Uskontokritiikki

uskonnon arvostelua erilaisin perustein

Uskontokritiikki on uskonnon arvostelemista erilaisilla perusteilla. Länsimaista uskonnotonta ajattelua tunnetaan antiikista alkaen. Nykyaikaisen uskontokritiikin juuriin kuuluu erityisesti valistuksen ajattelu.

Sitaatteja muokkaa

  • Ohje, että ei pidä uskoa mitään ilman riittäviä perusteita, ei ole eettinen kuin muodoltaan. Tiede on harvinaisen selkeästi osoittanut tosiasiaväitteen, että toiminta on tuloksellisinta silloin, kun se nojaa perusteltuihin uskomuksiin.
  • Minä kannatan järkeä ja jos ajatteleminen tämän järjen lakien mukaisesti rangaistaan kadotuksella, niin minä menen totisesti mieluummin helvettiin järkevänä kuin taivaaseen ilman järkeä.
  • Vaikka uskonto on yleensä yhteisöllistä, se myös rajaa ulkopuolelleen, pahimmillaan syrjii ja rikkoo. Luultavasti ei-uskovana käsitän asian ihan väärin, mutta minusta uskonto on pelottava yli-inhimillinen idea. Jos kyse on maailman luojasta, lopullisesta totuudesta ja kuolemattoman sielun pelastuksesta, millään muuallahan ei ole mitään merkitystä. Tai näin ainakin tuntuvat ajattelevan ne uskovat, jotka katkovat välinsä ei-uskoviin lähimmäisiinsä tai koettavat jatkuvasti käännyttää heitä.
    • Vesa Sisättö[3]
  • Paljon saa vettä virrata Aurajoessa, ennen kuin termi ”kristittyjen vainot” tuo suomalaisen perusluterilaisen mieleen Colosseumilla kuolleiden kristittyjen ohessa kaikki ne ”pakanallisista” tavoistaan kiinni pitäneet ihmiset, jotka kristinuskon aseman vahvistuessa Rooman valtakunnassa joutuivat ahtaalle.
  • Eikö olisi jo aika meidänkin kansamme yhteiskunnan, siveyden ja uskonnon nimessä säätää, että täydellinen uskonvapaus on oleva, että mitään erityisesti etuoikeutettua uskontoa ei saa yhteiskunnassa olla olemassa, että kirkko on erotettava valtiosta?

Katso myös muokkaa

Lähteet muokkaa

  1. Hartikainen, Erkki: Ateismi ja usko. Vapaa ajattelija, 6/2001. Artikkelin verkkoversio Viitattu 12.7.2017.
  2. Hell. (englanniksi) Suomennettu artikkelissa Robert Ingersollin ajatuksia järjestä Vapaa ajattelija. Viitattu 8.6.2011.
  3. Sisättö, Vesa: Uskonto pois joulusta!. Vihreä lanka, 11.12.2009. Artikkelin verkkoversio Viitattu 12.7.2017.
  4. Tontti, Jarkko: Suvaitsemattomuuden ylistys. Niin & näin, 1/2004. Artikkelin verkkoversio Viitattu 12.7.2017.
  5. Westermarck, Edvard: Siveys ja kristinusko. Esitelmä. Helsinki: Prometheus, 1907. Teoksen verkkoversio.

Aiheesta muualla muokkaa

 
Wikipedia
Wikipediassa on artikkeli aiheesta: