kovin verettömiä korvikkeita ne ovat elämälle. (Robert Louis Stevenson) [35]
- Kirjat ovat siunattua kloroformia mielelle. (Robert Chambers) [168]
- Helppolukuisimmat kirjat ovat yleensä parhaita, sillä jos kirjailija on kielenkäytössään epäselvä ja vaikea, hän ei myöskään ajattele selkeästi. (Lordi Chesterfield) [168]
- Kirjat pukevat meidät. (Charles Lamb) [169]
- Kaikki kirjat voidaan jakaa kahteen luokkaan: hetken kirjat ja ikuiset kirjat. (John Ruskin) [169]
- Kirjaton huone on kuin sieluton ruumis. (Cicero) [168]
- Kirje ei punastu. (Cicero) [158]
- Kirje, joka on vain vastaus toiseen kirjeeseen, ei ole lainkaan kirje. (Mark van Doren) [158]
- Kirjoilla on kuten ihmisilläkin vain yksi tie maailmaan, mutta niillä on tuhat tietä poistua siitä koskaan palaamatta. (Jonathan Swift) [35]
- Kirjoissa on kaikkien menneitten aikojen sielu. (Thomas Carlyle) [168]
- Kirjoittaminen on paras tapa puhua joutumatta keskeytetyksi. (Jules Renard) [170]
- Kirjoittaminen on suhteellisen ikävä elämäntapa. (Jörn Donner) [171]
- Kirjoittaminen sujuu helpommin jos on jotain sanottavaa. (Sholem Asch) [158]
- Kirjoittamisen jälkeen vaikeinta on lukeminen. (Paavo Haavikko) [172]
- Kirjoja viehättävämpiä huonekaluja ei olekaan. (Sydney Smith) [35]
- Joitakin kirjoja pitää maistella, toiset hotkaista ja muutama harva pureskella ja sulattaa. (Francis Bacon) [163]
- Kirjojen kautta nuori mies ei opi elämää. (Maria Jotuni) [168]
- Kirjojen paljous häiritsee ajattelemista. (Seneca) [35]
- Kirjojen paljous on tekemässä meistä tietämättömiä. (Voltaire) [35]
- Kirkko, jonka pitäisi olla sydämen sivistyslaitos, on muuttunut vatsan kasvattamislaitokseksi. (Lars Levi Laestadius) [173]
- Kirkko on aina kantanut ryövärin mustaa lippua. (Robert Ingersoll) [174]
- Kirkko on ainoa paikka, jossa minua puhutellaan minun tarvitsematta vastata. (Charles de Gaulle) [174]
- Kirkko on maan suurimpia liikeyrityksiä. Arkkipiispaa voisi aivan hyvin kutsua toimitusjohtajaksi. Taseet tehdään joka vuosi ja aina pakkaa menemään voiton puolelle. (Erno Paasilinna) [173]
- Nykyaikainen kirkko ristiinnaulitsee Kristuksen pää alaspäin. (William Blake) [174]
- Kirkko vainoaa eläviä, ja sen Jumala polttaa ruumiit. (Robert Ingersoll) [174]
- Jos kirkon nykyinen tila on kristillinen, ei Uusi Testamentti enää voi olla kristityille ohjenuorana. (Søren Kierkegaard) [174]
- Kirkot kohoavat taivasta kohti uljaina ja komeina, aina niin uljaina ja komeina kuin varat suinkin myöten antavat. (Pentti Haanpää) [174]
- Kirkot ovat tappaneet Kristuksensa. (Alfred Tennyson) [173]
- Kiroaminen on pahempaa kuin varastaminen. (Johannes Khrysostomos) [173]
- Kiroillaan niin kauan kuin voidaan, sillä taivaassa se ei ole sallittua. (Mark Twain) [173]
- Kirput syö, maailma vihaa, ja akkaa ei saa mistään. (Huittinen) (Kansanrunousarkisto)
- Kissa: kääpiöleijona, joka pitää hiiristä, inhoaa koiria ja komentelee ihmistä. (Oliver Herford) [175]
- Kissat näyttävät noudattavan sitä periaatetta, ettei koskaan ole pois tieltä pyytää sitä mitä haluaa. (Joseph Wood Krutch) [175]
- Kissat ovat ihmisten tavoin imartelijoita. (Walter Savage Landor) [175]
- Kiusausta vastaan on monta hyvää suojaa, mutta paras niistä on pelkuruus. (Mark Twain) [176]
- Ei kivi kiellä kasvamasta. (Kuhmo) (KRA)
- Klassikko on kirja jota kehutaan eikä lueta. (Mark Twain) [176]
- Kleptomaani: rikas varas. (Ambrose Bierce) [177]
- Joka ihmisen kodissa pitäisi näkyä, mitä nimenomaan hän tarvitsee. Hän on hankkinut sinne esineitä, joita hän on vuosikaudet halunnut ja jotka ovat vetäneet häntä puoleensa. Niissä täytyy hänen luonteensa näkyä. (Ralph Waldo Emerson) [178]
- Kohtalo sekoittaa kortit ja me pelaamme. (Arthur Schopenhauer) [179]
- Kohteliaisuus aukaisee kaikki ovet. (Thomas Fuller) [179]
- Kohteliaisuus: hyväksytyin tekopyhyyden muoto. (Ambrose Bierce) [179]
- Kohteliaisuus on ihmisluonnolle samaa kuin lämpö vahalle. (Arthur Schopenhauer) {{SSSK|149}
- Kohtuullinen nautinto on juoppouden äiti. (A. A. Granfelt]]) [179]
- Kohtuus kaikessa. (Nokia) (Kansanrunousarkisto)
- Kohtuus nautinnossa on kirjava kuin tikka puussa. (Fredrik Polén) [180]
- Kohtuutta ei milloinkaan kiitetä sen itsensä takia. (George Bernard Shaw) [180]
- Kunnon koira ansaitsee kunnon luun. (Ben Jonson) [180]
- Koira luotiin vasiten lapsia varten. Se on leikin jumala. (Henry Ward Beecher) [180]
- Koira opettaa sinulle uskollisuutta. (John Horneck) [180]
- Koiran paras ystävä on sen lukutaidottomuus. (Ogden Nash) [181]
- Kokemus on kallis koulu, mutta tyhmä ei muussa opi. (Benjamin Franklin) [181]
- Kokemus on kallista viisautta - se maksaa aikaa. (Matti Kurjensaari) [182]
- Kokemus on sormissa ja päässä. Sydän on kokematon. (H. D. Thoreau) [182]
- Kokemus on vain puoli kokemusta. (J. W. von Goethe) [181]
- Kokemus rakentaa linnansa tuhkasta ja rääsyistä. (Fredrika Bremer) [181]
- Kokemusta ei voi luoda. Se pitää kokea. (Albert Camus) [181]
- Kokiksi tullaan, mutta paistinkääntäjäksi synnytään. (Anthelme Brillat-Savarin) [57]
- Se on huono kokki, joka ei voi nuolla omia sormiaan. (William Shakespeare) [57]
- Hyvä kokki myrkyttää teidät hitaasti mutta varmasti, ellette noudata kohtuullisuutta. (Voltaire) [57]
- Hyvä kokki saa esiin kanan tai ankan parhaan maun niin kuin hyvä kasvattaja saa esiin oppilaan piilevät kyvyt." (Lin Jutang) (SSSK)
- Komitea on hieno byrokratian muoto, joka on kehitetty sitä varten, ettei kenenkään tarvitsisi itse tehdä päätöksiä. (Lin Jutang) [182]
- Komitea on ryhmä, joka pitää minuutit ja hukkaa tunnit. (Milton Berle) [182]
- Komitea on umpikuja, jonne ajatukset houkutellaan ja sitten hiljaa kuristetaan. (Barnett Cocks) [182]
- Kommunismi ei tarjoa miehelle muuta kuin paikan rivissä. (Pentti Haanpää) [183]
- Kommunismi on kuin kieltolaki - hyvä idea, mutta ei toimi. (Will Rogers) [183]
- Kommunismissa on yksi kolmasosa käytäntöä ja kaksi kolmasosaa selitystä. (Will Rogers) [183]
- Kommunisti on kuin krokotiili: kun se aukaisee suunsa, et voi olla varma, yrittääkö se hymyillä vai valmistautuuko se syömään sinut. (Winston Churchill) [183]
- Jokainen kommunisti rypistää kulmiaan kuin fasisti, jokainen fasisti hymyilee kuin kommunisti. (Muriel Spark) [147]
- Kommunistien toiminta tosin joskus näyttää täysin hullulta ylettömässä valheellisuudessaan, mutta ei se hulluutta ole, se on rahapolitiikkaa ja sellainen on aina kylmäpäistä. (Oiva Paloheimo) [147]
- Kommunistisuudella ei leuhkita. Vain työ ja toiminta näyttää, mitä kukin on. Kommunistina oleminen teoissa eikä vain sanoissa ei ole ollut tässä maassa helppoa eikä tule olemaan vastaisuudessakaan. (Ville Pessi) [147]
- Kommunistit käyttävät aivan eri kieltä kuin heidän oma kansansa puhuu. Sanat ovat samoja, mutta niiden merkitys ja ilmaukset ovat heidän omiaan. (Milovan Djilas) [156]
- Kommunistit ovat turhautuneita kapitalisteja. (Eric Hoffer) [147]
- Konservatiivi on henkilö, joka on liian pelkurimainen tapellakseen ja liian lihava juostakseen karkuun. (Elbert Hubbard) [184]
- Konservatiivi on ihminen joka ei tee muuta kuin istuu ja pohtii - useimmiten istuu. (Woodrow Wilson) [184]
- Konservatiivi on ihminen, jolla on kaksi täysin tervettä jalkaa, mutta joka koskaan ei ole oppinut kävelemään. (F. D. Roosevelt) [184]
- Konservatiivinen hallitus on organisoitua tekopyhyyttä. (Benjamin Disraeli) [184]
- Korppi ei korpin silimee kaiva. (Sulkava) (Kansanrunousarkisto)
- Korttipeli on ajanvietteeksi naamioitua sotaa. (Charles Lamb) (SSSK)
- Korvasta käy tie sydämeen. (Voltaire) [185]
- Korvat ovat kaksi musiikkisalia. (Thomas Dekker) [184]
- Korvat ovat sokean silmät. (Sofokles) [185]
- Suloista on kosto - varsinkin naisista. (Lordi Byron) [185]
- Kosto on paljon tarkempi varainhoitaja kuin kiitollisuus. (C. C. Colton) [185]
- Kosto on tuottavaa, kiitollisuus kallista. (Edward Gibbon) [163]
- Ja kosto, se on sosialismi. (Yrjö Sirola) [185]
- Koston suloisuuden tietää vain se jota on loukattu. (Etienne Pasquier) [185]
- Koti: museoituva sanaparka, liian kallis elämään. (Samuli Paronen) [178]
- Koti oli aikamoinen paikka silloin kun siellä vielä oli ihmisiä. (E. B. White) [178]
- Miehen koti on hänen vaimonsa linna. (Alexander Chase) [178]
- Koti on kansan ja yhteiskunnan sydän. Minkälaisia ovat kodit, sellainen on kansa. (Lauri Pohjanpää) [178]
- Koti on paikka jossa sinut on pakko ottaa vastaan, kun sinun on pakko sinne mennä. (Robert Frost) [178]
- Koti on tytön vankila ja naisen työlaitos. (George Bernard Shaw) [178]
- Koti, suloinen koti. (H. R. Bishop) [178]
- Kotihan se on aina köyhälläkin. Sinne se vain vetää, olipahan ihminen sitten ylhäinen tai alhainen. (Maiju Lassila) [178]
- Kotini on linnani. (Edward Coke) [178]
- Koululaitos on samanlainen keksintö kuin konekivääri ja rautatielaitos, kaavamainen ratkaisu. Ei koululaitos anna tietoa, se ottaa sitä pois, se ottaa pois kosketuksen todellisuuteen, vähentää mahdollisuuksia tajuta todellisuus. (Paavo Haavikko) [136]
- Koulunkäynti on kaikki kaikessa. Persikka oli kerran karvas manteli; kukkakaali ei ole kuin korkeakouluopetusta saanut kaali. (Mark Twain) ((SSSK) [136]
- Koulutus on ihailtava asia, mutta mitään tietämisen arvoista ei voi opettaa. (Oscar Wilde) [136]
- Koulutus on sangen suhteellinen asia. Jos ihminen tietää kaiken, mikä hänelle on tarpeen oman elämänsä elämiseksi, hän on koulunsa käynyt. (Friedrich Hebbel) [136]
- Kriitikko, hienoin tehtäväsi on tulkitseminen. Arvostelemisen voi jättää jälkiajalle. Se arvostelee sinutkin. (Aaro Hellaakoski) [22]
- Kriitikko on henkilö joka tuntee tien mutta ei osaa ajaa autoa. (Kenneth Tynan) [22]
- Kriitikko on märehtivä lukija. Hänellä pitäisi oikeastaan olla enemmän kuin yksi maha. (Friedrich von Schlegel) [22]
- Moni kriitikko tuo mieleen pikemminkin päätöksiä sorvaavan komitean kuin ajatuksiaan paperille panevan ihmisen. (Frank Moore Colby) [136]
- Kristus on paras aviomies. (Augustinus) [31]
- Kritiikki on helppoa, ja taide on vaikeaa. (Destouches) [186]
- Kritiikki, se suuri juoruakka. (Guy de Maupassant) [186]
- Kulkurin pirtti on pitkän pitkä, / tähdet sen lamppuina leiskaa. (Einari Vuorela) [187]
- Kulkurit ovat maan suola. (Friedrich Spielhagen) [187]
- Kullilla tehhään kuninkaeta, munilla suuria ruhtinaeta, varrella pieniä herrasmiehiä. (Vieremä) (Kansanrunousarkisto)
- Kulta on kuningasten kuningas. (Antoine de Rivarol) [187]
- Kulttuuria on karkeasti ottaen kaikki se mitä me teemme mutta apinat eivät. (Lordi Raglan) [187]
- Kuningasta pitää kuuleman, herroja kunnioittaman. (Askola) (KRA)
- Kunnia on myrkky jota voi nauttia vain pieninä annoksina. (Honoré de Balzac) [187]
- Kunnianhimo ja epäluulo käyvät aina yhdessä. (Martti Luther) [188]
- Kunnianhimo on ajattelun kuolema. (Ludwig Wittgenstein) [188]
- Kunnianhimo on epäonnistuneen viimeinen pakopaikka. (Oscar Wilde) [188]
- Kunnianhimo on kaiken rauhan arkkivihollinen. (John Cowper Powys) [188]
- Kunnianhimo on pahe, mutta se voi tulla hyveen isäksi. (Quintilianus) [188]
- Kunnianhimo on vain jalostettua turhamaisuutta. (Jerome K. Jerome) [188]
- Kunnianhimo, sotilaan hyve. (William Shakespeare) [188]
- Kunnianhimoisilla ei ole varaa miettiä tekojensa kunniallisuutta, sillä kilpailu on yhä ankarampi. (Samuli Paronen) [188]
- Kuolema ei ole jumala. Hän on vain jumalten palvelija. (Oscar Wilde) [189]
- Kuolema, kuten syntymäkin, on luonnon salaisuus. (Marcus Aurelius) [190]
- Kuolema on elämän portti. (Bernhard Clairvauxilainen) [191]
- Kuolema on elämän sisällys. Sen selkäranka. (Pentti Saarikoski) [190]
- Kuolema on elämän vapautuminen - kuolemasta. (Adolf Törneros) [189]
- Kuolema on ikuinen uni. (Joseph Fouché) [191]
- Kuolema on joskus rangaistus, usein lahja; monille se on ollut suosionosoitus. (Seneca) [190]
- Kuolema on jäätynyttä aikaa. Aika on sulanutta kuolemaa. (Franz Werfel) [5]
- Kuolema on kaikkein objektiivisin ilmiö. Mitään vastaavaa valintaa ei ole olemassa. Kuolema korjaa nekin joita se ei ansaitse. (Erno Paasilinna) [190]
- Kuolema on monelle meistä helvetin portti, mutta me olemme sisäpuolella matkalla ulos, emme ulkopuolella matkalla sisään. (George Bernard Shaw) [74]
- Kuolema on ruma tosiasia, joka luonnon pitää salata, ja se salaa sen hyvin. (Alexander Smith) [189]
- Kuolema on verho jota elävät sanovat elämäksi: he nukkuvat, ja verho nostetaan. (Percy Bysshe Shelley) [192]
- Kuolema on väsymys, jota vastaan taistellaan. (Aaro Hellaakoski) [193]
- Kuolema tekee lopun kaikesta. (Horatius) [193]
- Kuoleman ajatuksella ei ole leikkimistä; se voi viedä hengen ihmiseltä. (F. E. Sillanpää) [190]
- Kuoleman valtakunta on rajaton, haudalla ei ole mitään kansallisuutta. (Axel Munthe) [71]
- Kuolemattomuus on tärkeä sille joka on kuollut. (Tuomas Anhava) [189]
- Kuolon varjo on vain elämän sarastusta. (Zachris Topelius) [192]
- Kuri on säilöttyä vihaa. (Henrik Tikkanen) [192]
- Kustantaja on hidasliikkeinen otus, hidas sopeutumaan muuttuneisiin olosuhteisiin, aina vähintään kaksi sukupolvea kirjailijoitaan jäljessä. (Richard Le Gallienne) [194]
- Kuu on patsaiden aurinko. (Jean Cocteau) [194]
- Kuu on torpparin aurinko. (Suomalainen sananlasku) [195]
- Kuunvalo on veistos. (Nathaniel Hawthorne) [194]
- Kuvitelmat ovat nekin elämä ja maailma. (Georg Christoph Lichtenberg) [196]
- Kylmä on koti isätöin, viel kylmempi emotoin. (Koivisto) (Kansanrunousarkisto)
- "Kyltyyri! Kyltyyri! Kyltyyri!" / Tuo huuto on Suomessa syyri. / Mut mikä se on se kyltyyri? / Kas, siinäpä pulma on jyyri. (Eino Leino) [187]
- Kylä on pahan tytön koti. (Alatornio) (KRA))
- Kyyneleet ovat silmän ylevää kieltä. (Robert Herrick) [119]
- Kyynelet asuvat sipulissa. (William Shakespeare) [119]
- Viisas käsi ei tee kaikkea mitä hupsu suu haastaa. (George Herbert) [197]
- Käsi, joka tuudittaa kehtoa, on käsi joka hallitsee maailmaa. (W. R. Wallace) [198]
- Käsi joka varustaa baarit hallitsee maailmaa. (Kurt Vonnegut) (Kissan kehto)
- Käsi on sydämen näkyvä osa. (Jakob Bosshart) [197]
- Käytöksestään mies tunnetaan. Kyllä oikein, mutta vielä enemmän nainen. (Samuel Butler) [199]
- Käytös on peili jossa jokainen esittelee omaa kuvaansa. (J. W. von Goethe) [199]
- Käytöstavat ovat kansakunnan tekopyhyyttä. (Honoré de Balzac) [199]
- Käännökset (samoin kuin vaimot) ovat harvoin uskollisia, jos ne ovat vähänkään viehättäviä. (Roy Campbell) [199]
- Käännös on parhaimmillaan kaiku. (George Borrow) [199]
- Köyhyys ei ole häpeä, mutta sen häpeäminen on. (Benjamin Franklin) [200]
- Köyhyys ei ole häpeä, mutta tavattoman epämukavaa se on. (Sydney Smith) [201]
- Köyhyys ei ole häpeä, mutta voisi yhtä hyvin olla. (Frank McKinney Hubbard) [200]
- Köyhyys ei ole synti. (George Herbert) [200]
- Köyhyys on säälittävää, mutta köyhtyminen sata kertaa säälittävämpää. (Jean Paul) [200]
- Köyhä elää niinkun märkä palaa. (Oululainen sananlasku) (Kansanrunousarkisto)
- Köyhä maksaa kaikesta täyden hinnan. (Paavo Haavikko) [200]
- Köyhä se joka ei näe tähtiä muulloin kuin saatuaan iskun vasten kasvojaan. (Stanislaw Jerzy Lec) [201]
- Köyhän ei yleensä kannata joutua epätoivoon; hän on tavallisesti aina suuri optimisti. (Eino Leino) [201]
- Köyhän huuto nousee Jumalan luo, mutta ihmisten korviin se ei kanna. (Félicité Lamennais) [200]
- Köyhät ovat Euroopan neekereitä. (Chamfort) [200]
- Köyhät yksin ovat johdonmukaisia altruisteja; he myyvät kaiken mitä heillä on ja antavat sen rikkaille. (Holbrook Jackson) [200]
- Lahjakkuus työskentelee, nero luo. (Robert Schumann) [202]
- Hän kieltäytyi lahjuksesta, mutta ojensi kätensä. (Thomas Fuller) [201]
- "Laillisesti" on väkevä adverbi, se ylläpitää monta varallisuutta. (Honoré de Balzac) [203]
- Lain laatimiseen menee tavallisesti sata vuotta, ja sitten kun se on tehnyt tehtävänsä, kestää sata vuotta päästä siitä eroon. (Henry Ward Beecher) [203]
- Lainaaminen ei juuri eroa kerjäämisestä. (Gottlieb Ephraim Lessing) [204]
- Etevä laiskottelu on yhtä tärkeätä kuin taitava työnteko. (Matti Kurjensaari) [204]
- Laiskuus on ruumiin tyhmyyttä, ja tyhmyys - hengen laiskuutta. (Johann Gottfried Seume) [205]
- Laiskuus on äiti. Sillä on poika, varkaus, ja tytär, nälkä. (Victor Hugo) [204]
- Laiskuus taittaa matkaa niin hitaasti, että köyhyys saavuttaa sen tuota pikaa. (Benjamin Franklin) [204]
- Lait jakavat pahat teot kahtia: luvallisiin ja luvattomiin. (Samuli Paronen) [206]
- Lait on tehty rikottaviksi. (John Wilson) [206]
- Huonot lait ovat pahimman laatuista tyranniaa. (Edmund Burke) [203]
- Kaikki lait ovat vanhojen miesten laatimia. Nuorukaiset ja naiset tahtovat poikkeuksia, vanhat miehet sääntöjä. (Goethe) [203]
- Lait periytyvät kuten sairaudet. (J. W. von Goethe) [203]
- Mitä muuta laiva on kuin vankila? (Robert Burton) [205]
- Laiva on vankilaakin pahempi paikka. Vankilassa on ilma raikkaampaa, seura parempaa, kaikkinaiset elämän mukavuudet monipuolisempia; lisäksi on laivassa haittapuolena sekin, että purjehtija on aina vaarassa. (Samuel Johnson) [205]
- Laivamatka on lepoa, hidasta vegeteeraavaa siirtymistä ateriasta toiseen, tylsistyttävää, ellei onnistu löytämään sopivaa matkatoveria. (Mika Waltari) [205]
- Laivat ovat vain lankkuja, merimiehet vain miehiä. (William Shakespeare) [205]
- Laivat pelkäävät tulta enemmän kuin vettä. (George Herbert) [205]
- Laki ei voi muuta kuin peljättää ja kuolettaa. (Niilo Kustaa Malmberg) [206]
- Laki hyödyttää aina niitä joilla on varallisuutta ja vahingoittaa niitä joilla ei ole. (Jean-Jacques Rousseau) [206]
- Laki on hyvä käyttöase, sen avulla on monta kertaa tehty puhdasta jälkeä. (Erno Paasilinna) [206]
- Laki on kuin lukinseitti, johon kärpäset takertuvat mutta josta ampiaiset ja herhiläiset pääsevät lävitse. (Jonathan Swift) [206]
- Laki on niin kuin Korkein oikeus sen lukee. (Franklin D. Roosevelt) [206]
- Majesteetillisesa puolueettomuudessaan laki on sama rikkaille ja köyhille; yhtä lailla rikkaita ja köyhiä se kieltää varastamasta, kerjäämästä ja viettämästä öitään siltojen alla. (Anatole France) [203]
- Laki on taskuvaras. (James Howell) [203]
- Lakien herra on laittomuus. (Euripides) [203]
- Lakien on oltava siinä määrin luonteenomaisia sille kansalle, jota varten ne on laadittu, että jonkin yhden lait voivat vain aivan sattumalta soveltua toiselle. (Montesquieu) [206]
- Lakien tulisi olla vaatteiden kaltaiset. Ne pitäisi tehdä mittojen mukaan ihmisille, joiden käyttöön ne tulevat. (Clarence Darrow) [203]
- Lakimiehen unelma taivaasta - jokainen ihminen vaati ylösnousemuksessa omaisuutensa ja jokainen yritti periä sen kaikilta esi-isiltään. (Samuel Butler) [23]
- Lakimiehet ovat ainoat, joita ei rangaista siitä etteivät he tunne lakia. (Jeremy Bentham) [23]
- Lakimies: henkilö joka suojelee meitä ryöväreiltä poistamalla kiusauksen. (H. L. Mencken) [23]
- Lakimies on oppinut herra, joka pelastaa omaisuutesi vihollisesi käsistä ja pitää sen itsellään. (Lordi Brougham) [23]
- Lakimieskö sinä olet? - älä tule lähelle! (William Wordsworth) [23]
- Lakon alapäässä vuotaa veri, yläpäässä konjakki. (Matti Kurjensaari) [23]
- Lapissa kaikki kukkii nopeasti, / maa, ruoho, ohra, vaivaiskoivutkin. (Eino Leino) [207]
- Lapissa katastrofit seuraavat toisiaan jättiläismäisin mitoin. Ne ovat niin suuria ettei kukaan niihin usko. Ensin saksalaiset polttivat koko alueen maan tasalle. Sitten voimalaitosyhtiöt valjastivat joet ja tappoivat kalakannan. Sen jälkeen metsät hakattiin maahan ja laskettiin tekojärvet. Nyt turistit valloittavat maan ja keinottelijat kahmivat käsiinsä autiotilat. Mitä muuta sieltä enää saa irti? (Erno Paasilinna) [207]
- Lappi merkitsee Suomelle tänä päivänä samaa kuin Siperia on merkinnyt Venäjän tsaareille. Siellä sai tapahtua mitä tahansa. (Erno Paasilinna) [207]
- Lapsen kasvatus on aloitettava sata vuotta ennen hänen syntymäänsä. (Wilhelmi Malmivaara) [146]
- Teidän lapsenne eivät ole teidän lapsianne. He ovat Elämän kaipuun tyttäriä ja poikia. (Khalil Gibran) [208]
- Lapset ahertelevat mieluimmin sellaista, josta ei ole hyötyä. (F. E. Sillanpää) [209]
- Päinvastoin kuin aikuiset lapset eivät juurikaan tunne tarvetta pettää itseään. (J. W. von Goethe) [208]
- Kun lapset eivät tee mitään, ne ovat pahanteossa. (Henry Fielding) [208]
- Kiltit lapset eivät vaadi mitään: kiltit lapset eivät saa mitään. (Otto von Bismarck) [208]
- Lapset näyttävät sinulle miten on: kehto on uusi, lapsi vanha. (Tuomas Anhava) [207]
- Lapset olisivat parhaat, jos ne toimisivat nappia painamalla, apteekkari ajatteli. (Anu Kaipainen) [208]
- Lapset ovat meidän arvokkain luonnonvaramme. (Herbert Hoover) [208]
- Lapsia ja kelloja ei pidä herkeämättä vetää, niiden on annettava myös käydä. (Jean Paul) [146]
- Lapsihan on perusihminen. (Aaro Hellaakoski) [208]
- Lapsuus katoaa, mutta ei koskaan lapsi. (Elmer Diktonius) [208]
- Lapsuus on järjen unta. (Jean-Jacques Rousseau) [145]
- Lapsuus tuntee ihmissydämen. (Edgar Allan Poe) [145]
- Lauvantaina on kolome hyvää tiedos: sauna, puuro ja poijat. (Ilmajoki) (Kansanrunousarkisto)
- Laulu on ihmisellä ikäskun toinen kieli, jolla alkaa sydämensä liikutuksia ilmotella, koska tavallinen kieli ei löydä sanoja tarpeeksensa. (Elias Lönnrot) [210]
- Legalismin lyijypaino ei kytke jalkojamme. (V. I. Lenin) [203]
- Lehdistö ei ole yleinen mielipide. (Otto von Bismarck) [211]
- Jos lehdistö heijastaa yhteiskuntaa, kuten lehdistöfraseologia väittää, niin mitä me täällä oikein valitamme? Lukekaamme Kotiliettä ja unohtakaamme se todellisuus, jota ei ole olemassa. (Erno Paasilinna) [38]
- Lehmä on erinomainen eläin niityllä, mutta puutarhasta me karkotamme sen pois. (Samuel Johnson) [45]
- Lehtikirjoitukset ovat lukukelvottomia, ja kirjallisuutta ei lueta. (Oscar Wilde) [212]
- Lehtimiehen tokeet: ei ajatuksia eikä kykyä niiden ilmaisemiseen. (Karl Kraus) [212]
- Lehtimiehet lausuvat totuudenvastaiseksi tietämänsä asian siinä toivossa, että jos he toistelevat sitä kyllin kauan, siitä tulee tosi. (Arnold Bennett) [212]
- Lehtimiehet ovat aikakautensa kätilöitä ja hautureita. (Karl Gutzkow) [212]
- Leijona on meidän silmissämme julma eläin, hyönteisten silmissä taas lammas. (Claude Adrien Helvétius) [43]
- Leikki ihmissydämessä on se öljy, jonka ihminen tarvitsee elämän varrella, jottei hänen lamppunsa sammuisi. (Maila Talvio) [209]
- Yks on totta: leikki lasten. (Aaro Hellaakoski) [209]
- Leikki on lopetettava ajoissa, ennenkuin se hupenee käsiin ... (Pentti Haanpää) [212]
- Leipä vahvin suksen voide. (Suomalainen sananlasku) [209]
- Lentokone on paljastanut meille maan todelliset kasvot. (Antoine de Saint-Exupéry) [209]
- Lentäminen on vaikeaa sulitta; minun siivissäni ei ole sulkia. (Plautus) [209]
- Lesbolaisuus on paljon enemmän kuin sukupuolinen valinta, se on poliittinen valinta. (Sidney Abbott) [81]
- Rikkaat lesket ovat ainoa käytetty tavara joka menee kaupaksi priimana. (Benjamin Franklin) [209]
- Leskeyden ilot ovat ainoa toivo joka pitää vaimon mielen virkeänä. (John Gay) [209]
- Liha isänäl ja luut trenkil. (Salo) (Kansanrunousarkisto)
- Lihavat eivät elä niin kauan mutta syövät pitempään. (Stanislaw Jerzy Lec) [213]
- Lihhaa lihan matokin. (Alastaro) (KRA)
- Liikanimi on järein kivi jolla piru voi ihmistä paiskata. (William Hazlitt) [213]
- Liikenteen kohina on elintasokohinaa. Se on arvokasta, itsetietoista ja tulevaisuuteen tähtäävää. Voi matonpiiskauksen masennusta, alkeellista hakkaamista. Voi sen matami- ja piikarytmiä. Se on selkäänsaantiääni, puutteen ääni, pölynimurin puutteen ääni. (Matti Kurjensaari) [214]
- Liikkuminen - se tuntuu aina vähän lievittävän tämän elämän kirottua raskautta ja saatanallisen karvasta yrtin makua. (Pentti Haanpää) [215]
- Lintu on matemaattisten lakien mukaan toimiva kone, jollaisen kaikkine sen liikkeineen pystyy helposti valmistamaan. (Leonardo da Vinci) [214]
- Loppu hyvin, kaikki hyvin. (William Shakespeare) [172]
- Loppu oli tullut, mutta se ei ollut vielä näkyvissä. (John Kenneth Galbraith) [216]
- Lukekaa paljon, mutta ei monia kirjoja. (Plinius nuorempi) [217]
- Lukeminen on lainaamista. (Georg Christoph Lichtenberg) [217]
- Lukeminen teki don Quijotesta herrasmiehen, mutta usko lukemaansa mielipuolen. (George Bernard Shaw) [218]
- Lukemisessa pätee sama kuin syömisessä: mikä toiselle on herkkua, voi toiselle olla myrkkyä. (Lin Jutang) [217]
- Lukijoita on paljon, ajattelijoita harvassa. (Harriet Martneau) [217]
- Lukijan ymmärryksestä riippuu kirjojen kohtalo. (Terentianus Maurus) [218]
- Lukkarit Jumala luopi, papit tehhään pieksämällä. (Kolari) (Kansanrunousarkisto)
- Luku- ja kirjoitustaidottomien ei auta kuin sanella. (Stanislaw Jerzy Lec) (SSSK)
- Lukutaidoton kuningas on kruunattu aasi. (Henrik I) [219]
- Luoja: koomikko jonka yleisö pelkää nauraa. (H. L. Mencken) [124]
- Luomakunta: hyvä paloiteltuna ja siroteltuna pahan joukkoon. (Simone Weil) [220]
- Luominen on itsehävitystä. (Aaro Hellaakoski) [221]
- Kun luot, luo maailma, sillä vain maailman luomista voi sanoa luomiseksi. (Lauri Viita) [221]
- Luonne ei ole muuta kuin pitkäaikainen tottumus. (Plutarkhos) [221]
- Luonne on sitä mitä te olette pimeässä. (Dwight L. Moody) [221]
- Luonnolla ei ole ydintä eikä kuorta; se on kaikkea yhtaikaa. (J. W. von Goethe) [222]
- Luonnossa ei ole palkintoja eikä rangaistuksia - on vain seurauksia. (Robert Ingersoll) [222]
- Luonto ei ole kuin suunnaton raunio. (Paul Claudel) [222]
- Luonto ei ole lihalle laupias. (Pentti Haanpää) [222]
- Luonto ei ole temppeli vaan työpaja jossa ihminen on työntekijänä. (Ivan Turgenev) [220]
- Luonto ei osaa antaa anteeksi. (Ugo Betti) [222]
- Luonto ei osaa valehdella. (Jean de Meung) [220]
- Luonto ei tee mitään turhaan. (Latinankielinen sananlasku) [220]
- Luonto on Jumalan taidetta. (Dante Alighieri) [222]
- Luonto on näkyvä henki, henki näkymätön luonto. (Friedrich Schelling) [220]
- Luonto on rehellinen, me emme ole: me balsamoimme vainajamme. (Ugo Betti) [20]
- Luonto yksin tietää mitä se tahtoo. (J. W. von Goethe) [222]
- Lupa leivätä ellee, valta syyvvä särpimetä. (Maaninka) (Kansanrunousarkisto)
- Lupaamme paljon voidaksemme olla antamatta vähän. (Vauvenargues) [220]
- Lupaukset ja piirakankuori tehdään rikottaviksi. (Jonathan Swift) [220]
- Annettu lupaus on maksamaton velka. (Robert Service) [220]
- Lupaus on olemassa vasta sitten, kun se on petetty. (Martti Terho) [220]
- Luulo on valheen kranni. (Kauhava) (KRA)
- Luulohon mahtuu palio, mutta tiarolla on vissi määrä. (Töysä) (KRA)
- Luuloviisaus on kaatumatauti. (Herakleitos) [223]
- Länsimaiden ihmisen suuri draama on siinä, ettei hänen ja hänen historiallisen tulevaisuutensa väliin enää mahdu luonnon eikä ystävyyden voimia. Katkaistuine juurineen, näivettyneine käsivarsineen hän jo muistuttaa hirsipuuta, joka hänelle on luvassa. (Albert Camus) [224]
- Aika on paras lääke. (Ovidius) [224]
- Kaiken parantava lääke on suolavesi - hiki, kyyneleet tai meri. (Karen Blixen) [224]
- Lääketiede on edistynyt niin valtavasti, että terveitä ihmisiä ei enää oikeastaan ole. (Aldous Huxley) [225]
- Lääkkeet sopivat vain vanhuksille. (Napoleon Bonaparte) [224]
- Lääkäri, Jumalan vihollinen: hän taistelee kuolemaa vastaan. (Albert Camus) [225]
- Lääkäri on henkilö joka kaataa huonosti tuntemiaan rohtoja olentoon jonka tuntee vielä huonommin. (Voltaire) [226]
- Lääkärillä on vain yksi tehtävä, parantaminen, ja jos hän siinä onnistuu, on samantekevää millä keinoin hän siinä onnistuu. (Hippokrates) [225]
- Lääkärit ovat hyviä ihmisiä. He joutuvat niin paljon kuuntelemaan sydämen ääntä. (Olli) [225]
- Lääkärit tahtovat pitää ihmisen hengissä. Minä tahdon elää. (Alexander Wollcott) [226]
- Maa on meidän jyväaittamme ja ruoka-arkkumme. (Martti Luther) [226]
- Maa on sen joka sitä viljelee. (Arvid Järnefelt) [226]
- Maailma josta lehdet kertovat ei ole todellinen, / se on liian mitätön ollakseen maailma. (Pentti Saarikoski) (SSSK)
- Maailma katettu pöytä, siinä näet nälkäsi. (Mirkka Rekola) (Muistikirja)
- Maailma olisi paratiisi, jos ihmiset rakastaisivat toisiaan yhtä hartaasti kuin vainajiaan ja vaalisivat nykyhetkeä yhtä hellästi kuin muistojaan. (Eeva-Liisa Manner) [227]
- Maailma on keskinkertaisuuksien valtakunta, ja on aina ollut. (Thomas Carlyle) [154]
- Maailma on mielle, ei silmän havainto. (Eeva-Liisa Manner) [228]
- Maailma on naisia puolillaan. (Aknestik)
- Maailma on suuri kaatopaikka. (Tuomiopäivän lapset)
