Benedictus XVI

265. paavi
(Ohjattu sivulta Benediktus XVI)

Paavi Benedictus XVI (syntymänimeltään Joseph Alois Ratzinger, s. 16. huhtikuuta 1927, Marktl am Inn, Baijeri, Saksa - 31. joulukuuta 2022, Vatikaanivaltio) oli Rooman piispa ja katolisen kirkon johtaja vuodesta 2005.

Paavi Benedictus XVI Brasiliassa toukokuussa 2007

Sitaatteja muokkaa

  • "Tervehdin kaikkia yksinkertaisuudella ja rakkaudella vakuuttaakseni, että (katolinen) kirkko haluaa jatkaa avointa ja vilpitöntä vuoropuhelua heidän kanssaan, ihmisen ja yhteiskunnan todellisen hyvyyden löytämiseksi." [1]
    • Sikstuksen kappelissa toimittamassaan messussa huhtikuussa 2005.
  • "Jatkakaa lannistumatta sen osoittamista, että toimiminen ikään kuin Jumalaa ei ole olemassa vaarantaa kulttuurin ja yhteiskunnan tulevaisuuden." [2]
  • "Lasten hyväksikäyttäminen on aiheuttanut suurta kärsimystä kirkon sisällä ja sen pappien toimesta. Ennen muuta ilmaisen syvän suruni näiden sanoinkuvaamattomien rikosten viattomille uhreille." [3]
  • "Aids on tragedia, jota ei selätetä vain rahalla tai jakamalla kondomeja, mikä vain pahentaa ongelmaa."[4]

Paavista sanottua muokkaa

  • "Me olisimme halunneet paaviksi jonkun, joka olisi Ratzingeria avoimempi maailman nykykehitykselle: kysymykselle naispappeudesta ja järkevälle asennoitumiselle kondomien käyttöön sekä aidsiin." [1]
  • Hän oli paavi meikäläiseen makuun, jos näin voi sanoa. Hän oli evankeliumille uskollinen: kirkon oppi on se, mihin uskomme. Olemme pyhiinvaelluksella oleva Jumalan kansa.[5]
  • Hän oli luontaisesti ujo ja pidättäytyväinen. Hän ei ollut kansanvillitsijä niin kuin Johannes Paavali II ja tämä nykyinen paavi.[5]
  • Hekin, jotka eivät hänen arvomaailmaansa jakaneet, totesivat, että kysymys on älykkäästä ja periaatteellisesta ihmisestä.[5]
  • Me katoliset olemme kaikki vähän lapsellisia. Paavi on iso symboli kirkon antamasta uskosta, toivosta ja rakkaudesta. Se että joku lähtee siitä omasta vapaasta tahdostaan, on ollut iso asia, jota on ollut vaikea käsitellä.[5]
  • Ajattelen sen niin, että se on palvelutehtävä. Katoliset ajattelevat, että paavi on Jumalan palvelijoiden palvelija. Pitäisi muistaa se, miksi koko kirkko on olemassa. Tällaiset hetket ovat siinä mielessä siunauksellisia, että ihmisten mieliin tulee, mistä tässä on kysymys.[5]

Lähteet muokkaa

  1. 1,0 1,1 Uusi paavi jakaa mielipiteitä maailmalla 21.4.2005. Turun Sanomat. Viitattu 18.9.2010.
  2. Kippo, Johanna: Paavi kehotti espanjalaisia taisteluun maallistumista vastaan HS.fi. 9.7.2006. Helsingin Sanomat. Viitattu 18.9.2010.
  3. Paavi pyysi anteeksi seksuaalisen hyväksikäytön uhreilta HS.fi. 18.9.2010. Helsingin Sanomat. Viitattu 18.9.2010.
  4. Mitä Missä Milloin 2010, s. 20
  5. 5,0 5,1 5,2 5,3 5,4 Timo Soini liikuttui emeritus­paavi Benedictuksen kuolemasta – nosti esille järkytyksen yhdeksän vuoden takaa Ilta-Sanomat. Viitattu 3.1.2023.

Aiheesta muualla muokkaa

 
Wikipedia
Wikipediassa on artikkeli aiheesta:
 
Commons
Wikimedia Commonsissa on lisää materiaalia aiheesta Benedictus XVI.