Ero sivun ”Johan Ludvig Runeberg” versioiden välillä

'''Johan Ludvig Runeberg''' (5. helmikuuta 1804 [[Pietarsaari]] – 6. toukokuuta 1877 [[Porvoo]]) oli [[suomalainen]] [[runoilija]], [[opettaja]], toimittaja ja [[professori]]. Runebergiä pidetään Suomen kansallisrunoilijana. Hänen ruotsiksi[[ruotsi]]ksi kirjoittamansa työt[[työ]]t vaikuttivat voimakkaasti myös Ruotsin kirjallisuuteen. Suomalaisten silmissä Runebergin merkitystä lisäsi aikakausi, jona hän toimi. Yhdessä [[Elias LönnrotinLönnrot]]in kanssa hän oli luomassa suomalaisista kulttuurikansaa[[kulttuuri]][[kansa]]a. Runebergin tunnetuimpia teoksia ovat Maamme-laulun ja Porilaisten marssin sanat.

* ”Tänne [[minä]] tulin korkeasti oppineena maisterina luullen olevani joku, mutta vasta täällä Dreilick, synnintekijä ja publikaani, opetti minulle, mitä on olla [[ihminen]].”

* ”Älyä”[[Äly]]ä kyll’ ei Dufvalla lie liiaksi ollutkaan, [[pää]] huono oli”, arveltiin, ”mut [[sydän]] paikallaan.”

* ”Hyv' on", hän huutaa, "niin, kas niin, sa poika urhoinen, äl' yli päästä perhanaa, niin, vielä hetkinen[[hetki]]nen! Noin [[suomalainen]] taistelee, se vasta soturi. Avuksi, pojat, rientäkää, tuo meidät pelasti."”

* ”Miss’ ankarimmin luodit soi, taajimmin tulta salamoi, en sinnä käymätt’ olla voi tiet’ isäin[[isä]]in astumaan.”

* Kaikk’ ompi vaiheenalaista ja pettävää,<br/>Vaan [[oikeus]] on muuttumaton ainiaan.

** Leontes näytelmässä[[näytelmä]]ssä ''Salaminin kuninkaat'' (1880, suom. [[K. Kiljander]])

* [[Tuuli]] yltyy riehumaan,<br/>Mastot täyttyy purjeillaan,<br/>Laiva lähtee kaukoteille,<br/>Herra ties kons’ ehtii meille!

** ”Merimiehen morsian”, ''Lyyrillisiä runoelmia'' 1 (1885, suom. Kaarlo Forsman), myös ruotsinkielisenä [[Fredrika Wilhelmina CarstensinCarstens]]in romaanin[[romaani]]n ''Murgrönan'' yhtenä mottona.

* Näin ruusun[[ruusu]]n, suvipäivän lapsosen,<br/>Kukassa loistavan ens’ aikojaan,<br/>Punaisna poski, umpuss’ uneillen<br/>Viattomuudestaan ja rauhastaan[[rauha]]staan.

** Paavon [[vaimo]] miehelleen runossa ''Saarijärven Paavo'' (''Maamme kirja'', 1876, suom. [[Johan Bäckwall]]).

* ”Vaikka kokee, eipä hylkää Herra. Pane leipään[[leipä]]än puoli petäjätä, minä laitan ojat leveämmät, mutta tulon toivon[[toivo]]n taivahasta”.

* ”Vaimo, vaimo! ''sit’'' ei [[kuri]] saada, jok’ ei hylkää toista hädässänsä. Pane leipään puoli petäjätä, veihän vilu tou’on naapurimme”naapurimme.”"