- Maailman voi peittää näkyvistä sanomalehdellä. (Stanislaw Jerzy Lec) [38]
- Maailmanhistoria kirjoitetaan viattomien verellä. (V. A. Koskenniemi) [109]
- Maailmanhistoria on maailmantuomio. (Friedrich von Schiller) [82]
- Maailmankaikkeus on Jumalan ajatus. (J. V. Snellman) [28]
- Maailmankaikkeus on Jumalan suuri symboli. (Thomas Carlyle) [27]
- Maailmankatsomus rajoittaa horisonttia. (V. A. Koskenniemi) (SSSK)
- Maailmassa on kaikki ulkonaista, ohitsemenevää, vaihtuvaa. Valtakunnat häviävät ja kaupungit haihtuvat maan päältä. Tänään hallitsevat persialaiset, huomenna Rooma, kolmantena päivänä on maailma germaanien. Meret muuttavat sijansa ja tähdet sammuvat. Yksi on iäistä tässä kulkevassa virrassa. Ihminen, sen kaiken vaihtumisen huomaava ja siitä rinnassaan värisevä ihminen. (Volter Kilpi) [106]
- Henki-ihmiselle on maalaiselämä kuin kirkko verrattuna kaupunkilaiselämään. (Santeri Alkio) [150]
- Maalla voi kuka tahansa olla hyveellinen. Siellä ei ole mitään kiusauksia. (Oscar Wilde) [150]
- Maamies, vuosituhansien mies, ammattikuntana vanha kuin rahkasuo, elämänmahdollisuuksiltaan rikas kuin maa itse. (Santeri Alkio) [150]
- Ette tiedäkään, millaista elämää he siellä viettävät. Puhdasta, aitoa maalaiselämää. He nousevat varhain ylös, koska heillä on niin paljon työtä, ja menevät varhain maata, koska heillä on niin vähän ajattelemista. (Oscar Wilde) [150]
- Maanviljelijä tarvitsee uskoa. Kylväminen on enemmän kuin mikään muu toiminta uskon työtä. (Erkki Kaila) [150]
- Maine: etuoikeus olla niidenkin tuntema, jotka eivät sinua tunne. (Chamfort) [123]
- Maine ja lepo eivät sovi samaan pesään. (Michel Eyquem de Montaigne) [123]
- Maine on kuin joki, joka kantaa sen mikä on kevyttä ja tyhjää täynnä, mutta upottaa kaiken raskaan ja kiinteän. (Francis Bacon) [123]
- Maine on kuin lahjaksi saatu helminauha: aluksi tuntuu mukavalta, mutta hetken päästä on ainoana ajatuksena, ovatko helmet aitoja vai viljeltyjä. (W. Somerset Maugham) [123]
- Kaikki maine on vaarallista: hyvää seuraa kateus, huonoa häpeä. (Thomas Fuller) [123]
- Meidän maineemme on niin kuin loppusointu, joka ajatuksettomasti toistaa viimeisen sanamme, mutta ei edes viimeistä ajatustamme. (V. A. Koskenniemi) [123]
- Mainonta on tärkeä kansantaloudellinen tekijä, sillä se on halvin tapa markkinoida tuotteita, semminkin jos tuotteet ovat täysin ala-arvoisia. (Sinclair Lewis) [51]
- Kyllä maito mahaan menee, mutta pettu pahanen istuu kurkkuun. (Ilmajoki) (Kansanrunousarkisto)
- Mammona: Maailman johtavan uskonnon jumala. Hänen päätemppelinsä on pyhässä New Yorkin kaupungissa. (Ambrose Bierce) [229]
- Marttyyrien opetuslapset kärsivät paljon enemmän kuin marttyyrit. (F. W. Nietzsche) [230]
- Marttyyrien tuhka karkottaa pahat henget. (Johannes Krysostomos) [230]
- Marttyyrien veri ei todista mitään. Niin hullua uskontoa ei olekaan, ettei sillä olisi omia marttyreitään ja ettei se olisi herättänyt kiihkeää vakaumusta. (André Gide) [51]
- Marxilaisten ja koko 1800-luvun suuri erehdys oli usko, että kävelemällä suoraan eteenpäin päästään kohoamaan pilviin. (Simone Weil) [231]
- Marxin oppi on kaikkivoipa, sillä se on oikea. (V. I. Lenin) [230]
- Matematiikka on ainoa tiede, jonka Jumala tähän mennessä on suvainnut lahjoittaa ihmiselle. (Thomas Hobbes) [231]
- Matematiikka on kirjoitettu matemaatikoille. (Nikolaus Kopernikus) [231]
- Matematiikka on ovi ja avain tieteisiin. (Roger Bacon) [231]
- Materialisti on kalvinisti ilman Jumalaa. (Eduard Bernstein) [231]
- matka on päämäärä, tienkeino päämäärä, latu vie itsestään. (Tuomas Anhava) [231]
- Matkailija ilman tietoja on siivetön lintu. (Sa´di) [215]
- Mutta oikea matkamies lähtee vain lähteäkseen. (Charles Baudelaire) [231]
- Toivorikas matkanteko on parempaa kuin perille saapuminen. (Robert Louis Stevenson) [215]
- Kaikki matkat kävellään askelen varassa. (Lauri Viita) [24]
- Matkustaminen on kaiken onnellisuuden perikato. Ei enää tee mieli katsella rakennusta täällä, kun on nähnyt Italian. (Fanny Burney) [231]
- Matkustavaiset, kuten runoilijatkin, ovat enimmäkseen vihaista väkeä. (Richard Burton) [231]
- Tie menestykseen käy petoksen kautta. (Henrik Tikkanen) [232]
- Tie menestykseen on täynnä naisia, jotka tuuppivat eteenpäin aviomiestään. (Thomas Dewar) [232]
- Menestyksen myötä tulee päihtymys. (Honoré de Balzac) [232]
- Menestymisen salaisuuden tuntevat vain ne jotka eivät ole menestyneet. (John Churton Collins) [232]
- Minuutin menestys korvaa vuosien epäonnistumisen. (Robert Browning) [232]
- Jatkuva menestys näyttää meille vain yhden puolen maailmasta. Samalla kun se ympäröi meidät ystävillä, jotka kertovat meille vain hyvistä puolistamme, se vaientaa vihamiehet joilta yksin voimme saada tietää vioistamme. (C. C. Colton) [232]
- Mitä on menestys? Menestys on sattumaa. (Mark Twain) [232]
- Menestys on uskalluksen lapsi. (Benjamin Disraeli) [232]
- Jos menestystä merkitään A:lla, saadaan kaava A = X + Y + Z. X merkitsee silloin työtä, Y leikkiä ja Z sitä että pitää suunsa kiinni. (Albert Einstein) [232]
- Menneisyydessä ei viehätä mikään muu kuin se, että se on jo mennyt. (Oscar Wilde) [233]
- Menneisyys ei ole käärö jonka voi nostaa syrjään. (Emily Dickinson) [234]
- Menneisyys on aina läsnä. (Maurice Maeterlinck) [234]
- Menneisyys on oraakkeli, vain tulevaisuuden rakennusmestarit ymmärtävät sen kieltä. (Friedrich Nietzsche) [234]
- Mikään ei ole varmaa paitsi menneisyys. (Seneca) [234]
- Menneisyys on yhtä kuollut kuin särkynyt äänilevy. (Ernest Hemingway) [234]
- Merellä ei ole muuta kuningasta kuin Jumala yksin. (D. G. Rossetti) [233]
- Meri ei ole mikään maisema, se on ikuisuuden, tyhjyyden ja kuoleman elämys, metafyysinen unelma. (Thomas Mann) [233]
- Meri on kuin musta verka ruumisarkun alla. (Juhani Aho) [233]
- Merimies ei pyydä myötätuulta. Hän opettelee purjehtimaan. (G. Lindborg) [235]
- Merimiestä ei pidätä suviaikaan maakamaralla kuukautta kauempaa itse pirukaan, ei vaikka pujottaisi kakkula-ässän miehen housuntamppiin ja kiskoisi juhtaparilla maissa pysymään! (Volter Kilpi) [235]
- Metsillä on kieli niin kuin seinillä on korvat. (Alfred Tennyson) [236]
- Metsä on akatemia jonka barbaarit hävittivät. (Pentti Saarikoski) [236]
- Metsästyksen parhaita puolia on, että siinä joutuu alituisesti matkustelemaan paikkakunnalta toiselle, mikä joutilaasta on hyvin mieluista. (Ivan Turgenev) [236]
- Metsästyskertomukset ovat yhtä luotettavia kuin tuloilmoitukset taksoitusta varten. (Olli) [236]
- Metsästäjä on henkilö, jonka aina silloin tällöin on yksinkertaisesti pakko lähteä ulos ja tappaa jotain. (Stephen Leacock) [236]
- Miehen pitäisi olla vaimoaan kookkaampi, vanhempi, lihavampi, rumempi ja römeä-äänisempi. (E. W. Howe) [31]
- Miehen tarmokkuus vetoaa hänen kauneuttaan paremmin. (Louisa May Alcott) [237]
- Miehet ovat huhtikuuta kosiskellessaan, mutta joulukuuta avioliitossa; tytöt ovat toukokuuta tyttöinä, mutta taivas muuttuu heti kun heistä tulee vaimoja. (William Shakespeare) [29]
- Miehet ovat mitä heidän äitinsä heistä tekevät. (Ralph Waldo Emerson) [237]
- Miehinen egoismi tahtoo mieluiten halveksia, naisellinen vihata. (Vilhelm Ekelund) [39]
- Miehissä karhukii kuavetaa. (Sulkava) (Kansanrunousarkisto)
- Miekalla voi tehdä kaikkea paitsi istua sen päällä. (Talleyrand) [24]
- Miekka ei koskaan tapa ketään, se on vain väline tappajan kädessä. (Seneca) [101]
- Mielenvikaisuus on yksilöissä harvinaista - mutta ryhmissä, puolueissa, kansoissa, aikakausissa sääntö. (F. W. Nietzsche) [87]
- Mielikuvitus hallitsee maailmaa, kuten on sen luonutkin. (Charles Baudelaire) [196]
- Mielikuvitus on sielun silmä. (Joseph Joubert) [196]
- Mielikuvitus samoin kuin jotkut villieläimet ei sikiä vankeudessa. (George Orwell) [196]
- Mielikuvitus: tosiasoiden varasto, jonka runoilija ja valehtelija omistavat yhdessä. (Ambrose Bierce) [196]
- Mielikuvitusta voi verrata Aatamin uneen - hän heräsi ja havaitsi sen olevan totta. (John Keats) [196]
- Yksityinen mielipide on heikko, mutta yleinen mielipide on lähes kaikkivoipa. (Henry Ward Beecher) [238]
- Mielipide on maailman valtijatar. (Blaise Pascal) [237]
- Mielipiteemme toisista ei ole niin vaihteleva kuin mielipiteemme itsestämme. (Vauvenargues) [50]
- Mielipiteet eivät voi elää, ellei ole tilaisuutta taistella niiden puolesta. (Thomas Mann) [238]
- Mielipiteet ovat aiheuttaneet enemmän sekasortoa tällä pienellä maapallolla kuin rutot tai maanjäristykset. (Voltaire) [237]
- Uusia mielipiteitä epäillään aina ja tavallisesti myös vastustetaan, ja syyksi riittää se etteivät ne ole vielä yleisiä mielipiteitä. (John Locke) [238]
- Mielipiteitä, mielipiteitä! Pidä joka hetki liikekannalle varustettuna tuhantinen armeija "mielipiteitä"! - siinä nykyisen sivistysihmisen hirvein ja turhin asevelvollisuus. (Juhani Siljo) [237]
- Mies on lyyrinen, nainen eeppinen, avioliitto dramaattinen. (Novalis) [30]
- Mies on naiselle vain väline, päämääränä on aina lapsi. (F. W. Nietzsche) [30]
- Mies talossa vastaa kahta kadulla. (Mae West) [239]
- Ministerit seuraavat täällä toisiansa ja toisensa hävittävät kuin vuodenajat. (Montesquieu) [240]
- Minijän pittää pittee ruokapöyvvässä pitkee kättä että ylettää. (Leppävirta) (Kansanrunousarkisto)
- Miniä on kun elläin, vaan ei pietä kytkyvessä eikä saavista syötetä. (Viipurin pit.) (KRA)
- Moottorista piti tulla ihmisten palvelija, mutta siitä tuli terroristi ja epäjumala, jolla on lait ja yhdistykset puolellaan. Heillä on talja, malja ja kalja. (Ilmari Turja) [27]
- Moraali on suureksi osaksi maantieteellinen asia. (Elbert Hubbard) [241]
- Moraali on tahdon kuonokoppa. (Franz Grillparzer) [241]
- Moraali on tarpeeton: elämä on moraalista. Joka ei anna kaikkea, ei saa kaikkea. (Albert Camus) [241]
- Moraali on yläluokkia varten, hirsipuu rahvasta. (Napoleon Bonaparte) [241]
- Morsian monin kosittu on kun olvi väljähtänny. (Asikkalalainen sananlasku) (Kansanrunousarkisto)
- Morsianihmisellä on kova kiirus aina. (Teuvalainen sananlasku) (KRA)
- Muisti on kaiken aarreaitta ja turva. (Cicero) [242]
- Muisti on kuin pitkä katkonainen yö. (Graham Greene) [242]
- Muisti on suuri petturi. (Anaïs Nin) [243]
- Muisti on verkko; se on täynnä kaloja, kun sen nostaa ylös joesta, mutta peninkulmittain vettä on virrannut sen läpi tarttumatta siihen. (Oliver Wendell Holmes vanhempi) [242]
- Muisti on välttämätön kaikissa järjen toiminnoissa. (Blaise Pascal) [243]
- Muistojen paratiisi on ainoa, josta meitä ei voida karkottaa. (Jean Paul) [243]
- Muistot ovat kivien kaltaisia, aika ja välimatka kuluttavat niitä kuin happo. (Ugo Betti) [242]
- Muistot ovat metsästystorvia, / joiden ääni kuolee tuuleen. (Guillaume Apollinaire) [242]
- Muna on aina seikkailu: se voi olla erilainen. (Oscar Wilde) [244]
- Munasta tulee kaikki. (William Harvey) [243]
- Muodikasta on se mitä itsellä on yllä. Epämuodikasta se mitä toisilla. (Oscar Wilde) [244]
- Muoti: hirmuhallitsija jota viisaat pilkkaavat ja tottelevat. (Ambrose Bierce) [244]
- Kyllä murhe on kova päänalunen. (Parkano) (Kansanrunousarkisto)
- Museo on harvoin iloinen paikka - useimmiten se tuo mieleen tunteen ettei mikään ole koskaan voinut olla nuorta. (Walter Pater) [244]
- Musiikin avulla intohimot nauttivat itseään. (Friedrich Nietzsche) [245]
- Musiikinharrastajat tahtovat ihmisen olevan täysin mykkä silloin kun tämä tahtoisi olla umpikuuro. (Oscar Wilde) [246]
- Musiikki ei ole muuta kuin ajaksi ja säveleksi sivistettyjä villejä ääniä. (Thomas Fuller) [247]
- Musiikki ei tuo apua hammassärkyyn. (George Herbert) [247]
- Musiikki ilmaisee sen mitä ei voi pukea sanoiksi, mutta mitä ei voi jättää lausumatta. (Victor Hugo) [247]
- Musiikki keksittiin korostamaan ihmisen yksinäisyyttä. (Lawrence Durrell) [247]
- Musiikki kovertaa taivaan. (Charles Baudelaire) [247]
- Musiikki on ainoa kieli, jolla ei voi lausua ilkeyttä tai pilkkaa. (John Erskine) [247]
- Musiikki on itse teossa hyödytöntä, kuten elämäkin. (George Santayana) [245]
- Musiikki on korvan silmä. (Thomas Drake) [247]
- Musiikki on kuulematta paras. (Evert Katila) [245]
- Musiikki on niitä naisia, jotka puhuvat hurmaavasti eivätkä sano mitään. (Austin O'Malley) [245]
- Musiikki on oivallinen rauhoitusaine, ellei sitä ota liian vakavasti. (Henry Miller) [245]
- Musiikki on tunteiden pikakirjoitusta. (Leo Tolstoi) [245]
- Musiikki rappeutuu kun se etääntyy liian kauas tanssista. (Ezra Pound) [245]
- Muurahainen on kyllä viisas eläin, mutta puutarhassa viheliäinen. (Francis Bacon) [248]
- Muurahaiset ovat kuin ovatkin hyvin kunnianarvoista sukukuntaa, ne ovat pelkkää järkeä, kaikki niissä on kuin oikein ratkaistu laskutehtävä ja kaikki pitää paikkansa. (H. C. Andersen) [248]
- Myllyt pyörii myötäpäivään, vaimot jauhaa vastapäivään. (Pielavesi) (Kansanrunousarkisto)
- Kaikki määritelmät ovat vaarallisia. (Erasmus Rotterdamilainen) [248]
- Naapurissa pittää käyvä seitsemä kertaa päiväs, ja viis kertaa vihassa ollessakkii. (Koivisto) (Kansanrunousarkisto)
- Nainen ei tee - hänelle tehdään, hänelle tapahtuu. (Juhani Siljo) [249]
- Nainen, joka ei ole vähääkään hysteerinen, on lehmä. (Sigmund Freud) [250]
- Nainen joka ei osaa olla ruma ei ole kaunis. (Karl Kraus) [251]
- Nainen joka ei pysty valehtelemaan miehensä puolesta ei ole kelvollinen kantamaan aviovaimon nimeä. (E. W. Howe) [31]
- Nainen, mielikuvituksellinen substantiivi luonnon sanakirjassa. (Carl Jonas Love Almqvist) [248]
- Nainen menee uusiin naimisiin sen vuoksi, että hän on inhonnut ensimmäistä miestään. Mies menee uusiin naimisiin siksi, että hän on ihaillut ensimmäistä vaimoaan. Naiset kokeilevat onneaan, miehet panevat sen vaakalaudalle. (Oscar Wilde) [29]
- Nainen näkee aviomiehessä samalla kertaa voiman, jota vastaan täytyy taistella, ja heikkouden, jota täytyy suojella. (Jean Rostand) [31]
- Nainen oli Jumalan toinen virhe. (F. W. Nietzsche) [252]
- Nainen on hillitön ja kiivas eläin. (Cato) [250]
- Nainen on häilyvä. (M. A. Numminen)
- Nainen on miehen hämminki. (Vincent Beauvaislainen) [253]
- Nainen on naisen luonnollinen liittolainen. (Euripides) [250]
- Nainen on vaihtelevainen ja muuttuvainen. (Vergilius) [249]
- Nainen rakastaa tai vihaa, hän ei tunne keskitietä. (Publilius Syrus) [252]
- Naiseksi ei synnytä, naiseksi tullaan. (Simone de Beauvoir) [250]
- Naisella, jolla on menneisyys, ei ole tulevaisuutta. (Oscar Wilde) [249]
- Naisella on yhdeksän henkeä niin kuin kissalla. (John Heywood) [251]
- Naiselle on yhtä hyödytöntä olla nuori olematta kaunis, kuin olla kaunis olematta nuori. (La Rochefoucauld) [251]
- Naisen helvetti on vanhuus. (La Rochefoucauld) [73]
- Naisen järki on hänen rintojensa maidossa. (George Meredith) [252]
- Naisen rakkaus! Sen tiedetään olevan ihana ja pelottava asia. (Lordi Byron) [254]
- Naisen suussa on kielto vain myönnön isoveli. (Victor Hugo) [251]
- Jokaiseen naisen vikaan on mies syypää. (J. G. Herder) [251]
- Naisen voima on heikkouden vastustamattomassa mahdissa. (Ralph Waldo Emerson) [250]
- Naisessa on kaikki sydäntä, pääkin. (Jean Paul) [251]
- Naiset eivät ole muuta kuin lapsentekokoneita. (Napoleon Bonaparte) [252]
- Naiset innoittavat meitä suuriin tekoihin ja estävät meitä niitä tekemästä. (Alexandre Dumas nuorempi) [250]
- Naiset menevät naimisiin, koska eivät halua tehdä työtä. (Mary Garden) [28]
- Naiset olisivat mieluummin oikeassa kuin järkeviä. (Ogden Nash) [252]
- Naiset ovat 51 prosentin vähemmistö. (Robin Morgan) [252]
- Naiset ovat koristuksia. Heillä ei milloinkaan ole mitään sanottavaa, mutta he sanovat sen kauniisti. (Oscar Wilde) [249]
- Naiset ovat miehiä viisaampia, sillä he tietävät vähemmän ja ymmärtävät enemmän. (James Stephens) [249]
- Naiset suovat meille lohtua, mutta ellei naisia olisi, emme koskaan kaipaisi lohdutusta. (Don Herold) [251]
- Naiskysymys ei ole ainoastaan naiskysymys, se on ihmiskunnan kysymys. (Minna Canth) [255]
- Naispappeus tekee kirkon rappeutumisen tragediasta komedian. (Kari Suomalainen) [227]
- Naistenvihaaja: mies, joka vihaa naisia yhtä kiihkeästi kuin naiset vihaavat toisiaan. (H. L. Mencken) [252]
- Neuroosi näyttää olevan ihmisen etuoikeus. (Sigmund Freud) [67]
- Neuvostokirjailijat ovat ihmissielun insinöörejä. (Josef Stalin) [166]
- Neuvostoliitossa koti on arvossa, uskonnon korvaa ideologia ja isänmaa on huudossa. Minä sanonkin Neuvostoliittoa maailman konservatiivisimmaksi maaksi. (Kari Suomalainen) [256]
- Neuvostoliitto: siinä se on pelätti ja pelastaja samassa hahmossa! (Pentti Haanpää) [257]
- Neuvostovalta on kaikkein vankin valta kaikista maailmassa olevista valloista. (Josef Stalin) [258]
- Neuvosto-Venäjä on soihtu, joka valaisee koko maailman kansoille tietä vapautumiseen sortajien ikeestä. (Josef Stalin) [256]
- Nihilisti on ihminen, joka ei kumarra yhtäkään auktoriteettia eikä omaksu periaatteekseen mitään uskoa. (Ivan Turgenev) [9]
- Nihilisti, tuo outo marttyyri, jolla ei ole mitään uskoa, joka menee polttoroviolle ilman vakaumusta ja joka kuolee sen puolesta mihin ei usko, on puhtaasti kirjallinen tuote. Hänet keksi Turgenev ja viimeisteli Dostojevski. (Oscar Wilde) [9]
- Nihilistit, sosialidemokraattinen juonikunta Venäjällä. (Agathon Meurman) [9]
- Nimet eivät aina ole miltä näyttävät. Yleisin walesilainen nimi Bxjxxllowep lausutaan Jackson. (Mark Twain) [259]
- Nimi ja luonne ovat usein ristiriidassa. (John Clarke) [259]
- Nimi on aita, jonka sisällä on nimetön. (Samuli Paronen) [259]
- Nukkuessamme me olemme kaikki tasavertaisia. (Miguel de Cervantes) [259]
- Jokainen joka nukkuu on kaunis. (Walt Whitman) [260]
- Se nukkuu hyvin joka ei tiedä nukkuvansa huonosti. (Publilius Syrus) [260]
- Nuoret ovat säännöllisesti ajattelemattomia. (Homeros) [260]
- Jokainen nuori on kuin yöllä syntynyt lapsi, joka näkee auringon nousevan ja kuvittelee ettei eilispäivää ole ollutkaan. (W. Somerset Maugham) [261]
- Aikamme nuoriso on kamalaa. Se ei vähääkään kunnioita värjättyjä hapsia. (Oscar Wilde) [261]
- Nuoruudessa kaikki on unta - paitsi nälkä. (Alphonse de Chateaubriant) [262]
- Nuoruus on jatkuvaa humalaa, se on järjen kuumetta. (La Rochefoucauld) [262]
- Nuoruus on murhenäytelmä. (Samuli Putro)
- Nuoruus on vika joka korjaantuu vuosien mittaan. (J. H. Kellgren) [262]
- Nuoruus pakenee. (Horatius) [262]
- Nuoruus sinänsä on meidän aikamme epäjumala. (Olavi Paavolainen). [262]
- Nuoruus tulee vain kerran elämässä. (Henry Wadsworth Longfellow) [262]
- Nuuka panee kirpu halki ja ottaa siitäki viel isoman puole. (Suomusjärvi) (Kansanrunousarkisto)
- Nuukuus on hyvä, vaan saituruus on suur paha. (Sysmä) (Kansanrunousarkisto)
- Nykyajassa on vikana, ettei tulevaisuus enää ole samaa kuin ennen. (Paul Valéry) [263]
- Nykyisyys on täynnä menneisyyttä, ja tulevaisuus sillä on helmassaan. (Leibniz) [264]
- Ei näkö työtä tie, eikä kauneus kaskee hakkoo. (Pielavesi) (Kansanrunousarkisto)
- Nälkä ei tunne ystävää. (Daniel Defoe) [264]
- Nälkä kurkistaa työtätekevän taloon, mutta ei uskalla käydä sisälle. (Benjamin Franklin) [264]
- Nälkä on punikki. (Juhani Aho) [264]
- Nälkä on ruoan mauste. (Cicero) [264]
- Nälkäinen ihminen ei ole vapaa ihminen. (Adlai Stevenson) [265]
- Nälkäinen mies on kiukkuinen mies. (James Howell) [264]
- Nälkäinen syö vaikka raatoa, kun ei pahasti matoja ole. (Vesilahti) (Kansanrunousarkisto)
- Nälkäinen vatsa harvoin ylenkatsoo arkista ruokaa. (Horatius) [264]
- Näläkä käsköö näykkimään, joka nurkkoo nuuskimaan. (Joroinen) (Kansanrunousarkisto)
- Näytelmän kulissit olivat kauniit, mutta näyttelijät menivät koko ajan niiden eteen. (Alexander Woollcott) [266]
- Näytelmän tulisi antaa jotain ajattelemisen aihetta. Kun katson näytelmän ja ymmärrän sen ensimmäisellä kerralla, tiedän ettei se voi olla juuri mistään kotoisin. (T. S. Eliot) [265]
- Huonolla näyttelemisellä on huono vaikutus ihmisten moraaliin. (Oscar Wilde) [266]
- Näyttelijät ovat ainoat rehelliset teeskentelijät. (William Hazlitt) [265]
- Näyttelijät ovat ihmisen vastakohta. (Tom Stoppard) [266]
- Näyttämötaide on taiteista alhaisin, jos se nyt ylipäätään on taidetta. (George Moore) [41]
- Nöyryys ei luo, se syventää. (L. A. Salava) [266]
- Nöyryys on alttari, jolla Jumala tahtoo itselleen uhrattavan. (La Rochefoucauld) [266]
- Nöyryyttä ei voi nöyryyttää. (Joseph Roux) [266]
- Odottamisen filosofiaa kannattavat maailman kaikki oraakkelit. (Ralph Waldo Emerson) [267]
- Odotus on aina kauniimpi kuin täyttymys. Ja pettymys on suoraan verrannollinen odotukseen. (Mika Waltari) [267]
- Odotus on kuin pingoitettu kieli. (Einari Vuorela) [267]
- Oikeuden kädessä ei pitäisi olla miekkaa. (Juvenalis) [268]
- Oikeuden tehtävänä ei ole tehdä vääryyttä ihmisille. (Cicero) [267]
- Oikeudentuntomme herää, kun sorto kohdistuu meihin henkilökohtaisesti. Tästä syystä sitä olisi kutsuttava itsetunnoksi. (Erno Paasilinna) [268]
- Oikeus ei laskeudu alas jalustaltaan. (Dante Alighieri) [267]
- Oikeus ei ole lihamylly, vaan kompromissi. (Friedrich Dürrenmatt) [267]
- Oikeus ilman valtaa on tyhjä sana. (Benito Mussolini) [268]
- Oikeus ilman viisautta on mahdoton. (J. A. Froude) [268]
- Oikeus! Maailman vartija! Mutta koska maailma erehtyy, oikeuden täytyy olla maailman erehdysten vartija! (Ugo Betti) [267]
- Oikeus on ikuinen aurinko, maailma ei voi viivyttää sen tuloa. (Wendell Phillips) [268]
- Oikeus on kuin juna joka melkein aina on myöhässä. (Jevgeni Jevtušenko) [268]
- Oikeus on kyllä paikalla, mutta me emme aina näe sitä. Huomaamattomana ja hymyilevänä se istuu toisella puolella ja vähän taaempana kuin epäoikeus, joka pitää isoa ääntä. (Jules Renard) [268]
- Oikeus on sokea. Sokea, juu, ja kuuromykkä ja puujalkakin sillä on. (Finley Peter Dunne) [267]
- Oikeus on totuus toiminnassa. (Benjamin Disraeli) [267]
- Oikeus on useimmiten vihan naamio. (Jean de Rotrou) [268]
- Oikeus se vain istuu ja istuu istunnosta toiseen eikä siitään leviä. Se on lain vanki. (Samuli Paronen) [268]
- Oikeus valaisee itse itsensä. [267]
- Oikeuteen kuuluu, että ihminen on ihmiselle susi. (Francis Bacon) [267]
- Oikeutta on olemassa vain kahden yhtä voimakkaan välillä. (Thukydides) [269]
- Ojassa on juopon yökortteeri. (Jurva) (Kansanrunousarkisto)
- Olemassaolo: loassa melo. (Alivaltiosihteeri)
- Olut sisään, äly ulos. (Tanskalainen sananlasku) [269]
- Olut voiman vahvistaa, / kannu kestin kaunistaa. (Jaakko Juteini) [269]
- Omaisuus on olemassa lain armosta. Se ei ole tosiasia, vaan juridinen taru. (Max Stirner) [270]
- Omaisuus on varkautta. (P. J. Proudhon) [270]
- Omatunto on haava, joka ei koskaan arpeudu ja johon kukaan ei kuole. (Friedrich Hebbel) [270]
- Kun omistaa on millä alistaa. (Samuli Paronen) [270]
- Onania lopetetaan nuorukaisena, mutta monet aikamiehet kokevat rakkaudessa vain itsensä. (Jarno Pennanen) [271]
- Onanistit panettelevat naisia, elämänonanistit elämää. (Elmer Diktonius) [271]
- Onnea on usein syytetty sokeudesta, mutta ei se niin sokea ole kuin ihmiset. (Samuel Smiles) [272]
- Onnella ei ole kukaan viisastunut. (Seneca) [272]
- Onnellisuus. Miellyttävä tunne jonka virittää lähimmäisemme surkeuden pohdiskelu. (Ambrose Bierce) [271]
- Onnellisuus riippuu meistä itsestämme. (Aristoteles) [271]
- Onnetar on toiselle äiti, toiselle äitipuoli. (George Herbert) [272]
- Onnetar väsyy kantamaan samaa ihmistä kovin kauan hartioillaan. (Baltasar Gracián) [272]
- Onni ei ole hevonen, ei sitä voi valjastaa. (Venäläinen sananlasku) [272]
- Onni ei ole mikään naurun asia. (Richard Whately) [273]
- Onni: iso pankkitili, hyvä kokki ja hyvä ruoansulatus. (Jean-Jacques Rousseau) [274]
- Onni ja oikku hallitsevat maailmaa. (La Rochefoucauld) [272]
- Onni kääntää kaiken niiden eduksi, joita se suosii. (La Rochefoucauld) [272]
- Onni luovuttautuu ja kehkeytyy: sitä ei saa valmiina hyväntekijän kädestä. (Dmitri Pisarev) [274]
- Onni on hukkaantunut jalokivi, jota muisti hioo. (Kaarlo Marjanen) [274]
- Onni on kuin terveys: se on, kun sitä ei huomaa. (Ivan Turgenev) [273]
- Tosi onni on kyllä halpa, mutta miten kalliin hinnan maksammekaan sen väärennöksestä. (Hosea Ballou) [271]
- Onni on mielihyvää ilman katumusta. (Leo Tolstoi) [273]
- Onni on seisake liian vähän ja liian paljon välillä. (Channing Pollock) [274]
- Onni on sen etsimisessä. (Jules Renard) [274]
- Onni on sokea. (Cicero) [272]
- Mitä on onni? - Tunne siitä että voima kasvaa - että vastustus on voitettu. (Friedrich Nietzsche) [274]
- Onni suo liian paljon monelle, tarpeeksi ei kenellekään. (Martialis) [272]
- Onni suosii rohkeaa. (Terentius) [272]
- Onni tuhoaa enemmän ihmisiä kuin onnettomuus. (Martti Luther) [274]
- Ooppera on salaperäinen näyttämö, jonka tarkoituksena on viehättää silmää ja korvaa järjen kustannuksella. (Lordi Chesterfield) [275]
- Oopperassa täytyy tekstin olla musiikin kuuliainen tytär. (W. A. Mozart) [275]
- Optimismi on eräänlaista sydänlääkettä - epäonnistumisen digitalista. (Elbert Hubbard) [108]
- Kukkeimmillaan optimismi on mielisairaaloissa. (Havelock Ellis) [108]
- Optimismi on vallankumousten uskonoppi. (Jacques Bainville) [276]
- Optimismi sinänsä ei suinkaan ole mikään voimanlähde. Liian pitkälle vietynä se johtaa tylsistymiseen, välinpitämättömyyteen ja velttoon omahyväisyyteen. (Olavi Paavolainen) [108]
- Optimismin perustana on silkka pelko. (Oscar Wilde) [108]
- Optimisti ei ole se joka ei ole koskaan kärsinyt, vaan se joka on kokenut epätoivon ja voittanut sen. (Aleksandr Skrjabin) [108]
- Optimisti: kannattaa sitä oppisuuntaa että musta on valkoista. (Ambrose Bierce) [276]
- Optimistit kirjoittavat huonosti. (Paul Valéry) [108]
- Orja, joka on tajunnut orjuutensa ja noussut taistelemaan vapautuksensa puolesta, on jo puoliksi lakannut olemasta orja. (V. I. Lenin) [141]
- Orjat, piiat ja rengit ovat rusthollarien ja hovilaisten henki. (Viipurin pit.) (Kansanrunousarkisto)
- Orjien unelma: markkinat joilta itse ostaa itselleen isäntä. (Stanislaw Jerzy Lec) [141]
- Orjuuden perimmäisenä syynä on synti. (Augustinus) [108]
- Orjuus alentaa ihmiset kannattajikseen asti. (Vauvenargues) [141]
- Orjuus on sielun vankila, julkinen tyrmä. (Longinus) [141]
- Orjuushan orjuutta synnyttää, vapaus vapautta. Naisten orjuus alkoi kun miehet olivat orjina kuninkailla. (Ralph Waldo Emerson) [108]
- Orjuutta voi olla kaikkialla. Se on rikkaruoho joka kasvaa joka maaperässä. (Edmund Burke) [108]
- Oven täytyy olla joko auki tai kiinni. (Alfred de Musset) [277]
- Paha on vain vääristynyttä hyvää. (Henry Wadsworth Longfellow) [93]
- Paha pysähtyy usein itseensä ja kuolee tekijänsä mukana, mutta hyvyys ei koskaan. (Charles Dickens) [93]
- Pahaa ei voi vastustaa, mutta hyvää voi. (Anton Tšehov) [93]
- Paheella on enemmän marttyyreja kuin hyveellä, ja usein on niin, että ihmiset kärsivät enemmän langetakseen kuin pelastuakseen. (C. C. Colton) [52]
- Pahuus sanoi Hyvyydelle: veljeni. (A. C. Swinburne) [93]
- Pajasa, pappilasa ja kirjakaupasa tiäretään kaikki asiat. (Mouhijärvi) (Kansanrunousarkisto)
- Pakko se on joka yllyttää. (Ilomantsi) (KRA)
- Pankki on paikka, josta saa lainaksi rahaa, jos pystyy todistamaan ettei sitä tarvitse. (Bob Hope) [278]
- Papin odotetaan olevan jonkinlainen ihmismuodon ottanut sunnuntai. (Samuel Butler) [278]
- Papit eivät ole uskonnolle sen tarpeellisempia kuin poliitikot isänmaallisuudelle. (J. H. Holmes) [279]
- Papit ja silmänkääntäjät ovat saman ammattikunnan jäseniä. (Thomas Paine) [279]
- Kun papit olivat kultaisia, olivat astiat puisia, mutta kun astioista tuli kultaisia, tuli papeista puisia. (Leo Tolstoi) [227]
- Papit ovat kummallisessa asemassa, heitä ei enää pidetä jumalina, mutta ei vielä aivan ihmisinäkään. (Oiva Paloheimo) [279]
- Papit puhuvat Jumalasta ikään kuin heillä olisi aiheeseen yksinoikeus. (H. D. Thoreau) [227]
- Se on hyvä pappi, joka seuraa omia neuvojaan. (William Shakespeare) [227]
- Ensimmäinen pappi oli ensimmäinen konna joka kohtasi ensimmäisen hölmön. (Voltaire) [227]
- Pappi on kirkon kamiina. (Suomalainen sananlasku) [227]
- Pappi on uskonnon tulkki joka ei usko että Raamattu tarkoittaa mitä sanoo, hän on aina vakuuttunut sen sanovan mitä hän tarkoittaa. (George Bernard Shaw) [227]
- Perkeleellä on kaksi hahmoa eli muotoa, joihin hän naamioituu: hän ilmestyy joko käärmeen hahmossa pelottaakseen ja surmatakseen tai sitten viattoman lampaan muodossa valehdellakseen ja pettääkseen; nämä ovat hänen kaksi tunnuskuvaansa. (Martti Luther) [280]
