Juhani Aho

Juhani Aho (syntyjään Johannes Brofeldt, vuodesta 1907 Juhani Aho; 11. syyskuuta 1861 Lapinlahti − 8. elokuuta 1921 Helsinki) oli ensimmäinen suomeksi kirjoittanut ammattikirjailija.

Juhani Aho

Kotoinen kylyni

• ”Kun muu maailma minut kerran vieroo luotaan, niin vetäydyn minä sinne [saunaan] verkkoukkona elämään vanhuuteni viimeisiä aikoja.”
  • Lastuja I–III (1920).

Papin tytär

• ”Olihan häntä [Ellin äitiä] itseään kasvatettu samalla tavalla kuin hän olisi oikeastaan tahtonut kasvattaa Elliä. Mutta sitäpä hän nyt epäili, kummin olisi ollut hänen parempi ... niinkö vai aivan toisin. Ja jos toisin, niin pitäisi hänen mielestään tytön antaa elää ja olla niinkuin hän halusi, iloita, juosta, kiipeillä ja haaveksia, niinkuin halutti ja mieli teki. Mutta ehkä olisi kuitenkin parempi tukahduttaa semmoinen jo alussa, niinkuin hänelle itselleenkin oli tehty ... ettei se pääsisi mieleen juurtumaan koko elämän ajaksi. – Hän itse ei ollut milloinkaan saanut luonnolleen valtaa antaa, ei missään suhteessa. Tuskin oli saanut juostakaan, vielä vähemmin puihin kiipeillä ja olla lentelevinään. Se oli sopimatonta ja se oli syntiä hänen lasna ollessaan. Vaikka ei hän milloinkaan ollut saanut siitä vakuutetuksi itseään. Vaan hänen oli täytynyt silloin ja täytynyt jälkeenpäin. Ei milloinkaan, mitä itse oli halunnut, aina sitä, mitä muut tahtoivat. Ja olihan hän tottunut siihen ja elänyt tähän asti. Olisikohan hänen elämänsä ollut sittenkään parempi, jos olisi saanut omaa mieltään noudattaa, niinkuin muutamat muut tässä maailmassa?... Mutta tämä oli ainakin väärä ajatus ja synnillinen. Ei saisi moittia sitä, mikä on sallittu, eikä kadehtia muita. Kullekin on oma kohtalonsa annettu, ja kunkin täytyy ristinsä kärsivällisesti kantaa. Sitähän hänen olisi pitänyt oppia koko elämänsä kaiken, mutta sitäpä hän ei juuri ollut oppinut. Ei ollut milloinkaan kaikki hänessä tukahdutettu, vaikka hän oli välistä niin luullut. Ehkei oltu häntä kyllin ankarasti jo lapsuudesta... Ehkä olikin siinä syy eikä missään muussa...”
  • Papin tytär (1885).

Lehtikirjoituksia

Realistisesta kirjallisuudesta sananen

• ”Hän [nykyajan realisti] tietää, ettei ihaniin unelmiin hurmaaminen kaikkea aikaa kestä. Hän tietää, että aika tulee, jolloin ei unijuoma auta ja jolloin tosiolot ammottavat entisen haaveilijan edessä kahta kauheampina, kuta enemmin hän on ollut niitä huomaamatta. Hän tuntee lukijansa kyllin hyvin, että luulisi voivansa heidän kaikkien vaatimuksia täyttää. Hän tietää, että yksi yhtä tahtoo, toinen toista uutta rakennusta entisen sijaan, mutta sen hän myöskin tietää, että kaikki ne, jotka jotain uutta tahtovat, ne tahtovat ennen kaikkea vanhan alas revityksi. Ja se on ainoa, jolla hän tätä nykyä voi ihmiskuntaa palvella ja siksi hän yksistään sen tekee.”
  • Realistisesta kirjallisuudesta sananen (Kaiku 1885).

