Mark Twain
yhdysvaltalainen kirjailija
Samuel Langhorne Clemens (30. marraskuuta 1835 – 21. huhtikuuta 1910) oli paremmin kirjailijanimellä Mark Twain tunnettu yhdysvaltalainen kirjailija. Twain on kuuluisa humoristisista ja satiirisista teoksistaan. Twainin humoristiset kehityskertomukset pohjautuvat hänen omiin kasvukokemuksiinsa Yhdysvaltojen etelävaltioissa, erityisesti Mississippi-joen varrella.
Kirjailijanimi Mark Twain tarkoitti jokislangissa kahden sylen (3,7 metrin) turvallista syvyyttä.
Sitaatteja
muokkaa- Jos äänestämällä voisi vaikuttaa, ei meidän annettaisi äänestää.
- Aatami oli inhimillinen: ei hän tahtonut omenaa omenan vuoksi - hän tahtoi sen siksi, että se oli kielletty.
- Aatamilla oli asiat hyvin: kun hän kertoi hyvän jutun, hän tiesi ettei kukaan ollut kertonut sitä aikaisemmin.
- Aina kun saksalainen kirjoittaja sukeltaa lauseeseen, emme enää näe häntä ennen kuin hän tulee pintaan Atlantinsa toisella rannalla verbi hampaissaan. [1]
- Ainoa tapa pysyä terveenä on syödä sitä mitä ei halua, juoda sitä mistä ei pidä ja tehdä sellaista jonka mieluummin jättäisi tekemättä.
- Ainoat asiat, joita elämässä tarvitaan, ovat tietämättömyys ja itseluottamus. Silloin menestys on taattu.
- Amerikan löytäminen oli mainio asia, mutta vielä hienompaa olisi ollut jättää se huomaamatta.[2]
- Ei kukaan todellinen herrasmies kerro alastonta totuutta naisten läsnäollessa.
- Ei ole mikään konsti lopettaa tupakoimista. Näin voin sanoa, sillä olen tehnyt sen tuhansia kertoja.
- Ei ole mitään mahdollisuutta päästä perille siitä, miksei kuorsaaja kuule itsensä kuorsaavan.
- Ei ole surullisempaa näkyä kuin nuori pessimisti, paitsi vanha optimisti.
- Eläkäämme siten, että kuolemamme hetkellä hautausurakoitsijakin on surullinen.
- En pelkää kuolemaa. Olin kuollut miljardeja vuosia ennen syntymääni, enkä kokenut siitä pienintäkään epämukavuutta.
- En tiedä yhtäkään tuontiartikkelia, josta ei tullissa perittäisi veroa, paitsi vastauksen rukoukseen. [4]
- Eniten ihminen taivaassa kaipaa seuraa.
- Eräässä havannalaisessa museossa on kaksi Kristoffer Kolumbuksen pääkalloa, "toinen siltä ajalta kun hän oli poikanen, ja toinen hänen miehuusvuosiltaan". [5]
- Harjoittelu merkitsee kaikkea. Persikka oli muinoin kitkerä manteli eikä kukkakaali ole kuin kaali, jolla on koulusivistys.
- Harvaa asiaa on vaikeampi sietää kuin hyvän esimerkin ärsyttävyyttä. (SSSK)
- He kirjoittavat sen Vinci ja ääntävät Väänsh; ulkomaalaiset kirjoittavat aina paremmin kuin ääntävät. (SSSK)
- Hän on ollut nyt vuoden lääkärinä ja hänellä on ollut kaksi potilasta - vai kolmeko niitä oli? Aivan oikein, kolme: olin heidän hautajaisissaan.
- Häveliäisyys kuoli, kun vaatteet syntyivät.
- Ihminen on ainoa eläin, joka voi punastua ja jolla on syytä siihen.
- Ihminen, joka on pessimisti, ennen kuin on täyttänyt 48, tietää liikaa. Jos hän on optimisti 48 täytettyään, hän tietää liian vähän.
- Ihmisiä on kolmea lajia: tavallisia, huomattavia ja hulluja.
- Ihmisrotu on pelkureiden kilpajuoksua: enkä minä ainoastaan kulje joukossa vaan olen lipunkantaja.