- Plagiaattorit epäilevät aina että heiltä varastetaan. (Samuel Taylor Coleridge) [281]
- Puhdasoppinen pappi onnistuu urallaan yhtä hyvin kuin selluloidikoira ajaessaan asbestikissaa helvetin läpi. (Elbert Hubbard) [279]
- Pappi: pääsylippujen trokaaja taivaan porttien ulkopuolella. (H. L. Mencken) [279]
- Pappien kieli alkaa kangerrella vasta kun he yrittävät löytää väkivallan käytölle ja sodankäynnille pohjaa ja oikeutusta Uudesta testamentista. (Veijo Meri) [279]
- Parodia on jo kauan ollut mahdotonta. / Ne tekevät sen itse. (Paavo Haavikko) [282]
- Parta tuo täitä, ei järkeä. (Ammianus) [282]
- Pasifismi: kukka jonka nimen alla kulkee monta lajia, kärpäsloukku ja anemone. (Helena Anhava) [283]
- Pasifismi on vain naamioitua pelkuruutta. (Adolf Hitler) [283]
- Patriotismi on poliittisessa elämässä samaa kuin usko kirkollisessa. (Lordi Acton) [284]
- Paras peili on vanhassa ystävässä. (George Herbert) [285]
- Pata kattilaa soimaa, musta kylki kummallakin. (Tampere) (Kansanrunousarkisto)
- Peilillä ei ole sydäntä, mutta paljon ajatuksia. (Malcolm de Chazal) [283]
- Pelko antaa järkeä tyhmällekin. (Ranskalainen sananlasku) [286]
- Jos pelko ei olisi hyvä asia, eivät isät olisi asettaneet lapsiaan koulumestarin eivätkä lainlaatijat kaupunkeja raadin valvonnan alle. (Johannes Khrysostomos) [286]
- Pelko Ei voi Rakastaa. (William Blake) [285]
- Pelko, lain vahtimestari. (George Herbert) [286]
- Pelko luo itselleen aina epäjumalia. (Honoré de Balzac) [285]
- Pelko seuraa rikosta ja on sen rangaistus. (Voltaire) [287]
- Pelko siivitti hänen jalkansa. (Vergilius) [287]
- Pelkuri sanoo itseään varovaiseksi. (Publilius Syrus) [287]
- Pahinta pelkuruutta on se, että tietää mikä on oikein eikä tee sitä. (Konfutse) [286]
- Pelolla on suurimmat silmät. (Boris Pasternak) [286]
- Pelosta vihaan on lyhyt matka. (Giambattista Casti) [285]
- Penni on rahaa, kun on kaksi, niin jo heläjää. (Laihia) (Kansanrunousarkisto)
- Perhe on hyvin tärkeä, ihminenhän tarvitsee perheen. Orpoa seuraa eräänlainen orpous läpi koko elämän. (Kari Suomalainen) [288]
- Perhe on yksi luonnon mestariluomuksista. (George Santayana) [288]
- Perhe voi olla parasta mitä maailmassa on, mutta kovin usein se on kaikkein pahinta. (Henri Amiel) [287]
- Perheen hävittäminen! Äärimmäiset radikaalitkin kiivastuvat tästä kommunistien häpeällisestä aikeesta. (Karl Marx ja Friedrich Engels) [288]
- Perheellinen tekee rahasta mitä tahansa. (Talleyrand) [288]
- Hyvät perheet ovat yleensä pahempia kuin mitkään muut. (Anthony Hope) [288]
- Periaate ei koskaan anna anteeksi, ja sen johtoajatuksena on tappaa. (Jacques Barzun) [289]
- Periaatteen miehet ovat aina rohkeita, mutta rohkeat eivät aina periaatteen miehiä. (Konfutse) [289]
- Perillisen kyynelet ovat naamioitua naurua. (Publilius Syrus) [289]
- Perinnöllistä kuin puujalka. (Englantilainen sananlasku) [289]
- Perinnöllisyys ei ole kuin varastoitua ympäristöä. (Luther Burbank) [289]
- Perkele on sananlaskujen vihamies ("Der Teuffel ist den Sprichwortten feindt"). (Martti Luther) (Wanhain Suomalaisten Tawaliset ja Suloiset Sananlascut, Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, ISBN 951-717-487-X, Jyväskylä 1987)
- Persehän se on koirallakin, vaikka se hännällään sen peittää. (Lemi) (Kansanrunousarkisto)
- Peruna pääasiallisena ja kohtuuttomasti nautittuna ravintona ajaa viinan käyttöön. (F. W. Nietzsche) [290]
- Pessimismi on olennaisesti uskonnollinen sairaus. (William Jones) [290]
- Pessimismi voi olla optimistia elämänhaluisemman miehen peltoon kasvanut laiho. Pessimismi voi olla puutetta, mutta se voi toisissa tapauksissa olla reaktio, ja silloin siinä on voimaa. (Aaro Hellaakoski) [290]
- Pessimisti on ihminen jonka on ollut pakko elää optimistin kanssa. (Elbert Hubbard) [290]
- Pessimistin vaalilause: liian totta voidakseen olla hyvää. (Jouko Tyyri) [290]
- Joka pettua purroo, se paljo surroo. (Kivijärvi) (Kansanrunousarkisto)
- Pianonsoitto, ihmissormien tanssi. (Ludwig Wittgenstein) [33]
- Piaru on paskan kranni. (Isokyrö) (KRA)
- Pieru on paskan postimies. (Viitasaari) (KRA)
- Piika ei ou immeinen eikä tamma hevonen eikä harakka lintu eikä kotivävy mies. (Rautalampi) (Kansanrunousarkisto)
- Piikana paha, piikain piikana pahempi. (Kullaa) (Kansanrunousarkisto)
- Piippu vetää viisautta filosofin suusta ja tukkii narrin turvan. Se virittää keskusteluun sävyn, joka on pohtiva, tuumaileva, juoheva ja kiihkoton. (William Makepeace Thackeray) [33]
- Piipunpolttajalla voi olla likaiset kynnet, mutta mitä se merkitsee kun hänen sydämensä on lämmin. (Lin Jutang) [33]
- Piispa kun ajaa pappilaan, niin lammas lyödään kattilaan. (Paltamo) (Kansanrunousarkisto)
- Piru auttaa hätätilas ja Jumala auttaa ajan kans. (Sananlasku Nousiaisista) (Kansanrunousarkisto)
- Itse pirukin on hyvä silloin kun hän on tyytyväinen. (Thomas Fuller) [92]
- Pistimellä voi ihminen pistää kuoliaaksi kolme, joskus neljäkin, mutta sadat luodit lentävät tyhjään ilmaan. (Aleksandr Suvorov) [24]
- Platoninen rakkaus. Mitä teeskentelyä. (Paul Gavarni) [254]
- Platoninen rakkaus on rakkautta kaulasta ylöspäin. (Thyra Winslow) [291]
- Poikamies voi mahdollisesti olla idiootti tietämättään, ukkomies ei koskaan. (H. L. Mencken) [31]
- Poissaolo on rikkeistä pahin. (La Fontaine) [292]
- Pojat ovat poikia - ja niin on myös iso määrä keski-ikäisiä miehiä. (Frank McKinney Hubbard) [237]
- Poliisi - ihmisen yhteiskunnallinen varjo. (Matti Kurjensaari) [292]
- Poliisi tahtoo tietää kaiken, ja erikoisesti salaisuudet. (Lessing) [292]
- Poliitikko on akrobaatti. Hän pysyy tasapainossa puhumalla päinvastaista kuin tekee. (Maurice Barrès) [42]
- Poliitikko tekee mitä tahansa säilyttääkseen paikkansa - ryhtyy vaikka isänmaalliseksi. (William R. Hearst) [42]
- Poliitikko - vielä yksi henkilö, joka hyötyy ihmisten lyhyestä muistista. (Matti Kurjensaari) [42]
- Poliitikkoja kuten huoriakin halveksitaan, mutta kuka ei juokse heidän luokseen tarvitessaan heidän palveluksiaan. (Brendan Behan) [42]
- Poliitikon pulma on siinä miten pelastaa molemmat kasvonsa yhtäaikaa. (John A. Lincoln) [293]
- Poliittinen valta on vain yhden luokan organisoitua valtaa, jolla se sortaa toista luokkaa. (Karl Marx ja Friedrich Engels) [258]
- Politiikassa ei mikään ole korvaamatonta. (Jean Anouilh) [293]
- Politiikassa mikään ei ole halveksittavaa. (Benjamin Disraeli) [294]
- Politiikka ei ole mikään eksakti tiede. (Otto von Bismarck) [293]
- Politiikka ei ole tiedettä, vaan taidetta. (Otto von Bismarck) [293]
- Politiikka lienee ainoa ala jolle ei vaadita mitään koulutusta. (Robert Louis Stevenson) [295]
- Politiikka on keino estää ihmisiä puuttumasta heitä koskeviin asioihin. (Paul Valéry) [295]
- Politiikka on kuin huora; jos epäonnistut rakastellessasi sitä, se puree sinulta pään poikki. (Adolf Hitler) [294]
- Politiikka on lupauksien taidetta. (V. A. Koskenniemi) [294]
- Politiikka on sanojen hallitsemista. (Erno Paasilinna) [295]
- Politiikka turmelee luonteen. (Otto von Bismarck) [294]
- Politiikkaa ja ihmiskunnan kohtaloa muovaavat ihmiset, joilla ei ole ihanteita ja joissa ei ole suuruutta. (Albert Camus) [42]
- Poliittista viisautta: nuole ennen kuin tipahdat. (Jaakko Okker) [294]
- Porvari näkee vaimossaan pelkän tuotannonvälineen. (Karl Marx ja Friedrich Engels) [32]
- Porvaria pitää järkyttää. (Charles Baudelaire) [295]
- Porvarit samastuvat isänmaahan, sillä he omistavat isänmaan. (Erno Paasilinna) [295]
- Professori on se joka puhuu jonkun toisen unissa. (W. H. Auden) [67]
- Professorin mielipide: tärkeintä ei ole Shakespeare, vaan häneen liittyvä kommentaari. (Anton Tšehov) [67]
- Presidentti ei voi olla aina suosittu. (Harry S. Truman) [296]
- Profeetta on henkilö joka ennustaa ikävyyksiä. (Finley Peter Dunne) [296]
- Professori on se joka puhuu jonkun toisen unissa. (W. H. Auden) [67]
- Professorin mielipide: tärkeintä ei ole Shakespeare, vaan häneen liittyvä kommentaari. (Anton Tšehov) [67]
- Propaganda ei ole saavuttanut suurimpia voittojaan tekemällä jotain, vaan jättäessään tekemättä. Väkevä jos onkin totuus, niin vielä väkevämpi, käytännössä, on totuudesta vaikeneminen. (Aldous Huxley) [67]
- Propaganda on melto ase: pitäkää sitä kädessänne liian pitkään, niin se liikkuu kuin käärme ja iskee väärään suuntaan. (Jean Anouilh) [67]
- Propaganda, / sitä kuunnelkaa, / miten se meitä kasvattaa onnellisia aikoja päin! (Pentti Saarikoski) [67]
- Propagandassa ei tarvitse olla suurta älyllistä sisältöä. (Joseph Goebbels) [67]
- Psykiatrian suurin anti filosofialle on ollut havainto siitä että sielun tyyssija on vessa. (Alexander Chase) [67]
- Psykoanalyysi on ripittäytymistä ilman synninpäästöä. (G. K. Chesterton) [66]
- Psykoanalyysi on se tauti jota se väittää parantavansa. (Karl Kraus) [66]
- Puhe annettiin ihmiselle hänen ajatustensa salaamiseksi. (Talleyrand) [297]
- Puhe on ajatuksen äiti, ei palvelija. (Karl Kraus) [298]
- Puhe on elämän kuva. (Demokritos) [12]
- Puhe on sielun peili; millainen mies, sellaiset puheet. (Publilius Syrus) [298]
- Puheen runous. (Lordi Byron) [12]
- Puheet eivät voi olla kyllin pitkiä puhujalle eivätkä kyllin lyhyitä kuulijalle. (James Perry) [299]
- Puhtaus meitä erottaa, saasta yhdistää. (Samuli Paronen) [214]
- Puhua paljon on yksi asia, puhua asiaa toinen. (Sofokles) [297]
- Puhuva ihminen sanoo aina enemmän kuin aikoo. (Jean-Paul Sartre) [298]
- Punastuminen on kaunista, mutta joskus se on epämukavaa. (Carlo Goldoni) [297]
- Puolue on aikakautemme kunnia, järki ja omatunto. (V. I. Lenin) [297]
- Puolue on kuin lihamylly, joka jauhaa kaikki päät puuroksi. Siitä johtuu että kaikki puolueet ajattelevat niin puuromaisesti. (Henrik Ibsen) [297]
- Puolueet ovat hautaustoimistoja. Niiden tehtäväksi on jäänyt kantaa "aatteet" viimeiseen lepoon. (V. A. Koskenniemi) [297]
- Puritaani on ihminen joka purkaa vanhurskaan vihansa vääriin kohteisiin. (G. K. Chesterton) [300]
- Puritaani on se joka käyttää ristiä nuijana lyödäkseen syntisiä päähän. (H. L. Mencken) [301]
- Puritaanien tulisi kulkea viikunanlehdet silmillään. (Stanislaw Jerzy Lec) [300]
- Puritanismi: kalvava pelko, että joku, jossakin, olisi onnellinen. (H. L. Mencken) [301]
- Puut ovat maan herkeämätön yritys puhua kuuntelevalle taivaalle. (Rabindranath Tagore) [302]
- Puut ovat runoja, joita maa kirjoittaa taivaalle. (Khalil Gibran) [301]
- Puut ovat ylimyksiä korkeine, komeine kruunuineen. (Carl von Linné) [301]
- Puut: tuhat vihreää siipeä, lentoon pyrähtämässä. (Aale Tynni) [302]
- Puukotoi miäs o ninko vitutoi huara. (Ulvila) (Kansanrunousarkisto)
- Puuro miehen tiellä pitää, velli ojaan kaataa. (Evijärvi) (KRA)
- Puuro on hamppattoma ruoka. (Uskela) (KRA)
- Puute perreeseen toran tuop. (Kiihtelysvaara) (KRA)
- Puuttuva rengas ihmisen ja apinan välillä olemme me. (Rolf Arnkil) [152]
- Pyhimys: kuolleen syntisen uusittu ja korjattu painos. (Ambrose Bierce) [303]
- Päiväkirjan pitämisessä on paljon järkeä, jopa enempääkin kuin järkeä. Sen jälkeen kuin Luther oikein aito saksalaisen huonona psykologina poisti sakramenttien joukosta ripin, meillä ei tuntojen tuulettamiseksi ole juuri muuta venttiiliä kuin päiväkirja. (Yrjö Kivimies) [303]
- Hyvä pää on parempi kuin sata vahvaa kättä. (Thomas Fuller) [304]
- Kaksi päätä on parempi kuin yksi. (Homeros) [304]
- Päämäärä on koko tie kokoonkäärittynä. (Ragnar Ekelund) [305]
- Päämäärä väistyy aina tieltämme. (Mohandas Gandhi) [305]
- Päämäärästään tietoinen ihminen eksyy harvoin oikealle tielle. (Oiva Paloheimo) [305]
- Päämäärätön ihminen on ennen pitkää nollapisteessä. Parempi huonokin päämäärä kuin ei mitään päämäärää. (Thomas Carlyle) [305]
- Pääoma on miekkamme ja haarniskamme, hyökkäys- ja puolustusaseemme. (Johan Philip Becker) [230]
- Raamattu on kirjallisuutta, ei opinkappale. (George Santayana) [306]
- Raamattu on ollut lähes kaikkien rikosten linnoitus ja turva. (Robert Ingersoll) [306]
- Raamattu on virta, jossa elefantti voi uida ja lammas kahlata. (Gregorius Suuri) [306]
- Raamattu saattaa olla totta, mutta se ei ole koko totuus eikä yksinomaan totta. (Samuel Butler) [306]
- Raamatun täydellinen huumorittomuus on yksi koko kirjallisuuden merkillisimmistä ilmiöistä. (Alfred North Whitehead) [229]
- Radikaaleiksi kutsutaan niitä jotka tahtovat muuttaa yhteiskuntajärjestystä niissä maissa joissa se on sallittua. (Henrik Tikkanen) [229]
- Radikaali on henkilö jolla on molemmat jalat tukevasti ilmassa. (Franklin D. Roosevelt) [229]
- Radikaali nuoriso marssii sellaisen yhteiskunnan puolesta, jossa marssiminen on kielletty. (Matti Kurjensaari) [229]
- Radikaalisuus. - Se on sitäkin vaarallisempaa, jos se on piilevää. Tasavalta johtaa meidät radikalismiin. (Gustave Flaubert) [229]
- Radio: lukutaidottomuuden riemuvoitto. (John Dos Passos) [229]
- Raha auttaa taivaan portille asti. (Suomalainen sananlasku) [80]
- Raha ei tee onnelliseksi, mutta se rauhoittaa hermoja. (Sean O'Casey) [80]
- Raha ei tuo täällä onnea rahattomille. (Samuli Paronen) [80]
- Raha maksaa usein liikaa. (Ralph Waldo Emerson) [307]
- Raha merkitsee elämää meille kurjille kuolevaisille. (Hesiodos) [40]
- Raha on aikamme Jumala ja Rothschild on hänen profeettansa. (Heinrich Heine) [307]
- Raha on ihmisen työn ja olemassaolon vieraantunut sisältö; tämä sisältö hallitsee häntä, ja hän palvoo sitä. (Karl Marx) [40]
- Raha on kelpo sotamies. (William Shakespeare) [80]
- Raha on kuin kuudes aisti jota ilman ei voi täysitehoisesti käyttää viittä muuta. (W. Somerset Maugham) [40]
- Raha on kuten käsi tai jalka - käytä sitä tai se kuihtuu pois. (Henry Ford) [307]
- Raha on kuten lanta, hyödytöntä ellei sitä levitä. (Francis Bacon) [229]
- Raha on vakuus siitä että voimme tulevaisuudessa saada mitä haluamme. Vaikkemme juuri nyt tarvitsekaan mitään, raha takaa että voimme tyydyttää uuden mielihalumme kun se herää. (Aristoteles) [229]
- Raha on valtaa, vapautta, puskuri, kaiken pahan juuri, siunausten summa. (Carl Sandburg) [80]
- Raha on valttiässä. (Thomas Fuller) [307]
- Raha on viisaan uskonto. (Euripides) [307]
- Raha puhuu järkeä kaikkien kansojen ymmärtämällä kielellä. (Aphra Behn) [229]
- Raha saa ihmisen nauramaan. (John Selden) [80]
- Raha se on, joka komenteeraa. (Lapua) (Kansanrunousarkisto)
- Raha syöksee valtaistuimelta kaikki ihmisen jumalat ja tekee niistä kauppatavaraa. (Karl Marx) [40]
- Raha tulee rahan luo. (Suomalainen sananlasku) [308]
- Rahaa = vapautta. (Aino Kallas) [40]
- Rahalla ei voi ostaa terveyttä, mutta minä tyytyisin timanteilla koristettuun pyörätuoliinkin. (Dorothy Parker) [80]
- Rahalla on huono huuto sen takia, että useat ihmiset luulevat sen merkitsevän sitoutumista mammonaan, rahan keruuta sen itsensä takia. Se ei pidä paikkaansa kuin muutamissa harvoissa tapauksissa. (Kari Suomalainen) [80]
- Rahalla saa ja hevosella pääsee. (Suomalainen sananlasku) [80]
- Rahalla täytetty kukkaro on aina muodissa. (Thomas Fuller) [307]
- Rahan ollessa kyseessä tunnustavat kaikki samaa uskontoa. (Voltaire) [308]
- Rahan tulisi kiertää sadeveden lailla. (Thornton Wilder) [308]
- Rahasta Ei Ole Mihinkään Nautintoon. (William Blake) [229]
- Rahasta nauttisi enemmän, jos sen kuluttamiseen menisi yhtä pitkä aika kuin sen hankkimiseen. (E. W. Howe) [40]
- Rahat eivät ole kenenkään ihmisen täällä maan päällä. Rahat kuuluvat paholaiselle, joka istuu yötä päivää kultasäkkiensä takana ja käy kauppaa ihmissieluilla. Älä hypistele liian kauan likaista kultarahaa, jonka hän pistää käteesi, muuten tuo kirottu metalli polttaa sormesi, syöpyy vereesi, sokaisee silmäsi, saastuttaa ajatuksesi ja paaduttaa sydämesi. (Axel Munthe) [40]
- Rahatta ei voi mennä minnekään, ei edes kirkkoon. (Kroatialainen sananlasku) [40]
- Raittius on paras lääkäri. (H. G. Bohn) [308]
- Raittiusintoilija on sellainen tyyppi jonka kanssa ei viitsi ryypätä - ei vaikka hän olisi juovuksissa. (H. L. Mencken) [308]
- Raittiusmiestenkin elämänsisältö on alkoholi. He ovat viinan orjia. Ilman alkoholia he menehtyisivät. (Erno Paasilinna) [308]
- Rakastamisen taito: tieto siitä miten vampyyrin luonteenlaatu yhdistetään mimoosan herkkyyteen. (E. M. Cioran) [309]
- Rakastuessaan luo uskonnon jolla on mahdollisesti väärä jumala. (Jorge Luis Borges) [4]
- Rakastuminen ei ole rakkautta. Rakastua voi samaan aikaan kun vihaa. (Fjodor Dostojevski) [254]
- Rakastuneet eivät koskaan ikävysty toistensa seurassa, koska he puhuvat aina itsestään. (La Rochefoucauld) [310]
- Rakastuneet ovat hupsuja, mutta luonto heidät sellaisiksi tekee. (Elbert Hubbard) [160]
- Rakastunut aloittaa pettämällä itseään. Ja lopuksi hän pettää toisia. Sitä sitten sanotaan romanssiksi. (Oscar Wilde) [291]
- Rakkauden akti muistuttaa suuresti kidutusta tai kirurgista toimenpidettä. (Charles Baudelaire) [309]
- Rakkauden ensi huokaus on viisauden viimeinen. (Antoine Bret) [4]
- Tosi rakkauden kulku ei koskaan ole tasainen. (William Shakespeare) [311]
- Rakkauden uskonnossa kurtisaani on kerettiläinen, mutta nunna on ateisti. (Richard Garnett) [254]
- Rakkaudessa ei auta muu kuin rakastaa enemmän. (H. D. Thoreau) [291]
- Rakkaudessa ei ole elämää ilman kärsimystä. (Tuomas Kempiläinen) [291]
- Rakkaudessa liikakaan ei riitä: / ken paljon saa, jo vaatii enemmän. (Eino Leino) [312]
- Rakkaudessa on aina vähän hulluutta. Mutta niin on hulluudessakin aina vähän järkeä. (Friedrich Nietzsche) [312]
- Rakkaus ei ole lohdutusta, se on valoa. (Simone Weil) [291]
- Rakkaus ja kukat kestävät vain kevään. (Pierre de Ronsard) [157]
- Rakkaus ja ystävyys sulkevat pois toisensa. (La Bruyere) [310]
- Rakkaus, joka ei ole itsekästä, muistuttaa joko sääliä tai ystävyyttä. (Karin Hoffman) [160]
- Rakkaus joka liikuttaa aurinkoa ja muita tähtiä. (Dante Alighieri) [254]
- Rakkaus kestää niin kauan kuin rahat riittävät. (William Caxton) [254]
- Rakkaus on aina tiedon alku, kuten tuli on valon. (Thomas Carlyle) [254]
- Rakkaus on aistien runoutta. (Honoré de Balzac) [4]
- Rakkaus on alaston lapsi; luuletteko hänellä olevan taskuja rahaa varten? (Ovidius) [313]
- Rakkaus on hirmuvaltias joka ei säästä ketään. (Pierre Corneille) [254]
- Rakkaus on kahden itsekkyyttä. (Antoine de Salle) [311]
- Rakkaus on kolmelta neljännekseltään uteliaisuutta. (Giacomo Casanova) [254]
- Rakkaus on kuin ne hotellirähjät, joiden ainoa loisto on eteisaulassa. (Paul Toulet) [291]
- Rakkaus on kuin vetelä pasta. (Jaakko Teppo)
- Rakkaus on luonnon toinen aurinko. (George Chapman) [254]
- Rakkaus on lumivalkoinen. (Jussi Hakulinen)
- Rakkaus on miehen yritys tyytyä vain yhteen naiseen. (Paul Géraldy) [254]
- Rakkaus on mielikuvituksen voitto järjestä. (H. L. Mencken) [312]
- Rakkaus on pelkkää painetta palleissa. (Negatiiviset nuoret)
- Rakkaus on ruma sana. (Ismo Alanko) (Albumilta Pulu)
- Rakkaus on sodankäyntiä. (Ovidius) [313]
- Rakkaus on sukkela tauti, siihen kuoloo seisalleen ja silimät jeävät selälleen. (Sotkamo) (Kansanrunousarkisto)
- Rakkaus on suuri opettaja, se opettaa silmänräpäyksessä. (Pierre Corneille) [254]
- Rakkaus on uskoa, ja usko kuten leikkokukkakin elää vielä juurettomanakin. (Thomas Hardy) [160]
- Rakkaus on uskonnoista halpahintaisin. (Cesare Pavese) [313]
- Rakkaus on vääryyttä, mutta oikeus ei riitä. (Albert Camus) [254]
- Rakkaus pelkää enemmän muutosta kuin särkymistä. (Friedrich Nietzsche) [312]
- Kyllä rakkaus rikkaaksi tekee ilman paljoa työtä ja väkkee. (Jämijärvi) (Kansanrunousarkisto)
- Rakkaus silimät sokasoo, avioliitto silimät aukasoo. (Kiuruvesi) (KRA)
- Rakkaus tulee sisään ikkunasta ja menee ulos ovesta. (William Camden) [254]
- Rakkaussuhteet kuolettaa vastenmielisyys, ja unohdus ne hautaa. (La Bruyère) [314]
- Rakkautta ja punaista nenää ei voi salata. (Thomas Holcroft) [160]
- Rangaistus olkoon rikoksen mukainen. (Cicero) [291]
- Rangaistus on eräänlainen lääke. (Aristoteles) [291]
- Rangaistus tulee ontuen, mutta se tulee. (George Herbert) [291]
- Ranska ei voi olla Ranska ilman suuruutta. (Charles de Gaulle) [315]
- Ranska on homeenvihertävä ritarilinna, jonka toreilla trikolorit liehuvat; sen pihassa, maailmanraitilla, käy alituinen äänekäs meno. (Matti Kurjensaari) [315]
- Ranskalainen valittaa kaikesta - ja aina. (Napoleon I) [316]
- Ranskalaiset ovat leppymättömiä, barbaarisia vihollisia; ja jos heiltä ottaa pois kokin, räätälin ja kampaajan, ei jäljelle jää kuin kuparinahkaisia apasseja." (Otto von Bismarck) [316]
- On sanottu, että ranskalaiset ovat viisaampia miltä näyttävät. (Francis Bacon) [316]
- Ranskalaisten luonteeseen kuuluu loukata kuninkaita. (Napoleon I) [316]
- Ranskan kieli on pedaliton piano. (André Gide) [316]
- Rapa on meistä likaista vain siksi, että se loukkaa näköämme tai jotain muuta aistiamme, mutta itsessään se ei ole sen kummemmin likaista kuin kulta tai jalokivet. (Montesquieu) [214]
- Ja Rauha itse on Naamioitua Sotaa. (John Dryden) [317]
- Rauhaa ei voi ylläpitää voimakeinoin. Sen voi saavuttaa vain ymmärryksen avulla. (Albert Einstein) [317]
- Ikuinen rauha kestää vain seuraavaan vuoteen. (Venäläinen sananlasku) [318]
- Rauha mihin hintaan tahansa. (Alphonse de Lamartine) [319]
- Rauha on aina kaunis. (Walt Whitman) [318]
- Rauhalla on voittoja siinä missä sodallakin, mutta sillä ei ole yhtä paljon patsaita paljastettavanaan. (Frank McKinney Hubbard) [317]
- Rauhan aikana pojat hautaavat isänsä, sodan aikana isät poikansa. (Herodotos) [320]
- Rauhan me tulemme saamaan, vaikka meidän olisi taisteltava sen eteen. (Dwight D. Eisenhower) [317]
- Rauhan nimi on suloinen ja asia itsessään hyvä, mutta rauhan ja orjuuden välillä on ratkaiseva ero. (Cicero) [317]
- Rauhan tekemiseen tarvitaan kaksi. (John F. Kennedy) [319]
- Realismi ei ole samaa kuin likinäköisyys eikä liioin sukua pessimismille. Elinkelpoinen realismi ei vaadi myöskään arvioimaan tilanteen asettamia rajoituksia liian tarkasti. Realismi ei suinkaan kiellä tähtäämästä korkeammalle eikä pyrkimästä parempaan. (Urho Kekkonen) [318]
- Rehellinen ihminen on Jumalan jaloin luomus. (Alexander Pope) [321]
- Rehellinen ja lainkuuliainen mies ei eläissään tarvitse keihästä eikä jousta. (Horatius) [322]
- Rehellinen Jumala on ihmisen jaloin luomus. (Robert Ingersoll) [322]
- Rehellisen miehen sana on yhtä hyvä kuin hänen velkakirjansa. (Miguel de Cervantes) [322]
- Rehellisessä miehessä on aina jotain lapsenomaista. (Martialis) [321]
- "Rehellisyys maan perii", mutta joka toimii tuon näkökannan pohjalta, ei ole rehellinen. (Richard Whately) [321]
- Rehellisyys on usein väärässä. (Lukianos) [321]
- Rehellisyys saa kiitosta ja näkee nälkää. (Juvenalis) [322]
- Kyllä reki varsan vetämään opettaa. (Lehtimäki) (Kansanrunousarkisto)
- Rengillä on kolme kovaa päivää vuodessa: ohrariihi, sikalahti ja lukupäivä. (Mäntsälä) (KRA))
- Rietas suullansa turmelee lähimmäisensä. (Raamattu, Sananl. 11:9)
- Riihimiehelle ja myllymiehelle ei tule näläkä. (Joroinen) (KRA)
- Riihivaatteissa se on akka valittava eikä kirkkovaatteissa. (Perho) (KRA)
- Rikkaat lesket ovat ainoa käytetty tavara joka menee kaupaksi priimana. (Benjamin Franklin) [209]
- Rikkaudet ovat kuluttamista varten. (Francis Bacon) [323]
- Ennen rikkaus lisää kuin tyydyttää haluja. (Thomas Fuller) [323]
- Rikkaus on kuin merivesi - mitä enemmän sitä juo, sitä janoisemmaksi tulee. (Arthur Schopenhauer) [324]
- Rikkaus voi olla erinomainen asia, sillä se merkitsee valtaa, se merkitsee vapaa-aikaa, se merkitsee vapautta. (James Russell Lowell) [323]
- Rikoksesta ei veroteta. (Stanislaw Jerzy Lec) [324]
- Rikos on vain rikoslaiksi nimittämämme tukkuliikkeen vähittäisporras. (George Bernard Shaw) [206]
- Rikos täytyy peittää rikoksella. (Seneca) [325]
- Risti syyttää meitä kaikkia. (Nathan Söderblom) [325]
- Ristin takana on paholainen. (Miguel de Cervantes) [325]
- Rivoutta ei ole kuva alastomasta naisesta joka näyttää häpykarvansa, vaan rivoutta on kuva täysin puetusta kenraalista joka näyttää hyökkäyssodassa ansaitut mitalinsa; rivoutta eivät ole hippien rituaalit, vaan rivoutta on korkean kirkollisen arvohenkilön julistus että sota on välttämätön rauhan takia. (Herbert Marcuse) [325]
- Rock on rajaton riemu. (Rauli Badding Somerjoki)
- Rock on tullut jäädäkseen. (Esa Pakarinen)
- Rohkeudella tulisi olla silmät siinä kuin kädetkin. (H. G. Bohn) [326]
- Rohkeus ei usko mihinkään. (Ivan Turgenev) [326]
- Rohkeus ilman omaatuntoa on metsän peto. (Robert Ingersoll) [326]
- Rohkeus on hyveistä tavallisin ja karkein. (Herman Melville) [326]
- Rohkeus on pakenemista eteenpäin. (Jacques Maritain) [326]
- Rohkeus on sitä, että osaa valita pienimmän pahan, niin kauhea kuin sekin on. (Stendhal) [326]
- Henkilökohtainen rohkeus on tosiasiassa kovin mitätön hyve - vain alistussuhteen tunnusmerkki - hyve jossa alemmat eläimet vievät meistä voiton: eihän muuten kuulisi ihmisten sanovan "rohkea kuin leijona". (Arthur Schopenhauer) [326]
- Rohkeus voi olla hyvinkin vaikea neuroosi. (Graham Greene) [326]
- Rohkeutta ei voi oppia. (Erno Paasilinna) [326]
- Hyvä romaani kertoo meille totuuden sen päähenkilöstä, mutta huono romaani sen kirjoittajasta. (G. K. Chesterton) [327]
- Jokainen romaani on velkaa Homerokselle. (Ralph Waldo Emerson) [327]
- Romaanit ovat huoranvalmistusohjeita. (Matthew Green) [327]
- Roskaväen nenänä on sen mielikuvitus. Siitä sitä voi rauhassa taluttaa milloin tahansa. (Edgar Allan Poe) (SSSK)
- Rukoukseen ei saa tulla vastausta; jos tulee, se lakkaa olemasta rukoilemista ja muuttuu kirjeenvaihdoksi. (Oscar Wilde) [328]
- Rukouksella tulisi aamu avata ja yö lukita. (Thomas Fuller) [329]
- Rukoukset ovat aikuisille kuin nuket lapsille. Niistä on kyllä hyötyä ja lohtua, mutta niitä ei ole helppo ottaa ihan täydestä. (Samuel Butler) [329]
- Rukoukset tulevat samasta suusta kuin manaukset. (Frank C. Brown) [329]
- Rukous ei muuta Jumalaa, mutta se muuttaa sen joka rukoilee. (Søren Kierkegaard) [330]
- Rukous ei ole mikään lääke. (Robert Ingersoll) [329]
- Rukous kaivaa esiin niitä aarteita, joita uskon silmä Jumalan evankeliumin valossa näkee. (Jean Calvin) [329]
- Rukous nousee taivaaseen, ja Jumalan armahtava laupeus laskeutuu maan päälle. (Augustinus) [329]
- Rukous on avain, jonka Jumala on antanut käteemme asettaakseen meidät yhteyteen näkymättömän maailman kanssa. Kaikki rukouksen avulla. Ei mitään ilman sitä. (Adolphe Monod) [330]
- Rukous on kristityn hengitystä. (C. H. Spurgeon) [330]
- Rukous on sielun ravinto; paheitten pesä muuttuu sen avulla hyveen pyhäköksi. (Ambrosius) [329]
- Rukous on sitä kun yö laskeutuu ajatuksen ylle. (Alain) [329]
- Rukous on taivaan tikapuut. Yksikään rukous ei nouse taivaaseen ilman että Jumalan enkeli laskeutuu alas tuomaan Jumalan vastausta. (Johann Arndt) [329]
- Oikea rukous pakottaa aina työhön. Muuten on rukous pelkkiä sanoja. (Fredrik Wislöff) [328]
- Rukousnauha kaulassa ja piru sydämessä. (H. G. Bohn) [331]
- Ruma ei siitä somene, vaikka se samettihin puettaas. (Isokyrö) (Kansanrunousarkisto)
- Kaikki ruma heikentää ja masentaa ihmistä. Se muistuttaa häntä rappiosta, vaarasta, voimattomuudesta. (Friedrich Nietzsche) [328]
- Rumat naiset tuntevat miehet kauniita paremmin. (Katharine Hepburn) [328]
- Rumat ne ryysyillä kommeilee. (Sodankylä) (KRA)
- Rumuuden salaisuus ei ole epämuotoisuudessa, vaan kiinnostamattomuudessa. (Ralph Waldo Emerson) [328]
- Rumuus on makuasia; mahahaava on patologista kaunis. (Austin O'Malley) [328]
- Runojen kirjoittaminen on kuin rakastelua: ei koskaan tiedä, onko oma nautinto jaettua. (Cesare Pavese) [332]
- Runoilija ilman rakkautta on fyysinen ja metafyysinen mahdottomuus. (Thomas Carlyle) [333]
- Runoilija kestää mitä tahansa paitsi painovirheitä. (Oscar Wilde) [334]
- Runoilija kuten filosofikin on silmä. (Jean Paul) [335]
- Runoilija on ennen kaikkea ihminen joka on intohimoisesti kiintynyt kieleen. (W. H. Auden) [328]
- Runoilija on henkilö, joka näkee suurimman vaivan pienimmän yleisön takia. (Matti Kurjensaari) [333]
- Kuka on runoilija? Se jonka elämä on symbolista. (Thomas Mann) [336]
- Runoilija on valehtelija, joka aina puhuu totta. (Jean Cocteau) [333]
- Runoilijalle riittää vastaanotoksi vaikeneminen, se jopa imartelee. (Colette) [337]
- Runoilijan keskittymiskykyyn täytyy liittyä kyky levätä tuntemattomassa ja välittömässä, kyky olla hajamielinen ja kokoava. (Bo Carpelan)
- Runoilijan on saatava maa järjestykseen / toisin kuin hallitsevain. (Tuomas Anhava) [328]
