Axel Olof Freudenthal

suomalainen kielentutkija

Axel Olof Freudenthal (12. joulukuuta 1836 Siuntio – 2. kesäkuuta 1911 Helsinki) oli kielitieteilijä, Suomen ruotsalaisuuden liikkeen perustaja ja RKP:n aatteellinen oppi-isä, jonka nimissä jaettiin RKP:n korkeinta kunniamerkkiä sukupolvien ajan jopa 2000-luvulle saakka.

Wikipedia
Wikipedia
Wikipediassa on artikkeli aiheesta:
Axel Olof Freudenthal

Lainauksia

muokkaa
  • Pilkkanimeä suomalaistollot käytetään [Suomen ruotsalaisten kesken] yleisesti, ja oletko suomalainen on merkitykseltään samaa kuin: oletko aivan älyä vailla?[1]
  • Monet ivalliset jutut suomalaisten sukulaisuudesta paholaisen kanssa, suomalaisten luomisesta ja kuinka siinä kävi, ja monet muut ovat tavallisia, ja ne otetaan [Suomen ruotsalaisten keskuudessa] aina vastaan suurella riemulla.[1]
  • On mahdoton elää maassa, joka Ruotsin lailla on rikas menneisyyden muistomerkeistä, joutumatta näitten muistojen valtaan, hartaan kunnioituksen innostuttamatta menneisyyteen, joka on ihanampi ja mainehikkaampi kuin useitten moninverroin väkirikkaampien ja mahtavampien kansojen. Ja jos eivät nämä muistot tällöin piirtyisi sydämeen ja huulille tämän menneisyyden ylistykseksi, varmasti oltaisiin arvottomia sanomaan itselleen: myöskin minä olen ruotsalainen ja nämä olivat minun esi-isiäni.
    • Kuvaillen matkaansa Uppsalaan, ”kuninkaitten kaupunkiin”.[2]
  • Venäjän hallitsijan Aleksanteri I:n sanat Porvoon valtiopäivillä 1809 Suomen kansan kohottamisesta kansojen joukkoon olivat kavalimmat sanat, jotka koskaan on pantu Suomen kansan muistiin.[3]
  • Ruotsalaisten enempää Suomessa kuin muuallakaan ei tarvitse eikä heidän pidä kiittää vapaudestaan ja itsenäisyydestään mitään muuta kuin omaa kansaansa.[4]
  • Suomalaisiin ei kansojen itsemääräämisoikeutta voitu sovittaa, koska enemmistön edellytykset eivät riittäneet. Täällä ei voitu ajatella, että suomalaiset, alemmalla sivistyskannalla olevina, voisivat tukahduttaa ruotsalaisen vähemmistön.[5]
  • Kansallisuuden voima ei perustunut siihen kuuluvien yksilöitten lukumäärään, vaan heidän toimeliaisuuteensa ja älyynsä. Sen tähden katson suomalaisten olevan Suomessa samassa asemassa ruotsalaisiin nähden kuin walesilaiset englantilaisiin, mistä mahdollisesti on seurauksena suomalaisten ruotsalaistuminen.[5]
  • Ne kansat, jotka tšuudilais-suomalaisten heimojen tavoin eivät koskaan olleet osoittautuneet kyllin älykkäiksi tullakseen vapauden tai sivistyksen asianajajiksi, voivat kernaasti, ihmisyyden hengettären tarvitsematta hiukkaakaan vuodattaa kyyneleitä niitten haudalla, kadota maan päältä, tai ne voivat rauhallisina talonpoikina ja maanmiehinä tyytyä idyllis-patriarkaaliseen elämään, joka parhaiten soveltuu niiden uskolliselle ja hitaalle luonteelle.[6]
  • Suomalaiset, jotka eivät olleet osoittautuneet kyllin älykkäiksi tullakseen sivistyksen asianajajiksi, saivat huoletta jäädä talonpojiksi, kun sen sijaan ihmiskunnan pyhimmät pyrkimykset [kulttuurin edistäminen] oli jätettävä voimakkaampien kansojen käsiin; tällaisia olivat olleet ja edelleenkin olivat indogermaanisen rodun kansat.[7]
  • Meidän tehtävänämme on käydä taistelua fennomaanien laumoja vastaan sekä puolustaa ruotsalaista äidinkieltämme, ruotsalaista lakiamme, ruotsalaista yhteiskuntajärjestystämme, sanalla sanoen kulttuuriamme kaikkineen jokaista vihollista vastaan.[8]

Lähteet

muokkaa
  • L.A. Puntila, Ruotsalaisuus Suomessa, 1944. Helsinki:Otava

Viitteet

muokkaa
  1. 1,0 1,1 Puntila, s. 153
  2. Puntila, s. 193
  3. Puntila, s. 198
  4. Puntila, s. 199
  5. 5,0 5,1 Puntila, s. 209
  6. Puntila, s. 214
  7. Puntila, s. 228
  8. Puntila, s. 296