- Ihmissuku on pelkureitten suku, enkä minä ainoastaan marssi mukana siinä kulkueessa vaan kannan vielä lippuakin.
- Intiassa on kaksi miljoonaa jumalaa, ja niitä kaikkia palvotaan. Uskonnon suhteen kaikki muut maat ovat kerjäläisiä, Intia yksin on miljonääri. (SSSK)
- Jo muste, jolla historia on kirjoitettu, on silkkaa nestemäistä ennakkoluuloa.
- Joissakin ärsyttävissä tilanteissa, pakkotilanteissa, epätoivoisissa tilanteissa, ei edes rukous huojenna niin kuin sydämen kyllyydestä lähtenyt kirosana.
- Jos ihminen olisi luonut ihmisen, hän häpeäisi suoritustaan.
- Jos ihmisen voisi risteyttää kissan kanssa, se jalostaisi ihmistä, mutta rappeuttaisi kissan.
- Jos kerrot totuuden, sinun ei tarvitse muistaa mitään.
- Jos otatte huostaanne nälkiintyneen koiran ja teette siitä hyvinvoivan, se ei pure teitä - siinä on pääasiallinen ero koiran ja ihmisen välillä.
- Jos vanhat mestarit olisivat panneet nimilaput hedelmiinsä, ei katselija niin helposti erehtyisi luulemaan päärynöitä turnipseiksi.
- Jotkut saksan sanat ovat niin pitkiä että niillä on perspektiivi. Pankaapa merkille esimerkiksi nämä: Freundschaftsbezeigungen, Dilletantenaufdringlichkeiten, Stadtverordnetenversammlungen. [1]
- Kaikki inhimillinen on säälittävää. Huumorin salainen lähde ei ole ilossa vaan surussa. Taivaassa ei tunneta huumoria.
- Kaikki sanovat: "Miten surkeaa, että on pakko kuolla!" Merkillinen valitus niiden suusta, joiden on ollut pakko elää.
- Kiitollisuus on velka joka yleensä kasvaa kuin kiristyksessä: mitä enemmän maksat, sitä enemmän sinulta vaaditaan. (SSSK)
- Kirja on klassikko, kun sitä ylistetään muttei lueta.
- Kiroillaan niin kauan kuin voidaan, sillä taivaassa se ei ole sallittua. (SSSK)
- Klassikko on kirja, jonka jokainen olisi mielellään lukenut, mutta jota kukaan ei mielellään lukisi.
- Klassikko on kirja jota kehutaan eikä lueta." (SSSK)
- Koulunkäynti on kaikki kaikessa. Persikka oli kerran karvas manteli; kukkakaali ei ole kuin korkeakouluopetusta saanut kaali. (SSSK)
- Koulutus ja saippua eivät ole niin nopeita kuin joukkoteurastus, mutta ajan kuluessa ne tappavat enemmän.
- Kun on maistanut vesimelonia, tietää mitä enkelit syövät. Eeva ei maistanut Etelävaltioiden vesimelonia - tiedämme sen, koska häntä kadutti.
- Kuuman hellan päälle istahtanut kissa ei istu toistamiseen kuuman hellan päälle. Eikä kylmän.
- Kärsivällisyydellä oppii aina kestämään vastoinkäymisiä - nimittäin toisten.
- Lukija, kuvittele olevasi idiootti ja kuvittele olevasi kongressin jäsen - mutta minähän toistan itseäni!
- Maailmassa on monia humoristisia asioita, mm. se valkoisen miehen havainto, että hän on vähemmän villi kuin muut villit.
- Me olemme pieniä kristittyjä lapsia, ja meille on varhain opetettu kielletyn hedelmän arvo.
- Mikä ero on eläinten täyttäjällä ja verottajalla? Eläinten täyttäjä tyytyy vain nahkaan.
- Mikään ei niin kaipaa uudistusta kuin muiden ihmisten tavat.
- Mikään ei paranna maisemaa niin kuin kinkku ja muna.
- Minun kirjani ovat vettä, suurten nerojen kirjat ovat viiniä - ja vettähän juovat kaikki.
- Minun uskollisuuteni oli uskollisuutta isänmaatani kohtaan, ei sen laitoksia tai virkamiehiä kohtaan. [8]
- Minä en ole koskaan päästänyt kouluoppejani sekoittamaan oppineisuuttani.
