Ero sivun ”Johan Ludvig Runeberg” versioiden välillä
Poistettu sisältö Lisätty sisältö
p iw wikidatasta |
Ei muokkausyhteenvetoa |
||
Rivi 1:
[[Kuva:Johan Ludvig Runeberg
Runeberg oli hyvin huomattava lyyrillinen ja eepillinen runoilija. Suomalaisten silmissä Runebergin merkitystä lisäsi aikakausi, jona hän toimi. Yhdessä Elias Lönnrotin kanssa hän oli luomassa suomalaisista kulttuurikansaa sen omissa ja muiden silmissä.
==Runoja==
=== ''Kaunotar'' ===
: Kaikk’ on oivaa, mitä mielin,
: Sukkelaa, mit’ arvelen;
: Kaikki kuiskaa mesikielin:
: ”Ootte kaunoinen!”
: Yksi kiittää silmän tulta,
: Toinen vartta solakkaa; –
: Enkö saane, peili, sulta
: Seikkaa tiedustaa?
: Peilikin jos silmin vainen,
: Nään tok’ oitis enemmän,
: Kuin tuo liuma liehamainen
: Illan pitkähän.
: Kyllä kiitos hauskaa oisi,
: Vaikk’ on kiitos tuulonen,
: Jos se sydämelle soisi,
: Ei vaan poskellen.
: Tän vuoks’ heill’ on sanat suulla,
: Tätä lempi tarkoittaa:
: Sydän parka vaan ei kuulla
: Lemmen sanaa saa.
=== ''Toipuva'' ===
: Oi, salli, luonas katselen äänetöinnä,
: Kuin kevät nuori koituvi talvisäästä,
: Ja purppuraisna päiviä hilpeöitä
: Kohta jo tuottavi taas.
: Ma vuotehellas, tyttönen, istuin äsken;
: Oil poskes riutununna ja silmäs tumma,
: Ja kuolon karva, synkkä kuin kylmä hanki,
: Kasvojas peitteli vaan.
: Nyt on se haihtununna, ja silmäs hellä
: Mull’ loistelee kuin seestynyt kevätpäivä,
: Ja poskiloillas lempenevillä kukkii
: Ruusut ja liljaset taas.
: Ja hymyilyt ja hilpeät hempihenget,
: Kut kammoksissa kolkosen valtaa karkas,
: Jo otsas kirkkaan löytävät uudestaan ja
: Pullean etsivät suus.
: Ma kaunokaisten leikkiä katson hetken,
: Kuin perhon lailla hempiä suosivatkin,
: Ja perhon miellä itsekin vihdoin käännyn
: Virmoja auttelemaan.
: Jok’ itkukirpilältä, jon talvees itkin,
: Mull’ keväimes sitt’ kukkasen kauniin tarjoo;
: Jok’ uhrista, jon kalvea huules maksoi,
: Virkeän tarjoat suus.
=== ''Maamme'' ===
:Oi maamme, Suomi, synnyinmaa,
:soi, sana kultainen!
:Ei laaksoa, ei kukkulaa,
:ei vettä rantaa rakkaampaa,
:kuin kotimaa tää pohjoinen,
:maa kallis isien!
:On maamme köyhä, siksi jää,
:jos kultaa kaivannet
:Sen vieras kyllä hylkäjää,
:mut meille kallein maa on tää,
:sen salot, saaret, manteret,
:ne meist on kultaiset.
:Ovatpa meille rakkahat
:koskemme kuohuineen,
:ikuisten honkain huminat,
:täht'yömme, kesät kirkkahat,
:kaikk'kuvineen ja lauluineen
:mi painui sydämeen.
:Täss auroin, miekoin, miettehin
:isämme sotivat,
:kun päivä piili pilvihin
:tai loisti onnen paistehin,
:täss Suomen kansan vaikeimmat
:he vaivat kokivat.
:Tään kansan taistelut ken voi
:ne kertoella, ken?
:Kun sota laaksoissamme soi,
:ja halla näläntuskan toi,
:ken mittasi sen hurmehen
:ja kärsimykset sen?
:Täss on sen veri virrannut
:hyväksi meidänkin,
:täss iloaan on nauttinut
:ja murheitansa huokaillut
:se kansa, jolle muinaisin
:kuormamme pantihin.
:Tääll' olo meill on verraton
:ja kaikki suotuisaa,
:vaikk onni mikä tulkohon,
:maa isänmaa se meillä on.
:Mi maailmass on armaampaa
:ja mikä kalliimpaa?
