Jussi Niinistö

suomalainen poliitikko

Jussi Lauri Juhani Niinistö (ent. Lauri Juhani Niinistö) s. 27. lokakuuta 1970 Helsinki) on suomalainen poliitikko ja historiantutkija. Hän on ollut kansanedustaja vuodesta 2011 ja Juha Sipilän hallituksen puolustusministeri toukokuusta 2015. Hän vaikutti Perussuomalaisissa 2004 – 2017. Vuodesta 2017 lähtien hän on toiminut Sinisessä tulevaisuudessa.

Wikipedia
Wikipedia
Wikipediassa on artikkeli aiheesta:
Jussi Niinistö 2014

Lausahduksia muokkaa

  • "Tässä tilanteessa Nato-keskustelu on toisarvoinen keskustelu"
    • Niinistön näkemys Ukrainan kriisin vaikutuksesta Nato-keskusteluun 2014.[1]
  • "Ei tunnu missään. Kansallinen turvallisuus ajaa tällaisen edelle kyllä.”
  • "Sen ainoa tavoite on kaikkien suomalaisten turvallisuuden lisääminen."
  • "Tavoitteena on lainsäädäntö, jonka perusteella puolustusvoimien sotilasvirkoihin voitaisiin jatkossa nimittää [ainoastaan] henkilö, jolla on vain Suomen kansalaisuus. Viides kolonna [=maanpetturit] on torjuttava jo rauhan aikana. Meillä tulee olla 100-prosenttinen luottamus niihin henkilöihin, joita nimitämme maanpuolustuksen avaintehtäviin. Niin ikään näillä henkilöillä tulee olla 100-prosenttinen lojaliteetti Suomeen."
  • "Kun kyse on kansallisesta turvallisuudesta, tulee vastuullisesti toimivien päättäjien kaataa hallituksen ja opposition väliset keinotekoiset raja-aidat."
    • Niinistö valtion harjoittaman vakoilun laillistavan lain hyväksymisestä eduskunnassa 22.1.2018[4]
  • "Yksi mahdollinen hybridivaikuttamista tukeva osa-alue on soluttautuminen yhteiskunnan kriittisten kohteiden läheisyyteen. Tällaisia kohteita ovat tietysti sotilasalueet, mutta kokonaisturvallisuuden näkökulmasta myös monet muut toiminnot, kuten sähkön-, lämmön- tai vedentuotanto taikka –toimitus."
    • Niinistö Suomen valtion valtaamisesta 22.1.2018[5]
  • "On itsestään selvää, ettei puolustusvoimissa ole sijaa kiusaamiselle, eriarvoiselle kohtelulle tai häirinnälle. Juuri tästä syystä puolustusvoimilla on ollut tasa-arvo- ja yhdenvertaisuusohjelma vuodesta 2008 lähtien." -- "Tavoitteena on edistää naisten ja miesten välistä tasa-arvoa sekä yhdenvertaisuutta. Kaikilla on oltava mahdollisimman turvallinen työ- ja palvelusympäristö. Kaikkia tulee kohdella ilman syrjintää, häirintää tai kiusaamista. Puolustusvoimien osalta tämä koskee henkilökuntaa, varusmiehiä, reserviläisiä, Maanpuolustuskorkeakoulun opiskelijoita sekä kriisinhallintahenkilöstöä."
    • Niinistö Maanpuolustuskorkeakoulun seminaarissa 14.12.2017)[6]
  • "Tässä voi olla kyse informaatio-operaatiosta, jolla syötetään tarkoituksella virheellistä tietoa varteenotettavan median kautta."
    • Niinistö siitä, että Yleisradion toimittajat uutisoivat armeijan harjoittavan kaksoiskansalaisten rasistista työsyrjintää 31.1.2017.[7])
  • "Ei reservistä noin vaan pidä voida lähteä eikä Suomea jättää puolustamatta vain siksi, että asepalvelus ei enää huvita. Reservikarkurit nakertavat järjestelmämme uskottavuutta."
    • Niinistö siviilipalvelukseen siirtyneistä reserviläisistä Uudessa Suomessa 23.1.2017)[8]
  • "Armeija on miesten koulu, niin kuin kliseisesti sanotaan. Sen ovat miehet luoneet, miehiä varten." -- ""Hiiren siirtelyyn tai näppäimistön hakkaamiseen ei tarvita fyysisiä valmiuksia vaan henkisiä".
    • Niinistö armeijan ja sen eri tehtävien sopivuudesta naisille Aamulehdessä 20.7.2013.[9]
  • "Perustuslain muuttamisella ja siten presidentin vallan kaventamisella tämä ja edellinen hallitus haluavat ylevästi korostaa parlamentarismia. Niin aina. Nykyään kun kuulenkin sanan parlamentarismi, niin sanotusti poistan varmistimen. Epäilykset heräävät heti."
    • Niinistö presidentin vallan vähentämisestä eduskuntapuheenvuorossaan 13.9.2011.[10]

Jussi Niinistöstä sanottua muokkaa

  • "Istuva varapuheenjohtaja, puolueessa laajasti arvostettu puolustusministeri Jussi Niinistö, hävisi äänestyksen kansanedustaja Laura Huhtasaarelle. Tuleva kopiomaisteri voitti filosofian tohtorin. Tätä tulosta monen, myös minun, oli mahdotonta sulattaa. Oliko puoluekokouksen enemmistö tullut hulluksi?"[2]
    • Timo Soinin näkemys Niinistön häviämisestä Laura Huhtasaarelle perussuomalaisten varapuheenjohtaja äänestyksessä Jyväskylän puoluekokouskessa 2017
  • " Millään objektiivisella mittarilla mitaten Huhtasaari ei ole pätevämpi tai kyvykkäämpi kuin Niinistö. Mutta vaalissa ei ole kyse siitä, kuka on oikeassa ja kuka väärässä, parempi vai huonompi, vaan siitä, kumpi saa enemmän ääniä"[2]
    • Timo Soinin arvio Niinistön häviämisestä Laura Huhtasaarelle perussuomalaisten varapuheenjohtaja äänestyksessä Jyväskylän puoluekokouskessa 2017

Lähteet muokkaa

https://www.verkkouutiset.fi/ministerin-tv-episodi-sanasta-sanaan-sanoin-jo-etta-lahden-seuraavaksi-pois-40583/

https://www.youtube.com/watch?v=83oX6hoWxNs

https://twitter.com/jniinisto/status/873172682560475136