- Minä olen miljonäärejä vastaan, mutta olisi vaarallista tarjota minulle sitä asemaa.
- Mitä on menestys? Menestys on sattumaa.
- Monet ihmiset antavat huolilleen uimaopetusta sen sijaan, että hukuttaisivat ne.
- Nimet eivät aina ole miltä näyttävät. Yleisin walesilainen nimi Bxjxxllowep lausutaan Jackson. (SSSK)
- Nuorempana minä pystyin muistamaan mitä hyvänsä, oli se tapahtunut tai ei.
- Ole hyveellinen, ja sinua pidetään hassahtaneena.
- Ole hyvä, ja saat olla yksin.
- Olemme syvässä kiitollisuudenvelassa Aatamille, ihmiskunnan ensimmäiselle suurelle hyväntekijälle: hän toi maailmaan kuoleman. [9]
- Olen kiitollinen, että laupias Jumala loi meidät kaikki tietämättömiksi. Olen iloinen, että kun tässä suhteessa muutamme hänen suunnitelmiaan, meidän pitää tehdä se omalla vastuullamme. [10]
- Ollessani neljäntoista isäni oli niin tietämätön, että tuskin siedin häntä lähelläni. Mutta kun täytin kaksikymmentäyksi, hämmästyin kuinka paljon hän oli oppinut seitsemässä vuodessa. [11]
- On ihmisiä, jotka kykenevät kaikkiin hienoihin ja sankarillisiin tekoihin, paitsi yhteen: olemaan kertomatta onnestaan onnettomalle.
- On kolme asiaa, jotka nainen pystyy luomaan tyhjästä: hatun, salaatin ja perhekohtauksen.
- On kolmenlaisia valheita: valheet, emävalheet ja tilastot.
- On viisainta lukea säätiedotus ennen kuin rukoilee sadetta.
- Osta maata, sitä ei enää valmisteta.
- Pane kaikki munasi yhteen koriin ja - vahdi sitä koria. (SSSK)
- Pankkiiri on tyyppi joka antaa sateenvarjonsa lainaksi auringonpaisteella ja vaatii sen takaisin kohta kun alkaa sataa. (SSSK)
- Pariisissa ne vain tuijottivat, kun puhuin niille ranskaa; en koko matkan aikana onnistunut saamaan niitä idiootteja ymmärtämään omaa kieltään. [13]
- Pelkästään Jane Austenin teosten puuttuminen tekisi koko lailla hyvän kirjaston siitäkin, jossa ei ole yhtään kirjaa.
- Pidän tärkeänä, etten polta enempää kuin yhtä sikaria kerralla.
- Pääasiallinen ero kissan ja valheen välillä on, että kissalla on vain yhdeksän henkeä.
- Raamatun Jumalan luonteenlaatua on perin vaikea ymmärtää. Se on sellainen vastakohtien vyyhti: vetelää epävakaisuutta ja raudanlujuutta, sanoista tehtyä makeanhurskasta abstraktia moraalia, teoista tehtyä konkreettista, helvettisyntyistä moraalia ja tilapäistä hyvyyttä, jota katuessaan hän tekee parannusta pysyvällä häijyydellä.
- Ryppyjen pitäisi vain osoittaa missä hymyt ovat olleet.
- Saatanalla ei ole yhtään palkattua avustajaa, vastapuolella työntekijöitä on miljoonakaupalla. (SSSK)
- Sanomalehden tarkoitus ei ole vain kertoa uutista sellaisenaan, vaan saada ihmiset suuttumaan niin paljon että he tekevät jotain asian hyväksi.
- Selvittäkää ensin tosiasiat, sitten voitte vääristellä niitä mielenne mukaan.
- Se, että ystäväsi alkavat imarrella nuorekkaasta ulkonäöstäsi, on varma merkki siitä, että alat ikääntyä.
- Sen nimi on yleinen mielipide. Sitä pidetään arvossa. Se ratkaisee kaiken. Jotkut pitävät sitä Jumalan äänenä. [14]
- Sitä tähtää palatsiin ja hukkuu katuojaan.
- Sivistys on tarpeettomien välttämättömyystarvikkeiden rajatonta lisääntymistä.
- Suurin ero kissan ja valheen välillä on se, että kissalla on vain yhdeksän henkeä.