:Ja tässä, täss' on tämä maa,
:sen näkee silmämme.
:me kättä voimme ojentaa
:ja vettä rantaa osoittaa
:ja sanoa: kas tuoss' on se,
:maa armas isäimme.
:Jos loistoon meitä saatettais
:vaikk' kultapilvihin,
:mis itkien ei huoattais,
:vaan tärkein riemun sielu sais,
:ois tähän köyhäänkotihin
:halumme kuitenkin.
:Totuuden, runon kotimaa
:maa tuhatjärvinen
:miss' elämämme suojan saa,
:sa muistojen, sa toivon maa,
:ain ollos, onnes tyytyen,
:vapaa ja iloinen.
:Sun kukoistukses kuorestaan
:kerrankin puhkeaa,
:viel lempemme saa nousemaan
:sun toivos, riemus loistossaan,
:ja kerran, laulus synnyinmaa
:korkeemman kaiun saa.
=== ''Aamu'' ===
: Aurinko jo purppuransa
: Pilven päälle valelee;
: Lehdillä ja puissa kanssa
: Kastehelmi kiiltelee.
: Metsän linnut lentelevät
: Puusta puuhun riemuten,
: Laulu-äänet helisevät
: Säveleitä soittaen.
: Järvi pauhaa, aalto kuohuu,
: Lehto liikkuu luonnossa;
: Tuolla kedon kukka tuoksuu,
: Joka hengen vedossa.
: Enkel’ korkeudestansa
: Jokaisen on ystävä.
: Murhepilvi kalvojansa
: Soisko sulle näkyä.
: Haihtunut on murhemieli,
: Pois sen synkät pilvetki;
: Päivä lapsuus hetkiesi
: Tuntehia suosiipi.
: Eipä kärsimystä, vaivaa –
: Kaikk’ on ilo, riemu vaan!
: Luonnon kanssa aamu saattaa
: Joka syömmen valvomaan.
=== ''Elo ja kuolo'' ===
: Luojan käillä istui elon enkeli,
: Alempana maa oil ensi aikoinaan;
: Taivaastansa Herra harmin katseli,
: Kuin jo synnin oras alkoi kasvamaan.
: ”Lennä”, Herra lausui enkelillensä,
: ”Maata syntiin saastunutta rankaiseen.
: Riemu siell’ ei koskaan olko kestävä,
: Luodut kaikki työnnän katoovaisuuteen.”
: Synnin laaksoon käskyläinen kiiruhti,
: Viikahdetta viippas, niinkuin määrättiin;
: Vaan kun jäljet mullan lapsi huomasi,
: Valko-enkelinen kuoloks’ mainittiin.
: Eikä säästä surma: – kalpasellansa
: Ruohon pienen, tammen suuren ruhjaisee;
: Kuningas ja orja, valtias ja raataja
: Kaikki kuolon valtaa suurta kammoilee.
: Mutta uhriloista, jotka kaatelee,
: Jalouden, olentoihin kätkyneen,
: Mullan saastasta hän tyyskin perkailee,
: Puhtahana kaikki kantaa Herralleen.
=== ''Ken johti tänne ties?'' ===
: Etäällä aavikon
: Ja vuorten takana
: Sun synnyinseutus on,
: Sait yksin kasvella.
: Sua en ma kaipaillut,
: Et ollut mielessäin!
: En tietä tuntenut,
: Mi veisi sinnepäin.
: En tiennyt taatostas,
: En tiennyt äidistäs,
: En nähnyt lapsuuttas,
: En ensi retkiäs.
: Kuin sen maan virtakin
: Joelle on tään maan,
: Niin oudot oltihin
: Me toisillemme vaan.
: Kaks’ tainta – välissään
: On niitty kukkainen;
: Kaks lintua, erillään
: Lehdossa asuillen.
: Oi, toisen seudun mies!
: Miks sieltä lensit, oi?
: Ken johti tänne ties,
: Sun, lintu, kaukaa toi?
: Mitenkä kalseaan
: Sydämmeen leimut loit,
: Ja vento-vierahan
: Kaikeksi tulla voit?
=== ''Kosto'' ===
: Virta välkkyy juostessansa
: Vuoroin kultaa, hopeaa;
: Pensaan ruusut raukeillansa
: Heltehellä heloittaa.
: Vietellyt on virta viilee
: Seudun neidot rantahan;
: Naurusuinpa poika piilee
: Alla lehdon taajimman.
: Silmät eivät vaaraa huomaa,
: Kielet liikkuu irroillaan,
: Sata juonta leikin luomaa
: Naurullen siin’ uhrataan.