• "Ettekö tienne, että missä valkoinen poutapilvi taivaan sinikannella vaeltaa, siinä on Suomen lippu - että missä luminen vaara taivasta vasten kuvastuu, siinä värimme - että missä valkopurje ulapalla paistaa, siinä viirimme?" (SSSK)

• "Haaveesta ei koskaan pety, sillä kukaan ei ole nähnyt sen toteutumattomuutta eikä vaadi sen toteutumista. Ainoastaan unelmiensa tietä on ihmiskunta pyrkinyt ja päässyt toiveittensa viimeisille perille." (SSSK)

• "Jos ei ole Lönnrotissa, niin pantakoon Lönnrotiin." (SSSK)

• " - Lapioimaan auki tie? Läpi Suomenko? Se on yhtä umpea täältä Lappiin." (SSSK)

• "Maailman rauha ei toteudu, jos ei kukaan siihen usko. Sen toteutuminen alkaa heti, kun jokukaan siihen uskoo." (SSSK)

• "Meri on kuin musta verka ruumisarkun alla." (SSSK)

• "Minulla on kyllin onnea loppuiäkseni, kun ammennan uudelleen entisen elämäni onnet." (SSSK)

• "Mistä samppanja oli pöytään ilmaantunut, sitä ei kukaan tiennyt eikä kysynyt. Ei juuri koskaan tiedetä, kuka samppanjaa tarjoo. Se on lahja, jonka antaja useimmiten pyytää pysyä tuntemattomana."

• "Mutta silloin tuli minulle avukseni luonteen ominaisuus, joka sanomalehtimiehille on hyvin suuriarvoinen ja joka pelastaa heidät kaikista pulmista. Me saamme kirjoittaa ja me totummekin kirjoittamaan asioista, joita emme ollenkaan ymmärrä ja joista ei meillä ole etäisintäkään käsitystä."

• "Nälkä on punikki."

• "On epäeetillistä onkia silloin kun se on vastenmielistä ja tympäisee ja kun tuntuu kylläiseltä eikä se oikein maita, vaan ainoastaan silloin kun se oikein huvittaa." (SSSK)

• "On oltava kohtuuden ystävä, kun ei jaksa olla ehdottomasti raitis." (SSSK)

• "Pois heidän kaduiltaan, jotka eivät mistään tule eivätkä mihinkään vie, heidän taivaansa alta, joka ei ala eikä lopu eikä kaareudu, vaan katkeaa joka paikasta kesken." (SSSK)

• "Se (Ranskan kieli) laulaa ja lirisee kuin puro, joka juoksee kivikkoa pitkin, se räiskyy ja ritisee kuin kulo katajikossa, ja yht'äkkiä kurahtaa se siitä paukkuen ja humisten kuivaan korpikuuseen."

• "Suomalaiset, ne olisivat kai nekin löytäneet mehevämpiä maita, joissa rieska ja hunaja vuotaa. Mutta heidän halunsa näyttää aina vieneen heitä kuta karuimmille maille. Ihan kuin uhalla he ovat hakeneet kuivia kankaita, veteliä soita ja synkkiä routapohjakorpia." (SSSK)

• "Suomenmaa on niinkuin Kreikanmaa ennen ja Suomen kansa on toinen Kreikan kansa! Eikö meillä ole saaristomme niinkuin heillä oli arkipelaaginsa? Emmekö me ole usein voitollisesti taistelleet ylivoimaa vastaan niinkuin! On meilläkin Thermopylai ja Salamis, ja olemme mekin pelastaneet länsimaisen sivistyksen!" (SSSK)

• "Terve tuloa taas, sinä talvinen pimeä, sinä tuttu, rauhoittava hämäryys!" (SSSK).

• "Täällä on niin kylmä täällä Suomessa, täällä on kylmä kesälläkin." (SSSK)

• "Ulkomailla ei saa antaa mielensä haikeudelle valtaa. Tietysti täytyy koti-ikävääkin olla mausteeksi, mutta on aina parempi ikävöidä kotiin kuin kotoa ulkomaille." (SSSK)

• "Venäjä on oleva vastedes niinkuin tähänkin saakka meille sitä, mitä Persia oli Kreikalle." (SSSK)

• "Yksi valvoo ja elää: kukkien tuoksu ja pihkan lemu niinkuin nukkuvan hengitys."

Juhani Ahosta sanottua

• ”Yksi kirjallisuutemme ihmeistä on Juhani Aho, sekä taiteellisesti että kielellisesti. ”Papin tytär” ei häpeä de Maupassantin rinnalla, ja kielellisesti se on havaittavasti samaa kuin nykyinen proosa. Aleksis Kiven ja nuoren Ahon välillä ei ollut kahtakymmentä vuotta...” (Jukka Kemppinen 2006)