Martti Ahtisaari
diplomaatti ja Suomen tasavallan 10. presidentti (1937–2023)
Martti Oiva Kalevi Ahtisaari ( 23. kesäkuuta 1937 Viipuri-16. lokakuuta 2023 Helsinki) oli Suomen tasavallan presidentti vuosina 1994–2000. Hänelle myönnettiin Nobelin rauhanpalkinto vuonna 2008. Ahtisaari on puoluetaustaltaan sosiaalidemokraatti.
Lausahduksia
muokkaa- "Mutta ainakin minun on vaikea unohtaa sitä näkyä, joka kohtasi minua Kuwaitissa silloin heti sodan jälkeen kun jouduin menemään sekä Irakiin että Kuwaitiin. Se vandalismi, jonka kohtasin Kuwaitissa, se kyllä järkytti." [1]
- Ahtisaari ennen Irakin sodan alkua.
- " Valtiovalta ei voi koskaan korvata teidän kärsimyksiänne. Mutta haluan vakuuttaa teille, että historian edessä- ja Suomen kansan mielissä - te olette kunniapaikalla"[2]
- Martti Ahtisaari sotasyyllisinä tuomittujen omaisille vuonna 1997
- "Vastuu lähimmäisistä, yhdenvertaisuus ja oikeudenmukaisuus voivat toteutua vain suvaitsevassa yhteiskunnassa. Erilaisuuden hyväksyminen ja arvostaminen ovat uudella tuhatluvulla yhteisen menestyksemme edellytyksiä. Suvaitsevaisuus ei silti merkitse kaikkien tekojen hyväksymistä.Samalla kun tunnustamme ihmisten erilaisuuden, meidän täytyy nähdä myös meitä eettisesti yhdistävät tekijät. On korostettava niitä arvoja, jotka yhdistävät ihmiskunnan yhteiseen kamppailuun eriarvoisuuden, nälän ja puutteen poistamiseksi."
- Ote uudenvuodenpuheesta 1.1.2000
- "Mielestäni meillä on kaikki mahdollisuudet selviytyä voittajina globalisaation haasteesta, sillä yksi sen tärkeimmistä kehitystrendeistä on osaamisen ja tiedon hallinnan kasvava merkitys yhteiskunnan ja yritystoiminnan keskeisenä menestystekijänä. Tämä tosiasia antaa Suomen kaltaiselle hyvinkoulutetulle ja osaavalle kansalle käteen menestyksen avaimet: kyse on vain siitä, osaammeko näillä avaimilla avata oikeat lukot."
- Puhe kansainvälistymispalkinnon jakotilaisuudessa presidentinlinnassa 15.2.2000
- "Emme voi vuosia vain teeskennellä tekevämme jotain."
- Ote Presidentti Martti Ahtisaaren pitämästä kiitospuheesta Oslossa.
- "Kyllä se hyvin huolestuttavalta näyttää, että siihen ollaan menossa. Koska toisaalta se, ettei mitään tehtäisi, ei olisi hyvä ratkaisu sekään. Tässä ei oikeastaan hyviä ratkaisuja ole, ikävä kyllä." [1]
- "Se voi olla hattu tai myssy, kunhan se pään peittää."
- Martti Ahtisaaren vastaus kysymykseen pitäisikö Acehin aluetta kutsua erityisautonomiaksi vai itsehallinnoksi helmikuussa 2005.
- "Kun on 20 vuotta taistellut kivääri kädessä puskassa, ei ole helppoa opetella normaalia siviilielämää ja hallinnon hoitamista. On selvä, että ongelmia tulee ja on tullutkin." [3]
- Acehin alueesta vuonna 2005 solmitun rauhansopimuksen jälkeen.
- "Täytyy olla lapsi tulossa, jotta kätilö voi tehdä hommansa, tai lääkäri, jos tarvitaan keisarileikkausta."
- Presidentin vastaus raskaana olevan toimittajan kysymykseen rauhanneuvoittelijan henkilökuvasta tammikuussa 2006.
- "Viime vuonna en tiennyt, että olen ehdolla. Nyt tiedän, että minua on ehdotettu palkinnonsaajaksi. Koska lottokuponki on siis sisässä, mahdollisuuteni saada palkinto ovat hieman paremmat." [4]
- Ahtisaari Nobel-ehdokkuudestaan vuonna 2006.