: ”Entä joku kuulla voisi
: Leikkiemme telminää!” –
: ”Entä korvat pensaall’ oisi”,
: Poika – esiin hypähtää.
: ”Tuo on vangiks’ otettava!”
: Ei hän ehdi karkaamaan.
: ”Hän on kahleen, koston saava!”
: Kovin hälle kostetaan.
: Arvaa, mistä kahle tehtiin?
: Kahle kukkasista on.
: Rangaistus? Se siinä nähtiin:
: Kultakin sai suutelon.
=== ''Muisto'' ===
: Taasen yksinäisyydessäin nään ma
: Kadonnehet, kalliit ystäväiset,
: Haahmot tutut onnenpäivistäni,
: Järven mökin luona, mökin, metsän,
: Laulut, leikit, riemut, unelmaiset,
: Ensi lemmen kukkashuokaukset!
: Oi, ma luonnon lempeyttä mietin,
: Että kaivatessa meill’ on muisto,
: Joka entisyyden hellän onnen
: Kastehena kaataa sydämelle,
: Päivän polttavaisna paahtain vielä.
== ''Vänrikki Stoolin tarinat'' ==
=== ''Sotilaspoika'' ===
: Mun isän’, nuori sotilas, niin sankarillinen,
: hän pyssyn otti, oli mies, viistoista täyttäen.
: Hän tietään kulki kunniaan
: ja kestää, seisten paikallaan,
: voi kylmää, nälkää, haavojaan,
: sen taisi taatto, sen.
: Näin lasna, kun hän lähti pois, kun sotaan käsky soi;
: kuink’ astui uljain ryhdin hän, en unhottaa ma voi,
: en hattuaan, en töyhtöään,
: en päivetystä poskipään:
: ma aina tumman varjon nään,
: min kulmakarvat loi.
: Kun pohjan teiltä joukot pois taas kääntyi, kuulla sain
: kuink’ iskettäissä yhteen hän ol’ urhoist’ urhokkain.
: Jo risti rintaan pantihin
: ja kohta, kuulin, toinenkin;
: oi, onni ois, ma aattelin,
: jos mukaan pääsis vain!
: Ja talvi loppui, lähti jäät, maat väikkyi, vihannoi,
: niin kuulin: »Sota taatolles jo sorjan kuolon soi».
: Ma tunsin olon oudommaks,
: niin tuskan, riemun kaihoisaks;
: yön itki äiti, itki kaks,
: jo tuoni rauhan toi.
: Lapuan taistoon taatto jäi, mies likin lippuaan;
: siin’ ensi kerran kalvenneen sodassa kerrotaan!
: Jäi vaari Kustaan sotaan, hän,
: Utilla kesken rymäkän,
: ja kaatui Lappeell’ isä tän,
: mies Kaarle kuninkaan.
: Niin heidän kävi, vertaan näin sai vuotaa kaikki nää;
: mut moinen elo uljas on ja uljas kuolo tää.
: Ken vaivoin hoippuis vanhuuttaan?
: Ei, nuorna kuolla eestä maan
: ja kunnian ja kuninkaan,
: se oisi ylpeää!
: Mä köyhä olen orpo nyt, syön leipää vierahan,
: mult’ isän kuolo kodon vei ja turvan, vaalijan.
: Mut huoli pois vain haipukoon,
: saan mittaa vielä vartaloon;
: ma uljas sotapoika oon,
: en sorru hukkahan.
: Kun vartun vaan ja täyttäneeks viistoista vuotta saan,
: käyn samaan nälkään, taisteluun ja samaan kuolemaan.
: Miss’ surmantuli tuimin lie,
: mua sinne viittaa vaarain tie,
: myös mun se sinne halu vie
: teit’ isäin astumaan!
=== ''Porilaisten marssi '' ===
: Pojat kansan urhokkaan,
: mi Puolan, Lützin, Leipzigin
: ja Narvan mailla vertaan vuoti,
: viel’ on Suomi voimissaan,
: voi vainolaisen hurmehella peittää maan.
: Pois, pois rauhan toimi jää,
: jo tulta kohta kalpa lyö
: ja vinkuen taas lentää luoti,
: joukkoon kaikki yhtykää,
: meit’ entisajan sankarhenget tervehtää.
: Kauniina väikkyy muisto urhojemme,
: kuolossa mekin vasta kalpenemme;
: eespäin rohkeasti vaan,
: ei kunniaansa myö sun poikas milloinkaan!
: Uljaana taistolippu liehu,
: voitosta voittohon sä vielä meitä vie!
