Jukka Kuoppamäki

suomalainen laulaja, lauluntekijä, äänitetuottaja ja pappi

Jukka Kuoppamäki (s. 1. syyskuuta 1942 Helsinki) on suomalainen laulaja, säveltäjä, sanoittaja, lauluntekijä, äänitetuottaja sekä entinen pappi ja kansakoulunopettaja.

Wikipedia
Wikipedia
Wikipediassa on artikkeli aiheesta:
Jukka Kuoppamäki 2006.

Sitaatteja

muokkaa

Omasta urastaan

muokkaa
  • ”Olen päättänyt esiintyä niin kauan kuin olen terve ja sen näköinen, että kehtaan mennä lavalle. Niin vanhana en enää halua esiintyä, että yleisö tuntee sääliä.”[1]

Yhteiskunnallisia mielipiteitä

muokkaa
  • ”Minä olen miettinyt, että Tuomas Kyröllä olisi tähän vastaus: ’Kyllä minä niin mieleni pahoitin, kun maailma ei ole enää niin kuin ennen.’”[3]
    • Sukupuolineutraalin avioliittolain vastustajista.
  • ”Punalippuja ei Suomessa enää heilutella. Viimeisetkin julkkisedistykselliset ovat kääntäneet takkinsa. He olivat 70-luvun kettutyttöjä, mutta tytöistähän tulee kerran aikuisia. Nuorison idealismille ei silti pidä nauraa, sillä mitä maailma olisi ilman sitä? Keinoista vain voi olla eri mieltä.”[4]
  • ”Minun on nyt helppo hymyillä ja antaa anteeksi, sillä siniristilippu jäi salkoon. Tänään, 20 vuotta myöhemmin ongelmana on yltiöisänmaallisuus, jonka varjolla vedetään mutakuonoja turpiin. Miltähän näistäkin turpaanvetäjistä tuntuisi, jos he itse jokaisella ulkomaanmatkallaan saisivat kuonoon vain siksi, että ovat muualta? Oikea ajan henki on kansainvälistyminen ja kaikkien ihmisten hyväksyminen veljinä, olivat he mitä rotua tahansa.”[4]
  • ”Tiedostan, etten ole mikään Adonis enää tässä iässä, mutta meillä on Sirpan kanssa vetovoimaa toisiamme kohtaan. Se on säilynyt.”[1]

Lähteet

muokkaa
  1. 1,0 1,1 Jukka Kuoppamäki 50 vuotta aviossa: "Tunnemme yhä vetovoimaa" 30.8.2012. MTV3. Viitattu 17.8.2016.
  2. Laulaja Jukka Kuoppamäki ilahtui avioliittolain selkeästä äänestystuloksesta 28.11.2014. YLE. Viitattu 17.8.2016.
  3. Jukka Kuoppamäki: Kansa lyö kirkkoa kuin vierasta sikaa 12.12.2014. Studio55. Viitattu 17.8.2016.
  4. 4,0 4,1 Kuoppamäki, Jukka: Elämän valtatie, s. 65–66. Warner/Chappel Music Finland Oy, 1998. ISBN 951-757-473-8.