- Runoilijan pitää olla edistyksen silmä, totuuden suu, ihmiskunnan omatunto. (J. H. Erkko) [333]
- Runoilijat olivat ihmiskunnan ensimmäiset opettajat. (Horatius) [333]
- Kaikki runoilijat ovat hulluja. (Robert Burton) [333]
- Kaikki runoilijat ovat kirjoittavinaan ikuisuutta varten, mutta ei heidän heimollaan ole mitään sitä vastaan että saisivat palkan ja kiitoksen tässä ja nyt. (C. C. Colton) [333]
- Runoilijat ovat papukaijoja jotka toistavat sanomatonta. (Stanislaw Jerzy Lec) [336]
- Runoilijat ovat profeettoja, joiden ennustukset eivät koskaan käy toteen. (E. W. Howe) [333]
- Runoilijoilla, valehtelijoita kun ovat ammatiltaan, pitäisi olla hyvä muisti. (Jonathan Swift) [334]
- Runoilijoille ja sioille ei anneta arvoa ennen kuin ne ovat kuolleet. (Italialainen sananlasku) [333]
- Runoilijoissaan ihmiskunta uneksii. (Friedrich Hebbel) [333]
- Runokokoelma ei ole hyvä, ellei siinä ole myös epäonnistuneita runoja. Minusta puistojen karsitut puut ovat rumia. (Pentti Saarikoski) [332]
- Runon ei pitäisi tarkoittaa / vaan olla. (Archibald MacLeish) [332]
- Runotekniikka ei noudata sääntöjä, vaan sääntöjen poikkeuksia. (Juhani Siljo) [338]
- Runoudelle on olennaista kekseliäisyys; sellainen kekseliäisyys joka tuottaa jotain odottamatonta, yllätyksiä ja ilonaiheita. (Samuel Johnson) [337]
- Runouden pitää olla uutta kuin meren vaahto ja vanhaa kuin kalliot. (Ralph Waldo Emerson) [337]
- Runouden äänelle kuuro ihminen on barbaari; saakoon hän olla mikä on. (J. W. von Goethe) [337]
- Runous monelle on Tuntemattoman Sotilaan hauta. (Einari Vuorela) [338]
- Runous on aina vain tutkimusretki totuuteen. (Franz Kafka) [337]
- Runous on ansa, / hourulassa on monta asuinsijaa. (Lordi Rochester) [332]
- Runous on ilkikurinen yritys maalata tuulen väri. (Maxwell Bodenheim) [334]
- Runous on kaiken tiedon hengitys ja sielu. (William Wordsworth) [338]
- Runous on keino tarrata elämää kurkusta. (Robert Frost) [337]
- Runous on maalla elävän, lentämään mielivän merieläimen päiväkirja. (Carl Sandburg) [332]
- Runous on paholaisen viiniä. (Augustinus) [334]
- Runous on puhetta, puhe kävelemistä, ja se joka ei tätä tajua ei ikinä kirjoita hyvää runoa. (Pentti Saarikoski) [332]
- Runous on uskonto ilman toivoa. (Jean Cocteau) [334]
- Kaikki runous on vaikeata lukea. (Robert Browning) [334]
- Kaikki hyvä runous osallistuu: se on elämän ja ihmisen asialla. (Bo Carpelan)
- Runous parantaa haavat joita järki iskee. (Novalis) [332]
- Runoutta voi inhota kahdella tavalla, joko inhoamalla sitä tai lukemalla Popea. (Oscar Wilde) [338]
- Ruoatta ei pärjää hullukaan, eikä hullujen kuljettaja. (Pentti Haanpää) [338]
- Ruokahalu totelkoon järkeä. (Cicero) [339]
- Ruotsalaiset ovat urhoollista kansaa - kovan paikan tullen he uskaltavat jäädä pois cocktail-kutsuilta. (Max Jakobson) [339]
- Ruotsinkielestä on tullut muinaismuisto, joka on rauhoitettu. Se on kuin arkeologinen löytö, jota kaikin tavoin suojellaan. (Matti Kurjensaari) [340]
- Ruotsissa yhteiskunnallinen lainsäädäntö on niin täydellinen, että nuorilla ihmisillä ei ole mitään, minkä puolesta taistella tai mitä vastaan taistella, ja monet tekevät itsemurhan. (Lin Jutang) [339]
- Ihmisen ruumis ei ole koti, vaan majatalo - ja sitäkin vain vähän aikaa. (Seneca) [341]
- Ruumis on sielun hauta. (Platon) [71]
- Ruumis on sielun työpaja. (H. G. Bohn) [340]
- Ruumis, tuskan renki. (Lauri Viita) [341]
- Ruumista minä olen kokonaan, enkä mitään muuta. (F. W. Nietzsche) [341]
- Ryppyjen pitäisi vain osoittaa missä hymyt ovat olleet. (Mark Twain) [90]
- Ryssä on ryssä, vaikka sen voisa paistais. (Rymättylä) (Kansanrunousarkisto)
- Ryssä on ryssä, vaikka tuhkassa keittäis. (Kuhmo) (KRA)
- Ryssäll on leviät housut ja paksu leipä. (Kivennapa) (KRA)
- Ryssän "kohta" on kolme vuatta. (Isokyrö) (KRA)
- Ryyppy vettä, toinen viinoo, mikä yl siitä, se on liikoo. (Liperi) (KRA)
- Räätäli tekee miehen. (Ben Jonson) [162]
- Räätälillä paikkahousut, suutarilla rajakengät, sepällä nykäpuukko. (Lappajärvi) (KRA)
- Saarna on laiha kastike, kun sen kanssa ei ole mitään särvintä. (Oscar Wilde) [125]
- Sairaus on luostari, jolla on sääntönsä, askeesinsa, hiljaiset hetkensä ja innoituksen aikansa. (Albert Camus) [342]
- Saituri tuhlaa kuolleena yhdessä päivässä enemmän kuin eläessään kymmenessä vuodessa. (La Bruyère) [343]
- Saiturit eivät ole omaisia, eivät ystäviä, eivät kansalaisia, eivät kristittyjä, eivät kukatiesi edes ihmisiä. (La Bruyère) [343]
- Saituus on suuremmassa ristiriidassa hyvän taloudenhoidon kanssa kuin anteliaisuus. (La Rochefoucauld) [343]
- Saksassa voi olla vain valheellinen itselleen. (Karl Marx) [344]
- Saksalainen joko nuolee saappaitasi tai työntää paljaan takalistonsa vasten naamaasi. (Winston Churchill) [344]
- "Aina kun saksalainen kirjoittaja sukeltaa lauseeseen, emme enää näe häntä ennen kuin hän tulee pintaan Atlantinsa toisella rannalla verbi hampaissaan. (Mark Twain) [345]
- Jokainen saksalainen on kansallissosialisti - ne harvat, jotka ovat puolueen ulkopuolella, ovat joko mielisairaita tai idiootteja. (Adolf Hitler) [344]
- Mutta saksalainen on kekseliäs. Ennen koiralta loppuu kusi kuin sakemannilta konstit. (Veikko Huovinen) [344]
- Saksalainen porvari jumaloi tieteen saavutuksia ja eksotiikkaa. (Ilja Ehrenburg) [344]
- Toteamme ensin, ettei ole mitään inhottavampaa kuin saksalainen turisti likaisissa, vihreissä polvihousuissaan ja töyhdöllä ja mitaleilla varustetussa tirolilaishatussaan. (Mika Waltari) [344]
- Saksalaisen tuntee jo hänen yskimisestään. (Gerhart Hauptmann) [344]
- Saksalaiset eivät vientioluen tavoin tule paremmiksi ulkomailla. (Heinrich Heine) [344]
- Me saksalaiset emme koskaan tuota toista Goethea, mutta voimme hyvinkin tuottaa toisen Caesarin. (Oswald Spengler) [344]
- Saksalaiset juovat yhtä halukkaasti mitä viinejä tahansa. Heidän tarkoituksenaan on pikemmin niellä kuin maistella. (Michel Eyquem de Montaigne) [344]
- Saksalaiset oppineet sukeltavat syvempään ja nousevat pintaan ryvettyneempinä kuin muut. (Richard Porson) [344]
- Me saksalaiset pelkäämme Jumalaa, mutta emme mitään muuta maailmassa. (Otto von Bismarck) [344]
- Saksalaiset varustavat epigrammin esipuheella ja rakkausrunon asiahakemistolla. (Jean Paul) [344]
- Toisten salaisuudet ovat kuin toisten rahat, niiden kanssa ei koskaan ole niin tarkka kuin omiensa. (E. W. Howe) [345]
- Pienet salaisuudet tavallisesti kerrotaan eteenpäin, mutta suuret yleensä pidetään. (Lordi Chesterfield) [345]
- Salaisuuksia on joka perheessä. (George Farquhar) [345]
- Salaisuus säilyy kolmen kesken, jos kaksi heistä on vainajia. (Benjamin Franklin) [345]
- Samea kieli sumentaa mielen. (James Adams) [346]
- Samppanja nyt on huonompaa kuin hämäläinen sahti, jonka jokainen kunnon talonemäntä osaa puolessa päivässä keittää. (Joel Lehtonen) [345]
- Sana iskee syvemmän haavan kuin miekka. (Robert Burton) [347]
- Oikea sana oikeaan aikaan lausuttuna saa joskus aikaan ihmeitä. (Joseph Goebbels) [347]
- Sana on ajatuksen anteeksipyyntö. (Jules Renard) [348]
- Sana on ajatuksen pahin vihollinen. (Friedrich Nietzsche) [349]
- Uusi sana on kuin tuore siemen, joka kylvetään keskustelun maaperään. (Ludwig Wittgenstein) [348]
- Lausuttu sana on lentoon ammuttu nuoli. (Thomas Fuller) [347]
- Sillä sana on Sana, ja Sana on Jumala. (Victor Hugo) [349]
- Sana on teon varjo. (Demokritos) [347]
- Sana on tunteen ilmaisukeinona paljon vaillinaisempi kuin sävel. (Ludwig van Beethoven) [347]
- Sana tuntuu hauraalta aseelta, mutta kuitenkin sillä hakataan ihminen pökerryksiin, hallitaan häntä. (Pentti Haanpää) [347]
- Sanaa ei annettu ihmiselle; hän otti sen. (Louis Aragon) [347]
- Sanakin voi olla suukapula. (Stanislaw Jerzy Lec) [349]
- Sanaleikki on jalo asia per se. Se ravitsee mielen; se on täydellinen kuin sonetti, parempikin. (Charles Lamb) [350]
- Sanaleikki on korvan juuressa laukaistu pistooli, ei höyhen jolla kutitetaan älyä. (Charles Lamb) [350]
- Sanan kunnioittaminen - se on kaikkein ensimmäisiä ehtoja kirjallisuuden ja yleensä kirjallisen kulttuurin syntymiseen. Jokaisen sanankäyttäjän olisi ymmärrettävä, että kunkin sanan tulee olla kappale väräjävää ihmissielua, joka kärsii rakkaudettomasta ja kevytmielisestä käsittelemisestä. Sanan pitäisi olla Logos, elävän Jumalan henki. (Juhani Siljo) [348]
- Sananlasku on lyhyt lause, joka perustuu pitkään kokemukseen. (Miguel de Cervantes) [350]
- Sanat elävät kauemmin kuin teot. (Pindaros) [349]
- Pienet sanat opettavat meitä tekemään, suuret peittämään tekomme. (Samuli Paronen) [349]
- Sanat, kuten hyvin tiedetään, ovat todellisuuden suuria vihollisia. (Joseph Conrad) [347]
- Sanat ovat aina rohkeampia kuin teot. (Friedrich von Schiller) [348]
- Sanat ovat ennakkoluuloja. (Friedrich Nietzsche) [349]
- Sanat ovat ihmiskunnan voimakkain huumausaine. (Rudyard Kipling) [349]
- Kaikki sanat ovat koukkuja ajatusten ripustamista varten. (Henry Ward Beecher) [347]
- Sanat ovat tekoja. (Ernest Dimnet) [347]
- Sanat ovat tekojen veroiset, kunhan ne ovat oikeat sanat. (D. H. Lawrence) [349]
- Sankari ei tee numeroa itsestään, hän jättää sen sille joka tahtoisi itseään luultavan sankariksi. (Elbert Hubbard) [351]
- Sankari ei voi olla sankari kuin sankarillisena aikana. (Nathaniel Hawthorne) [351]
- Sankari on ihminen joka tekee minkä voi. (Romain Rolland) [351]
- Sankariajat ovat tavallisesti kauhun aikakausia. (Ralph Waldo Emerson) [350]
- Sankarin pitäisi aina olla kookas. (Charles Churchill) [350]
- Sankarina oleminen on lyhytikäisin virka maan päällä. (Will Rogers) [351]
- Sankarit tahtovat taistelohon. (Eino Leino) [351]
- Sankaruus on ylellisyyttä joka ei ole heikkojen eikä vähäuskoisten tavoitettavissa. (Henri Amiel) [350]
- Sankaruuteen ei vaadita henkistä kypsyyttä. (Abel Hermant) [351]
- Sanoilla me hallitsemme ihmisiä. (Benjamin Disraeli) [347]
- Sanoillamme on siivet, mutta ne eivät lennä minne haluaisimme. (George Eliot) [347]
- Sanomalehdessä on aina sama määrä sanoja, oli siinä uutisia tai ei. (Henry Fielding) [38]
- Sanomalehdet olen lukenut moneksi vuodeksi eteenpäin. (Pentti Saarikoski) [212]
- Sanomalehdet ovat taantuneet: niihin voi nykyisin täydellisesti luottaa. (Oscar Wilde) [212]
- Sanomalehdessä on aina sama määrä sanoja, oli siinä uutisia tai ei. (Henry Fielding) [38]
- Sanomalehteä pitää aina lukea vastustusmielessä. (Jakob Bosshart) [210]
- Sanomalehti pitää totena kaikkea mikä on todennäköistä. (Honoré de Balzac) [210]
- Sanomalehtimiehen työ on sanan täydessä merkityksessä "kuin ruoho, joka tänään kukoistaa ja huomenna pätsiin heitetään". (Yrjö Sirola) [212]
- Satakielet laulavat huonosti. (Jean Cocteau) [351]
- Satakieli kuolee häpeästä, jos joku toinen lintu laulaa paremmin. (Robert Burton) [351]
- Hienointa satiiria on se, jossa ivaan yhdistyy niin vähän pahansuopaisuutta ja niin paljon vakaumusta, että se kirvoittaa naurun niiltäkin joihin se kohdistuu. (Georg Christoph Lichtenberg) [352]
- Satiirin erikoinen heikkous näytelmistössämme johtuu varmaan sivistyneen yhteiselämämme muodollisuudesta ja höllyydestä - pitäisihän suomalaisen luonteen pohjilla sädehtiä paljonkin ivan vuorisuolakiteitä. (Juhani Siljo) [271]
- Sattuma on kukaties Jumalan salanimi. (Anatole France) [352]
- Myös sattuma on suurten pataljoonien puolella. (Honoré de Balzac) [352]
- Sauna köyhän apteeki. (Teuva) (Kansanrunousarkisto)
- Savuava saunakömmänä on iätkaiket ollut suomalaisen kaikkein mieluisin huone. Vaikka se on naamaltaan nokinen kuin riihimies ja sydämeltään syntisen musta, on se silti otollinen ja kaikilta kaivattu. (Samuli Paulaharju) [346]
- Saunas täytty olla ku kirkos. (Kisko) (KRA)
- Saunanlöyly, sehän sairaan ruumiin ja sielun paras lääke täällä. (Aleksis Kivi) [352]
- Saunaton talo ja akaton huusholli varmimmin ympäri menee. (Sortavala) (KRA)
- Savo ei ole antanut Suomelle ainoatakaan suurta miestä syystä että Savon kansalta puuttuu luonteen jäntevyyttä, luonteen lujuutta. Savon kansalta puuttuu oikeuden ja totuuden intoa. (Minna Canth) [346]
- Savolainen asuu edelleenkin mieluummin mäellä tai korkealla vaaralla. Mutta välistä hän saattaa lähteä kävelyllekin, ja esittää vieraalla paikkakunnalla tunnetun kysymyksensä: "Oiskoon tiällä mittään semmosia ikkäänkunj piällysmiehen paikkoja?" (Tiitus) [346]
- Savolainen on pohjaltaan vain hämäläisellä lisätty, ehkei aina juuri parannettu laitos kantaisästään karjalaisesta. (Odo Morannal Reuter) [346]
- Savolaiset kiäntelevät ja viäntelevät, ovat näsäviisaita ja laskevat yleensä leikkiä toisten kustannuksella, itsestään eivät mielellään. (Kari Suomalainen) [39]
- Savuke ... miehen pakopaikka kun hän ei voi kohdata naisen katsetta. (R. Halifax) [346]
- Savuke on täydellisen nautinnon täydellinen perikuva. Se on erinomaista ja se jättää tyydyttämättömäksi. Mitä muuta voi ihminen haluta? (Oscar Wilde) [353]
- Seitsemänkymmenen vuoden ikä ei ole synti. (Golda Meir) [354]
- Selkeys on kirjoittajan kohteliaisuutta. (Jules Renard) [353]
- Selkeys on niin selvästi yksi totuuden määritteistä, että se hyvin usein käy totuudesta. (Joseph Joubert) [353]
- Selkeän kielen suuri vihollinen on epärehellisyys. (George Orwell) [353]
- Selkärankaiset miehet ovat pienten kansojen kallein omaisuus. (Veikko Huovinen) [326]
- Sentimentaalinen ihminen näkee järjettömiä arvoja kaikessa eikä tiedä yhdenkään asian käypää hintaa. (Oscar Wilde) [353]
- Sentimentaalisuus on nautintoa. (Mika Waltari) [353]
- Sentimentaalisuus on tunteen epäonnistumista. (Wallace Stevens) [353]
- Sentimentaalisuus, paisutellun ja epäaidon tunteen huomiota herättävä esitteleminen, on merkkinä epärehellisyydestä, kyvyttömyydestä tuntea. (James Baldwin) [353]
- Seura painaa kaltaisekseen. (Sodankylä) (Kansanrunousarkisto)
- Shakinpeluun taito voitaisiin kehittää jopa tieteeksi. (Gottfried Wilhelm Leibnitz) [355]
- Sielu? Antakaa minun taskukelloni villi-ihmiselle, niin hän uskoo että sillä on sielu. (Napoleon Bonaparte) [355]
- Sielu - ikuisen liekin kipinä, joka erottaa ihmisen kaikista muista olennoista maan päällä. (James Fenimore Cooper) [355]
- Sielu on kuninkaamme. (Seneca) [355]
- Sielu on ruumiin vaimo. Ne eivät tunne samanlaista nautintoa, tai ainakin ne tuntevat sitä harvoin yhtä aikaa. (Paul Valéry) [355]
- "Sielu" täytyy yhä uudelleen keksiä, muuten siitä tulee esine, kone, mekanismi. (Erik Ahlman) [355]
- Sielua ei opeteta, sielua ravitaan. (V. A. Koskenniemi) [355]
- Sielun sairaudet ovat ruumiin sairauksia vaarallisemmat ja monilukuisemmat. (Cicero) [342]
- Sielussa ei mikään kohta voi olla tyhjä. Vastaistuimen, jolla enkeli ei istu, ottaa pian haltuunsa kiusaaja. (Alexandre Vinet) [355]
- Siemenistäns puu tunneta. (Turku) (Kansanrunousarkisto)
- Hyvä sikari on miehelle yhtä suuri lohdutus kuin hyvä itku naiselle. (Edward Bulwer-Lytton) [355]
- Yksikään sikarinpolttaja ei ole tehnyt itsemurhaa. (W. Maginn) [335]
- Silakka miehen tiellä pitää. (Lavia) (Kansanrunousarkisto)
- Silakka se on talonpojan lohta. (Vilppula) (KRA)
- Silmä joka näkee kaiken ei näe itseään. (Thomas Fuller) [335]
- Silmät eivät ikinä voi kuolla! (Hans Christian Andersen) [335]
- Silmät korvia luotettavammat todistajat. (Herakleitos) [335]
- Silmät ovat sokeat, kun ajatukset ovat muualla. (Publilius Syrus) [135]
- Klassikkositaatti on oppineiden miesten sananlasku kaikkialla maailmassa. (Samuel Johnson) [164]
- Hyvä sitaatti on timantti mielevän miehen sormeen, mutta kivi tyhmän kouraan. (Joseph Roux) [164]
- Sitaatti puheessa, artikkelissa tai kirjassa on kuin kivääri jalkaväkisotilaan kädessä. Se puhuu arvovaltaisesti. (Brendan Behan) [164]
- Siteeraaminen on suurin kohteliaisuus, jonka kirjailijalle voitte esittää. (Samuel Johnson) [164]
- Nykyaikaisen sivistyksen kolme päätekijää ovat ruuti, kirjapainotaito ja protestanttinen uskonto. (Thomas Carlyle) [356]
- Sivistyneen ihmisen aivot ovat toisensa poissulkevien totuuksien museo. (Rémy de Gourmont) [356]
- Sivistyneet ihmiset tulivat Isolle valtamerelle aseinaan alkoholi, kuppa, housut ja Raamattu. (Havelock Ellis) [356]
- Sivistyneiden ihmisten elämä on täynnä pieniä sovinnaisia valheita. (Pjotr Kropotkin) [357]
- Sivistyneitä ovat ne, jotka ovat voittaneet omat vikansa. (J. H. Erkko) [356]
- Sivistynyt villi on pahin kaikista villeistä. (Karl Julius Weber) [357]
- Totinen sivistys on lämpöistä ja viileää. (J. O. Ikola) [357]
- Mitä on sivistys? Se mitä jää jäljelle kun on unohtanut oppimansa. (John Ruskin) [357]
- Sivistys on tarpeettomien välttämättömyystarvikkeiden rajatonta lisääntymistä. (Mark Twain) [357]
- Sivistys tekee vapaaksi. (Joseph Meyer) [357]
- Vanha sivistyssuku ei ole hieno ennen kuin siihen alkaa ilmaantua vasemmistoradikaaleja. (Matti Kurjensaari) [357]
- Slangi on eräänlainen runouden peilimaailma. (G. K. Chesterton) [135]
- Slangi on kieli, joka käärii ylös hihansa, sylkäisee kouriinsa ja rupeaa töihin. (Carl Sandburg) [135]
- Slangi on köyhän miehen runoutta. (John Moore) [135]
- Kaikki slangi on metaforaa, ja kaikki metafora runoutta. (Charles Lamb) [135]
- Slangi on puheena sillä joka ryöstää kirjalliset jätekärryt niiden matkalla kaatopaikalle. (Ambrose Bierce) [135]
- Slangilla ei ole kotimaata, se omistaa koko maailman. (Ralcy Husted Bell) [357]
- Slangin värikkäät lauseparret jos mitkä antavat yleiskielelle ilmettä. (Jouko Vesikansa) [135]
- Sodan aikana lait vaikenevat. (Cicero) [358]
- Sodan ääni on ihmisen ääni. (Paavo Haavikko) [359]
- Sodassa valtio paljastaa todellisen luonteensa. (Erich Kaufmann) [360]
- Sokea ei sinua kiitä peilistä. (Thomas Fuller) [135]
- Sokea joka näkee on parempi kuin näkevä joka on sokea. (Persialainen sananlasku) [135]
- Sokea syö monta kärpästä. (John Lydgate) [135]
- Sokeitten joukossa tulee silmäpuolestakin sokea. (Stanislaw Jerzy Lec) [135]
- Solmio kuristaa selkeän ajattelun. (Lin Jutang) [162]
- Sonta on talonpoian kultaa. (Ilmajoki) (Kansanrunousarkisto)
- Sopu ravitsee, riita kalvaa. (Akaa) (KRA)
- Sopu riikin rakentaa, riita riikin hajottaa. (Kullaa) (KRA)
- Sosiaalidemokratia - entinen villilintu, jonka Suomen oloja varten kesytti Väinö Tanner. (Matti Kurjensaari) [361]
- Sosiaalidemokratia on alkanut menestyä sen jälkeen kun valtio karkotti posetiivarit kaduilta. (Wilhelm Raabe) [362]
- Sosialidemokratiaa ei saa nimittää fasismiksi, sitä pitää nimittää sosialidemokratiaksi. (Pentti Saarikoski) [362]
- Sosialidemokraatteja on lyötävä joka päivä. (Josef Stalin) [362]
- 40 vuotta kestänyt sosialidemokratinen kehitys on tehnyt Ruotsin kansalaisista huvilanomistajia tai huvilanomistajia in spe. (Jörn Donner) [361]
- Sosialismi ei ole mikään ihannejärjestelmä, jonka tarkoituksena on tehdä kaikki ihmiset onnellisiksi. Sen tehtävänä on tehdä eräät toisilleen sukua olevat rodut onnellisiksi, vahvistaa näitä ylempiä rotuja niin että ne voivat elää ja hallita maailmaa, kunnes huonommat, heikommat rodut ovat kuolleet sukupuuttoon. (Jack London) [363]
- Sosialismi on ihmisen myönteinen tietoisuus itsestään. (Karl Marx) [363]
- Sosialismi on kapitalismin jouhipaita. (Jack London) [363]
- Sosialismi on liberalismin laillinen perillinen, ei vain ajallisesti, vaan myös henkisesti. (Eduard Bernstein) [362]
- Sosialismi on petosta, komediaa, harhaluuloa ja kiristystä. (Benito Mussolini) [363]
- Sosialismi on se elämää ravitseva keidas, jonka ympärillä olevien kasvien ja puiden luokse minun sieluni ja ruumiini kokonainen minuus ikävöitsee. (Kössi Ahmala) [362]
- Sosialismi. Voiton marximointia. (Bisquit) [362]
- Kaikkeen sosialismiin sisältyy orjuus. (Herbert Spencer) [364]
- Sosialismin suuri onnettomuus on, että ihmiset, jotka ovat kokonaan vieraantuneet Marxista, ovat säilyttäneet marxilaisen kielenkäytön. (Georges Sorel) [364]
- Sosialismin täytyy laskeutua alas aivoista ja tulla sydämeen. (Jules Renard) [363]
- Sosialistien taipumus nurkkakuntaisuuteen ja todellinen työväenliike ovat toisilleen täysin vastakkaiset. (Karl Marx) [363]
- Ei sota yhtä miestä kaipaa. (Sumiainen) (KRA)
- Sota ei ole kuin kaksintaistelua isossa mittakaavassa. (Carl von Clausewitz) [358]
- Sota ei ole mitään ajanvietettä, pelkkää halua uskaltaa ja onnistua; se ei myöskään ole vapaan innostuksen luomaa. Se on vakava keino vakavaa tarkoitusta varten. (Carl von Clausewitz) [358]
- Sota ei säästä rohkeaa, vaan pelkurin. (Anakreon) [364]
- Sota on Euroopan normaali olotila. Sodan syitä on aina varastossa kolmeksikymmeneksi vuodeksi. (Pjotr Kropotkin) [360]
- Sota on kaiken isä, kaiken kuningas, toiset se osoittaa jumaliksi, toise ihmisiksi, toisista tekee orjia toisista vapaita. (Herakleitos) [359]
- Sota on peli, jota kuninkaat eivät voisi pelata, jos heidän alamaisensa olisivat viisaita. (William Cowper) [358]
- Sota on rauhaa / vapaus on orjuutta / tietämättömyys on voimaa. (George Orwell) [67]
- Sota on sotaa, mutta ihminen voi sodassakin olla ihminen. (Jorma Korpela) [360]
- Sota on vain ulkopolitiikan jatkamista muilla keinoin. (Carl von Clausewitz) [358]
- Sota tekee varkaat, ja rauha heidät hirttää. (George Herbert) [320]
- Joka kehhuin sottaan lähtöö, ei se sieltä takasin tule. (Joroinen) (Kansanrunousarkisto)
- Suku tulloo, toinen männöö, mua pyssyy kohallaan. (Valtimo) (KRA)
- Sukulainen on pahempi sutta. (Viipuri) (KRA)
- Niin kuin ranskalaiset sanovat on sukupuolia kolme - miehet, naiset ja papit". (Sydney Smith) [309]
- Sunnuntai on kulttuurimme ydin, omistettu mietiskelylle ja hartaudenharjoitukselle. (Ralph Waldo Emerson) [365]
- Sunnuntai puhdistaa pois koko viikon ruosteen. (Joseph Addison) [365]
- Suo siellä, vetelä täällä, eikä kuivaa kuulukaan. (Hyrynsalmi) (Kansanrunousarkisto)
- Suolanen, sakkea, köyhän makkea: vetelä lerkku, rikkaan herkku. (Saarijärvi) (KRA)
- Suomalainen kestää vihan paremmin kuin rakkauden. Se johtuu arkuudesta. (Samuli Paronen) [98]
- Jokainen suomalainen mies on näet pikku teknikko. (Martti Jukola) [366]
- Suomalainen on sitkeä asiansa puolesta, jonka hän oikeaksi uskoo. (Akseli Rauanheimo) [366]
- Suomalainen on vielä luonnonihminen, metsään ja järvenrantaan hän karkaa suvisena aikana, olkoot työt niin kiireelliset kuin hyvänsä. (Ilmari Turja) [367]
- Suomalainen yksin kesti / Ruton näljän aikana, / Yksin miekallansa esti / Vihollisen maastansa. (A. Oksanen) [365]
- Jos suomalaisessa joskus on ylpeyttä, on sekin passiivista: kieltäytymistä. (Juhani Siljo) [368]
- Suomalaiset eivät ole kenenkään sukua. (Helvi Hämäläinen) [366]
- Suomalaiset eivät tee mitään muuta kuin rettelöivät. Jolleivat murjota omissa oloissaan, niin tekevät kiusaa venäläisille. (Tiitus) [367]
- Suomalaiset, Marsin kasvatit, eivät näytä sotatoimiin tehdyiltä, vaan niihin syntyneiltä. (Daniel Juslenius) [366]
- Suomalaiset myös ovat kansa. (Pehr Kalm) [366]
- Suomalaiset, ne olisivat kai nekin löytäneet mehevämpiä maita, joissa rieska ja hunaja vuotaa. Mutta heidän halunsa näyttää aina vieneen heitä kuta karuimmille maille. Ihan kuin uhalla he ovat hakeneet kuivia kankaita, veteliä soita ja synkkiä routapohjakorpia. (Juhani Aho) [365]
- Me suomalaiset olemme kartallisesti ja historiallisesti muitten sivistyskansojen takana, kuin pitkän kujan perällä. (O. Tallgren) [367]
- Eikä suomalaista erota suomalaisesta mikään, / ei mikään paitsi kuolema ja poliisi. (Jorma Etto) [369]
- Suomalaisten on vaikea käsittää että joku, esimerkiksi keisari, voisi rankaisematta rikkoa lakia. (Paavo Haavikko) [366]
- Suomen historian voisi kertoa lyhyesti. Tämän maan sijainti on sen kohtalo, sen kieli tekee Suomen kansan asumasta alueesta saaren. (Paavo Haavikko) [370]
- Suomen kansa hommaa yhtä asiaa kerrallaan. Kun se urheilee, niin se urheilee. Kun se käy sotaa, niin se käy sotaa. Kun se jälleenrakentaa, niin se jälleenrakentaa. Kun se lukee, niin se lukee. (Ilmari Turja) [367]
- Suomen kansa jakautuu, niin kuin tiedetään, aktiiveihin, amatööreihin, penkkiurheilijoihin ja Pekka Tiilikaista kuunteleviin. (Jouko Tyyri) [371]
- Tämä Suomen kansa on niin paska kansa, että sen pitää lyödä joka kolmas vuosi (milloin joka toinen, viides tai peräti joka vuosi!) päänsä seinään. (J. K. Paasikivi) [368]
- Suomen kansa on passiivinen kansa. Se katsoo elämän ihanuuden muille luoduksi, ei sille. (P. Mustapää) [368]
- Suomen kansa on runebergiläinen von Döbeln, joka musta side otsallaan, haavoitettunakin rientää taisteluun vihollista vastaan. (Ilmari Kianto) [366]
- Perusvika, jos sen rohkenisin sanoa, Suomen kansassa on tosikkomaisuus. (Urho Kekkonen) [366]
- Suomen kieli kuuluu niihin kieliin, joille ei ole suotu onnea olla hovikielenä, ja jota siis ei koskaan opita Suomen ulkopuolella. (Samuel Åkerhjelm) [372]
- On myös suomen kieli niin runsas ymmärryksestä ja rikas sanoisa kuin muutkin kielet. (Lauri Tammelin) [372]
- Suomen kieli on kuin läpinäkyvä verho, josta kaikkialta kuultaa kansan henki. Se on vielä löytölapsi Euroopassa, silkkiin kapaloituna, mutta korpeen hylättynä. Kun tämä lapsi kasvaa ja pystyy näyttämään toteen sukuperänsä, niin se tunnetaan kuninkaantyttäreksi. (Zachris Topelius) [372]
- Suomen mies on sankariluonne. Hän ei valita, ei tunteile, puhuu kolme sanaa amerikkaa, hänellä on veritulppa, hän menee kesälomalla Leningradiin, juo siellä vodkaa ja rähjää, tulee kaljuna kotiin ja saa iloa siitä kun naapuri on sillä välin tappanut itsensä, saa toisen veritulpan, kuolee. Kersat tulevat Ruotsista peijaisiin ja keräävät kolehdin, ostavat haudalle marmorilevyn eivätkä muista paikkaa sen jälkeen. (Samuli Paronen) [368]
- Suomen nimi ei voi kuolla niin kauan kuin täällä sykkii yksikin sydän. (Fredrik Cygnaeus) [372]
- Suomen rotuhan se on, joka on kaikki kestänyt, kaikki kärsinyt, asuttanut nämä maailman ääret, Suomen työmies ... (Pentti Haanpää) [369]
- Suomen teatterilla on kova onni: sen kaksi suurinta kirjailijaa, Kivi suomalaisten ja Wecksell ruotsalaisten joukosta, ovat päätyneet mielisairauteen. Siten jälestä tulevat ovat joutuneet pelon maaperälle eivätkä halua ylittää keskinkertaisuutta. (Angel Ganivet) [41]
- Suomen ulkopolitiikasta ei voi aina sanoa, että niin on, jos siltä näyttää. Tätä ulkomaisten tarkkailijoiden on jatkuvasti vaikea tajuta. (Max Jakobson) [370]
- Suomeni, kansani, synnyinmaa! / Äitini kurja ja kallis! (Arvi Jännes) [373]
- Suomenmaa on niinkuin Kreikanmaa ennen ja Suomen kansa on toinen Kreikan kansa! Eikö meillä ole saaristomme niinkuin heillä oli arkipelaaginsa? Emmekö me ole usein voitollisesti taistelleet ylivoimaa vastaan niinkuin! On meilläkin Thermopylai ja Salamis, ja olemme mekin pelastaneet länsimaisen sivistyksen! (Juhani Aho) [372]
- Suomessa elättää hyvin ahkera kansa hyvin laiskaa rahaa. (Samuli Paronen) [368]
- Suomi ei ole pohjoiseen vaan länteen Pietarista. (Paavo Haavikko) [44]
- Suomi ei voi saada väkivallalla mitään aikaan, sivistyksen voima on sen ainoa pelastus. (J. V. Snellman) [374]
- Suomi kuuluu hyvinvointivaltioihin, suomalaiset pahoinvointikansoihin. (Samuli Paronen) [368]
- Suomi on eräänlainen perheyhtiö, pieni kansa, kielen ja sijainnin takia syrjässä. (Kari Suomalainen) [374]
- Suomi on Euroopan kallein maa. (Kolera)
- Suomi on jäkälä, joka on asettunut kasvamaan polulle. Se on sitkeä, mutta sen voimat hupenevat elämiseen. (Erno Paasilinna) [374]
- Suomi on kaunis kaksitavuinen sana. (Jouko Tyyri) [374]
- Suomi on liian pieni kansa. (Juice Leskinen)
- Suomi on paholaisen maa. (Venäläinen sananlasku) [374]
- Suomi on Pohjolan varjoalue, itäraja. (Erno Paasilinna) [374]
- Suomi on Suomi ja linnut lentää; kritiikki on mahdotonta. (Pentti Saarikoski) [374]
- Suomi on suuri valtio / ja Venäjä on sen lääni. (Kaarlo Uskela) [374]
- Suomi on syvä uni. (Erno Paasilinna) [374]
- Suomi suomalaisille. (Elias Lönnrot) [373]
- Suomi suureksi - Viena vapaaksi! (Ilmari Kianto) [373]
- Suru on elämän varjo. (F. M. Franzén) [375]
- Suru on tietoa. (Lordi Byron) [375]
- Puhdas suru on yhtä mahdotonta kuin puhdas ilo. (Leo Tolstoi) [376]
- Suru tekee meistä kaikista uudelleen lapsia. (Ralph Waldo Emerson) [375]
- Suu valehtelee, mutta silmät puhuvat totta. (Suomalainen sananlasku) [377]
- Suunsoitto se meidän suomalaisten vahvin puoli on ainijan ollut. (Johannes Linnankoski) [378]
- Suuta korviin ja mahaa poloviin, kun rikkaan ruokaa syää. (Töysä) (Kansanrunousarkisto)
- Suutari tekee hyvän kengän, koska hän ei tee mitään muuta. (Ralph Waldo Emerson) [24]
- Suutarin akka ja sepän hevoonen on aina kengätä. (Alavus) (Kansanrunousarkisto)