: Eespäin nyt kaikki, taisto alkakaa,
: saa sankareita vielä nähdä Suomenmaa!
=== ''Vänrikin markkinamuisto'' ===
:Hämeenlinna, ensikerran kun sun kuutamassa näin
: Hattelmalan harjanteilta, tuo ei mene mielestäin!
: Oli myöhä, ilta kylmä, matkast' olin väsynyt,
: mut en lepoa, en suojaa minä muistanutkaan nyt.
: Ei, sun jäilles, tantereilles mieleni se paloi vaan,
: siell' ol' enempi kuin suoja, enempi kuin lepokaan,
: siellä Suomen sotajoukko, nuori, uljas, urhoinen.
: Meihin silloin Suomi katsoi, ja me kaikki Suomehen."
* ”Älyä kyll’ ei Dufvalla lie liiaksi ollutkaan, pää huono oli”, arveltiin, ”mut sydän paikallaan.”
Rivi 39 ⟶ 400:
* Näin ruusun, suvipäivän lapsosen,<br/>Kukassa loistavan ens’ aikojaan,<br/>Punaisna poski, umpuss’ uneillen<br/>Viattomuudestaan ja rauhastaan.
** ”Kukan kohtalo”, ''Lyyrillisiä runoelmia'' 1 (1885, suom. Kaarlo Forsman), myös ruotsinkielisenä Fredrika Wilhelmina Carstensin romaanin ''Murgrönan'' yhtenä mottona.
* "Liehittely ja flirtti, lirunlaru ja roska."
*”Mun nuori, sorja sotilas ol´ isäni jos ken,hän pyssyn otti, oli mies viistoista täyttäen.”
* ”Paavo-parka, poloseni! Ota sauva, hylkäs meidät Herra; kolkko miero, nälkä kauheampi”.
** Paavon vaimo miehelleen runossa ''Saarijärven Paavo'' (''Maamme kirja'', 1876, suom. Johan Bäckwall).
* ”Vaikka kokee, eipä hylkää Herra. Pane leipään puoli petäjätä, minä laitan ojat leveämmät, mutta tulon toivon taivahasta”.
** Paavo vaimolleen.
* ”Vaimo, vaimo! ''sit’'' ei kuri saada, jok’ ei hylkää toista hädässänsä. Pane leipään puoli petäjätä, veihän vilu tou’on naapurimme”.”
** Paavo vaimolleen.
=== Lausuntoja ===
* "Snellman on aina iskenyt kirveensä kiveen, mutta hänen ansionsa on se, että hän aina on iskenyt".
* "Tänne minä tulin korkeasti oppineena maisterina luullen olevani joku, mutta vasta täällä Dreilick, synnintekijä ja publikaani, opetti minulle, mitä on olla ihminen".
* "Liehittely ja flirtti, lirunlaru ja roska."
== Lähteet ==
* {{Kirjaviite | Tekijä = Kannisto, Päivi | Nimeke = Suolatut säkeet : Suomen ja suomalaisten diskursiivinen muotoutuminen 1600-luvulta Topeliukseen. E-kirja | Vuosi = 2007 | Selite = Painettu väitöskirja: Rantanen Päivi, Suolatut säkeet, Suomalaisen Kirjallisuuden Seura (SKS), Helsinki 1997. ISBN 951-71794-7-2 | Julkaisija = Ellibs, Turku | Tunniste = 978-952-99867-3-6 (PDF)}} [http://kirjatohtori.blogspot.com/2007/06/suolatut-sakeet.html kirja verkossa]
* {{Kirjaviite | Tekijä = Karkama, Pertti | Nimike = Vapauden muunnelmat: J. L. Runebergin maailmankatsomus hänen epiikkansa pohjalta | Julkaisupaikka = Helsinki | Julkaisija = SKS | Vuosi = 1982 | Isbn = }}
* {{Kirjaviite | Tekijä = Kirstinä, Leena | Nimeke = Kirjallisuutemme Lyhyt Historia | Vuosi = 2000 | Julkaisupaikka = Helsinki | Julkaisija = Tammi | Isbn = 951-26-4513-0}}
* {{Kirjaviite | Tekijä = Varpio, Yrjö & Huhtala, Liisi | Nimeke = Suomen kirjallisuushistoria 1, Hurskaista lauluista ilostelevaan romaaniin | Vuosi = 1999 | Julkaisupaikka = Helsinki | Julkaisija = SKS | Isbn = 951-71788-6-7 }}
{{Wikipedia}}
| |||