'''Arvid Järnefelt''' (1861 - 1932) oli varatuomari ja [[suomalainen]] [[kirjailija]].
Arvid Järnefelt kiinnostui tolstoilaisuudesta osaksi venäläisen äitinsä[[äiti]]nsä Elisabethin kautta. Myöhemmin, kun Arvid oli nuorena juristiharjoittelijana Vaasassa[[Vaasa]]ssa, hän tutustui omakohtaisesti Tolstoin teksteihin. Lukiessaan niitä hän koki uskonnollisen murroksen. Sen jälkeen Arvid yksinkertaisti elämänsä[[elämä]]nsä: hän jätti juristintyön ja siirtyi maanraivaajaksi ja viljelijäksi Virkkalaan Rantalan tilalle. Hän halusi osoittaa, ettei tolstoilaisuus ollut eristäytymistä ja haaveellista[[haave]]ellista mietiskelyä vaan lähimmäisten ja koko maailman[[maailma]]n rakastamista ja käytännön tekoja[[teko]]ja. Hän olikin vankien, köyhien ja sorrettujen auttaja.
==Lainauksia==
* Aivan niinkuin omaisrakkaus ei voi kasvaa ennenkuin olen oppinut rakastamaan vieraita niinkuin omaisiani, aivan samalla tavalla ei voi olla mitään hyötyä siitä, että minä koetan puhaltaa hehkuksiin isänmaanrakkauden. Todellinen rakkauskykyni[[rakkaus]]kykyni ei siitä liikahda nimeksikään ylöspäin, vaan sen sijaan kasvaa kansallisylpeyteni, johon tosi [[rakkaus]] päinvastoin tukehtuu. Ja kansallisylpeys kasvattaa minulle yhä yltyvän kansallisvihankansallis[[viha]]n vieraita vastaan. Kaikki kansallisuudet elävät siinä maailman[[maailma]]n uskossa[[usko]]ssa, että he menisivät suinpäin turmioon, jos seuraisivat uutta totuuden oppia[[oppi]]a. Ja sentähden he sulkevat rajansa ja koettavat kaikin tavoin nostattaa kansan[[kansa]]n rakkautta omaan itseensä. Mutta kuka taaskin mittaa ne veriset[[veri]]set kärsimykset ja ne raskaat taakat, joita kansojen on kestäminen tullaksensa vihdoin pakostakin tämän saman totuuden tielle[[tie]]lle, avatakseen rajansa selko selälleen ja oppiakseen toistensa tarpeita palvelemaan ja toisiansa rakastamaan niinkuin omaansa! <ref>Arvid Järnefelt: ''Heräämiseni''. Digitaalinen painos. kappale 14. Gutenberg project</ref>
* tämäTämä luonnollinen, vuosisatojen ja nyt viimeksi sodan oikeuttama viha oli saatava suomalaisessa sydämessä itsetietoiseksi voimaksi, joka yhtä varmasti kuin vesi sihahtaa tulikuuman raudan kosketuksesta, estäisi suomalaisia koskaan sekaantumasta venäläisiin. <ref>Timo Vihavainen: ''Itäraja häviää''. Ensimmäinen painos. s. 102. Otavan Kirjapaino Oy: Keuruu 2011. ISBN 978-951-1-24709-8</ref>