Jean-Luc Godard

ranskalainen elokuvaohjaaja ja käsikirjoittaja

Jean-Luc Godard (3. joulukuuta 1930 Pariisi - 13. syyskuuta 2022) oli ranskalainen elokuvaohjaaja ja käsikirjoittaja.

Jean-Luc Godard (1968)
Godardia esittävä graffiti perustuu kuuluisaan valokuvaan hänestä.

Elokuvasta ja elokuvan teosta muokkaa

  • "Teen elokuvia ajankuluksi." [1]
  • "Sinä et tee elokuvaa, vaan elokuva tekee sinut." [1]
  • "Minun estetiikkani on kuin katolla olevalla sala-ampujalla. [1]
  • "Kirjoitan esseitä kirjan muotoon, tai kirjoja esseen muotoon. Olen yhä yhtä paljon kriitikko kuin ikinä olin 'Cahiers du Cinema'n aikoihin. Ainoa ero on, että arvostelun kirjoittamisen sijasta filmaan sen." [1]
    • "Arvostellaksesi jonkin elokuvan sinun täytyy tehdä toinen elokuva." [1]
  • "Talossa on ylimmäinen kerroa, ja kellari. Underground-elokuvan tekijät asuvat samassa talossa kuin Hollywoodin, mutta he työskentelevät kellarissa. On heidän valintansa elää pimeässä. Hollywoodin elokuvantekijät ovat kuitenkin älykkäämpiä, koska heillä on se valoisa ylimmäinen kerros." [1]
  • "Tarinalla tulee olla alku, keskikohta ja loppu, mutta ei välttämättä tässä järjestyksessä." [1]
  • "Kaikki mitä tarvitset elokuvan tekemiseen ovat tyttö ja pistooli." [1]
  • "Se on ohi. Joskus ehkä oli aika, jolloin elokuva olisi voinut kehittää yhteiskuntaa, mutta se aika hukattiin." [1]
  • "Ehkä kiinnostavin seikka videossa on se, että voit nostaa kameran käsiisi helposti. Mutta jos voit nostaa kameran käsiisi helposti, ehkä voit laskea sen helposti myös ja ajatella sitä hieman paremmin." [1]
  • "Elokuva on totuus kaksikymmentäneljä kertaa sekunnissa." [2]

Muista elokuvan tekijöistä muokkaa

  • "Tiedätkö, minusta on vaikeaa kertoa ystävälle, että se mitä hän on tehnyt ei ole kovin hyvää. En pysty tekemään sitä. Eric Rohmer oli riittävän rohkea sanoakseen minulle, että arvosteluni elokuvasta Muukalaisia junassa oli huono. Jacques Rivette pystyi sanomaan sen myös. Ja me huomioimme tarkkaan sen mitä Rivette ajatteli. Mitä Francois Truffautiin tulee, hän ei antanut minulle anteeksi sitä että pidin hänen elokuviaan arvottomina. Hän kärsi myös siitä, ettei pystynyt pitämään minun elokuviani yhtä arvottomina kuin minä hänen." [1]

Elokuvajuhlista ja palkinnoista muokkaa

  • "Alussa uskoin Cannesiin, mutta nyt se on olemassa vain julkisuuden vuoksi. Ihmiset tulevat Cannesiin vain mainostamaan elokuviaan, eikä heillä ole mitään erityistä sanottavaa. Mutta sen etu on se, että jos menet festivaaleihin, niin saat niin paljon lehtitilaa että se riittää mainostamaan elokuvaasi koko loppuvuoden ajaksi." [1]
  • "Aina tähän saakka -- pian bolsevistisen vallankumouksen ajasta lähtien -- useimmat elokuvantekijät ovat uskoneet osaavansa tehdä elokuvia. Aivan kuten huono kirjailija ei kysy itseltään onko hän todella kykenevä kirjoittamaan kirjan -- vaan hän uskoo pystyvänsä. Jos elokuvantekijät olisivat lentokoneiden rakentajia, niin tapahtuisi onnettomuus joka kerta kun lentokone nousisi ilmaan. Elokuvassa näiden onnettomuuksien nimi on Oscar." [1]
  • "Jos elokuva-akatemia haluaa tehdä niin, niin antakoon heidän. Minusta se on outoa. Kysyin itseltäni: "Mitkä elokuvistani he ovat muka katsoneet? Tuntevatko he todella elokuvani?" (Godard haastattelussa saatuaan Yhdysvaltain elokuva-akatemian kunniapalkinnon. Hän ei arvostanut Oscareita, eikä osallistunut seremoniagaalaan, mutta ei kieltäytynyt ottamasta palkintoa vastaan.) [3]


Viitteet muokkaa

 
Wikipedia
Wikipediassa on artikkeli aiheesta:
  1. 1,00 1,01 1,02 1,03 1,04 1,05 1,06 1,07 1,08 1,09 1,10 1,11 1,12 1,13 1,14 1,15 1,16 1,17 1,18 1,19 1,20 Jean-Luc Godard Biography imdb.com. Viitattu 21.5.2016
  2. Laine, Jarkko (toim.): Suuri sitaattisanakirja, s. 36. Otava, 1989. ISBN 9511109618.
  3. Jean-Luc Godard Biography newwavefilm.com. Viitattu 21.5.2016