- "Eihän tämä ole pelkästään amerikkalaisten harteilla, vaan meidän eurooppalaisten täytyy kantaa oma vastuumme muutenkin kuin että maksamme sinne koko ajan rahaa." [5]
- Ahtisaari Lähi-idän konfliktin ratkaisusta.
- "Sen paremmin Martti Ahtisaari kuin Pekka Haavistokaan eivät ole mitään ihmemiehiä. Me olemme saaneet tilaisuuden näyttää, että osaamme sovitella. Tälläisiä ihmisiä tunnen paljon Suomessa." [6]
- "Kyllä herrat ovat samansuuntaisia, mutta he puhuvat ehkä eri yleisöille. Putin puhuu kansalle ja Medvedev puhuu kotimaan älyköille ja liberaaleille ja sitten hän puhuu myös lännelle." [7]
- Kysymykseen vievätkö Venäjän presidentti Dmitri Medvedev ja pääministeri Vladimir Putin maata samaan suuntaan.
- "Toivon, että hän [Barack Obama] alkaisi ansaita omaa rauhan Nobeliaan ja keskittyisi Lähi-idän rauhanneuvotteluihin." [6]
- "Minua suututtaa, kun kansainvälinen yhteistyö on niin amatöörimäistä. Sellaista amatöörimäistä näpertelyä, että hirvittää! Ihmiset menettäisivät yöunensa, jos tietäisivät." [8]
- "Jos islaminuskoiset eivät voi hyväksyä meidän oikeusvaltiotamme, heillä ei ole mitään asiaa tänne." [9]
Suomen Nato-jäsenyydestä
muokkaa- "Jotta me pääsisimme tuosta taakasta, jota tämä suomettumiskeskustelu aiheutti ja johon palataan kansainvälisissä keskusteluissa aina silloin tällöin, niin on loogista, että Suomi tulee mukaan kaikkiin niihin järjestöihin, joissa demokraattiset, läntiset valtiot ovat mukana. Tämä merkitsee minusta myös sitä, että olemme Natossa mukana ja EU:ssa ihan täysin rinnoin." [10]
- Ahtisaari joulukuussa 2003.
- "NATO-optio on illuusio, jos ajatuksena on, että palovakuutus otetaan vasta sitten, kun tuli jo kytee nurkan alla." [11]
- Jyväskylän yliopistolla pitämässään luennossa vuonna 2007.
- "Ei niitä kummajaisia hirveän paljon ole, jotka sanovat kuuluvansa läntisiin demokratioihin, mutta eivät kuitenkaan kuulu kaikkiin järjestöihin. Minusta tämä koskee yhtä lailla Ruotsia. En näe mitään syytä, miksemme voisi mennä [Natoon] – Norja on siellä, ja Tanska ja Islanti." [12]
- "Kun seuraa tätä kotimaista mielipidekeskustelua, niin en oikein usko, että Nato-jäsenyys etenee. Täytyy nyt katsoa, että missä joukossa me sitten olemme. Alammeko olla Ukrainan ja Valko-Venäjän kanssa samoissa ryhmissä loppurätingissä. Täytyy hiukan katsoa, että miten se vaikuttaa Suomen brändiin, Suomen kuvaan maailmalla. Ottaen myös historiallisen taustamme huomioon." [6]
- "Missään tapauksessa Nato ei ole uhka tänä päivänä Venäjälle. Joskus minua vaivaa myös se, ettemme jaksa ottaa askelta liittyäksemme Naton jäseneksi. Tämä on keskeinen rauhanturvaoperaatio joka tapauksessa tänä päivänä." [6]
Nobel-puhe 2008
muokkaa- "Huomiota kohdistetaan kuitenkin sovittelijoihin liikaa. Sen myötä kriisin osapuolten osuus kutistuu ja syntyy sellainen väärä vaikutelma, että rauha tuodaan ulkopuolelta. Ainoat ihmiset, jotka pystyvät saamaan rauhan aikaan, ovat konfliktin osapuolet. Aivan samoin kuin he ovat vastuussa konfliktista ja sen seuraamuksista, heille tulisi antaa vastuu ja tunnustus rauhan paluusta." [13]
- "Uskon, että kamppailu köyhyyttä vastaan on pitkällä aikavälillä myös tehokkain keino taistella terrorismia vastaan." [13]
- "Jos työskentelemme yhdessä, voimme keksiä ratkaisuja. Meidän ei ole syytä hyväksyä vallanpitäjien verukkeita. Rauha on tahdon asia." [13]
Ahtisaaresta sanottua
muokkaa- "Martti on harvinaisuus politiikassa, ja elämässä: henkilö joka on yhtä kyvykäs kuin vaatimaton (ja hän on erittäin vaatimaton mies)" [14]
- Tony Blair muistelmissaan.
