Ero sivun ”Korppi” versioiden välillä
Poistettu sisältö Lisätty sisältö
Ei muokkausyhteenvetoa |
Ei muokkausyhteenvetoa |
||
Rivi 3:
'''Korppi''' eli kaarne (Corvus corax) on suurikokoinen musta [[varis]]ten heimoon kuuluva lintu.
* Kanna korppi [[huoli]]ani, musta [[lintu]] [[murhe]]ttani, / kanna
:Murhein istuin puoliyöhön, jääden kirjain ääreen työhön,
:muinaisajan unhotettuin salaistietoin harkintaan.
:Pääni kun jo painui melkein, kuului takaa oven telkein
:nakutus, mi oudoin elkein tikutteli hiljaa vaan.
:»Joku vieras siellä», mietin, »nakuttelee sisään vaan.
: – Muuta ei se olekaan».
:Menneet oli, tuskaa tuoden, viime hetket vanhan vuoden,
:hiillos vielä lekkui, luoden virvakuvat lattiaan.
:Istuin kiusaantunein aivoin, turhaan kirjojani kaivoin,
:murhein muistin, sielun vaivoin, mennyttä Lenooraa vaan,
:säihkyvää, mi taivahissa Lenoorana tunnetaan,
: mut on täällä nimi vaan.
:Hiljaa heilui silkkikaihdin, kahinat ja kuiskeet aihdin, –
:mieli salaa tunsi kammon, jot' ei ennen konsanaan.
:Viihtäin sykähdystä somaa, vakuuttaa koin alinomaa:
:»Vieras, joll' ei suojaa omaa, pyrkii siellä sisään vaan,
:joku myöhästynyt vieras pyrkii siellä sisään vaan.
: Muuta, vai, se oisikaan?»
:Päättävästi, ilman muuta lähestyin mä oven suuta:
:»Herra, taikka rouva», lausuin, »mieleni on pahoillaan;
:mutta uinahtaa ma taisin, – ehkä sisään pyytää saisin;
:en mä ensin kuullut laisin, – nakutettiin hiljaa vaan,
:tuskin nakutuksen kuulin»; – selälleen jo oven saan:
: yö se vain loi varjojaan.
:Katsoin yöhön hämmästyksin, haavein seisomaan jäin yksin,
:toivon, pelon värähdyksin heityin hurjaan unelmaan.
:Syvä hiljaisuus ei laannut, merkkiä en yöstä saanut:
:»Pois», ma mietin, »varjoon taannut», – ja »Lenoora?» äänsin vaan,
:äänsin nimen tuon, ja kaiku soi, »Lenoora!» hiljaa vaan;
: muuta en mä kuullutkaan.
:Huoneeseen ma hoippuin kuljin, kiihtyneenä oven suljin;
:taas jo siinä nakutettiin, vielä melkein lujempaan.
:»Varmaan», sanoin, »joku tuolla ikkunan on ulkopuolla;
:katsotaan, – vois viluun kuolla! – selon tästä kyllä saan!
:Hetkeks, sydän parka, tyynny! – selon tästä kyllä saan:
: Varmaan se on tuuli vaan!»
:Lasin auki revin riuhtoin; – sisään, siipiänsä viuhtoin,
:mahtavana korppi lensi ikäkaudet harteillaan.
:Minuun tuskin katsoi kohti, liikkeitään se tyynnä johti,
:kuin ois herra, joka tohti, suoraan oven kamanaan;
:Pallaan kuvapatsaan päälle leijas oven kamanaan,
: kääntyi päin, – jäi istumaan.
:Lintu siin' ei hievahdakaan; vaikka tunsin tuskan vakaan,
:niin tuo arvokkuus ja pöyhkeys sai mun ääneen nauramaan:
:»Kävit mustatakkein pukuun, mut et pääse pyhäin lukuun;
:vanha korppi, hornan sukuun kyllä kuulut öisen maan! –
:Saisko nimes ehkä tietää, julma aave öisen maan?» –
: Korppi huus: »Ei milloinkaan.»
:Oudoltahan lintu näytti, joka noin vaan kieltään käytti,
:joskin lie sen puheess' ollut sisällystä vähän vaan;
:sillä siit' ei pääse arvoin, jotta kuolevaisen karvoin
:vastaanotat linnun harvoin oves päälle istumaan,
:Pallaan kypärälle linnun, joka väittää tolkussaan
: nimekseen: »Ei milloinkaan.»