- Syy hylätä: lyhyys. (Alivaltiosihteeri)
- Syy hyökätä: köyhyys. (Alivaltiosihteeri)
- Säveltäjien tulisi kirjoittaa melodioita, joita autokuskit ja juoksupojat osaavat viheltää. (Thomas Beecham) [379]
- Säveltäminen ei ole ammatti. Se on mania, hulluuden jalostunut muoto. (Arthur Honegger) [380]
- Säästäminen on ansio, säästäväisyys pahe. Muutamat syövät ruokansa vasta kun se pilaantuu. (Jarno Pennanen) [343]
- Taide ei ole koko elämä - pikemminkin enemmän. (Atos Wirtanen) [53]
- Taide on minä; tiede on me. (Claude Bernard) [46]
- Taide on valhetta, joka saa meidät oivaltamaan totuuden. (Pablo Picasso) [53]
- Taikausko on elämän runoutta, eikä siis haittaa vaikka runoilija on taikauskoinen. (J. W. von Goethe) [49]
- Taikausko on heikkojen mielten uskonto. (Edmund Burke) [49]
- Taikausko on jumalten järjetöntä pelkoa. (Cicero) [49]
- Taikausko on suurempi loukkaus Jumalaa kohtaan kuin ateismi. (Denis Diderot) [24]
- Taistelu on elämän ehto: elämä kuolee, kun taistelu päättyy. (Vissarion Belinski) [49]
- Taistelu - se on elämän ilo. (Leonid Andrejev) [49]
- Taiteilija ei osaa puhua taiteestaan sen paremmin kuin kasvi hortonomiasta. (Jean Cocteau) [381]
- Jokainen taiteilija kirjoittaa omaa elämäkertaansa. (Havelock Ellis) [381]
- Jotta taiteilija syntyisi, on ideologin kuoltava. (Matti Kurjensaari) [381]
- Taiteilija syntyy epätoivosta. (Ernst Kirchner) [381]
- Taiteilijan laita on kuin naisen, joka sanoi "kuinka minä voin tietää mitä ajattelen ennen kuin olen sen sanonut". (Alex Matson) [382]
- Taiteilijan tehtävä on luoda auringonpaistetta silloin kun sitä ei ole. (Romain Rolland) [382]
- Taiteilijan temperamentti on tauti joka iskee harrastelijoihin. (G. K. Chesterton) [381]
- Taiteilijassa lapsuus näkyy. (Matti Kurjensaari) [381]
- Huonot taiteilijat ihailevat aina toistensa töitä. (Oscar Wilde) [382]
- Taiteilijat - määritelmän mukaan viattomat - eivät varasta. Mutta he lainaavat maksamatta takaisin. (Ned Rorem) [281]
- Taiteilijat ovat ihmisiä, jotka eivät osaa "katsoa sivusta". (Aaro Hellaakoski) [381]
- Taiteilijat ovat tulta, he eivät itke! (Ludwig van Beethoven) [381]
- Taivaan asukkaat kyllä tietävät, kuinka ihana se on, mutta Eevan maanpaossa olevat lapset huokaavat tämän elämän katkeruuteen väsyneinä. (Tuomas Kempiläinen) [383]
- Taivaan voisi määritellä paikaksi, jota ihmiset karttavat. (H. D. Thoreau) [384]
- Taivaaseen kerran saavuttuani saan ihmetellä kolmea asiaa. Ensiksi, että siellä on monta sellaista, joiden en edes kuvitellut sinne pääsevän. Toiseksi, että kaipaan siellä useita joiden uskoin siellä olevan. Kolmanneksi - ja kaikkein eniten - ihmettelen, että itse olen siellä. (Isaac Newton) [384]
- Taivaaseen mennään suhteilla; jos sinne mentäisiin ansioiden mukaan, jäisitte te portin taakse ja koiranne päästettäisiin sisään. (Mark Twain) [383]
- Taivaassa ei ole avioliittoja, taivaassa on rakkautta. (Edgar Lee Masters) [30]
- Taivaassa sopii tappaa aikaa puhumalla kuolemantakaisesta elämästä. (Martti Terho) [384]
- Taivas ei olisi taivas, jos tietäisimme mitä se on. (John Suckling) [384]
- Taivas ja maa ovat yhtä. Kerran käsität, mitä noilla sanoilla tarkoitetaan. (Toivo Pekkanen) [384]
- Taivas on myös jalkojemme alla niin kuin päämme päälläkin. (H. D. Thoreau) [383]
- Taivas on pilannut meiltä maan. (Johann Gottfried Seume) {{SSSK|414}
- Taivas on silmien jokapäiväinen leipä. (Ralph Waldo Emerson) [382]
- Taivas on yhtä kaukana joka paikasta. (Petronius) [384]
- Talo ilman aitan polulla astelevata emäntää on niinkuin pilvinen päivä, ja sen perheen pöydän päässä asuu ikävyys kuin riutuva syksy-ilta. (Aleksis Kivi) [32]
- Talo on asumiskone. (Le Corbusier) [19]
- Se on taloon kunnia, kun on sika ja piika lihava. (Ilmajoki) (Kansanrunousarkisto)
- Hyvä suomalainen talonpoika tulee toimeen keisarin hovissa yhtä hyvin kuin omassa pirtissäänkin. (F. E. Sillanpää) [385]
- Talonpojanhan se pitää kirpusta keisariin asti kaikki elättää. (Suomalainen sananlasku) [383]
- Talot rakennetaan asumista eikä katsomista varten. (Francis Bacon) [19]
- Talvi kesyttää miehen, naisen ja eläimen. (William Shakespeare) [383]
- Tanssi, jalo taito. (Jacob Frese) [386]
- Tanssi, musiikin ja rakkauden lapsi. (John Davies) [386]
- Tanssi on mitallista kävelyä niin kuin runo on mitallista puhetta. (Francis Bacon) [386]
- Tapaturma tule taitavalki, piikal niinku ihmiselki. (Raisio) (Kansanrunousarkisto)
- Tappaminen on kiellettyä, ja siksi rangaistaan kaikkia niitä murhamiehiä, jotka eivät tapa isoissa komppanioissa torvien soidessa. (Voltaire) [101]
- Tarkka talosa pittää, itara syöp ihtesä, hupa ei pie persettään. (Tervo) (Kansanrunousarkisto)
- Tasa-arvo on naisen mielestä: kaksi kertaa suuremmat oikeudet kuin miehellä. Velvollisuuksista ei puhettakaan! (Jalmari Finne) [255]
- Tasavallan Presidentin velvollisuus on loukkauksista huolimatta olla tasapuolinen ja oikeudenmukainen ja katsoa vain yleistä hyvää. (Urho Kekkonen) [296]
- Tasavallat vie perikatoon loisto, monarkiat köyhyys. (Montesquieu) [41]
- Tasavalta tappelussa: se lyö ken ennättää. (Suomalainen sananlasku) [37]
- Tasavalta: valta, jossa valta on jaettu tasan puoluepomojen kesken. (L. A. Salava) [41]
- Tautinen syö, minkä kärsii. (Rautalampi) (Kansanrunousarkisto)
- Tauvin soap tahallaan kun ostaa omalla rahallaan. (Pyhäselkä) (KRA)
- Tauvist ei peäse muute ko potemal. (Joutseno) (KRA)
- Ei tavaraa hauthan saa. (Ullava) (KRA)
- Hyvät tavat koostuvat pienistä uhrauksista. (Ralph Waldo Emerson) [199]
- On teatteria ja "teatteria". Molempia tarvitaan, mutta ne ovat kaksi eri asiaa. Siksi niistä on myös puhuttava erikseen. (Eino Salmelainen) [387]
- Teatterin erottaa kaikista muista taiteista se, ettei sillä ole mitään pysyvyyttä. (Peter Brook) [41]
- Tee, niin itämaalainen kuin onkin, / on sentään herrasmies. (G. K. Chesterton) [387]
- Tee tulee aina pysymään älymystön mielijuomana. (Thomas de Quincey) [387]
- Teeskentely on hallitsemista. (Ludvig XI) [331]
- Teko saa ajatuksen kiinni. Voi! jos se kirii ohi. (Stanislaw Jerzy Lec) [331]
- Tekopyhyys on muodikas pahe, ja kaikki muodissa olevat paheet käyvät hyveestä. (Moliére) [331]
- Tekopyhyys on vanhempien ensimmäinen velvollisuus. (George Bernard Shaw) [331]
- Telepatian avulla luetaan ajatuksia, diplomatian avulla taka-ajatuksia. (Jaakko Okker) [37]
- Televisio: eräänlainen radio, jonka avulla ihmiset voivat kotonaan nähdä mille studioyleisö ei naura. (Fred Allen) [388]
- Televisio on elävöitetty sarjakuva - taidetta ihmisille jotka eivät lue edes sanomalehtiä. (Harry Golden) [388]
- Minusta televisio on hyvin sivistävä. Aina kun joku avaa vastaanottimen, minä menen toiseen huoneeseen ja luen kirjan. (Groucho Marx) [388]
- Televisio: purukumia silmille. (Frank Lloyd Wright) [388]
- Televisio? Siitä laitteesta ei mitään hyvää seuraa. Sana on puoliksi kreikkaa ja puoliksi latinaa. (C. P. Scott) [388]
- Television olemuksessa on jotakin röyhkeätä, se tuo taloon vieraita, joita ei ole kutsuttu. (Matti Kurjensaari) [388]
- Teoria auttaa meitä kestämään tietämättömyytenne tosiasioista. (George Santayana) [388]
- Harmaata, rakas ystävä, on kaikki teoria. (J. W. von Goethe) [388]
- Teot ovat miespuolisia, sanat naispuolisia. (John Davies) [331]
- Terva ee petä koskaan. (Kiuruvesi) (Kansanrunousarkisto)
- Terva on talonpojan tohtori. (Pomarkku) (KRA)
- Terva on vanhinta voiretta. (Ilmajoki) (KRA)
- Terva, viina ja sauna jos ei auta, niin perii hauta. (Joensuu) (KRA)
- Terva voittaa yheksän parasta apteekkaria. (Lappajärvi) (KRA)
- Terve ruumis terveessä sielussa! (J. A. Hollo) [388]
- Terveyden vaaliminen on velvollisuus. Harva näyttää tajuavan, että on olemassa ruumiillinen moraali. (Herbert Spencer) [46]
- Terveydentunteen oppii tuntemaan vain sairastamalla. (G. C. Lichtenberg) [388]
- Terveys ilman omaisuutta on puoli sairautta. (Thomas Fuller) [388]
- Terveys ollakseen täydellinen edellyttää ja vaatii tervettä sydäntä, voimakkaita, tilavia keuhkoja, työkuntoisia ruuansulatuselimiä ja esteetöntä verenkiertoa. (Ivar Wilskman) [46]
- Tiede ei ole ehdotonta eikä tiedemies töineen ulkopuolella tavallisten kuolevaisten virheitä. (Maria Jotuni) [46]
- Tiede ei ole kuin harjoitettua ja järjestettyä maatiaisjärkeä. (T. H. Huxley) [46]
- Tiede on korkein, vaikein ja vaivaloisin kaikista ihmisen töistä ja toimista; siitä on ymmärrettävä, mikä kunnioitus, rakkaus ja ansio tiedemiehille kussakin maassa on osoitettava ja annettava. (Fredrik Polén) [389]
- Tiede on Kuoleman Puu. (William Blake) [46]
- Tiede on mainio huonekalu yläkertaan, jos alakerrassa on tervettä järkeä. (O. W. Holmes) [46]
- Tiede on pyhä lehmä. (Anthony Standen) [389]
- Tiede on tietämättömyyden topografia. (O. W. Holmes) [46]
- Tiede sanoo ensimmäisen sanan kaikesta, eikä viimeistä sanaa mistään. (Victor Hugo) [46]
- Tiedemiehet ovat hiukan vaarallista joukkoa. He ovat keskinäisessä seurustelussa äärettömän herkkiä loukkaantumaan ja kaikkea muuta kuin objektiivisia. He ovat eräänlainen Hyvän Jumalan pila. Kun he ovat kautta aikojen tehneet parhaansa syöstäkseen hänet valtaistuimelta, niin hän on kostanut tekemällä heidät tieteen ulkopuolella epätieteellisiksi. (Yrjö Kivimies) [389]
- Tiedon ja vallan haltijat ovat aina olleet lojaaleja toisilleen. (Erno Paasilinna) [390]
- Tiedon kaihi samentaa näön / vain lapsen silmin näen. (Tuija Kuha) (Sielunmyötäinen nahka, FinnEpos)
- Tiedot ja taidot ne ovat näet sen tuhmille, viisaat toimittavat asiansa omin ymmärryksinensä. (Pietari Hannikainen) [389]
- Tieteen suurin murhenäytelmä - kauniin hypoteesin mestaaminen rumalla tosiasialla. (T. H. Huxley) [46]
- Tieto ei ole suunta. (Samuli Paronen) [390]
- Tieto itsessään ei ole hyvää eikä pahaa, mutta tiedon sovellutukset voivat osoittautua miksi tahansa. (Erno Paasilinna) [390]
- Täydellinen tieto on aina matemaattista. (Johannes Kepler) [390]
- Tieto on hengen ruokaa. (Platon) [390]
- Tieto on pelon vastamyrkky. (Ralph Waldo Emerson) [389]
- Ja tieto on raskasta ja kylmää. Ihminen äkkää olevansa alasti ja tulee levottomaksi. (Pentti Haanpää) [389]
- Tieto on tietämättömyyttämme kohdannut häiriö. (Samuli Paronen) [390]
- Tieto on valtaa. (Francis Bacon)[391]</ref>
- Kun tieto on valtaa, se on lähes kiväärin muotoista. (Samuli Paronen)[258]
- Tieto tarjoaa meille ikääntyessämme viihtyisän ja tarpeellisen lepopaikan ja suojan, mutta ellemme istuta sitä nuoruudessamme, meillä ei vanhoilla päivillämme ole sen siimestä. (Lordi Chesterfield) [389]
- Tietämättömyys ei koskaan ratkaise ongelmia. (Benjamin Disraeli) [392]
- Tietämättömyys ei ole viattomuutta, vaan synti. (Robert Browning) [392]
- Todellisuus ei vielä ole totuutta. (Erwin Kolbenhayer) [88]
- Todellisuus katsoo aina mustasukkaisilla silmillä mahdollisuuksien maailmaa. (V. A. Koskenniemi) [88]
- Todellisuus on se, joka ei häviä silloin, kun lakkaat uskomasta siihen. (Philip K. Dick)[393]
- Todellisuus on suotu korvaukseksi niille, joilta puuttuu voimallinen mielikuvitus. (Martti Terho) [88]
- Todellisuus on portaikko joka ei nouse, ei laske, me emme liiku, tänään on tänään, aina on tänään. (Octavio Paz) [88]
- Todellisuutta ei ole olemassa. Me luomme sen. (Honoré de Balzac) [88]
- Toden löytämiseen tarvitaan paljon parempi mielikuvitus kuin sen hukkaamiseen. (Lauri Viita) [394]
- Toijalan takana ei ole paljon mitään. (Pentti Saarikoski) [374]
- Toive lentää, teko kulkee jalan. Siksi ne ovat aina niin etäällä toisistaan. (Jakob Bosshart) [395]
- Täyttyneen toiveen sijalle astuu aina uusi. (Arthur Schopenhauer) [396]
- Toiveeni eivät aina käy toteen, mutta aina minä toivon. (Ovidius) [396]
- Toiveet eivät petä. Toiveet meitä elähdyttävät, eivät toteutumiset. (Erno Paasilinna) [396]
- Jos toiveet olisivat hevosia, voisivat kerjäläiset ratsastaa. (John Ray) [396]
- Toivo ja pelko ovat erottamattomat, eikä ole pelkoa ilman toivoa yhtä vähän kuin toivoa ilman pelkoa. (La Rochefoucauld) [395]
- Toivo leviää kuin rikkaruoho. (Harri Kaasalainen) [395]
- Toivo on ainoa mehiläinen joka kerää hunajaa ilman kukkia. (Robert Ingersoll) [395]
- Toivo on hyvä aamiainen, mutta huono illallinen. (Francis Bacon) [88]
- Toivo on itse asiassa suurin kaikista pahoista, sillä se pitkittää ihmisen kärsimyksiä. (F. W. Nietzsche) [396]
- Toivo on kaipuun kukka. (Honoré de Balzac) [88]
- Toivo on kuin kissankello, värisee syntymästään saakka. (Christina Rossetti) [396]
- Toivo on köyhän leipä. (George Herbert) [395]
- Toivo on se joka ylläpitää. Toivo muovaa elämää niin, että siitä tulee muiston saalista. (F. E. Sillanpää) [397]
- Toivo on tuhlaavainen nuori perijä, ja kokemus on hänen käyttämänsä pankki. (C. C. Colton) [395]
- Toivo on valveilla olevan unta. (Aristoteles) [88]
- Toivo pettää useampia ihmisiä kun viekkaus. (Vauvenargues) [397]
- Toivolla on hyvä muisti, kiitollisuudella huono. (Baltasar Gracián) [395]
- Toivon tukahduttaminen on ajatuksen sulkemista ruumiiseen. Ja ruumiin on lahottava. (Albert Camus) [395]
- Ainoa toivoni on epätoivossani. (Jean Racine) [396]
- Toivossa toki ei tunneta vaivaa. (Jaakko Juteini) [395]
- Toivot on turhia, vaikka ne kuinka / onnea uskotelkoot. (Otto Manninen) [396]
- Tori on paras puutarha. (George Herbert) [397]
- Tosiasia on kuin tyhjä säkki, joka ei tyhjänä pysy pystyssä. Jotta sen saisi pysymään pystyssä, siihen on pantava järkeä ja tunnetta jotka ovat sen luoneet. (Luigi Pirandello) [397]
- Tosiasiat eivät muutu siitä, että ne jätetään ottamatta huomioon. (Aldous Huxley) [397]
- Tosiasiat eivät puhu. (Jules Poincaré) [398]
- Rumat tosiasiat haastavat kaunistelemaan niitä. (Henry S. Haskins) [397]
- Yhä useammat tosiasiat tulevat vastaan kuin hullujussit vailla ajuria. Otappas ne sitten vastaan silmästä silmään. (Samuli Paronen) [397]
- Tosiasioiden lukinverkkoon on moni totuus kuristunut. (Paul Eldridge) [397]
- Tosiasioissa on vikana se, että niitä on niin paljon. (Samuel Crothers) [397]
- Totta on vain se, mikä on hedelmällistä. (J. W. von Goethe) [399]
- Totta on vain se mitä ei sanota. (Jean Anouilh) [398]
- Tottumus: hyvä renki, huono isäntä. Mutta harvoin sitä näkee muuna kuin isäntänä. (J. A. Hollo) [398]
- Tottumus tekee aina kätemme nokkelammaksi ja älymme hidasliikkeisemmäksi. (F. W. Nietzsche) [398]
- Tottumus vaikuttaa rokotteen tavoin; se tekee meidät immuuneiksi kaikelle uudelle mitä elämällä olisi meille tarjottavana. (Fredrik Wislöff) [398]
- Totuuden luonteeseen kuuluu, että se on tuloksena eri vakaumusten kamppailusta. (J. V. Snellman) [394]
- Vanhat totuudet löytää kun kiertää samaa kehää. (Erno Paasilinna) [400]
- Ikuisia totuuksia ovat ne totuudet, joita jokainen sukupolvi joutuu vuorollaan kumoamaan, sukupolvesta sukupolveen. (Erno Paasilinna) [400]
- Totuus asuu kuolevien huulilla. (Matthew Arnold) [398]
- Totuus ei ole minkään arvoinen silloin kun sitä ei kannateta. (Erno Paasilinna) [400]
- Totuus ei tarvitse isoa sanavarastoa. (Katariina II) [401]
- Totuus ei tee ihmistä suureksi, vaan ihminen tekee totuuden suureksi. (Konfutse) [401]
- Totuus joka loukkaa ei ole yhtään parempi kuin valhe joka loukkaa. (Mark Twain) [394]
- Totuus katoaa, kun sen kertoo. (Lawrence Durrell) [399]
- Totuus kerjäläisen lailla / kulkee asuinsijaa vailla. (Einari Vuorela) [394]
- Totuus käy sydämestä sanaan, sanasta sanaan ei. (Tuomas Anhava) [398]
- Totuus lakkaa olemasta totta, kun useampi kuin yksi ihminen uskoo siihen. (Oscar Wilde) [394]
- Totuus on arvokkainta mitä meillä on. Käyttäkäämme sitä säästäväisesti. (Mark Twain) [394]
- Totuus on harvoin puhdas eikä koskaan yksinkertainen. (Oscar Wilde) [394]
- Totuus on hedelmä, jota ei saisi poimia ennen kuin se on täysin kypsä. (Voltaire) [394]
- Totuus on hengen aurinko. (Vauvenargues) [394]
- Totuus on liian alaston. Se ei kiihota. (Jean Cocteau) [399]
- Jokainen totuus on nainen. Se on ensin valloitettava, vasta sitten se synnyttää! (Jarno Pennanen) [400]
- Totuus on niin kallisarvoinen, että tarvitaan valheiden henkivartiosto sitä suojelemaan. (Winston Churchill) [399]
- Totuus on tuli, se ei pala, se polttaa. (Lauri Viita) [394]
- Totuus on. Vain valhe keksitään. (Georges Braque) [398]
- Totuus on viiltävä veitsi, totuus on parantumaton haava ihmisessä, totuus on lipeä, joka katkerana syö sydäntä. (Mika Waltari) [394]
- Totuus on vähemmistöä varten. (Baltasar Gracián) [399]
- Totuus piilee unissamme, mielikuvituksessamme. (Eugène Ionesco) [401]
- Totuus vain on anteeksiantamattoman mustankipeä. (Hannu Salama) [394]
- Totuutta ei voi pistää säkkiin ja kantaa pimeään huoneeseen. (Erno Paasilinna) [400]
- Totuutta pitää rakastaa enemmän kuin itseään, mutta lähimmäistä enemmän kuin totuutta. (Romain Rolland) [400]
- Tragedia ei ole oikean ja väärän ristiriita, vaan oikean ja oikean. (G. W. Hegel) [85]
- Täydellinen tragedia on ihmisluonnon jaloin luomus. (Joseph Addison) [85]
- Tragedian kirjoittajan ei tarvitse uskoa Jumalaan, mutta hänen täytyy uskoa ihmiseen. (Joseph Wood Krutch) [85]
- Tukanleikkuu on metafyysinen toimitus. (Julio Cortázar) [85]
- Pitkä tukka ja lyhyt järki. (John Heywood) [85]
- Tulevaisuudella on vain transsendentaalinen arvo ihmisille joilla ei ole Jumalaa. (Albert Camus) [402]
- Tulevaisuuden saatte tietää, kun se on tullut; ennen sitä unohtakaa se! (Aiskhylos) [85]
- Tulevaisuus ei ole sen epävarmempi kuin nykyisyys. (Walt Whitman) [263]
- Tulevaisuus, miten sinua rakastinkaan, sinä petturi! (André Gide) [402]
- Tulevaisuus on kuin taivas - kaikki ylistävät sitä, mutta kukaan ei tahtoisi mennä sinne juuri nyt. (James Baldwin) [402]
- Tulevaisuus on sumea peili. Joka yrittää katsoa siihen, ei näe kuin vanhojen ja huolestuneiden kasvojen hämärät ääriviivat. (Jim Bishop) [402]
- Tulevaisuus on tyhjäkourainen kummitus, joka lupaa kaiken ja jolla ei ole mitään. (Victor Hugo) [402]
- Tulevaisuus on vain pukeutumista ja riisuutumista. (J. B. Cabell) [402]
- Tulevaisuus tulee kuin kuokkavieras. (Edmund Gosse) [402]
- Tulevaisuutta ei voi koskaan suunnitella menneisyyden mukaan. (Edmund Burke) [402]
- Tuote vain täyttää tyhjiön jonka se on itse luonut. (John Kenneth Galbraith) [2]
- Tyhjässä päässä on tilaa paljolle tiedolle. (Karl Kraus) [403]
- Tyhmyys ja konnuus lisääntyvät - se kuuluu "edistykseen". (Friedrich Nietzsche) [403]
- Tyhmyyttä vastaan taistelevat jumalatkin turhaan. (Friedrich von Schiller) [95]
- Tyhmänkin tapoihin kuuluu joskus harkita, mutta aina vasta tyhmyyden tapahduttua. (Jean-Jacques Rousseau) [95]
- Tyhmät teillä on aina keskuudessanne. (H. D. Thoreau) [95]
- Typeristä ihmisistä kiusallisimpia ovat ne, jotka esiintyvät älyniekkoina. (La Rochefoucauld) [403]
- Typeryksen panee jokainen uusi teoria hyppimään innostuksesta. (Herakleitos) [404]
- Typeryys on alkuvoima jolle ei mikään maanjäristys pärjää. (Karl Kraus) [403]
- Tyranni on Pahin sairaus ja kaikkien muiden Syy. (William Blake) [95]
- Tyrannia piiloutuu nyt mekaniikkaan, sitä ei voi teloittaa, sillä ei ole kaulaa, ei sydäntä, ei henkeä, eivätkä sen teot ole kenenkään tekoja. (Samuli Paronen) [405]
- Tyrannien vastustaminen on kuuliaisuutta Jumalalle. (Thomas Jefferson) [95]
- Tyyli ei ole kuin ajatuksen siluetti; epäselvä ja huono tyyli merkitsee hämärää tai sekavaa päätä. (Arthur Schopenhauer) [406]
- Tyyli on kaikkien tyylien unohtamista. (Jules Renard) [405]
- Tyyli on mielen fysionomia. (Arthur Schopenhauer) [406]
- Tyyli on yksi valheen laji. Se on koriste, joka peittää rakenteen. (Peter Ustinov) [406]
- Kaikki tyylit ovat hyviä paitsi ikävä. (Voltaire) [406]
- Työ aateloi ihmisen. (Fjodor Dostojevski) [407]
- Työ ei voi olla velvollisuus, ellei se ole oikeus. (Victor Hugo) [407]
- Työ! Huomatkaa, hyvät herrat, että se on maailman ainoa laki. Elämällä ei ole muuta tarkoitusta, ei muuta olemassaolon perustetta, me kaikki synnymme vain suorittaaksemme oman osamme työstä ja sitten hävitäksemme. (Émile Zola) [77]
- Työ kaiken voittaa. (Vergilius) [77]
- Työ karkottaa luotamme kolme pahaa: ikävän, paheen ja puutteen. (Voltaire) [77]
- Työ on ainoa rukous johon luonto vastaa. (Robert Ingersoll) [407]
- Työ on elävä ja voimakas luontokappale, pitää ohjata sitä taiten, suitsia se lujasti, muuten se sinut kaataa. (Maksim Gorki) [407]
- Työ on eräänlainen elämän sivuhuone, johon voi astua ollakseen hetken vapaa kohtalostaan. (Kersti Bergroth) [406]
- Työ on minun paras nautintoni. (W. A. Mozart) [408]
- Työ on paras huumausaine. (V. A. Koskenniemi) [408]
- Työ on siunaus joka näyttää kiroukselta. (Lawrence Durrell) [407]
- Työ on voimakeino, jolla ihminen valloittaa maan, keksii siihen kätketyt loppumattomat, elämää rikastuttavat aarteet, jatkaa luomistyötä ja kehittää itseään aavistettuja, mutta muodolleen määräämättömiä päämääriä kohti. (Santeri Alkio) [406]
- Vain työn ja taistelun kautta on saavutettavissa itsenäisyys ja oman arvon tunto. (Fjodor Dostojevski) [407]
- Työn valo on kaunis valo, mutta se loistaa todella kauniisti vain silloin, kun sitä valaisee jokin toinen valo. (Ludwig Wittgenstein) [77]
- Työnteko on juopottelevien luokkien kirous. (Oscar Wilde) [77]
- Työpalvelus on kansan palvelua! (Paul von Hindenburg) [407]
- Mitään työtä ei pidä mystifioida. (Helena Anhava) [406]
- Täi elävässä, mato kuohleessa. (Karunki) (Kansanrunousarkisto)
- Täsmällisyys on ajan varas. (Oscar Wilde) [409]
- Täsmällisyys on tyhmien ylevyyttä. (Bernard de Fontenelle) [409]
- Ulkonäkö suojaa sukupuolitaudeilta. (Klamydia)
- Kauneinkaan uni ei kestä heräämistä. (André Gide) [76]
- Uni kilpailee Wilhelm Buschin kanssa mielikuvituksen ilkeydessä. (Egon Friedell) [410]
- Uni! kodittomalle sinä olet koti. (Ebenezer Elliott) [410]
- Uni on ainoa lääke joka auttaa. (Sofokles) [411]
- Uni vaivat huojentaa. (Inari) (Kansanrunousarkisto)
- Unteni onni on rikkauteni. (J. Alfred Tanner) [411]
- Urheilu on askelpuu elämään, ja jokainen tervevaistoinen nuorukainen käy sitä myöten täyttä voimaansa ja tulevaisuuttaan kohti. (Martti Jukola) [412]
- Urheilu on muuttunut ammattimaiseksi. (Sokrates) [371]
- Urheilu on rotujen esperanto. (Jean Giraudoux) [412]
- Urheilu tietää massan ylivaltaa yksilöstä, joukkojen voittoa persoonallisesta minästä. (Tatu Vaaskivi) [371]
- Aktiiviurheilulla ei ole mitään tekemistä reilun pelin kanssa. Siihen liittyvät kiinteästi viha, kateus, ylvästely, piittaamattomuus kaikista säännöistä ja sadistinen mielihyvä väkivallan näkemisestä; toisin sanoen se on sotaa ilman ampumista. (George Orwell) [412]
- Usko ei ole kaiken tiedon alku, vaan sen loppu. (J. W. von Goethe) [371]
- Usko Jumalan olemassaoloon on yhtä perusteeton kuin turhakin. Maailma ei koskaan voi olla onnellinen, ennen kuin ateismi vallitsee kaikkialla. (J. O. de La Mettrie) [26]
- Usko on halvinta energiaa. (Matti Kurjensaari) [413]
- Uskonnolle ei mikään ole niin kohtalokasta kuin välinpitämättömyys. (Edmund Burke) [414]
- Uskonnot näyttävät tulleen sylilapsiksi ikääntyessään ja tarvitsevat hoitajakseen ihmeitä aivan kuten lapsuudessaan. (Jonathan Swift) [60]
- Uskonto ei ole sivistänyt ihmistä - ihminen on sivistänyt uskontoa. Jumala paranee, kun ihminen kehittyy. (Robert Ingersoll) [357]
- Uskonto ja kenraalibasso ovat sovittuja asioita. Ei niistä pidä ruveta kiistelemään. (Ludwig van Beethoven) [414]
- Jokainen vallitseva uskonto oli kerran harhaoppi. (Henry Buckle) [414]
- Uskonto on epärunollisten ihmisten runoutta. (Franz Grillparzer) [415]
- Ihmisen uskonto on se mistä hän sitten onkin kiinnostunut. (J. M. Barrie) [414]
- Uskonto on varmuutta ilman todisteita. (Henri Amiel) [414]
- Yksi uskonto on yhtä tosi kuin joku toinenkin. (Robert Burton) [414]
- Uskonto. Toivon ja Pelon tytär, joka selittää Tietämättömyydelle Tuntemattoman luonnetta. (Ambrose Bierce) [414]
- Uskovat uskovat ylösnousemukseen, ateistit comebackiin. (Stanislaw Jerzy Lec) [413]
- Uteliaisuus hiipii kovaonnisten kotiin käyttäen nimenään velvollisuutta tai sääliä. (F. W. Nietzsche) [416]
- Jokainen uudistus on kerran ollut yksityinen mielipide. (Ralph Waldo Emerson) [162]
- Uutiseksi kelpaa kaikki, mikä saa naisen huudahtamaan: "Voi hyvänen aika!" (Mark Twain) [162]
- Uutuudet enemmänkin tekevät vaikutuksen kuin miellyttävät. (Lordi Byron) [162]
- Vaatimatonta ihmistä tavallisesti ihaillaan - mikäli hänestä joskus kuullaan. (E. W. Howe) [162]
- Vaatimattomuus on ainoa varma täky, kun kalastetaan kiitosta. (Lordi Chesterfield) [162]
- Vaatteet tekevät miehen; alastomilla ihmisillä on vähän tai ei yhtään vaikutusvaltaa yhteiskunnassa. (Mark Twain) [417]
- Vaikeneminen ei ole aina tahdikasta, ja tahdikkuushan se kultaa on, ei vaikeneminen. (Samuel Butler) [78]
- Vaikeneminen on usein hyvä ja aina viisas puheenvuoro. (Will Durant) [417]
- Vaikeneminen on varmin menettelytapa sille, joka ei luota itseensä. (La Rochefoucauld) [417]
- Vaikeneminen on vastauksista sietämättömin. (G. K. Chesterton) [417]
- Vaikenemisesta on tullut hänen äidinkielensä. (Oliver Goldsmith) [417]
- Vaimo: entinen rakastettu. (H. L. Mencken) [32]
- Vaimo huoneen joko nostaa ylös mahtiin ja kunniaan tai repii sen alas aina multahirsiin asti. (Aleksis Kivi) [32]
- Vaimo on nuorelle miehelle rakastajatar, keski-ikäiselle kumppani ja vanhukselle hoitaja. (Francis Bacon) [31]
- Vaimokseen pitäisi valita nainen jonka tahtoisi ystäväkseen, jos hän olisi mies. (Joseph Joubert) [32]
- Vaimonne ovat teidän peltonne. (Koraani) [32]
- Vainoharhaisen maailmassa kaikki nähty on mielekästä. (Paavo Haavikko) [418]
- Vaitiolo on suurin vainooja. (Blaise Pascal) [418]
- Vaitonaisuus on hölmöjen hyve. (Francis Bacon) [78]
- Vakavuus on tyhmien onni. (Montesquieu) [403]
- Ei vala itsessään ole sen enempää pyhä kuin valhe on halveksittava. (Max Stirner) [419]
- Valat ovat vain sanoja ja sanat vain tuulta. (Samuel Butler) [419]
- Valehteleminen on kiellettyä, myös harhaoppisten paljastamiseksi. (Augustinus) [419]
- Valehtelemisessa on viattomuutta joka osoittaa hyvää uskoa asiaan. (F. W. Nietzsche) [419]
- Valehtelija: hän joka kertoo epämiellyttävän totuuden. (Oliver Herford) [420]
- Valehtelijaa ei uskota silloinkaan kun hän puhuu totta. (Aisopos) [420]
- Valehtelijalla pitää olla hyvä muisti. (Quintilianus) [420]
- Valhe ei elä ikuisesti. (Thomas Carlyle) [421]
- Valhe on hyödyllinen vain lääkkeenä ihmisille. Sellaisten lääkkeiden käyttö tulisi olla lääkärien yksinoikeutena. (Platon) [421]
- Valhe on kuin lumipallo: mitä pitemmälle sitä vyöryttää sitä suuremmaksi se kasvaa. (Martti Luther) [421]
- Valhe on totuuden viikunanlehti - sitä tarvitseville. (Elmer Diktonius) [421]
- Valhe puhkeaa kukkaan ja siinä on totuuden tuoksu. (Robert Ingersoll) [421]
- Valheen ympärillä parveilevat näet ihmiset kuin kärpäset hunajakakun kimpussa ja sadunkertojan sanat tuoksuvat suitsutukselta hänen istuessaan karjanlannassa kadunkulmassa, mutta totuutta ihmiset pakenevat. (Mika Waltari) [10]
- Valheeseen tarttuu rakastunut / itseään pettäen. / Rakkaudettoman kalansilmät / sanovat totuuden. (Kurt Vonnegut) (Kissan kehto)
- On kolmenlaisia valheita: valheet, emävalheet ja tilastot. (Mark Twain) [10]
- Vallankumouksellinen on oleva se, joka voi mullistaa itse itsensä. (Ludwig Wittgenstein) [422]
- Vallankumoukset eivät ole koskaan keventäneet tyranniuden iestä, ne ovat vain siirtäneet sen toisille hartioille. (George Bernard Shaw) [422]
- Vallankumouksia ei tehdä ruusuvedellä. (Edward Bulwer-Lytton) [10]
- Vallankumouksissa on vain kahdenlaisia ihmisiä, niitä jotka saavat sen aikaan ja niitä jotka siitä hyötyvät. (Napoleon Bonaparte) [423]
- Vallankumouksissa valta jää aina mitättömyyksien käsiin. (Georges Danton) [424]
- Vallankumous ei ole koskaan kansan, vaan hallitusvallan syytä. (J. W. von Goethe) [424]
- Vallankumous muuttaa yhteiskunnan, puolue sijoittaa muuttuneen yhteiskunnan valtioon. (Friedrich Dürrenmatt) [424]
- Vallankumous on kuin Saturnus, se syö omat lapsensa. (Georg Büchner) [10]
- Vallankumous on teko, jolla osa väestöä sanelee tahtonsa väestön toiselle osalle kiväärien, pistimien ja tykkien avulla. (Friedrich Engels) [424]
- Vallankumous sujuu toisin Italiassa kuin Venäjällä. (V. I. Lenin) [423]
- Vallankumous syö omansa, kapitalismi luo itsensä uudestaan. (Mordecai Richler) [144]
- Valo ei saastu, vaikka se kulkee saasteen läpi. (Augustinus) [422]
- Valoa on enemmän kuin ikkuna näyttää. (Venäläinen sananlasku) [138]
- Valokuva: museo ilman seiniä. (Marshall McLuhan) [138]
- Valokuvaajien ammattitauti on sokeus. (Erno Paasilinna) [138]
- Kun valta alkaa horjua, se kiristää heti otettaan. (Erno Paasilinna) [258]
- Valta ei lopu maailmasta, / nakerra sitä. (Tuomas Anhava) [138]
- Kaikki valta häikäisee, ehdoton valta sokaisee ne, jotka astuvat vallan haltijan eteen. (Max Jakobson) [138]
- Kun valta keskittyy, muuttuvat kansalaiset alamaisiksi ja heidän elämästään tulee anottava asia. (Samuli Paronen) [258]
- Valta on aina varastamista monilta harvoille. (Wendell Phillips) [258]
- Valta on kuin ruoko ihmisen käsissä. Ruoko katkeaa, mutta viisas lintu hypähtää ajoissa keinumaan toisen kaislan nenään. (Mika Waltari) [258]
- Valta pyrkii turmelemaan ja ehdoton valta turmelee ehdottomasti. (Lordi Acton) [138]
- Valta turmelee myös ne joilla valtaa ei ensinkään ole. (Samuli Paronen) [258]
- Valtio nimittää itseään isänmaaksi aina kun se hankkiutuu tappamaan ihmisiä. (Friedrich Dürrenmatt) [117]
- Valtio olen minä! (Ludvig XIV) [258]
- Valtio on kansalaisen palvelija, ei hänen isäntänsä. (John F. Kennedy) [258]
- Valtio on koneisto, jonka avulla yksi luokka hallitsee toista luokkaa. (V. I. Lenin) [258]
- Valtio on olemassa taatakseen hyvän elämän eikä vain elämän. (Aristoteles) [258]
- Jos valtio on voimakas, se murskaa meidät. Jos se on heikko, me menehdymme. (Paul Valéry) [425]
- Valtiolla on aina vain yksi päämäärä, rajoittaa, sitoa ja alistaa yksilöitä, asettaa yhteiset asiat hänen edelleen. (Max Stirner) [425]
- Valtiot kuten yksilötkin voivat elää vain kahdella tavalla: joko varastaen tai tuottaen. (Saint-Simon) [425]
- Vanha Testamentti kertoo meille niistä hirvittävyyksistä joita Jumala on tehnyt, Uusi Testamentti niistä kauheuksista joita hän on tekevä. (Robert Ingersoll) [306]
- Vanhat miehet tietävät milloin vanha mies kuolee. (Ogden Nash) [426]
- Vanhat miehet tuomitsevat liian paljon, neuvottelevat liian kauan, uskaltavat liian vähän, katuvat liian pian. (Francis Bacon) [427]
- Vanhat pitävät aina uusista asioista. Nuoret lukevat historiaa, mutta vanhat sanomalehtiä. (G. K. Chesterton) [427]
- Vanhaksipiiaksi jääminen on kuin hukkumiskuolema, todella helpottava kokemus sen jälkeen kun on lakannut rimpuilemasta vastaan. (Edna Ferber) [425]
- Vanhempiensa rakastaminen on luonnonlaeista ensimmäinen. (Valerius Maximus) [428]
- Vanheneminen on hiljaista irtautumista monesta asiasta, jonka ennen koki tärkeänä. Vanheneminen on keskittymistä olennaiseen. (Matti Kurjensaari) [427]
- Vanheneminen on odottamattominta, mitä ihmiselle voi tapahtua. (Leo Tolstoi) [427]
- Vanheneminen on siirtymistä intohimosta myötätuntoon. (Albert Camus) [428]
- Vanhukselle mikä tahansa lämmin paikka käy kotimaasta. (Maksim Gorki) [354]
- Vanhukset lohduttautuvat mielellään antamalla hyviä neuvoja, kun eivät enää kykene antamaan huonoja esikuvia. (La Rochefoucauld) [354]
- Vanhukset ovat suuria kerskureita. Mutta ei ole koskaan totta, että he ovat olleet onnellisia, että heitä on rakastettu. (Ugo Betti) [427]
- Vanhus on henkilö, joka on lopettanut syömisen ja katselee toisten ateriointia. (Jakob Bosshart) [427]
- Vanhuudella on nautintonsa, jotka, niin erilaisia kuin ovatkin, eivät ole nuoruuden nautintoja vähäisemmät. (W. Somerset Maugham) [354]
- Vanhuuden tragedia ei ole siinä, että on vanha, vaan siinä ettei ole nuori. (Oscar Wilde) [426]
- Vanhuus on hirmuvaltias, joka hengen uhalla kieltää kaikki nuoruuden nautinnot. (La Rochefoucauld) [354]
- Vanhuus on kuoleman ympäröimä saari. (Juan Montalvo) [426]
- Vanhuus on kuin oopiumiuni. Mikään ei näytä todelliselta paitsi se mikä on epätodellista. (Oliver Wendell Holmes vanhempi) [354]
- Vanhuus on parantumaton sairaus. (Seneca) [426]
- Vanhuus on yleensä tunnettua siitä, ettei se uutta opi eikä entistä unohda. (Pentti Haanpää) [354]
- Vanhuus riisuu naamion monelta ihmiseltä. (Hans Carossa) [427]
- Vanhuus tekee enemmän kurttuja älyymme kuin kasvoihimme. (Michel Eyquem de Montaigne) [354]
- Vanhuus valittaa tai kivittää. (Marie von Ebner-Eschenbach) [354]
- Vankilaan meno ei ole mitään; sieltä paluu on pelottavaa. (Cesare Pavese) [426]
- Vankilassa on sen johtaja pelokkain. (George Bernard Shaw) [429]
- Vankiloissa tehdään vähiten rikoksia. Vankien kesken. (Stanislaw Jerzy Lec) [426]
- Vapauden ja vapauksien ero on yhtä suuri kuin Jumalan ja jumalien. (Ludwig Börne) [429]
- Vapaus ei ole joutilaisuutta; se on ajan vapaata käyttöä, se on työn ja harjoituksen valintaa. Vapaana oleminen, lyhyesti sanoen, ei merkitse ettei ihminen tee mitään, vaan se merkitsee että hän yksin päättää mitä tekee tai jättää tekemättä. Kuinka hyvä onkaan vapaus tässä mielessä! (La Bruyére) [75]
- Vapaus luo vapautta. Ei mikään muu. (Anne Roe) [107]
- Vapaus merkitsee filosofiassa järkeä, taiteessa innoitusta, politiikassa oikeutta. (Victor Hugo) [430]
- Vapaus merkitsee vastuuta. Siksi useimmat ihmiset pelkäävät sitä. (George Bernard Shaw) [107]
- Vapaus on oikeus olla valehtelematta. (Albert Camus) [429]
- Vapaus on välttämättömyyden tiedostamista. (G. W. Hegel) [430]
- Vapaus: sana, jota ilman kaikki muut sanat ovat turhia. (Robert Ingersoll) [430]
- Vapaus. Yksi mielikuvituksen kalleimmista aarteista. (Ambrose Bierce) [429]
- Vapautta ei käy teeskenteleminen. (Stanislaw Jerzy Lec) [75]
- Varas suree sitä että joutuu hirteen, ei sitä että on varas. (Thomas Fuller) [177]
- Varastaminen on aina suhteellista. Jos otetaan asia absoluuttisesti, niin sanokaa, kuka ei varasta. (Ralph Waldo Emerson) [177]
- Varovaisuus on rikas ruma vanhapiika, jota Kykenemättömyys kosiskelee. (William Blake) [431]
- Varovaisuus: se mitä toisissa nimitämme pelkuruudeksi. (Oscar Wilde) [431]
- Vartija on aina vankilansa vanki, vanki ei aina. (Samuli Paronen) [426]
- Lyhyin vastaus on teko. (George Herbert) [431]
- Kun vastuu jaetaan, se haihtuu. (Erno Paasilinna) [431]
- Veli ei o veli korttipelissä. (Sysmä) (Kansanrunousarkisto)
- Veli on veleka ottaisa, mutta veljen poika maksaisa. (Rovaniemi) (KRA)
- Velikullat ollaan lainatessa, karhunpojat maksettaessa. (Pyhäntä) (KRA)
- Velka on vapaiden orjuutta. (Publilius Syrus) [54]
- Köyhän velka pitää isoa ääntä. (Thomas Fuller) [54]
- Velkojat ovat taikauskoista väkeä, pitävät tarkasti vaarin määrätyistä päivistä ja kellonajoista. (Benjamin Franklin) [54]
- Velvollisuus itseään kohtaan on pyhin ja ensimmäinen: siitä seuraavat kaikki muut velvollisuudet. (Eino Leino) [432]
- Velvollisuus on kiusauksen vastustaja. (Immanuel Kant) [432]
- Velvollisuus on sitä mitä odotetaan muilta, ei sitä mitä tehdään itse. (Oscar Wilde) [432]
- Venäjä - arvoituksen sisällä oleva salaisuuteen kääritty ongelma. (Winston Churchill) [432]
- Venäjä! - Kauhein, ihanin. / Maa vuokkojen ja koivikoiden. (Sergei Jesenin) [257]
- Venäjä leviää kaikkialle kuin vesi, saartaa heimot joka taholta ja peittää ne kuin umpijää. (Aleksandr Herzen) [257]
- Venäjä on maa, joka hautaa vaikeutensa. Kritiikistäsi tulee hautakirjoituksesi. Sanot vain sanottavasi eikä sinua enää ole. (Will Rogers) [257]
- Venäjä on oleva vastedes niinkuin tähänkin saakka meille sitä, mitä Persia oli Kreikalle. (Juhani Aho) [432]
- Venäjä on suunnaton tasanko jota pitkin kiitää hillitön ihminen. (Anton Tšehov) [256]
- Venäjä on virkavaltakunta. (Anton Tšehov) [256]
- Venäjällä on kaksi suurta onnettomuutta: alhaalla - pimeyden valta, ylhäällä - vallan pimeys. (V. A. Giljarovski) [257]
- Venäjällä on vaikea elää. Tästä aiheesta kirjoitetaan ja puhutaan nykyisin niin paljon, että on näköjään kokonaan unohdettu vanha totuus: Venäjällä on ollut aina vaikea elää. (Maksim Gorki) [257]
- Venäjällä saa oppia vaikenemaan. (Albert Engström) [432]
- Venäjällä tapahtuu asioita, joita ei kerta kaikkiaan tapahdu. (Pietari Suuri) [257]
- Venäjän kansan pahin onnettomuus oli Leninin syntymä, toiseksi pahin - hänen kuolemansa. (Winston Churchill) [47]
- Venäjää ei voi järjellä käsittää, se täytyy tuntea. (Fjodor Dostojevski) [432]
- Venäläinen kansansielu - kammottava myrsky Venäjän yllä! (Boris Pilnjak) [433]
- Venäläinen mies on, jos häneltä kysyt, tuskastunut vaimoonsa, tuskastunut taloonsa, tuskastunut maatilaansa, tuskastunut hevosiinsa. (Anton Tšehov) [433]
- Venäläinen valjastaa kauan, mutta ajaa nopeasti. (Venäläinen sananlasku) [433]
- Venäläisessä elämässä näyttää olevan loputtomiin ilmiöitä, fenomenejä, - luonteita tuskin nimeksikään. (Juhani Siljo) [433]
- Venäläiset yrittävät turhaan - he eivät pääse ulos vankilasta. (Markiisi de Custine) [47]
- Venäläisethän ovat vaikutuksille herkkiä, tuhmia lapsia. (Paul von Gerich) [47]
- Verotus ilman edustusta on tyranniaa. (James Otis) [434]
- Vertaukset ovat yhtä valaisevia kuin pimeä hämärässä. (Paavo Haavikko) [434]
- Vertaus on aina ontuva, se on jo aikoja sitten tunnettu. (V. I. Lenin) [434]
- Vesi on ainoa juoma viisaalle miehelle. (H. D. Thoreau) [109]
- Vesi on maailman muisti. (Mirkka Rekola)
- Vesi on parasta. (Pindaros) [109]
- Vesi on profeetan juoma. (Hollantilainen sananlasku) [434]
- Viaton on henkilö, joka ei selitä mitään. (Albert Camus) [109]
- Viattomuus ei häpeä mitään. (Jean-Jacques Rousseau) [109]
- Viekkaus käyttää vaatteita, mutta totuus käy mielellään alastomana. (Thomas Fuller) [399]
- Viha ei koskaan saa vihaa loppumaan; vihan lopettaa vihasta vapautuminen. Tämä on ikuinen laki. (Dhammapada) [110]
- Voimaton viha on kauhea tunne, sillä oikeastaan ei pitäisi vihata ketään, jota ei kykene tuhoamaan. (J. W. von Goethe) [110]
- Viha on kuollutta. Kuka teistä haluaisi olla hauta. (Khalil Gibran) [110]
- Viha on lyhytaikaista mielipuolisuutta. (Horatius) [98]
- Viha on pelon seuraus; me pelkäämme jotain ennen kuin vihaamme sitä - ääniä pelkäävästä lapsesta tulee aikuinen joka vihaa ääniä. (Cyril Connolly) [110]
- Viha on piintynyttä kiukkua. (Cicero) [110]
- Viha on sokea siinä missä rakkauskin. (Thomas Fuller) [110]
- Viha on voimakkaampi kuin ystävyys ja heikompi kuin rakkaus. (Vauvenargues) [104]
- Viha valvoo, kun ystävyys nukkuu. (Ranskalainen sananlasku) [104]
- Viha, viiltävin hampain niinkuin petokala, / on väijyksissä mieleni pinnan alla. (Uuno Kailas) [98]
- Vihaamme toisia, koska vihaamme itseämme. (Cesare Pavese) [98]
- Vihan tiikerit ovat viisaampia kuin valistuksen leijonat. (William Blake) [110]
- Tosi vihollinen ei hylkää sinua koskaan. (Stanislaw Jerzy Lec) [104]
- Kuollut vihollinen haisee aina hyvältä. (Vitellius) [435]
- Voimakas vihollinen on parempi kuin heikko ystävä. (Edward Dahlberg) [104]
- Pahin vihollinen on se, joka pelkää jumalia. (Aiskhylos) [104]
- Viholliseen on vaikea luottaa. (Ovidius) [435]
- Viiksetön mies on ihan samaa kuin viiksekäs nainen. (Anton Tšehov) [282]
- Viina lämmittää saman verran kun kusi housusa. (Rantsila) (Kansanrunousarkisto)
- Viina mielen vivoittaa ja olut antaa voimaa. (Kivennapa) (KRA)
- Viina on parran sontaa. (Renko) (KRA)
- Viina paras liäkkeeks, terva kengän voiteeks. (Joensuu) (KRA)
- Viina se on kurkullen kuin rattahillen ihraa. (Ylistaro) (KRA)
- Viina se vanhala voimaa lissää, penikkain ei tarvitte neuvua issää. (Rovaniemi) (KRA)
- Viina tekee hulluksi. (Halikko) (KRA)
- Viina tekee sitä kutte kalja tiäräkkä. (Paimio) (KRA)
- Hyvä viina tuo mieleen lukemattomia sanomisen arvoisia asioita. (Aapeli) [435]
- Viina viep miele miehe piästä. (Puumala) (KRA)
- Viina viisahankin villittöö. (Isokyrö) (KRA)
- Viina voittaa viisaanki, tauti tappaa taitavanki. (Noormarkku) (KRA)
- Viinaa saa juora, muttei järkees. (Lohja) (KRA)
- Viinaista ei sua vihottoo. (Joroinen) (KRA)
- Viinankeittäjä, viinankauppias ja kortinlyöjä, ne ei rikastu koskaan. (Rovaniemi) (KRA)
- Viinaton asian toiminta on sama kuin karhin veto lehtilöin piällä. (Ilomantsi) (KRA)
- Viini ilahduttaa ihmissydäntä, ja ilo on kaikkien hyveiden äiti. (Goethe) [436]
- Viini on alkoholijuomista terveellisin ja hygieenisin. (Louis Pasteur) [436]
- Viini on jumalten juoma. Maito imeväisten, tee naisten juoma. Ja vettä juovat elukat. (John Blackie) [130]
- Tämä viini pitäisi syödä, se on liian hyvää juotavaksi. (Jonathan Swift) [437]
- Yksi viinin huonoista puolista on, että se erehdyttää pitämään sanoja ajatuksina. (Samuel Johnson) [436]
- Pahinta viinissä on, että se käy ensimmäiseksi jalkoihin; se on viekas painija. (Plautus) [436]
- Kaikkein paras viinitarha on kellarissa. (Lordi Byron) [438]
- Viisaalle on suuri etu, ettei hän näytä viisaalta. (Aiskhylos) [437]
- Viisaan yksi päivä on arvokkaampi tyhmän koko elämää. (Arabialainen sananlasku) [437]
- Viisaat eivät aukaise suutaan vaarallisina aikoina. (John Selden) [439]
- Viisaat oppivat paljon vihollisistaan. (Aristofanes) [104]
- Viisain on se, joka ei usko sitä olevansa. (Nicolas Boileau) [437]
- Viisas ei ole se, joka ei tee virheitä. Sellaisia ihmisiä ei ole eikä voikaan olla. Viisas on se, joka ei tee kovin oleellisia virheitä ja osaa korjata ne helposti ja nopeasti. (V. I. Lenin) [439]
- Viisauden ovi ei ole koskaan kiinni. (Benjamin Franklin) [223]
- Viisaus asettaa rajat tiedollekin. (F. W. Nietzsche) [390]
- Viisaus ei koskaan ole kallista, jos vain tavara on aitoa. (Horace Greeley) [223]
- Kaikki viisaus on käytännöllistä viisautta. (V. A. Koskenniemi) [223]
- Viisaus on sielulle samaa kuin terveys ruumiille. (La Rochefoucauld) [223]
- Viisaus versoo tänään ja lakastuu huomenna. Tyhmyys kantaa maailmaa harteillaan. (Samuli Paronen) [403]
- Viisautta on vain totuudessa. (Goethe) [223]
- Vilja rikkaan pellolla, kanto köyhän kaskessa. (Hartola) (Kansanrunousarkisto)
- Kun on viljaa aitassa, niin rahaa arkussa. (Oulu) (KRA)
- Sitä viljaa saalaan, jota kylvetien. (Hämeenkoski) (KRA)
- Köyhä virret on kakssanasii. (Kivennapa) (KRA)
- Sen virttähä laulaa pitää, kenne rees istuu. (Heinjoki) (KRA)
- Vieras vittu, kyrvän herkku. (Kiuruvesi) (KRA))
- Vitun suuruuvesta ja pellon laajuuvesta ei o miteä hyötyvä. (Sysmä) (KRA)
- Voima hallitsee maailmaa eikä mielipide, mutta voimaa käyttää mielipide. (Blaise Pascal) [440]
- Voima! / Sana mahtava, / sana suuri ja ankara, / sana kauniiden kalpatöiden, / nimi rietasten rikosöiden, / lippu aatteen ja innostuksen, / miekka murhan ja mullistuksen, / heikon pelko ja köyhän kauhu, / valon soihtu ja sodan sauhu, / viljan nousu ja viljan kaato, / valon kulku ja kasken raato, / sana sankarin, Jumalan - / Voima on valtias maailman! (Eino Leino) [440]
- Voima voittaa vanhat teesit, / maassa kaikuu marseljeesit. (Kössi Ahmala) [10]
- Voimakas on mahtavin yksinään. (Friedrich von Schiller) [440]
- Vähemmistö on toisinaan oikeassa, enemmistö on aina väärässä. (George Bernard Shaw) [56]
- Vähemmistöjen täytyy kärsiä. (Augustine Birrell) [441]
- Suuri väkivallan periaate saneli meidän tapamme. (Saint-John Perse) [442]
- Väkivallattomuus ei ole vaate jonka voi halutessaan pukea ylleen ja riisua pois. Sen paikka on sydämessä, ja sen täytyy olla erottamaton osa ihmisen koko olemusta. (Mahatma Gandhi) [283]
- Se väkivalta, jota muut meille tekevät, tuottaa meille usein vähemmän tuskaa kuin se väkivalta, jota itse teemme itsellemme. (La Rochefoucauld) [441]
- Väkivalta on oikeutettua silloin kun hyvyys ei auta. (Pierre Corneille) [441]
- Meidän maailmassamme väkivalta on sytytyslanka, jonka toisessa päässä on ydinsota. (Jarno Pennanen) [442]
- Väkivalta saa uusia muotoja. Se perustellaan jo moraalisesti. (Erno Paasilinna) [441]
- Värit puhuvat kaikkia kieliä. (Joseph Addison) [442]
- Kaikki värit sointuvat yhteen pimeässä. (Francis Bacon) [442]
- Väsymyksen tunne silloin kun ei ole sängyssä eikä sinne voi päästä, on maailman ilkein tunne. (E. W. Howe) [442]
- Yhdyntä on vain onanian vajavainen korvike! (Karl Kraus) [314]
- Yhteiskunta on hulluinhuone, jossa ovat vartijoina viranomaiset ja poliisi. (Arthur Schopenhauer) [99]
- Yhteiskunta on samaa eläintä. (Erno Paasilinna) [99]
- Yksilö on yhteiskunnallisten suhteiden kokonaisuus. (Karl Marx) [105]
- Yksin oot sinä, ihminen, kaiken keskellä yksin, / yksin syntynyt oot, yksin sa lähtevä oot. (V. A. Koskenniemi) [443]
- Yksineläjä tekee omat lakinsa. (Publilius Syrus) [48]
- Yksinäinen ihminen on joko villieläin tai jumala. (Aristoteles) [105]
- Yksinäinen ojentaa kätensä liian nopeasti kenet sitten tapaakin. (F. W. Nietzsche) [48]
- Yksinäisyyden kestää vain Jumalan avulla. (André Gide) [443]
- Yksinäisyydessä voi saavuttaa kaiken paitsi luonnetta. (Stendhal) [211]
- Ihmisen yksinäisyys ei ole muuta kuin hänen elämänpelkoaan. (Eugene O'Neill) [48]
- Yksinäisyys on hengelle samaa kuin paasto ruumiille: kuolemaksi jos jatkuu liian pitkään, kuitenkin tarpeellinen. (Vauvenargues) [211]
- Yksinäisyys on mukava paikka kyläillä, mutta surkea asua. (Josh Billings) [105]
- Yksinäisyys on Saatanan leikkikenttä. (Vladimir Nabokov) [48]
- Yksinään: huonossa seurassa. (Ambrose Bierce) [105]
- Yleinen mielipide on lämpömittari, jota monarkin pitää lakkaamatta tarkkailla. (Napoleon I) [70]
- Yleinen mielipide on viisaampi kuin Napoleon, Voltaire tai kaikki ministerit, nykyiset ja tulevat. (Talleyrand) [70]
- Yleinen mielipide on voimakkaampi lainsäädäntöä ja melkein yhtä voimakas kuin kymmenen käskyä. (C. D. Warner) [70]
- Yleisen mielipiteen luominen ei kuulu demokratisointiin vaan yhdenmukaistukseen. (Samuli Paronen) [70]
- Yleislakko on lakko muodoltansa, mutta sisällykseltänsä jotain muuta, määrittelemätöntä. (Paavo Haavikko) [23]
- Yleissivistys on yleistyhmyys ja se pitää niin suurta ääntä, että lahjakkaiden ääni ei kuulukaan. (Jalmari Finne) (SSSK)
- Kaikki yleistykset ovat vaarallisia - tämäkin. (Alexandre Dumas nuorempi) [70]
- Yliopisto kehittää kaikkia lahjoja, myös tyhmyyttä. (Anton Tšehov) [444]
- Ylpeys ei halua olla velassa, ja itserakkaus ei halua maksaa. (La Rochefoucauld) [54]
- Ylpeys sylkee ylpeyttä kasvoihin. (Thomas Fuller) [444]
- Ylpeyttä on kahta lajia: sitä jota arvostamme itsessämme ja sitä jota emme voi hyväksyä toisissa. (Henri Amiel) [444]
- Ylpeät kulkevat mieluummin harhaan kuin kysyvät tietä. (Charles Churchill) [444]
- Ylöpeös käöp lankeemukse eillä. (Kiuruvesi) (Kansanrunousarkisto)
- Yskä ei o yhen ryvittävä eikä kahen kalakuteltava, yskä männöö ympäri kyllee. (Kangasniemi) (KRA)
- Ystävien kesken ei tarvita oikeutta. (Aristoteles) [445]
- Tosi ystäville kaikki on yhteistä. (Euripides) [446]
- Ystävittä ei ole kukaan ihminen, jolla on Jumalansa ja seuranaan hyvät kirjat. (Elizabeth Barrett Browning) [445]
- Ystävyys, joka päättyy, ei ole koskaan todella alkanutkaan. (Publilius Syrus) [445]
- Ystävyys kuten luottokin on korkeimmillaan silloin kun siihen ei turvauduta. (Elbert Hubbard) [445]
- Ystävyys. Laiva joka on kyllin iso kahdelle kauniilla säällä, mutta rumalla vain yhdelle. (Ambrose Bierce) [447]
- Aito ystävyys on kuin hyvä terveys; sen arvon harvoin tajuaa ennen kuin sen on menettänyt. (C. C. Colton) [447]
- Ystävyys on kuin raha, helpompi hankkia kuin pitää. (Samuel Butler) [447]
- Ystävyys on traagisempaa kuin rakkaus. Se kestää kauemmin. (Oscar Wilde) [445]
- Ystävyys on Rakkaus ilman siipiään. (Lordi Byron) [447]
- Ystävyys on yhteinen sielu kahdessa ruumiissa. (Aristoteles) [447]
- Ystävyys päättyy usein rakkauteen, mutta rakkaus ystävyyteen - ei milloinkaan. (C. C. Colton) [254]
- Ystävyyttä ei osteta markkinoilta. (Thomas Fuller) [445]
- Ystävyyttä on maailmassa juuri niin paljon kuin on tasa-arvoisuutta, sillä mitään ystävyyttä ei rakenneta eriarvoisten kesken. (Erno Paasilinna) [445]
- Ystävyyttä on maailmassa vähän ja kaikkein vähiten samanvertaisten kesken. (Francis Bacon) [447]
- Ystävä ei laske ystäviään sormillaan: heitä ei ole niin monta. (H. D. Thoreau) [448]
- Yksi ystävä elinaikana on paljon, kaksi ylenmäärin, kolme tuskin mahdollista. (Henry Adams) [445]
- Ystävä on henkilö, jolle voin olla vilpitön. Hänen seurassaan voin ajatella ääneen. (Ralph Waldo Emerson) [446]
- Ystävä on lahja jonka annat itsellesi. (Robert Louis Stevenson) [448]
- Ystävä ystävän pettää, vihamies ei milloinkaan. (Suomalainen sananlasku) [448]
- Ystävämme näyttävät meille, mitä voimme tehdä; vihemiehemme opettavat meille, mitä meidän pitää tehdä. (J. W. von Goethe) [446]
- Ystävän tulisi olla mestari arvaamaan ja olemaan vaiti. (F. W. Nietzsche) [448]
- Ystäväsi on ihminen, joka tietää sinusta kaiken ja silti pitää sinusta. (Elbert Hubbard) [446]
- Ystävät ovat kallista ylellisyyttä. (Henrik Ibsen) [446]
- Yö leviää / yli maan kuin katse hyvä. (Yrjö Kaijärvi) [449]
- Yö näyttää tähdet ja naiset paremmassa valossa. (Lordi Byron) [449]
- Yö on puolet elämästä, ja parempi puolisko. (J. W. von Goethe) [449]
- Yö yksin antaa täällä levon. (F. M. Franzén) [449]
- Yöllä ei ole makuuhuonetta, se nukkuu kaikkialla. (Malcolm de Chazal) [449]
- Yöllä on tuhat silmää. (John Lyly) [449]
- Yöt ovat enimmäkseen liian pimeitä näkyäkseen. (Stanislaw Jerzy Lec) [449]
- Äidin sydän on lapsen luokkahuone. (Henry Ward Beecher) [140]
- Äidin sydän on villoja pehmeämpi. (Suomalainen sananlasku) [198]
- Äidinpalvonta on sellainen asia, joka saa tulevat sukupolvet mylvimään naurusta. (Gustave Flaubert) [140]
- Äidit vain, nuo toivossa väkevät, / Jumalan näkevät. (Lauri Viita) [198]
- Äiti on hyvin kiltti sana - paras sana. (Uuno Kailas) [140]
- Äiti on Jumalan nimi pienten lasten huulilla ja sydämessä. (W. M. Thackeray) [198]
- Äitien kosto on pelottava. (Jarno Pennanen) [450]
- Äly ei ihmistä hyödytä, ellei hänellä ole sielua. (Vauvenargues) [198]
- Äly etsii, mutta sydän löytää. (George Sand) [198]
- Äly ilman tunnetta on myllynkivi ilman jyviä. (Jean Paul) [198]
- Äly on puhdistettava kaikesta siitä, mitä ei selkeästi ymmärrä. Melkein ymmärtäminen on vaarallisinta typeryyttä. (Jouko Tyyri) [198]
- Älymme on valettu toiminnan muotissa. (Henri Bergson) [198]
- Älyn on osattava nauraa eikä se saa suuttua. (Antoine de Rivarol) [198]
- Älyn viat tulevat vanhetessa paremmin näkyviin, niin kuin kasvonpiirteidenkin viat. (La Rochefoucauld) [198]
- Ämmästä ei oo ennenkää hualet vähentyny. (Suoniemi) (Kansanrunousarkisto)
- Ämmät on kaikki äiteehinsä. (Teuva) (KRA)
- Ämmät on äreetä, kun ei oo puita, ei päreetä. (Ilmajoki) (KRA)
- Äyrissä saan alku, pennissä iso perintö. (Kuopion pit.) (KRA)
- Äänestä sitä henkilöä joka lupaa vähiten, silloin myös petyt vähiten. (Bernard Baruch) [451]
- ↑ 1,0 1,1 1,2 Laine, Jarkko (toim.): Suuri sitaattisanakirja, s. 7. Otava, 1989. ISBN 9511109618.
- ↑ 2,0 2,1 2,2 2,3 2,4 2,5 2,6 2,7 2,8 Laine, Jarkko (toim.): Suuri sitaattisanakirja, s. 123. Otava, 1989. ISBN 9511109618.
- ↑ 3,0 3,1 3,2 3,3 3,4 3,5 3,6 Laine, Jarkko (toim.): Suuri sitaattisanakirja, s. 10. Otava, 1989. ISBN 9511109618.
- ↑ 4,0 4,1 4,2 4,3 Laine, Jarkko (toim.): Suuri sitaattisanakirja, s. 311. Otava, 1989. ISBN 9511109618.
- ↑ 5,00 5,01 5,02 5,03 5,04 5,05 5,06 5,07 5,08 5,09 5,10 Laine, Jarkko (toim.): Suuri sitaattisanakirja, s. 12. Otava, 1989. ISBN 9511109618.
- ↑ 6,0 6,1 6,2 6,3 6,4 Laine, Jarkko (toim.): Suuri sitaattisanakirja, s. 11. Otava, 1989. ISBN 9511109618.
- ↑ 7,0 7,1 7,2 7,3 Laine, Jarkko (toim.): Suuri sitaattisanakirja, s. 13. Otava, 1989. ISBN 9511109618.
- ↑ 8,0 8,1 8,2 8,3 8,4 8,5 8,6 8,7 Laine, Jarkko (toim.): Suuri sitaattisanakirja, s. 14. Otava, 1989. ISBN 9511109618.
- ↑ 9,0 9,1 9,2 9,3 Laine, Jarkko (toim.): Suuri sitaattisanakirja, s. 242. Otava, 1989. ISBN 9511109618.
- ↑ 10,0 10,1 10,2 10,3 10,4 10,5 10,6 Laine, Jarkko (toim.): Suuri sitaattisanakirja, s. 477. Otava, 1989. ISBN 9511109618.
- ↑ 11,0 11,1 11,2 11,3 11,4 11,5 11,6 Laine, Jarkko (toim.): Suuri sitaattisanakirja, s. 15. Otava, 1989. ISBN 9511109618.
- ↑ 12,0 12,1 12,2 12,3 Laine, Jarkko (toim.): Suuri sitaattisanakirja, s. 296. Otava, 1989. ISBN 9511109618.
- ↑ 13,0 13,1 13,2 13,3 13,4 Laine, Jarkko (toim.): Suuri sitaattisanakirja, s. 16. Otava, 1989. ISBN 9511109618.
- ↑ 14,00 14,01 14,02 14,03 14,04 14,05 14,06 14,07 14,08 14,09 14,10 Laine, Jarkko (toim.): Suuri sitaattisanakirja, s. 17. Otava, 1989. ISBN 9511109618.
- ↑ 15,0 15,1 15,2 15,3 Laine, Jarkko (toim.): Suuri sitaattisanakirja, s. 18. Otava, 1989. ISBN 9511109618.
- ↑ 16,0 16,1 16,2 Laine, Jarkko (toim.): Suuri sitaattisanakirja, s. 19. Otava, 1989. ISBN 9511109618.
- ↑ 17,0 17,1 17,2 17,3 Laine, Jarkko (toim.): Suuri sitaattisanakirja, s. 20. Otava, 1989. ISBN 9511109618.
- ↑ Laine, Jarkko (toim.): Suuri sitaattisanakirja, s. 9. Otava, 1989. ISBN 9511109618.
- ↑ 19,0 19,1 19,2 19,3 19,4 Laine, Jarkko (toim.): Suuri sitaattisanakirja, s. 21. Otava, 1989. ISBN 9511109618.
- ↑ 20,0 20,1 20,2 20,3 20,4 Laine, Jarkko (toim.): Suuri sitaattisanakirja, s. 57. Otava, 1989. ISBN 9511109618.
- ↑ 21,0 21,1 21,2 21,3 21,4 Laine, Jarkko (toim.): Suuri sitaattisanakirja, s. 22. Otava, 1989. ISBN 9511109618.
- ↑ 22,0 22,1 22,2 22,3 22,4 22,5 22,6 22,7 Laine, Jarkko (toim.): Suuri sitaattisanakirja, s. 159. Otava, 1989. ISBN 9511109618.
- ↑ 23,0 23,1 23,2 23,3 23,4 23,5 23,6 23,7 Laine, Jarkko (toim.): Suuri sitaattisanakirja, s. 183. Otava, 1989. ISBN 9511109618.
- ↑ 24,0 24,1 24,2 24,3 24,4 24,5 24,6 24,7 Laine, Jarkko (toim.): Suuri sitaattisanakirja, s. 23. Otava, 1989. ISBN 9511109618.
- ↑ 25,0 25,1 25,2 25,3 25,4 25,5 25,6 25,7 Laine, Jarkko (toim.): Suuri sitaattisanakirja, s. 25. Otava, 1989. ISBN 9511109618.
- ↑ 26,0 26,1 Laine, Jarkko (toim.): Suuri sitaattisanakirja, s. 24. Otava, 1989. ISBN 9511109618.
- ↑ 27,0 27,1 27,2 27,3 27,4 27,5 27,6 27,7 Laine, Jarkko (toim.): Suuri sitaattisanakirja, s. 26. Otava, 1989. ISBN 9511109618.
- ↑ 28,00 28,01 28,02 28,03 28,04 28,05 28,06 28,07 28,08 28,09 28,10 Laine, Jarkko (toim.): Suuri sitaattisanakirja, s. 27. Otava, 1989. ISBN 9511109618.
- ↑ 29,00 29,01 29,02 29,03 29,04 29,05 29,06 29,07 29,08 29,09 29,10 Laine, Jarkko (toim.): Suuri sitaattisanakirja, s. 29. Otava, 1989. ISBN 9511109618.
- ↑ 30,00 30,01 30,02 30,03 30,04 30,05 30,06 30,07 30,08 30,09 30,10 Laine, Jarkko (toim.): Suuri sitaattisanakirja, s. 28. Otava, 1989. ISBN 9511109618.
- ↑ 31,00 31,01 31,02 31,03 31,04 31,05 31,06 31,07 31,08 31,09 31,10 Laine, Jarkko (toim.): Suuri sitaattisanakirja, s. 30. Otava, 1989. ISBN 9511109618.
- ↑ 32,0 32,1 32,2 32,3 32,4 32,5 32,6 Laine, Jarkko (toim.): Suuri sitaattisanakirja, s. 31. Otava, 1989. ISBN 9511109618.
- ↑ 33,0 33,1 33,2 33,3 Laine, Jarkko (toim.): Suuri sitaattisanakirja, s. 283. Otava, 1989. ISBN 9511109618.
- ↑ 34,0 34,1 34,2 34,3 34,4 34,5 34,6 Laine, Jarkko (toim.): Suuri sitaattisanakirja, s. 32. Otava, 1989. ISBN 9511109618.
- ↑ 35,00 35,01 35,02 35,03 35,04 35,05 35,06 35,07 35,08 35,09 Laine, Jarkko (toim.): Suuri sitaattisanakirja, s. 138. Otava, 1989. ISBN 9511109618.
- ↑ 36,00 36,01 36,02 36,03 36,04 36,05 36,06 36,07 36,08 36,09 36,10 36,11 36,12 36,13 36,14 36,15 Laine, Jarkko (toim.): Suuri sitaattisanakirja, s. 33. Otava, 1989. ISBN 9511109618.
- ↑ 37,00 37,01 37,02 37,03 37,04 37,05 37,06 37,07 37,08 37,09 37,10 37,11 37,12 Laine, Jarkko (toim.): Suuri sitaattisanakirja, s. 34. Otava, 1989. ISBN 9511109618.
- ↑ 38,0 38,1 38,2 38,3 38,4 38,5 38,6 Laine, Jarkko (toim.): Suuri sitaattisanakirja, s. 190. Otava, 1989. ISBN 9511109618.
- ↑ 39,00 39,01 39,02 39,03 39,04 39,05 39,06 39,07 39,08 39,09 Laine, Jarkko (toim.): Suuri sitaattisanakirja, s. 35. Otava, 1989. ISBN 9511109618.
- ↑ 40,0 40,1 40,2 40,3 40,4 40,5 40,6 40,7 40,8 Laine, Jarkko (toim.): Suuri sitaattisanakirja, s. 308. Otava, 1989. ISBN 9511109618.
- ↑ 41,0 41,1 41,2 41,3 41,4 41,5 41,6 41,7 Laine, Jarkko (toim.): Suuri sitaattisanakirja, s. 419. Otava, 1989. ISBN 9511109618.
- ↑ 42,0 42,1 42,2 42,3 42,4 42,5 Laine, Jarkko (toim.): Suuri sitaattisanakirja, s. 288. Otava, 1989. ISBN 9511109618.
- ↑ 43,00 43,01 43,02 43,03 43,04 43,05 43,06 43,07 43,08 43,09 43,10 43,11 43,12 Laine, Jarkko (toim.): Suuri sitaattisanakirja, s. 36. Otava, 1989. ISBN 9511109618.
- ↑ 44,0 44,1 44,2 44,3 44,4 Laine, Jarkko (toim.): Suuri sitaattisanakirja, s. 38. Otava, 1989. ISBN 9511109618.
- ↑ 45,0 45,1 45,2 45,3 45,4 Laine, Jarkko (toim.): Suuri sitaattisanakirja, s. 37. Otava, 1989. ISBN 9511109618.
- ↑ 46,00 46,01 46,02 46,03 46,04 46,05 46,06 46,07 46,08 46,09 46,10 Laine, Jarkko (toim.): Suuri sitaattisanakirja, s. 423. Otava, 1989. ISBN 9511109618.
- ↑ 47,0 47,1 47,2 47,3 Laine, Jarkko (toim.): Suuri sitaattisanakirja, s. 498. Otava, 1989. ISBN 9511109618.
- ↑ 48,0 48,1 48,2 48,3 48,4 Laine, Jarkko (toim.): Suuri sitaattisanakirja, s. 518. Otava, 1989. ISBN 9511109618.
- ↑ 49,0 49,1 49,2 49,3 49,4 49,5 Laine, Jarkko (toim.): Suuri sitaattisanakirja, s. 411. Otava, 1989. ISBN 9511109618.
- ↑ 50,0 50,1 50,2 Laine, Jarkko (toim.): Suuri sitaattisanakirja, s. 100. Otava, 1989. ISBN 9511109618.
- ↑ 51,0 51,1 51,2 51,3 Laine, Jarkko (toim.): Suuri sitaattisanakirja, s. 210. Otava, 1989. ISBN 9511109618.
- ↑ 52,0 52,1 52,2 52,3 Laine, Jarkko (toim.): Suuri sitaattisanakirja, s. 75. Otava, 1989. ISBN 9511109618.
- ↑ 53,0 53,1 53,2 Laine, Jarkko (toim.): Suuri sitaattisanakirja, s. 410. Otava, 1989. ISBN 9511109618.
- ↑ 54,0 54,1 54,2 54,3 54,4 Laine, Jarkko (toim.): Suuri sitaattisanakirja, s. 494. Otava, 1989. ISBN 9511109618.
- ↑ Laine, Jarkko (toim.): Suuri sitaattisanakirja, s. 44. Otava, 1989. ISBN 9511109618.
- ↑ 56,0 56,1 Laine, Jarkko (toim.): Suuri sitaattisanakirja, s. 45. Otava, 1989. ISBN 9511109618.
- ↑ 57,0 57,1 57,2 57,3 Laine, Jarkko (toim.): Suuri sitaattisanakirja, s. 127. Otava, 1989. ISBN 9511109618.
- ↑ 58,0 58,1 58,2 58,3 Laine, Jarkko (toim.): Suuri sitaattisanakirja, s. 46. Otava, 1989. ISBN 9511109618.
- ↑ 59,0 59,1 59,2 59,3 Laine, Jarkko (toim.): Suuri sitaattisanakirja, s. 48. Otava, 1989. ISBN 9511109618.
- ↑ 60,00 60,01 60,02 60,03 60,04 60,05 60,06 60,07 60,08 60,09 60,10 60,11 60,12 Laine, Jarkko (toim.): Suuri sitaattisanakirja, s. 80. Otava, 1989. ISBN 9511109618.
- ↑ 61,0 61,1 61,2 Laine, Jarkko (toim.): Suuri sitaattisanakirja, s. 49. Otava, 1989. ISBN 9511109618.
- ↑ 62,0 62,1 62,2 62,3 62,4 62,5 62,6 62,7 Laine, Jarkko (toim.): Suuri sitaattisanakirja, s. 50. Otava, 1989. ISBN 9511109618.
- ↑ 63,00 63,01 63,02 63,03 63,04 63,05 63,06 63,07 63,08 63,09 63,10 Laine, Jarkko (toim.): Suuri sitaattisanakirja, s. 54. Otava, 1989. ISBN 9511109618.
- ↑ 64,0 64,1 64,2 64,3 64,4 64,5 Laine, Jarkko (toim.): Suuri sitaattisanakirja, s. 53. Otava, 1989. ISBN 9511109618.
- ↑ 65,0 65,1 65,2 65,3 Laine, Jarkko (toim.): Suuri sitaattisanakirja, s. 52. Otava, 1989. ISBN 9511109618.
- ↑ 66,0 66,1 66,2 Laine, Jarkko (toim.): Suuri sitaattisanakirja, s. 294. Otava, 1989. ISBN 9511109618.
- ↑ 67,00 67,01 67,02 67,03 67,04 67,05 67,06 67,07 67,08 67,09 67,10 67,11 Laine, Jarkko (toim.): Suuri sitaattisanakirja, s. 293. Otava, 1989. ISBN 9511109618.
- ↑ 68,0 68,1 68,2 68,3 68,4 Laine, Jarkko (toim.): Suuri sitaattisanakirja, s. 103. Otava, 1989. ISBN 9511109618.
- ↑ 69,0 69,1 69,2 69,3 69,4 69,5 Laine, Jarkko (toim.): Suuri sitaattisanakirja, s. 55. Otava, 1989. ISBN 9511109618.
- ↑ 70,0 70,1 70,2 70,3 70,4 70,5 Laine, Jarkko (toim.): Suuri sitaattisanakirja, s. 520. Otava, 1989. ISBN 9511109618.
- ↑ 71,00 71,01 71,02 71,03 71,04 71,05 71,06 71,07 71,08 71,09 Laine, Jarkko (toim.): Suuri sitaattisanakirja, s. 56. Otava, 1989. ISBN 9511109618.
- ↑ 72,0 72,1 72,2 72,3 72,4 72,5 Laine, Jarkko (toim.): Suuri sitaattisanakirja, s. 58. Otava, 1989. ISBN 9511109618.
- ↑ 73,0 73,1 73,2 73,3 73,4 73,5 Laine, Jarkko (toim.): Suuri sitaattisanakirja, s. 59. Otava, 1989. ISBN 9511109618.
- ↑ 74,00 74,01 74,02 74,03 74,04 74,05 74,06 74,07 74,08 74,09 74,10 Laine, Jarkko (toim.): Suuri sitaattisanakirja, s. 60. Otava, 1989. ISBN 9511109618.
- ↑ 75,0 75,1 75,2 Laine, Jarkko (toim.): Suuri sitaattisanakirja, s. 490. Otava, 1989. ISBN 9511109618.
- ↑ 76,0 76,1 76,2 76,3 76,4 Laine, Jarkko (toim.): Suuri sitaattisanakirja, s. 61. Otava, 1989. ISBN 9511109618.
- ↑ 77,0 77,1 77,2 77,3 77,4 77,5 Laine, Jarkko (toim.): Suuri sitaattisanakirja, s. 452. Otava, 1989. ISBN 9511109618.
- ↑ 78,00 78,01 78,02 78,03 78,04 78,05 78,06 78,07 78,08 78,09 78,10 Laine, Jarkko (toim.): Suuri sitaattisanakirja, s. 63. Otava, 1989. ISBN 9511109618.
- ↑ 79,0 79,1 79,2 Laine, Jarkko (toim.): Suuri sitaattisanakirja, s. 64. Otava, 1989. ISBN 9511109618.
- ↑ 80,00 80,01 80,02 80,03 80,04 80,05 80,06 80,07 80,08 80,09 Laine, Jarkko (toim.): Suuri sitaattisanakirja, s. 309. Otava, 1989. ISBN 9511109618.
- ↑ 81,0 81,1 81,2 81,3 81,4 81,5 Laine, Jarkko (toim.): Suuri sitaattisanakirja, s. 68. Otava, 1989. ISBN 9511109618.
- ↑ 82,0 82,1 82,2 82,3 82,4 82,5 82,6 Laine, Jarkko (toim.): Suuri sitaattisanakirja, s. 66. Otava, 1989. ISBN 9511109618.
- ↑ 83,0 83,1 83,2 83,3 83,4 Laine, Jarkko (toim.): Suuri sitaattisanakirja, s. 65. Otava, 1989. ISBN 9511109618.
- ↑ 84,0 84,1 84,2 84,3 84,4 84,5 84,6 Laine, Jarkko (toim.): Suuri sitaattisanakirja, s. 67. Otava, 1989. ISBN 9511109618.
- ↑ 85,0 85,1 85,2 85,3 85,4 85,5 85,6 Laine, Jarkko (toim.): Suuri sitaattisanakirja, s. 436. Otava, 1989. ISBN 9511109618.
- ↑ 86,0 86,1 86,2 Laine, Jarkko (toim.): Suuri sitaattisanakirja, s. 69. Otava, 1989. ISBN 9511109618.
- ↑ 87,0 87,1 87,2 87,3 87,4 Laine, Jarkko (toim.): Suuri sitaattisanakirja, s. 70. Otava, 1989. ISBN 9511109618.
- ↑ 88,0 88,1 88,2 88,3 88,4 88,5 88,6 88,7 88,8 Laine, Jarkko (toim.): Suuri sitaattisanakirja, s. 427. Otava, 1989. ISBN 9511109618.
- ↑ 89,0 89,1 89,2 89,3 Laine, Jarkko (toim.): Suuri sitaattisanakirja, s. 71. Otava, 1989. ISBN 9511109618.
- ↑ 90,0 90,1 90,2 90,3 Laine, Jarkko (toim.): Suuri sitaattisanakirja, s. 73. Otava, 1989. ISBN 9511109618.
- ↑ 91,0 91,1 91,2 Laine, Jarkko (toim.): Suuri sitaattisanakirja, s. 72. Otava, 1989. ISBN 9511109618.
- ↑ 92,0 92,1 92,2 92,3 92,4 92,5 Laine, Jarkko (toim.): Suuri sitaattisanakirja, s. 76. Otava, 1989. ISBN 9511109618.
- ↑ 93,0 93,1 93,2 93,3 93,4 93,5 Laine, Jarkko (toim.): Suuri sitaattisanakirja, s. 77. Otava, 1989. ISBN 9511109618.
- ↑ 94,0 94,1 94,2 94,3 Laine, Jarkko (toim.): Suuri sitaattisanakirja, s. 78. Otava, 1989. ISBN 9511109618.
- ↑ 95,0 95,1 95,2 95,3 95,4 95,5 Laine, Jarkko (toim.): Suuri sitaattisanakirja, s. 446. Otava, 1989. ISBN 9511109618.
- ↑ 96,0 96,1 96,2 Laine, Jarkko (toim.): Suuri sitaattisanakirja, s. 79. Otava, 1989. ISBN 9511109618.
- ↑ 97,0 97,1 97,2 97,3 97,4 97,5 97,6 Laine, Jarkko (toim.): Suuri sitaattisanakirja, s. 82. Otava, 1989. ISBN 9511109618.
- ↑ 98,0 98,1 98,2 98,3 98,4 98,5 Laine, Jarkko (toim.): Suuri sitaattisanakirja, s. 503. Otava, 1989. ISBN 9511109618.
- ↑ 99,0 99,1 99,2 99,3 Laine, Jarkko (toim.): Suuri sitaattisanakirja, s. 515. Otava, 1989. ISBN 9511109618.
- ↑ 100,00 100,01 100,02 100,03 100,04 100,05 100,06 100,07 100,08 100,09 Laine, Jarkko (toim.): Suuri sitaattisanakirja, s. 83. Otava, 1989. ISBN 9511109618.
- ↑ 101,0 101,1 101,2 101,3 Laine, Jarkko (toim.): Suuri sitaattisanakirja, s. 417. Otava, 1989. ISBN 9511109618.
- ↑ 102,0 102,1 102,2 102,3 102,4 102,5 Laine, Jarkko (toim.): Suuri sitaattisanakirja, s. 85. Otava, 1989. ISBN 9511109618.
- ↑ 103,0 103,1 103,2 103,3 103,4 103,5 103,6 103,7 Laine, Jarkko (toim.): Suuri sitaattisanakirja, s. 84. Otava, 1989. ISBN 9511109618.
- ↑ 104,0 104,1 104,2 104,3 104,4 104,5 104,6 Laine, Jarkko (toim.): Suuri sitaattisanakirja, s. 504. Otava, 1989. ISBN 9511109618.
- ↑ 105,0 105,1 105,2 105,3 105,4 105,5 105,6 Laine, Jarkko (toim.): Suuri sitaattisanakirja, s. 516. Otava, 1989. ISBN 9511109618.
- ↑ 106,00 106,01 106,02 106,03 106,04 106,05 106,06 106,07 106,08 106,09 106,10 106,11 106,12 106,13 Laine, Jarkko (toim.): Suuri sitaattisanakirja, s. 81. Otava, 1989. ISBN 9511109618.
- ↑ 107,0 107,1 107,2 Laine, Jarkko (toim.): Suuri sitaattisanakirja, s. 491. Otava, 1989. ISBN 9511109618.
- ↑ 108,00 108,01 108,02 108,03 108,04 108,05 108,06 108,07 108,08 108,09 Laine, Jarkko (toim.): Suuri sitaattisanakirja, s. 265. Otava, 1989. ISBN 9511109618.
- ↑ 109,0 109,1 109,2 109,3 109,4 109,5 Laine, Jarkko (toim.): Suuri sitaattisanakirja, s. 501. Otava, 1989. ISBN 9511109618.
- ↑ 110,0 110,1 110,2 110,3 110,4 110,5 110,6 110,7 Laine, Jarkko (toim.): Suuri sitaattisanakirja, s. 502. Otava, 1989. ISBN 9511109618.
- ↑ 111,0 111,1 111,2 Laine, Jarkko (toim.): Suuri sitaattisanakirja, s. 86. Otava, 1989. ISBN 9511109618.
- ↑ 112,0 112,1 112,2 112,3 Laine, Jarkko (toim.): Suuri sitaattisanakirja, s. 87. Otava, 1989. ISBN 9511109618.
- ↑ Laine, Jarkko (toim.): Suuri sitaattisanakirja, s. 88. Otava, 1989. ISBN 9511109618.
- ↑ 114,0 114,1 114,2 114,3 114,4 114,5 114,6 Laine, Jarkko (toim.): Suuri sitaattisanakirja, s. 90. Otava, 1989. ISBN 9511109618.
- ↑ 115,0 115,1 Laine, Jarkko (toim.): Suuri sitaattisanakirja, s. 91. Otava, 1989. ISBN 9511109618.
- ↑ 116,0 116,1 Laine, Jarkko (toim.): Suuri sitaattisanakirja, s. 94. Otava, 1989. ISBN 9511109618.
- ↑ 117,0 117,1 Laine, Jarkko (toim.): Suuri sitaattisanakirja, s. 92. Otava, 1989. ISBN 9511109618.
- ↑ 118,0 118,1 Laine, Jarkko (toim.): Suuri sitaattisanakirja, s. 95. Otava, 1989. ISBN 9511109618.
- ↑ 119,0 119,1 119,2 119,3 Laine, Jarkko (toim.): Suuri sitaattisanakirja, s. 96. Otava, 1989. ISBN 9511109618.
- ↑ 120,0 120,1 120,2 120,3 120,4 120,5 Laine, Jarkko (toim.): Suuri sitaattisanakirja, s. 101. Otava, 1989. ISBN 9511109618.
- ↑ 121,0 121,1 121,2 Laine, Jarkko (toim.): Suuri sitaattisanakirja, s. 102. Otava, 1989. ISBN 9511109618.
- ↑ 122,0 122,1 122,2 122,3 Laine, Jarkko (toim.): Suuri sitaattisanakirja, s. 105. Otava, 1989. ISBN 9511109618.
- ↑ 123,0 123,1 123,2 123,3 123,4 123,5 123,6 Laine, Jarkko (toim.): Suuri sitaattisanakirja, s. 209. Otava, 1989. ISBN 9511109618.
- ↑ 124,00 124,01 124,02 124,03 124,04 124,05 124,06 124,07 124,08 124,09 Laine, Jarkko (toim.): Suuri sitaattisanakirja, s. 107. Otava, 1989. ISBN 9511109618.
- ↑ 125,0 125,1 125,2 125,3 Laine, Jarkko (toim.): Suuri sitaattisanakirja, s. 109. Otava, 1989. ISBN 9511109618.
- ↑ 126,0 126,1 126,2 Laine, Jarkko (toim.): Suuri sitaattisanakirja, s. 108. Otava, 1989. ISBN 9511109618.
- ↑ 127,0 127,1 127,2 127,3 127,4 127,5 Laine, Jarkko (toim.): Suuri sitaattisanakirja, s. 106. Otava, 1989. ISBN 9511109618.
- ↑ 128,0 128,1 128,2 128,3 Laine, Jarkko (toim.): Suuri sitaattisanakirja, s. 111. Otava, 1989. ISBN 9511109618.
- ↑ 129,0 129,1 129,2 129,3 129,4 129,5 129,6 Laine, Jarkko (toim.): Suuri sitaattisanakirja, s. 112. Otava, 1989. ISBN 9511109618.
- ↑ 130,0 130,1 130,2 130,3 Laine, Jarkko (toim.): Suuri sitaattisanakirja, s. 110. Otava, 1989. ISBN 9511109618.
- ↑ 131,0 131,1 Laine, Jarkko (toim.): Suuri sitaattisanakirja, s. 113. Otava, 1989. ISBN 9511109618.
- ↑ 132,0 132,1 132,2 132,3 Laine, Jarkko (toim.): Suuri sitaattisanakirja, s. 116. Otava, 1989. ISBN 9511109618.
- ↑ 133,00 133,01 133,02 133,03 133,04 133,05 133,06 133,07 133,08 133,09 Laine, Jarkko (toim.): Suuri sitaattisanakirja, s. 114. Otava, 1989. ISBN 9511109618.
- ↑ 134,0 134,1 134,2 134,3 Laine, Jarkko (toim.): Suuri sitaattisanakirja, s. 115. Otava, 1989. ISBN 9511109618.
- ↑ 135,00 135,01 135,02 135,03 135,04 135,05 135,06 135,07 135,08 135,09 135,10 135,11 Laine, Jarkko (toim.): Suuri sitaattisanakirja, s. 364. Otava, 1989. ISBN 9511109618.
- ↑ 136,0 136,1 136,2 136,3 136,4 136,5 Laine, Jarkko (toim.): Suuri sitaattisanakirja, s. 158. Otava, 1989. ISBN 9511109618.
- ↑ Laine, Jarkko (toim.): Suuri sitaattisanakirja, s. 117. Otava, 1989. ISBN 9511109618.
- ↑ 138,0 138,1 138,2 138,3 138,4 138,5 138,6 Laine, Jarkko (toim.): Suuri sitaattisanakirja, s. 481. Otava, 1989. ISBN 9511109618.
- ↑ 139,00 139,01 139,02 139,03 139,04 139,05 139,06 139,07 139,08 139,09 Laine, Jarkko (toim.): Suuri sitaattisanakirja, s. 118. Otava, 1989. ISBN 9511109618.
- ↑ 140,0 140,1 140,2 140,3 140,4 Laine, Jarkko (toim.): Suuri sitaattisanakirja, s. 528. Otava, 1989. ISBN 9511109618.
- ↑ 141,0 141,1 141,2 141,3 141,4 Laine, Jarkko (toim.): Suuri sitaattisanakirja, s. 266. Otava, 1989. ISBN 9511109618.
- ↑ 142,0 142,1 142,2 142,3 142,4 142,5 142,6 Laine, Jarkko (toim.): Suuri sitaattisanakirja, s. 119. Otava, 1989. ISBN 9511109618.
- ↑ 143,00 143,01 143,02 143,03 143,04 143,05 143,06 143,07 143,08 143,09 143,10 143,11 Laine, Jarkko (toim.): Suuri sitaattisanakirja, s. 121. Otava, 1989. ISBN 9511109618.
- ↑ 144,0 144,1 144,2 144,3 Laine, Jarkko (toim.): Suuri sitaattisanakirja, s. 120. Otava, 1989. ISBN 9511109618.
- ↑ 145,0 145,1 145,2 145,3 Laine, Jarkko (toim.): Suuri sitaattisanakirja, s. 187. Otava, 1989. ISBN 9511109618.
- ↑ 146,0 146,1 146,2 146,3 146,4 Laine, Jarkko (toim.): Suuri sitaattisanakirja, s. 188. Otava, 1989. ISBN 9511109618.
- ↑ 147,0 147,1 147,2 147,3 147,4 Laine, Jarkko (toim.): Suuri sitaattisanakirja, s. 154. Otava, 1989. ISBN 9511109618.
- ↑ 148,0 148,1 148,2 148,3 148,4 148,5 148,6 148,7 148,8 Laine, Jarkko (toim.): Suuri sitaattisanakirja, s. 122. Otava, 1989. ISBN 9511109618.
- ↑ 149,0 149,1 149,2 149,3 149,4 149,5 149,6 Laine, Jarkko (toim.): Suuri sitaattisanakirja, s. 124. Otava, 1989. ISBN 9511109618.
- ↑ 150,0 150,1 150,2 150,3 150,4 150,5 Laine, Jarkko (toim.): Suuri sitaattisanakirja, s. 208. Otava, 1989. ISBN 9511109618.
- ↑ 151,0 151,1 151,2 151,3 151,4 Laine, Jarkko (toim.): Suuri sitaattisanakirja, s. 125. Otava, 1989. ISBN 9511109618.
- ↑ 152,0 152,1 152,2 152,3 152,4 Laine, Jarkko (toim.): Suuri sitaattisanakirja, s. 126. Otava, 1989. ISBN 9511109618.
- ↑ 153,0 153,1 Laine, Jarkko (toim.): Suuri sitaattisanakirja, s. 128. Otava, 1989. ISBN 9511109618.
- ↑ 154,0 154,1 154,2 154,3 154,4 154,5 154,6 154,7 Laine, Jarkko (toim.): Suuri sitaattisanakirja, s. 129. Otava, 1989. ISBN 9511109618.
- ↑ Laine, Jarkko (toim.): Suuri sitaattisanakirja, s. 130. Otava, 1989. ISBN 9511109618.
- ↑ 156,0 156,1 156,2 156,3 156,4 Laine, Jarkko (toim.): Suuri sitaattisanakirja, s. 132. Otava, 1989. ISBN 9511109618.
- ↑ 157,0 157,1 Laine, Jarkko (toim.): Suuri sitaattisanakirja, s. 131. Otava, 1989. ISBN 9511109618.
- ↑ 158,0 158,1 158,2 158,3 Laine, Jarkko (toim.): Suuri sitaattisanakirja, s. 142. Otava, 1989. ISBN 9511109618.
- ↑ 159,0 159,1 159,2 159,3 Laine, Jarkko (toim.): Suuri sitaattisanakirja, s. 133. Otava, 1989. ISBN 9511109618.
- ↑ 160,0 160,1 160,2 160,3 160,4 Laine, Jarkko (toim.): Suuri sitaattisanakirja, s. 313. Otava, 1989. ISBN 9511109618.
- ↑ 161,0 161,1 Laine, Jarkko (toim.): Suuri sitaattisanakirja, s. 134. Otava, 1989. ISBN 9511109618.
- ↑ 162,0 162,1 162,2 162,3 162,4 162,5 162,6 162,7 Laine, Jarkko (toim.): Suuri sitaattisanakirja, s. 471. Otava, 1989. ISBN 9511109618.
- ↑ 163,0 163,1 163,2 163,3 163,4 163,5 Laine, Jarkko (toim.): Suuri sitaattisanakirja, s. 135. Otava, 1989. ISBN 9511109618.
- ↑ 164,0 164,1 164,2 164,3 164,4 164,5 Laine, Jarkko (toim.): Suuri sitaattisanakirja, s. 361. Otava, 1989. ISBN 9511109618.
- ↑ 165,0 165,1 165,2 165,3 165,4 165,5 165,6 Laine, Jarkko (toim.): Suuri sitaattisanakirja, s. 139. Otava, 1989. ISBN 9511109618.
- ↑ 166,00 166,01 166,02 166,03 166,04 166,05 166,06 166,07 166,08 166,09 Laine, Jarkko (toim.): Suuri sitaattisanakirja, s. 140. Otava, 1989. ISBN 9511109618.
- ↑ 167,0 167,1 167,2 167,3 167,4 Laine, Jarkko (toim.): Suuri sitaattisanakirja, s. 141. Otava, 1989. ISBN 9511109618.
- ↑ 168,0 168,1 168,2 168,3 168,4 168,5 Laine, Jarkko (toim.): Suuri sitaattisanakirja, s. 136. Otava, 1989. ISBN 9511109618.
- ↑ 169,0 169,1 169,2 169,3 Laine, Jarkko (toim.): Suuri sitaattisanakirja, s. 137. Otava, 1989. ISBN 9511109618.
- ↑ Laine, Jarkko (toim.): Suuri sitaattisanakirja, s. 144. Otava, 1989. ISBN 9511109618.
- ↑ Laine, Jarkko (toim.): Suuri sitaattisanakirja, s. 143. Otava, 1989. ISBN 9511109618.
- ↑ 172,0 172,1 Laine, Jarkko (toim.): Suuri sitaattisanakirja, s. 196. Otava, 1989. ISBN 9511109618.
- ↑ 173,0 173,1 173,2 173,3 173,4 Laine, Jarkko (toim.): Suuri sitaattisanakirja, s. 146. Otava, 1989. ISBN 9511109618.
- ↑ 174,0 174,1 174,2 174,3 174,4 174,5 Laine, Jarkko (toim.): Suuri sitaattisanakirja, s. 145. Otava, 1989. ISBN 9511109618.
- ↑ 175,0 175,1 175,2 Laine, Jarkko (toim.): Suuri sitaattisanakirja, s. 147. Otava, 1989. ISBN 9511109618.
- ↑ 176,0 176,1 Laine, Jarkko (toim.): Suuri sitaattisanakirja, s. 148. Otava, 1989. ISBN 9511109618.
- ↑ 177,0 177,1 177,2 Laine, Jarkko (toim.): Suuri sitaattisanakirja, s. 492. Otava, 1989. ISBN 9511109618.
- ↑ 178,00 178,01 178,02 178,03 178,04 178,05 178,06 178,07 178,08 178,09 Laine, Jarkko (toim.): Suuri sitaattisanakirja, s. 157. Otava, 1989. ISBN 9511109618.
- ↑ 179,0 179,1 179,2 179,3 Laine, Jarkko (toim.): Suuri sitaattisanakirja, s. 149. Otava, 1989. ISBN 9511109618.
- ↑ 180,0 180,1 180,2 180,3 180,4 Laine, Jarkko (toim.): Suuri sitaattisanakirja, s. 150. Otava, 1989. ISBN 9511109618.
- ↑ 181,0 181,1 181,2 181,3 181,4 Laine, Jarkko (toim.): Suuri sitaattisanakirja, s. 151. Otava, 1989. ISBN 9511109618.
- ↑ 182,0 182,1 182,2 182,3 182,4 Laine, Jarkko (toim.): Suuri sitaattisanakirja, s. 152. Otava, 1989. ISBN 9511109618.
- ↑ 183,0 183,1 183,2 183,3 Laine, Jarkko (toim.): Suuri sitaattisanakirja, s. 153. Otava, 1989. ISBN 9511109618.
- ↑ 184,0 184,1 184,2 184,3 184,4 Laine, Jarkko (toim.): Suuri sitaattisanakirja, s. 155. Otava, 1989. ISBN 9511109618.
- ↑ 185,0 185,1 185,2 185,3 185,4 185,5 Laine, Jarkko (toim.): Suuri sitaattisanakirja, s. 156. Otava, 1989. ISBN 9511109618.
- ↑ 186,0 186,1 Laine, Jarkko (toim.): Suuri sitaattisanakirja, s. 160. Otava, 1989. ISBN 9511109618.
- ↑ 187,0 187,1 187,2 187,3 187,4 187,5 Laine, Jarkko (toim.): Suuri sitaattisanakirja, s. 164. Otava, 1989. ISBN 9511109618.
- ↑ 188,0 188,1 188,2 188,3 188,4 188,5 188,6 188,7 Laine, Jarkko (toim.): Suuri sitaattisanakirja, s. 165. Otava, 1989. ISBN 9511109618.
- ↑ 189,0 189,1 189,2 189,3 Laine, Jarkko (toim.): Suuri sitaattisanakirja, s. 169. Otava, 1989. ISBN 9511109618.
- ↑ 190,0 190,1 190,2 190,3 190,4 Laine, Jarkko (toim.): Suuri sitaattisanakirja, s. 168. Otava, 1989. ISBN 9511109618.
- ↑ 191,0 191,1 Laine, Jarkko (toim.): Suuri sitaattisanakirja, s. 166. Otava, 1989. ISBN 9511109618.
- ↑ 192,0 192,1 192,2 Laine, Jarkko (toim.): Suuri sitaattisanakirja, s. 170. Otava, 1989. ISBN 9511109618.
- ↑ 193,0 193,1 Laine, Jarkko (toim.): Suuri sitaattisanakirja, s. 167. Otava, 1989. ISBN 9511109618.
- ↑ 194,0 194,1 194,2 Laine, Jarkko (toim.): Suuri sitaattisanakirja, s. 171. Otava, 1989. ISBN 9511109618.
- ↑ Laine, Jarkko (toim.): Suuri sitaattisanakirja, s. 172. Otava, 1989. ISBN 9511109618.
- ↑ 196,0 196,1 196,2 196,3 196,4 196,5 Laine, Jarkko (toim.): Suuri sitaattisanakirja, s. 219. Otava, 1989. ISBN 9511109618.
- ↑ 197,0 197,1 Laine, Jarkko (toim.): Suuri sitaattisanakirja, s. 175. Otava, 1989. ISBN 9511109618.
- ↑ 198,00 198,01 198,02 198,03 198,04 198,05 198,06 198,07 198,08 198,09 198,10 Laine, Jarkko (toim.): Suuri sitaattisanakirja, s. 530. Otava, 1989. ISBN 9511109618.
- ↑ 199,0 199,1 199,2 199,3 199,4 199,5 Laine, Jarkko (toim.): Suuri sitaattisanakirja, s. 176. Otava, 1989. ISBN 9511109618.
- ↑ 200,0 200,1 200,2 200,3 200,4 200,5 200,6 200,7 Laine, Jarkko (toim.): Suuri sitaattisanakirja, s. 177. Otava, 1989. ISBN 9511109618.
- ↑ 201,0 201,1 201,2 201,3 Laine, Jarkko (toim.): Suuri sitaattisanakirja, s. 178. Otava, 1989. ISBN 9511109618.
- ↑ Laine, Jarkko (toim.): Suuri sitaattisanakirja, s. 241. Otava, 1989. ISBN 9511109618.
- ↑ 203,00 203,01 203,02 203,03 203,04 203,05 203,06 203,07 203,08 203,09 Laine, Jarkko (toim.): Suuri sitaattisanakirja, s. 181. Otava, 1989. ISBN 9511109618.
- ↑ 204,0 204,1 204,2 204,3 Laine, Jarkko (toim.): Suuri sitaattisanakirja, s. 179. Otava, 1989. ISBN 9511109618.
- ↑ 205,0 205,1 205,2 205,3 205,4 205,5 Laine, Jarkko (toim.): Suuri sitaattisanakirja, s. 180. Otava, 1989. ISBN 9511109618.
- ↑ 206,0 206,1 206,2 206,3 206,4 206,5 206,6 206,7 206,8 Laine, Jarkko (toim.): Suuri sitaattisanakirja, s. 182. Otava, 1989. ISBN 9511109618.
- ↑ 207,0 207,1 207,2 207,3 Laine, Jarkko (toim.): Suuri sitaattisanakirja, s. 184. Otava, 1989. ISBN 9511109618.
- ↑ 208,0 208,1 208,2 208,3 208,4 208,5 208,6 208,7 Laine, Jarkko (toim.): Suuri sitaattisanakirja, s. 185. Otava, 1989. ISBN 9511109618.
- ↑ 209,0 209,1 209,2 209,3 209,4 209,5 209,6 209,7 209,8 Laine, Jarkko (toim.): Suuri sitaattisanakirja, s. 192. Otava, 1989. ISBN 9511109618.
- ↑ 210,0 210,1 210,2 Laine, Jarkko (toim.): Suuri sitaattisanakirja, s. 189. Otava, 1989. ISBN 9511109618.
- ↑ 211,0 211,1 211,2 Laine, Jarkko (toim.): Suuri sitaattisanakirja, s. 519. Otava, 1989. ISBN 9511109618.
- ↑ 212,0 212,1 212,2 212,3 212,4 212,5 212,6 212,7 Laine, Jarkko (toim.): Suuri sitaattisanakirja, s. 191. Otava, 1989. ISBN 9511109618.
- ↑ 213,0 213,1 Laine, Jarkko (toim.): Suuri sitaattisanakirja, s. 193. Otava, 1989. ISBN 9511109618.
- ↑ 214,0 214,1 214,2 214,3 Laine, Jarkko (toim.): Suuri sitaattisanakirja, s. 194. Otava, 1989. ISBN 9511109618.
- ↑ 215,0 215,1 215,2 Laine, Jarkko (toim.): Suuri sitaattisanakirja, s. 213. Otava, 1989. ISBN 9511109618.
- ↑ Laine, Jarkko (toim.): Suuri sitaattisanakirja, s. 195. Otava, 1989. ISBN 9511109618.
- ↑ 217,0 217,1 217,2 217,3 Laine, Jarkko (toim.): Suuri sitaattisanakirja, s. 197. Otava, 1989. ISBN 9511109618.
- ↑ 218,0 218,1 Laine, Jarkko (toim.): Suuri sitaattisanakirja, s. 198. Otava, 1989. ISBN 9511109618.
- ↑ Laine, Jarkko (toim.): Suuri sitaattisanakirja, s. 8. Otava, 1989. ISBN 9511109618.
- ↑ 220,0 220,1 220,2 220,3 220,4 220,5 220,6 220,7 220,8 Laine, Jarkko (toim.): Suuri sitaattisanakirja, s. 201. Otava, 1989. ISBN 9511109618.
- ↑ 221,0 221,1 221,2 221,3 Laine, Jarkko (toim.): Suuri sitaattisanakirja, s. 199. Otava, 1989. ISBN 9511109618.
- ↑ 222,0 222,1 222,2 222,3 222,4 222,5 222,6 Laine, Jarkko (toim.): Suuri sitaattisanakirja, s. 200. Otava, 1989. ISBN 9511109618.
- ↑ 223,0 223,1 223,2 223,3 223,4 223,5 Laine, Jarkko (toim.): Suuri sitaattisanakirja, s. 510. Otava, 1989. ISBN 9511109618.
- ↑ 224,0 224,1 224,2 224,3 Laine, Jarkko (toim.): Suuri sitaattisanakirja, s. 202. Otava, 1989. ISBN 9511109618.
- ↑ 225,0 225,1 225,2 225,3 Laine, Jarkko (toim.): Suuri sitaattisanakirja, s. 203. Otava, 1989. ISBN 9511109618.
- ↑ 226,0 226,1 226,2 226,3 Laine, Jarkko (toim.): Suuri sitaattisanakirja, s. 204. Otava, 1989. ISBN 9511109618.
- ↑ 227,0 227,1 227,2 227,3 227,4 227,5 227,6 227,7 Laine, Jarkko (toim.): Suuri sitaattisanakirja, s. 274. Otava, 1989. ISBN 9511109618.
- ↑ Laine, Jarkko (toim.): Suuri sitaattisanakirja, s. 206. Otava, 1989. ISBN 9511109618.
- ↑ 229,00 229,01 229,02 229,03 229,04 229,05 229,06 229,07 229,08 229,09 229,10 Laine, Jarkko (toim.): Suuri sitaattisanakirja, s. 306. Otava, 1989. ISBN 9511109618.
- ↑ 230,0 230,1 230,2 230,3 Laine, Jarkko (toim.): Suuri sitaattisanakirja, s. 211. Otava, 1989. ISBN 9511109618.
- ↑ 231,0 231,1 231,2 231,3 231,4 231,5 231,6 231,7 231,8 Laine, Jarkko (toim.): Suuri sitaattisanakirja, s. 212. Otava, 1989. ISBN 9511109618.
- ↑ 232,0 232,1 232,2 232,3 232,4 232,5 232,6 232,7 232,8 Laine, Jarkko (toim.): Suuri sitaattisanakirja, s. 214. Otava, 1989. ISBN 9511109618.
- ↑ 233,0 233,1 233,2 233,3 Laine, Jarkko (toim.): Suuri sitaattisanakirja, s. 216. Otava, 1989. ISBN 9511109618.
- ↑ 234,0 234,1 234,2 234,3 234,4 Laine, Jarkko (toim.): Suuri sitaattisanakirja, s. 215. Otava, 1989. ISBN 9511109618.
- ↑ 235,0 235,1 Laine, Jarkko (toim.): Suuri sitaattisanakirja, s. 217. Otava, 1989. ISBN 9511109618.
- ↑ 236,0 236,1 236,2 236,3 236,4 Laine, Jarkko (toim.): Suuri sitaattisanakirja, s. 218. Otava, 1989. ISBN 9511109618.
- ↑ 237,0 237,1 237,2 237,3 237,4 237,5 Laine, Jarkko (toim.): Suuri sitaattisanakirja, s. 221. Otava, 1989. ISBN 9511109618.
- ↑ 238,0 238,1 238,2 Laine, Jarkko (toim.): Suuri sitaattisanakirja, s. 220. Otava, 1989. ISBN 9511109618.
- ↑ Laine, Jarkko (toim.): Suuri sitaattisanakirja, s. 222. Otava, 1989. ISBN 9511109618.
- ↑ Laine, Jarkko (toim.): Suuri sitaattisanakirja, s. 224. Otava, 1989. ISBN 9511109618.
- ↑ 241,0 241,1 241,2 241,3 Laine, Jarkko (toim.): Suuri sitaattisanakirja, s. 225. Otava, 1989. ISBN 9511109618.
- ↑ 242,0 242,1 242,2 242,3 242,4 Laine, Jarkko (toim.): Suuri sitaattisanakirja, s. 226. Otava, 1989. ISBN 9511109618.
- ↑ 243,0 243,1 243,2 243,3 Laine, Jarkko (toim.): Suuri sitaattisanakirja, s. 227. Otava, 1989. ISBN 9511109618.
- ↑ 244,0 244,1 244,2 244,3 Laine, Jarkko (toim.): Suuri sitaattisanakirja, s. 228. Otava, 1989. ISBN 9511109618.
- ↑ 245,0 245,1 245,2 245,3 245,4 245,5 245,6 Laine, Jarkko (toim.): Suuri sitaattisanakirja, s. 230. Otava, 1989. ISBN 9511109618.
- ↑ Laine, Jarkko (toim.): Suuri sitaattisanakirja, s. 231. Otava, 1989. ISBN 9511109618.
- ↑ 247,0 247,1 247,2 247,3 247,4 247,5 247,6 Laine, Jarkko (toim.): Suuri sitaattisanakirja, s. 229. Otava, 1989. ISBN 9511109618.