- "Oli hänen päättäväisyytensä ja suomalaisen sisunsa ansiota, että hän sai prosessin päätökseen. Se ei todellakaan ollut helppoa." [3]
- YK:n entinen pääsihteeri Kofi Annan Ahtisaaren 12 vuoden toiminnasta Namibian itsenäisyyden eteen.
- "Mua on aina kyllästyttänyt, että Suomessa ei osata suhtautua Ahtisaareen asiallisesti vain sen takia, että sitä ei ole huvittanut nöyristellä median äärellä. Suomalaisen pitää haukkua ittensä tuhat kertaa päivässä ollakseen kunnollinen ja vain nimettömänä mielipidepalstalla uskalletaan puhua suoraan."[15]
Lähteet
muokkaa- ↑ 1,0 1,1 Ahtisaari: Irak taipunut yhteistyöhön USA:n painostuksen ansiosta mtv3.fi. 28.2.2003. MTV3. Viitattu 12.7.2010.
- ↑ Syytetyt 70 vuotta sotasyyllisyysoikeudenkäynnistä. IL Historia, . Ilta Sanomat.
- ↑ 3,0 3,1 Merikallio, Katri: Luotettu sovittelija. Suomen Kuvalehti, 15.4.2011, nro 15, s. 18-19. Otavamedia.
- ↑ Martti Ahtisaari: Nobel lähempänä kuin viime vuonna HS.fi. 10.10.2006. Helsingin Sanomat. Viitattu 27.6.2010.
- ↑ Koivisto, Janne: Tulevat presidentinvaalit eivät kiinnosta Ahtisaarta tippaakaan Jyväskylän Kaupunkilehti. 7.8.2010. Suomen Lehtiyhtymä. Viitattu 7.8.2010.
- ↑ 6,0 6,1 6,2 6,3 Ahtisaari: Nato ei ole uhka Venäjälle yle.fi. 18.12.2010. YLE Uutiset. Viitattu 18.12.2010.
- ↑ SP: Jouluterveiset Obamalle: "Nyt voisi alkaa ansaita Nobel-palkintoa" Verkkouutiset. 18.12.2010. Kansalliskustannus. Viitattu 18.12.2010.
- ↑ Ahtisaari ei usko bin Ladenin kuoleman rauhoittavan maailmaa HS.fi. 3.5.2011. Helsingin Sanomat. Viitattu 4.5.2011.
- ↑ Ahtisaaren väläytyksiä: EU romuiksi, mietojen huumeiden vapautus, kauhuskenaariona ydinhyökkäys Israeliin Uusi Suomi
- ↑ Ahtisaari: Nato-jäsenyys Suomettumisen loppu mtv3.fi. 13.12.2003. MTV3. Viitattu 29.6.2010.
- ↑ Presidentti Martti Ahtisaari 23.11.2007: Nato-optio on illuusio Jyu.fi. 23.11.2007. Jyväskylän yliopisto. Viitattu 29.6.2010.
- ↑ Miettinen, Anssi: Ahtisaari: Venäjällä tuskin mitään Suomen Nato-jäsenyyttä vastaan HS.fi. 10.9.2008. Helsingin Sanomat. Viitattu 29.6.2010.
- ↑ 13,0 13,1 13,2 Martti Ahtisaaren Nobel-puhe (suomeksi) 10.12.2008. Aamulehti. Viitattu 27.6.2010.
- ↑ Blair kehuu muistelmissaan Ahtisaarta "vaatimattomaksi" 1.9.2010. HS.fi. Viitattu 1.9.2010.
- ↑ http://cmx.fi/kysy/single.php?d=201405125904
Aiheesta muualla
muokkaaSuomen presidentit | |
Ståhlberg | Relander | Svinhufvud | Kallio | Ryti | Mannerheim | Paasikivi | Kekkonen | Koivisto | Ahtisaari | Halonen | Niinistö |