:Korppi istui arvokkaasti, patsaaltaan se tuon vain haasti,
:vain tuon lauseen, kuin ois siihen tyhjentänyt sieluaan.
:Hiljaisuus tuo painostusta, – liikukaan ei lintu musta, –
:en voi estää huokausta: »Veikot meni menojaan;
:pian tuokin lähtee, niinkuin toivo meni menojaan! –
: Lintu huus: »Ei milloinkaan.»
:Vastaus, soiden puhein selkein, sai mun äimistymään melkein,
:mut jo mietin: »yhteen sanaan supistuu sen tiedot vaan;
:herra sillä ollut lie nyt, jolt' on onni kaikki vienyt,
:jok' on elon tuskat tiennyt, kunnes huutoon ainoaan
:puhkes toivo mennyt, puhkes vaivat, pettymykset maan,
: – huutohon: 'Ei milloinkaan'».
:Kesken tuskaa tavantakaa hymyyn sai mun korppi vakaa,
:siirryin sohvaani ja istuin vaiti sitä tarkkaamaan.
:Patjain kirjosilkkiin vaipuin, haaveihin ja suruun taipuin,
:mietin unelmin ja kaipuin, mikä ennen olikaan
:tulo linnun aavemaisen, mikä mieli olikaan
: huudon tuon: »Ei milloinkaan.»
:Istuin, tehden arveluita, sanaakaan en haastaa suita,
:korpin tuiottavat silmät tunki sydänsopukkaan,
:Seikkoja vain mietin noita, päätäni en nostaa koita,
:painoin patjain purppuroita, lamppu kun loi valoaan;
:oi, ei näitä purppuroita, kun luo lamppu valoaan,
: ''hän'' nyt paina milloinkaan!
:Ilma tahmenevan näyttää, ambratuoksut huoneen täyttää,
:on kuin jalat enkeleiden helkkyis kivilattiaan.
:»Oi», ma huusin, »sieluus soivat taivaanviestit, jotka voivat
:sulle tuoda rauhan hoivat, – jätä lempes unhoon vaan!»
:Hengitä, saa sielus hoivat, – jää Lenoora unhoon vaan!»
: Korppi huus: »Ei milloinkaan».
:»Profeetta sa hurjamainen! – lintu, taikka paholainen! –
:lienet Kiusaaja, tai lienet säiltä tullut suojustaan:
:– Kaikki multa alas raasta! – pois saat lumeet riistää maasta,
:pois tän kauhuin kodin laasta, – mutta suo mun tietää vaan,
:eikö balsamia löydy, – saako hoivaa teillä maan?»
: Korppi huus: »Ei milloinkaan.»
:»Profeetta sa hurjamainen! – lintu, taikka paholainen!
:kautta taivaan, kautta Luojan, vannotan sua sanomaan:
:Jälkeen elontieni karmaan, sielu Eedenissä varmaan
:vielä kohdannee tuon armaan, mi Lenooraks mainitaan.
:immen säihkyvän ja armaan, mi Lenooraks mainitaan?» –
: Korppi huus: »Ei milloinkaan.»
:»Pois, sa hornanviesti uusin, lintu, paholainen!» huusin,
:»ulos myrskyyn jälleen lähde, öiseen maahas kamalaan!
:Ei saa höyhen jäädä tuonne, – pois sun valhees joka juonne!
:Jätä rauhaan tämä huone! – patsaan päältä pois nyt vaan!
:Et saa sydäntäni raastaa, – ulos ikkunasta vaan! –
: Korppi huus: »Ei milloinkaan.»
:Liikkumatta korppi siellä yhä vielä, – aina vielä, –
:Pallaan valjun kuvan päällä istuu tyynnä paikallaan.
:Aavemaisen kiillon luovat korpin silmät pahansuovat,
:kun lyö lampun valojuovat linnun varjon lattiaan.
:Ja mun sieluni, min varjo lannistaa on lattiaan,
: ei voi nousta – milloinkaan.
([[Edgar Allan Poe]], suomentanut [[Valter Juva]], Wikiaineisto)
* Ei korppi kaltute lähe. (Uusikirkko) (Kansanrunousarkisto)
Rivi 37 ⟶ 163:
[[Luokka:Eläimet]]
[[Luokka:Sananlaskut]]
[[Luokka:Kirjallisuus]]
| |||