- ↑ 248,0 248,1 248,2 248,3 Laine, Jarkko (toim.): Suuri sitaattisanakirja, s. 232. Otava, 1989. ISBN 9511109618.
- ↑ 249,0 249,1 249,2 249,3 249,4 Laine, Jarkko (toim.): Suuri sitaattisanakirja, s. 236. Otava, 1989. ISBN 9511109618.
- ↑ 250,0 250,1 250,2 250,3 250,4 250,5 Laine, Jarkko (toim.): Suuri sitaattisanakirja, s. 233. Otava, 1989. ISBN 9511109618.
- ↑ 251,0 251,1 251,2 251,3 251,4 251,5 251,6 Laine, Jarkko (toim.): Suuri sitaattisanakirja, s. 234. Otava, 1989. ISBN 9511109618.
- ↑ 252,0 252,1 252,2 252,3 252,4 252,5 252,6 Laine, Jarkko (toim.): Suuri sitaattisanakirja, s. 235. Otava, 1989. ISBN 9511109618.
- ↑ Laine, Jarkko (toim.): Suuri sitaattisanakirja, s. 237. Otava, 1989. ISBN 9511109618.
- ↑ 254,00 254,01 254,02 254,03 254,04 254,05 254,06 254,07 254,08 254,09 254,10 254,11 254,12 254,13 254,14 Laine, Jarkko (toim.): Suuri sitaattisanakirja, s. 312. Otava, 1989. ISBN 9511109618.
- ↑ 255,0 255,1 Laine, Jarkko (toim.): Suuri sitaattisanakirja, s. 51. Otava, 1989. ISBN 9511109618.
- ↑ 256,0 256,1 256,2 256,3 Laine, Jarkko (toim.): Suuri sitaattisanakirja, s. 497. Otava, 1989. ISBN 9511109618.
- ↑ 257,0 257,1 257,2 257,3 257,4 257,5 257,6 Laine, Jarkko (toim.): Suuri sitaattisanakirja, s. 496. Otava, 1989. ISBN 9511109618.
- ↑ 258,00 258,01 258,02 258,03 258,04 258,05 258,06 258,07 258,08 258,09 258,10 258,11 Laine, Jarkko (toim.): Suuri sitaattisanakirja, s. 482. Otava, 1989. ISBN 9511109618.
- ↑ 259,0 259,1 259,2 259,3 Laine, Jarkko (toim.): Suuri sitaattisanakirja, s. 243. Otava, 1989. ISBN 9511109618.
- ↑ 260,0 260,1 260,2 Laine, Jarkko (toim.): Suuri sitaattisanakirja, s. 244. Otava, 1989. ISBN 9511109618.
- ↑ 261,0 261,1 Laine, Jarkko (toim.): Suuri sitaattisanakirja, s. 245. Otava, 1989. ISBN 9511109618.
- ↑ 262,0 262,1 262,2 262,3 262,4 262,5 Laine, Jarkko (toim.): Suuri sitaattisanakirja, s. 246. Otava, 1989. ISBN 9511109618.
- ↑ 263,0 263,1 Laine, Jarkko (toim.): Suuri sitaattisanakirja, s. 438. Otava, 1989. ISBN 9511109618.
- ↑ 264,0 264,1 264,2 264,3 264,4 264,5 264,6 Laine, Jarkko (toim.): Suuri sitaattisanakirja, s. 247. Otava, 1989. ISBN 9511109618.
- ↑ 265,0 265,1 265,2 Laine, Jarkko (toim.): Suuri sitaattisanakirja, s. 248. Otava, 1989. ISBN 9511109618.
- ↑ 266,0 266,1 266,2 266,3 266,4 266,5 Laine, Jarkko (toim.): Suuri sitaattisanakirja, s. 249. Otava, 1989. ISBN 9511109618.
- ↑ 267,00 267,01 267,02 267,03 267,04 267,05 267,06 267,07 267,08 267,09 267,10 Laine, Jarkko (toim.): Suuri sitaattisanakirja, s. 250. Otava, 1989. ISBN 9511109618.
- ↑ 268,0 268,1 268,2 268,3 268,4 268,5 268,6 268,7 268,8 Laine, Jarkko (toim.): Suuri sitaattisanakirja, s. 251. Otava, 1989. ISBN 9511109618.
- ↑ 269,0 269,1 269,2 Laine, Jarkko (toim.): Suuri sitaattisanakirja, s. 252. Otava, 1989. ISBN 9511109618.
- ↑ 270,0 270,1 270,2 270,3 Laine, Jarkko (toim.): Suuri sitaattisanakirja, s. 253. Otava, 1989. ISBN 9511109618.
- ↑ 271,0 271,1 271,2 271,3 271,4 271,5 Laine, Jarkko (toim.): Suuri sitaattisanakirja, s. 255. Otava, 1989. ISBN 9511109618.
- ↑ 272,00 272,01 272,02 272,03 272,04 272,05 272,06 272,07 272,08 272,09 Laine, Jarkko (toim.): Suuri sitaattisanakirja, s. 261. Otava, 1989. ISBN 9511109618.
- ↑ 273,0 273,1 273,2 Laine, Jarkko (toim.): Suuri sitaattisanakirja, s. 259. Otava, 1989. ISBN 9511109618.
- ↑ 274,0 274,1 274,2 274,3 274,4 274,5 274,6 Laine, Jarkko (toim.): Suuri sitaattisanakirja, s. 258. Otava, 1989. ISBN 9511109618.
- ↑ 275,0 275,1 Laine, Jarkko (toim.): Suuri sitaattisanakirja, s. 262. Otava, 1989. ISBN 9511109618.
- ↑ 276,0 276,1 Laine, Jarkko (toim.): Suuri sitaattisanakirja, s. 264. Otava, 1989. ISBN 9511109618.
- ↑ Laine, Jarkko (toim.): Suuri sitaattisanakirja, s. 267. Otava, 1989. ISBN 9511109618.
- ↑ 278,0 278,1 Laine, Jarkko (toim.): Suuri sitaattisanakirja, s. 272. Otava, 1989. ISBN 9511109618.
- ↑ 279,0 279,1 279,2 279,3 279,4 279,5 Laine, Jarkko (toim.): Suuri sitaattisanakirja, s. 273. Otava, 1989. ISBN 9511109618.
- ↑ Laine, Jarkko (toim.): Suuri sitaattisanakirja, s. 269. Otava, 1989. ISBN 9511109618.
- ↑ 281,0 281,1 Laine, Jarkko (toim.): Suuri sitaattisanakirja, s. 285. Otava, 1989. ISBN 9511109618.
- ↑ 282,0 282,1 282,2 Laine, Jarkko (toim.): Suuri sitaattisanakirja, s. 275. Otava, 1989. ISBN 9511109618.
- ↑ 283,0 283,1 283,2 283,3 Laine, Jarkko (toim.): Suuri sitaattisanakirja, s. 276. Otava, 1989. ISBN 9511109618.
- ↑ Laine, Jarkko (toim.): Suuri sitaattisanakirja, s. 93. Otava, 1989. ISBN 9511109618.
- ↑ 285,0 285,1 285,2 285,3 Laine, Jarkko (toim.): Suuri sitaattisanakirja, s. 277. Otava, 1989. ISBN 9511109618.
- ↑ 286,0 286,1 286,2 286,3 286,4 Laine, Jarkko (toim.): Suuri sitaattisanakirja, s. 278. Otava, 1989. ISBN 9511109618.
- ↑ 287,0 287,1 287,2 287,3 Laine, Jarkko (toim.): Suuri sitaattisanakirja, s. 279. Otava, 1989. ISBN 9511109618.
- ↑ 288,0 288,1 288,2 288,3 288,4 Laine, Jarkko (toim.): Suuri sitaattisanakirja, s. 280. Otava, 1989. ISBN 9511109618.
- ↑ 289,0 289,1 289,2 289,3 289,4 Laine, Jarkko (toim.): Suuri sitaattisanakirja, s. 281. Otava, 1989. ISBN 9511109618.
- ↑ 290,0 290,1 290,2 290,3 290,4 Laine, Jarkko (toim.): Suuri sitaattisanakirja, s. 282. Otava, 1989. ISBN 9511109618.
- ↑ 291,0 291,1 291,2 291,3 291,4 291,5 291,6 291,7 291,8 Laine, Jarkko (toim.): Suuri sitaattisanakirja, s. 318. Otava, 1989. ISBN 9511109618.
- ↑ 292,0 292,1 292,2 Laine, Jarkko (toim.): Suuri sitaattisanakirja, s. 287. Otava, 1989. ISBN 9511109618.
- ↑ 293,0 293,1 293,2 293,3 Laine, Jarkko (toim.): Suuri sitaattisanakirja, s. 289. Otava, 1989. ISBN 9511109618.
- ↑ 294,0 294,1 294,2 294,3 294,4 Laine, Jarkko (toim.): Suuri sitaattisanakirja, s. 290. Otava, 1989. ISBN 9511109618.
- ↑ 295,0 295,1 295,2 295,3 295,4 Laine, Jarkko (toim.): Suuri sitaattisanakirja, s. 291. Otava, 1989. ISBN 9511109618.
- ↑ 296,0 296,1 296,2 Laine, Jarkko (toim.): Suuri sitaattisanakirja, s. 292. Otava, 1989. ISBN 9511109618.
- ↑ 297,0 297,1 297,2 297,3 297,4 297,5 Laine, Jarkko (toim.): Suuri sitaattisanakirja, s. 298. Otava, 1989. ISBN 9511109618.
- ↑ 298,0 298,1 298,2 Laine, Jarkko (toim.): Suuri sitaattisanakirja, s. 297. Otava, 1989. ISBN 9511109618.
- ↑ Laine, Jarkko (toim.): Suuri sitaattisanakirja, s. 295. Otava, 1989. ISBN 9511109618.
- ↑ 300,0 300,1 Laine, Jarkko (toim.): Suuri sitaattisanakirja, s. 299. Otava, 1989. ISBN 9511109618.
- ↑ 301,0 301,1 301,2 301,3 Laine, Jarkko (toim.): Suuri sitaattisanakirja, s. 300. Otava, 1989. ISBN 9511109618.
- ↑ 302,0 302,1 Laine, Jarkko (toim.): Suuri sitaattisanakirja, s. 301. Otava, 1989. ISBN 9511109618.
- ↑ 303,0 303,1 Laine, Jarkko (toim.): Suuri sitaattisanakirja, s. 302. Otava, 1989. ISBN 9511109618.
- ↑ 304,0 304,1 Laine, Jarkko (toim.): Suuri sitaattisanakirja, s. 303. Otava, 1989. ISBN 9511109618.
- ↑ 305,0 305,1 305,2 305,3 Laine, Jarkko (toim.): Suuri sitaattisanakirja, s. 304. Otava, 1989. ISBN 9511109618.
- ↑ 306,0 306,1 306,2 306,3 306,4 Laine, Jarkko (toim.): Suuri sitaattisanakirja, s. 305. Otava, 1989. ISBN 9511109618.
- ↑ 307,0 307,1 307,2 307,3 307,4 307,5 Laine, Jarkko (toim.): Suuri sitaattisanakirja, s. 307. Otava, 1989. ISBN 9511109618.
- ↑ 308,0 308,1 308,2 308,3 308,4 308,5 Laine, Jarkko (toim.): Suuri sitaattisanakirja, s. 310. Otava, 1989. ISBN 9511109618.
- ↑ 309,0 309,1 309,2 Laine, Jarkko (toim.): Suuri sitaattisanakirja, s. 378. Otava, 1989. ISBN 9511109618.
- ↑ 310,0 310,1 Laine, Jarkko (toim.): Suuri sitaattisanakirja, s. 314. Otava, 1989. ISBN 9511109618.
- ↑ 311,0 311,1 Laine, Jarkko (toim.): Suuri sitaattisanakirja, s. 317. Otava, 1989. ISBN 9511109618.
- ↑ 312,0 312,1 312,2 312,3 Laine, Jarkko (toim.): Suuri sitaattisanakirja, s. 315. Otava, 1989. ISBN 9511109618.
- ↑ 313,0 313,1 313,2 Laine, Jarkko (toim.): Suuri sitaattisanakirja, s. 316. Otava, 1989. ISBN 9511109618.
- ↑ 314,0 314,1 Laine, Jarkko (toim.): Suuri sitaattisanakirja, s. 379. Otava, 1989. ISBN 9511109618.
- ↑ 315,0 315,1 Laine, Jarkko (toim.): Suuri sitaattisanakirja, s. 319. Otava, 1989. ISBN 9511109618.
- ↑ 316,0 316,1 316,2 316,3 316,4 Laine, Jarkko (toim.): Suuri sitaattisanakirja, s. 320. Otava, 1989. ISBN 9511109618.
- ↑ 317,0 317,1 317,2 317,3 317,4 Laine, Jarkko (toim.): Suuri sitaattisanakirja, s. 321. Otava, 1989. ISBN 9511109618.
- ↑ 318,0 318,1 318,2 Laine, Jarkko (toim.): Suuri sitaattisanakirja, s. 323. Otava, 1989. ISBN 9511109618.
- ↑ 319,0 319,1 Laine, Jarkko (toim.): Suuri sitaattisanakirja, s. 322. Otava, 1989. ISBN 9511109618.
- ↑ 320,0 320,1 Laine, Jarkko (toim.): Suuri sitaattisanakirja, s. 374. Otava, 1989. ISBN 9511109618.
- ↑ 321,0 321,1 321,2 321,3 Laine, Jarkko (toim.): Suuri sitaattisanakirja, s. 325. Otava, 1989. ISBN 9511109618.
- ↑ 322,0 322,1 322,2 322,3 Laine, Jarkko (toim.): Suuri sitaattisanakirja, s. 324. Otava, 1989. ISBN 9511109618.
- ↑ 323,0 323,1 323,2 Laine, Jarkko (toim.): Suuri sitaattisanakirja, s. 328. Otava, 1989. ISBN 9511109618.
- ↑ 324,0 324,1 Laine, Jarkko (toim.): Suuri sitaattisanakirja, s. 329. Otava, 1989. ISBN 9511109618.
- ↑ 325,0 325,1 325,2 325,3 Laine, Jarkko (toim.): Suuri sitaattisanakirja, s. 330. Otava, 1989. ISBN 9511109618.
- ↑ 326,00 326,01 326,02 326,03 326,04 326,05 326,06 326,07 326,08 326,09 Laine, Jarkko (toim.): Suuri sitaattisanakirja, s. 331. Otava, 1989. ISBN 9511109618.
- ↑ 327,0 327,1 327,2 Laine, Jarkko (toim.): Suuri sitaattisanakirja, s. 332. Otava, 1989. ISBN 9511109618.
- ↑ 328,0 328,1 328,2 328,3 328,4 328,5 328,6 328,7 Laine, Jarkko (toim.): Suuri sitaattisanakirja, s. 335. Otava, 1989. ISBN 9511109618.
- ↑ 329,0 329,1 329,2 329,3 329,4 329,5 329,6 329,7 329,8 Laine, Jarkko (toim.): Suuri sitaattisanakirja, s. 333. Otava, 1989. ISBN 9511109618.
- ↑ 330,0 330,1 330,2 Laine, Jarkko (toim.): Suuri sitaattisanakirja, s. 334. Otava, 1989. ISBN 9511109618.
- ↑ 331,0 331,1 331,2 331,3 331,4 331,5 Laine, Jarkko (toim.): Suuri sitaattisanakirja, s. 421. Otava, 1989. ISBN 9511109618.
- ↑ 332,0 332,1 332,2 332,3 332,4 332,5 332,6 Laine, Jarkko (toim.): Suuri sitaattisanakirja, s. 340. Otava, 1989. ISBN 9511109618.
- ↑ 333,00 333,01 333,02 333,03 333,04 333,05 333,06 333,07 333,08 333,09 Laine, Jarkko (toim.): Suuri sitaattisanakirja, s. 336. Otava, 1989. ISBN 9511109618.
- ↑ 334,0 334,1 334,2 334,3 334,4 334,5 Laine, Jarkko (toim.): Suuri sitaattisanakirja, s. 338. Otava, 1989. ISBN 9511109618.
- ↑ 335,0 335,1 335,2 335,3 335,4 Laine, Jarkko (toim.): Suuri sitaattisanakirja, s. 359. Otava, 1989. ISBN 9511109618.
- ↑ 336,0 336,1 Laine, Jarkko (toim.): Suuri sitaattisanakirja, s. 337. Otava, 1989. ISBN 9511109618.
- ↑ 337,0 337,1 337,2 337,3 337,4 337,5 Laine, Jarkko (toim.): Suuri sitaattisanakirja, s. 339. Otava, 1989. ISBN 9511109618.
- ↑ 338,0 338,1 338,2 338,3 338,4 Laine, Jarkko (toim.): Suuri sitaattisanakirja, s. 341. Otava, 1989. ISBN 9511109618.
- ↑ 339,0 339,1 339,2 Laine, Jarkko (toim.): Suuri sitaattisanakirja, s. 342. Otava, 1989. ISBN 9511109618.
- ↑ 340,0 340,1 Laine, Jarkko (toim.): Suuri sitaattisanakirja, s. 343. Otava, 1989. ISBN 9511109618.
- ↑ 341,0 341,1 341,2 Laine, Jarkko (toim.): Suuri sitaattisanakirja, s. 344. Otava, 1989. ISBN 9511109618.
- ↑ 342,0 342,1 Laine, Jarkko (toim.): Suuri sitaattisanakirja, s. 345. Otava, 1989. ISBN 9511109618.
- ↑ 343,0 343,1 343,2 343,3 Laine, Jarkko (toim.): Suuri sitaattisanakirja, s. 347. Otava, 1989. ISBN 9511109618.
- ↑ 344,00 344,01 344,02 344,03 344,04 344,05 344,06 344,07 344,08 344,09 344,10 344,11 344,12 Laine, Jarkko (toim.): Suuri sitaattisanakirja, s. 348. Otava, 1989. ISBN 9511109618.
- ↑ 345,0 345,1 345,2 345,3 345,4 345,5 Laine, Jarkko (toim.): Suuri sitaattisanakirja, s. 349. Otava, 1989. ISBN 9511109618.
- ↑ 346,0 346,1 346,2 346,3 346,4 346,5 Laine, Jarkko (toim.): Suuri sitaattisanakirja, s. 356. Otava, 1989. ISBN 9511109618.
- ↑ 347,00 347,01 347,02 347,03 347,04 347,05 347,06 347,07 347,08 347,09 347,10 347,11 Laine, Jarkko (toim.): Suuri sitaattisanakirja, s. 350. Otava, 1989. ISBN 9511109618.
- ↑ 348,0 348,1 348,2 348,3 Laine, Jarkko (toim.): Suuri sitaattisanakirja, s. 352. Otava, 1989. ISBN 9511109618.
- ↑ 349,0 349,1 349,2 349,3 349,4 349,5 349,6 349,7 Laine, Jarkko (toim.): Suuri sitaattisanakirja, s. 351. Otava, 1989. ISBN 9511109618.
- ↑ 350,0 350,1 350,2 350,3 350,4 350,5 Laine, Jarkko (toim.): Suuri sitaattisanakirja, s. 353. Otava, 1989. ISBN 9511109618.
- ↑ 351,0 351,1 351,2 351,3 351,4 351,5 351,6 351,7 Laine, Jarkko (toim.): Suuri sitaattisanakirja, s. 354. Otava, 1989. ISBN 9511109618.
- ↑ 352,0 352,1 352,2 352,3 Laine, Jarkko (toim.): Suuri sitaattisanakirja, s. 355. Otava, 1989. ISBN 9511109618.
- ↑ 353,0 353,1 353,2 353,3 353,4 353,5 353,6 353,7 Laine, Jarkko (toim.): Suuri sitaattisanakirja, s. 357. Otava, 1989. ISBN 9511109618.
- ↑ 354,0 354,1 354,2 354,3 354,4 354,5 354,6 354,7 354,8 Laine, Jarkko (toim.): Suuri sitaattisanakirja, s. 486. Otava, 1989. ISBN 9511109618.
- ↑ 355,0 355,1 355,2 355,3 355,4 355,5 355,6 355,7 355,8 Laine, Jarkko (toim.): Suuri sitaattisanakirja, s. 358. Otava, 1989. ISBN 9511109618.
- ↑ 356,0 356,1 356,2 356,3 Laine, Jarkko (toim.): Suuri sitaattisanakirja, s. 362. Otava, 1989. ISBN 9511109618.
- ↑ 357,0 357,1 357,2 357,3 357,4 357,5 357,6 357,7 357,8 Laine, Jarkko (toim.): Suuri sitaattisanakirja, s. 363. Otava, 1989. ISBN 9511109618.
- ↑ 358,0 358,1 358,2 358,3 358,4 Laine, Jarkko (toim.): Suuri sitaattisanakirja, s. 369. Otava, 1989. ISBN 9511109618.
- ↑ 359,0 359,1 Laine, Jarkko (toim.): Suuri sitaattisanakirja, s. 370. Otava, 1989. ISBN 9511109618.
- ↑ 360,0 360,1 360,2 Laine, Jarkko (toim.): Suuri sitaattisanakirja, s. 371. Otava, 1989. ISBN 9511109618.
- ↑ 361,0 361,1 Laine, Jarkko (toim.): Suuri sitaattisanakirja, s. 365. Otava, 1989. ISBN 9511109618.
- ↑ 362,0 362,1 362,2 362,3 362,4 362,5 Laine, Jarkko (toim.): Suuri sitaattisanakirja, s. 366. Otava, 1989. ISBN 9511109618.
- ↑ 363,0 363,1 363,2 363,3 363,4 363,5 Laine, Jarkko (toim.): Suuri sitaattisanakirja, s. 367. Otava, 1989. ISBN 9511109618.
- ↑ 364,0 364,1 364,2 Laine, Jarkko (toim.): Suuri sitaattisanakirja, s. 368. Otava, 1989. ISBN 9511109618.
- ↑ 365,0 365,1 365,2 365,3 Laine, Jarkko (toim.): Suuri sitaattisanakirja, s. 381. Otava, 1989. ISBN 9511109618.
- ↑ 366,0 366,1 366,2 366,3 366,4 366,5 366,6 366,7 Laine, Jarkko (toim.): Suuri sitaattisanakirja, s. 383. Otava, 1989. ISBN 9511109618.
- ↑ 367,0 367,1 367,2 367,3 Laine, Jarkko (toim.): Suuri sitaattisanakirja, s. 386. Otava, 1989. ISBN 9511109618.
- ↑ 368,0 368,1 368,2 368,3 368,4 368,5 Laine, Jarkko (toim.): Suuri sitaattisanakirja, s. 385. Otava, 1989. ISBN 9511109618.
- ↑ 369,0 369,1 Laine, Jarkko (toim.): Suuri sitaattisanakirja, s. 382. Otava, 1989. ISBN 9511109618.
- ↑ 370,0 370,1 Laine, Jarkko (toim.): Suuri sitaattisanakirja, s. 388. Otava, 1989. ISBN 9511109618.
- ↑ 371,0 371,1 371,2 371,3 Laine, Jarkko (toim.): Suuri sitaattisanakirja, s. 460. Otava, 1989. ISBN 9511109618.
- ↑ 372,0 372,1 372,2 372,3 372,4 Laine, Jarkko (toim.): Suuri sitaattisanakirja, s. 387. Otava, 1989. ISBN 9511109618.
- ↑ 373,0 373,1 373,2 Laine, Jarkko (toim.): Suuri sitaattisanakirja, s. 389. Otava, 1989. ISBN 9511109618.
- ↑ 374,00 374,01 374,02 374,03 374,04 374,05 374,06 374,07 374,08 374,09 Laine, Jarkko (toim.): Suuri sitaattisanakirja, s. 390. Otava, 1989. ISBN 9511109618.
- ↑ 375,0 375,1 375,2 Laine, Jarkko (toim.): Suuri sitaattisanakirja, s. 391. Otava, 1989. ISBN 9511109618.
- ↑ Laine, Jarkko (toim.): Suuri sitaattisanakirja, s. 392. Otava, 1989. ISBN 9511109618.
- ↑ Laine, Jarkko (toim.): Suuri sitaattisanakirja, s. 360. Otava, 1989. ISBN 9511109618.
- ↑ Laine, Jarkko (toim.): Suuri sitaattisanakirja, s. 384. Otava, 1989. ISBN 9511109618.
- ↑ Laine, Jarkko (toim.): Suuri sitaattisanakirja, s. 404. Otava, 1989. ISBN 9511109618.
- ↑ Laine, Jarkko (toim.): Suuri sitaattisanakirja, s. 405. Otava, 1989. ISBN 9511109618.
- ↑ 381,0 381,1 381,2 381,3 381,4 381,5 381,6 381,7 Laine, Jarkko (toim.): Suuri sitaattisanakirja, s. 412. Otava, 1989. ISBN 9511109618.
- ↑ 382,0 382,1 382,2 382,3 Laine, Jarkko (toim.): Suuri sitaattisanakirja, s. 413. Otava, 1989. ISBN 9511109618.
- ↑ 383,0 383,1 383,2 383,3 383,4 Laine, Jarkko (toim.): Suuri sitaattisanakirja, s. 415. Otava, 1989. ISBN 9511109618.
- ↑ 384,0 384,1 384,2 384,3 384,4 384,5 Laine, Jarkko (toim.): Suuri sitaattisanakirja, s. 414. Otava, 1989. ISBN 9511109618.
- ↑ Laine, Jarkko (toim.): Suuri sitaattisanakirja, s. 451. Otava, 1989. ISBN 9511109618.
- ↑ 386,0 386,1 386,2 Laine, Jarkko (toim.): Suuri sitaattisanakirja, s. 416. Otava, 1989. ISBN 9511109618.
- ↑ 387,0 387,1 387,2 Laine, Jarkko (toim.): Suuri sitaattisanakirja, s. 420. Otava, 1989. ISBN 9511109618.
- ↑ 388,00 388,01 388,02 388,03 388,04 388,05 388,06 388,07 388,08 388,09 388,10 Laine, Jarkko (toim.): Suuri sitaattisanakirja, s. 422. Otava, 1989. ISBN 9511109618.
- ↑ 389,0 389,1 389,2 389,3 389,4 389,5 389,6 Laine, Jarkko (toim.): Suuri sitaattisanakirja, s. 424. Otava, 1989. ISBN 9511109618.
- ↑ 390,0 390,1 390,2 390,3 390,4 390,5 390,6 Laine, Jarkko (toim.): Suuri sitaattisanakirja, s. 425. Otava, 1989. ISBN 9511109618.
- ↑ Sanonta on yhdistetty Francis Baconiin ja hänen teokseensa Meditationes sacræ (1597), jossa esiintyy ilmaisu ”ipsa scientia potestas est”. Sinnemäki, Maunu (toim.): Sitaatit ja lentävät lauseet. Helsingissä: Otava, 1982. ISBN 951-1-07029-0.
- ↑ 392,0 392,1 Laine, Jarkko (toim.): Suuri sitaattisanakirja, s. 426. Otava, 1989. ISBN 9511109618.
- ↑ Dick, Philip K.: How to Build a Universe That Doesn’t Fall Apart Two Days Later (puhe vuodelta 1978). Teoksessa Dick, Philip K.: I Hope I Shall Arrive Soon. New York: Doubleday, 1985. ISBN 0-385-19567-2. (englanniksi)
- ↑ 394,00 394,01 394,02 394,03 394,04 394,05 394,06 394,07 394,08 394,09 394,10 394,11 Laine, Jarkko (toim.): Suuri sitaattisanakirja, s. 435. Otava, 1989. ISBN 9511109618.
- ↑ 395,0 395,1 395,2 395,3 395,4 395,5 395,6 395,7 395,8 Laine, Jarkko (toim.): Suuri sitaattisanakirja, s. 428. Otava, 1989. ISBN 9511109618.
- ↑ 396,0 396,1 396,2 396,3 396,4 396,5 396,6 396,7 Laine, Jarkko (toim.): Suuri sitaattisanakirja, s. 429. Otava, 1989. ISBN 9511109618.
- ↑ 397,0 397,1 397,2 397,3 397,4 397,5 397,6 397,7 397,8 Laine, Jarkko (toim.): Suuri sitaattisanakirja, s. 430. Otava, 1989. ISBN 9511109618.
- ↑ 398,0 398,1 398,2 398,3 398,4 398,5 398,6 398,7 Laine, Jarkko (toim.): Suuri sitaattisanakirja, s. 431. Otava, 1989. ISBN 9511109618.
- ↑ 399,0 399,1 399,2 399,3 399,4 399,5 Laine, Jarkko (toim.): Suuri sitaattisanakirja, s. 432. Otava, 1989. ISBN 9511109618.
- ↑ 400,0 400,1 400,2 400,3 400,4 400,5 Laine, Jarkko (toim.): Suuri sitaattisanakirja, s. 434. Otava, 1989. ISBN 9511109618.
- ↑ 401,0 401,1 401,2 Laine, Jarkko (toim.): Suuri sitaattisanakirja, s. 433. Otava, 1989. ISBN 9511109618.
- ↑ 402,0 402,1 402,2 402,3 402,4 402,5 402,6 402,7 Laine, Jarkko (toim.): Suuri sitaattisanakirja, s. 437. Otava, 1989. ISBN 9511109618.
- ↑ 403,0 403,1 403,2 403,3 403,4 403,5 Laine, Jarkko (toim.): Suuri sitaattisanakirja, s. 445. Otava, 1989. ISBN 9511109618.
- ↑ Laine, Jarkko (toim.): Suuri sitaattisanakirja, s. 444. Otava, 1989. ISBN 9511109618.
- ↑ 405,0 405,1 Laine, Jarkko (toim.): Suuri sitaattisanakirja, s. 447. Otava, 1989. ISBN 9511109618.
- ↑ 406,0 406,1 406,2 406,3 406,4 406,5 406,6 Laine, Jarkko (toim.): Suuri sitaattisanakirja, s. 448. Otava, 1989. ISBN 9511109618.
- ↑ 407,0 407,1 407,2 407,3 407,4 407,5 407,6 Laine, Jarkko (toim.): Suuri sitaattisanakirja, s. 449. Otava, 1989. ISBN 9511109618.
- ↑ 408,0 408,1 Laine, Jarkko (toim.): Suuri sitaattisanakirja, s. 450. Otava, 1989. ISBN 9511109618.
- ↑ 409,0 409,1 Laine, Jarkko (toim.): Suuri sitaattisanakirja, s. 454. Otava, 1989. ISBN 9511109618.
- ↑ 410,0 410,1 Laine, Jarkko (toim.): Suuri sitaattisanakirja, s. 457. Otava, 1989. ISBN 9511109618.
- ↑ 411,0 411,1 Laine, Jarkko (toim.): Suuri sitaattisanakirja, s. 458. Otava, 1989. ISBN 9511109618.
- ↑ 412,0 412,1 412,2 Laine, Jarkko (toim.): Suuri sitaattisanakirja, s. 459. Otava, 1989. ISBN 9511109618.
- ↑ 413,0 413,1 Laine, Jarkko (toim.): Suuri sitaattisanakirja, s. 461. Otava, 1989. ISBN 9511109618.
- ↑ 414,0 414,1 414,2 414,3 414,4 414,5 414,6 Laine, Jarkko (toim.): Suuri sitaattisanakirja, s. 464. Otava, 1989. ISBN 9511109618.
- ↑ Laine, Jarkko (toim.): Suuri sitaattisanakirja, s. 465. Otava, 1989. ISBN 9511109618.
- ↑ Laine, Jarkko (toim.): Suuri sitaattisanakirja, s. 470. Otava, 1989. ISBN 9511109618.
- ↑ 417,0 417,1 417,2 417,3 417,4 Laine, Jarkko (toim.): Suuri sitaattisanakirja, s. 472. Otava, 1989. ISBN 9511109618.
- ↑ 418,0 418,1 Laine, Jarkko (toim.): Suuri sitaattisanakirja, s. 473. Otava, 1989. ISBN 9511109618.
- ↑ 419,0 419,1 419,2 419,3 Laine, Jarkko (toim.): Suuri sitaattisanakirja, s. 474. Otava, 1989. ISBN 9511109618.
- ↑ 420,0 420,1 420,2 Laine, Jarkko (toim.): Suuri sitaattisanakirja, s. 475. Otava, 1989. ISBN 9511109618.
- ↑ 421,0 421,1 421,2 421,3 421,4 Laine, Jarkko (toim.): Suuri sitaattisanakirja, s. 476. Otava, 1989. ISBN 9511109618.
- ↑ 422,0 422,1 422,2 Laine, Jarkko (toim.): Suuri sitaattisanakirja, s. 480. Otava, 1989. ISBN 9511109618.
- ↑ 423,0 423,1 Laine, Jarkko (toim.): Suuri sitaattisanakirja, s. 479. Otava, 1989. ISBN 9511109618.
- ↑ 424,0 424,1 424,2 424,3 Laine, Jarkko (toim.): Suuri sitaattisanakirja, s. 478. Otava, 1989. ISBN 9511109618.
- ↑ 425,0 425,1 425,2 425,3 Laine, Jarkko (toim.): Suuri sitaattisanakirja, s. 483. Otava, 1989. ISBN 9511109618.
- ↑ 426,0 426,1 426,2 426,3 426,4 426,5 426,6 Laine, Jarkko (toim.): Suuri sitaattisanakirja, s. 487. Otava, 1989. ISBN 9511109618.
- ↑ 427,0 427,1 427,2 427,3 427,4 427,5 427,6 Laine, Jarkko (toim.): Suuri sitaattisanakirja, s. 485. Otava, 1989. ISBN 9511109618.
- ↑ 428,0 428,1 Laine, Jarkko (toim.): Suuri sitaattisanakirja, s. 484. Otava, 1989. ISBN 9511109618.
- ↑ 429,0 429,1 429,2 429,3 Laine, Jarkko (toim.): Suuri sitaattisanakirja, s. 488. Otava, 1989. ISBN 9511109618.
- ↑ 430,0 430,1 430,2 Laine, Jarkko (toim.): Suuri sitaattisanakirja, s. 489. Otava, 1989. ISBN 9511109618.
- ↑ 431,0 431,1 431,2 431,3 Laine, Jarkko (toim.): Suuri sitaattisanakirja, s. 493. Otava, 1989. ISBN 9511109618.
- ↑ 432,0 432,1 432,2 432,3 432,4 432,5 432,6 Laine, Jarkko (toim.): Suuri sitaattisanakirja, s. 495. Otava, 1989. ISBN 9511109618.
- ↑ 433,0 433,1 433,2 433,3 Laine, Jarkko (toim.): Suuri sitaattisanakirja, s. 499. Otava, 1989. ISBN 9511109618.
- ↑ 434,0 434,1 434,2 434,3 Laine, Jarkko (toim.): Suuri sitaattisanakirja, s. 500. Otava, 1989. ISBN 9511109618.
- ↑ 435,0 435,1 435,2 Laine, Jarkko (toim.): Suuri sitaattisanakirja, s. 505. Otava, 1989. ISBN 9511109618.
- ↑ 436,0 436,1 436,2 436,3 Laine, Jarkko (toim.): Suuri sitaattisanakirja, s. 507. Otava, 1989. ISBN 9511109618.
- ↑ 437,0 437,1 437,2 437,3 Laine, Jarkko (toim.): Suuri sitaattisanakirja, s. 508. Otava, 1989. ISBN 9511109618.
- ↑ Laine, Jarkko (toim.): Suuri sitaattisanakirja, s. 506. Otava, 1989. ISBN 9511109618.
- ↑ 439,0 439,1 Laine, Jarkko (toim.): Suuri sitaattisanakirja, s. 509. Otava, 1989. ISBN 9511109618.
- ↑ 440,0 440,1 440,2 Laine, Jarkko (toim.): Suuri sitaattisanakirja, s. 512. Otava, 1989. ISBN 9511109618.
- ↑ 441,0 441,1 441,2 441,3 Laine, Jarkko (toim.): Suuri sitaattisanakirja, s. 513. Otava, 1989. ISBN 9511109618.
- ↑ 442,0 442,1 442,2 442,3 442,4 Laine, Jarkko (toim.): Suuri sitaattisanakirja, s. 514. Otava, 1989. ISBN 9511109618.
- ↑ 443,0 443,1 Laine, Jarkko (toim.): Suuri sitaattisanakirja, s. 517. Otava, 1989. ISBN 9511109618.
- ↑ 444,0 444,1 444,2 444,3 Laine, Jarkko (toim.): Suuri sitaattisanakirja, s. 521. Otava, 1989. ISBN 9511109618.
- ↑ 445,0 445,1 445,2 445,3 445,4 445,5 445,6 445,7 Laine, Jarkko (toim.): Suuri sitaattisanakirja, s. 523. Otava, 1989. ISBN 9511109618.
- ↑ 446,0 446,1 446,2 446,3 446,4 Laine, Jarkko (toim.): Suuri sitaattisanakirja, s. 524. Otava, 1989. ISBN 9511109618.
- ↑ 447,0 447,1 447,2 447,3 447,4 447,5 Laine, Jarkko (toim.): Suuri sitaattisanakirja, s. 522. Otava, 1989. ISBN 9511109618.
- ↑ 448,0 448,1 448,2 448,3 Laine, Jarkko (toim.): Suuri sitaattisanakirja, s. 525. Otava, 1989. ISBN 9511109618.
- ↑ 449,0 449,1 449,2 449,3 449,4 449,5 449,6 Laine, Jarkko (toim.): Suuri sitaattisanakirja, s. 526. Otava, 1989. ISBN 9511109618.
- ↑ Laine, Jarkko (toim.): Suuri sitaattisanakirja, s. 529. Otava, 1989. ISBN 9511109618.
- ↑ 451,0 451,1 Laine, Jarkko (toim.): Suuri sitaattisanakirja, s. 531. Otava, 1989. ISBN 9511109618.