- Synnyin vaatimattomaksi, mutta sitä ei kestänyt kauan.
- Syvimmällä sisimmässään ei juuri kukaan kunnioita itseään. (SSSK)
- Sääli, ettemme voi nuorina karata elämästä.
- Taivaaseen mennään suhteilla; jos sinne mentäisiin ansioiden mukaan, jäisitte te portin taakse ja koiranne menisi sisään.
- Tienaa rahaa, ja koko maailma tulee yhteen ääneen ylistämään sinua herrasmieheksi.
- Totuus on arvokkainta, mitä meillä on. Käyttäkäämme sitä säästäväisesti.
- Tuttavallisuudesta sikiää halveksuntaa - ja lapsia!
- Tämä sääntö pätee aina: kaikissa mielipideasioissa vastustajamme ovat järjettömiä.
- Useimmat kirjailijat pitävät totuutta kalleimpana aarteenaan, ja siksipä he käyttävät sitä pihistellen.
- Uutiseksi kelpaa kaikki, mikä saa naisen huudahtamaan: "Voi hyvänen aika!" (SSSK)
- Uutiset kuolemastani ovat liioiteltuja.
- Vaatteet tekevät miehen; alastomilla ihmisillä on vähän tai ei yhtään vaikutusvaltaa yhteiskunnassa. [16]
- Valheita on 869 eri lajia, mutta vain yksi niistä on jyrkästi kielletty: älä lausu väärää todistusta lähimmäisestäsi.
- Vesi ei ole vahingoksi kenellekään, jos sitä nauttii kohtuudella.
- Yhden aikakauden alttarivaate on seuraavan kynnysmatto.
- Älä koskaan siirrä huomiseksi sitä, minkä voit tehdä ylihuomenna.
Lähteet
muokkaa- ↑ 1,0 1,1 Laine, Jarkko (toim.): Suuri sitaattisanakirja, s. 349. Otava, 1989. ISBN 9511109618.
- ↑ Suuri sitaattisanakirja. Toimittanut Jarkko Laine. Helsinki: Otava, 1989.
- ↑ Laine, Jarkko (toim.): Suuri sitaattisanakirja, s. 451. Otava, 1989. ISBN 9511109618.
- ↑ Laine, Jarkko (toim.): Suuri sitaattisanakirja, s. 334. Otava, 1989. ISBN 9511109618.
- ↑ Laine, Jarkko (toim.): Suuri sitaattisanakirja, s. 229. Otava, 1989. ISBN 9511109618.
- ↑ Laine, Jarkko (toim.): Suuri sitaattisanakirja, s. 84. Otava, 1989. ISBN 9511109618.
- ↑ Laine, Jarkko (toim.): Suuri sitaattisanakirja, s. 128. Otava, 1989. ISBN 9511109618.
- ↑ Laine, Jarkko (toim.): Suuri sitaattisanakirja, s. 95. Otava, 1989. ISBN 9511109618.
- ↑ Laine, Jarkko (toim.): Suuri sitaattisanakirja, s. 7. Otava, 1989. ISBN 9511109618.
- ↑ Laine, Jarkko (toim.): Suuri sitaattisanakirja, s. 427. Otava, 1989. ISBN 9511109618.
- ↑ Laine, Jarkko (toim.): Suuri sitaattisanakirja, s. 91. Otava, 1989. ISBN 9511109618.
- ↑ Laine, Jarkko (toim.): Suuri sitaattisanakirja, s. 431. Otava, 1989. ISBN 9511109618.
- ↑ Laine, Jarkko (toim.): Suuri sitaattisanakirja, s. 321. Otava, 1989. ISBN 9511109618.
- ↑ Laine, Jarkko (toim.): Suuri sitaattisanakirja, s. 520. Otava, 1989. ISBN 9511109618.
- ↑ Laine, Jarkko (toim.): Suuri sitaattisanakirja, s. 435. Otava, 1989. ISBN 9511109618.
- ↑ Laine, Jarkko (toim.): Suuri sitaattisanakirja, s. 472. Otava, 1989. ISBN 9511109618.
- ↑ Laine, Jarkko (toim.): Suuri sitaattisanakirja, s. 504. Otava, 1989. ISBN 9511109618.