Ero sivun ”J. V. Snellman” versioiden välillä

Poistettu sisältö Lisätty sisältö
fix, turhia kohtia pois
Ei muokkausyhteenvetoa
Rivi 56:
* "Ruotsalaisia emme ole. Venäläisiksi emme tule. Olkaamme siis suomalaisia."
 
* "Oikeus ja kohtuus selvästi vaativat, että ainakin kaikki maan tuomioistuimet käyttävät toimituskirjoissaan kumpaakin kieltä, asianomistajan toivomuksen mukaan. Rakentamalla muureja suomalaisen ja ruotsalaisen rahvaan välille edistettäisiin näet kaksijakoisuuden jatkumista, jonka teoria ja kokemus ovat osoittaneet vahingolliseksi kansojen kulttuurille ja sosiaaliselle kehitykselle."
* "Kieli on kansalaisuuden perusta ja Suomessa se on suomen kieli, jota ruotsinkieliset opetelkoot."
 
* "Erityisesti yliopistoa koskee seuraava: opinnäytteet suomen kielellä ovat sallittuja ja jokaisen tiedekunnan ja konsistorin professorin tulee arvostella niitä."
* "Pienetkin valtiot otetaan politiikassa vakavasti, kun ne nojaavat kansallisesti yhtenäiseen väestöön."
 
* "Yhteiskunnan sivistyneeseen luokkaan kuuluva nainen on puoliso miehelle, joka elää tieteen palveluksessa tai jolla on hoidettavanaan kansakunnan yleisiä asioita jne., ja tämän naisen kasvattamat lapset on tavallisesti sivistettävä samankaltaista toimintaa varten. Eikö silloin olekin nurinkurista, jos nainen ei voi käsittää puolisonsa tai lastensa tulevan toiminnan päämäärää, ja kuinka masentavana täytyykään jalon mielen kokea tällainen tilanne. Sanalla sanoen: myös nainen tarvitsee tietoa ihmiskunnan yleisistä pyrkimyksistä ja mielenkiintoa niitä kohtaan jotta hänet voitaisiin varjella rajoittuneilta henkisiltä harhaopeilta. Kun siis nainenkin iloisena seuraa jokaista isänmaan kirjallisuuden kehitys- ja edistysaskelta, niin hän tietää jakavansa tämän tunteen kaikkien jalojen mielten kanssa, niiden joissa isänmaanrakkaus voimallisimmin elää."
 
* "Te olette sanomalehdissä jakailleet nuorisolle ja vanhoille opettavaista, sivistävää, huvittavaa lukemista.Nuoruuden päivistä asti olette Te väsymättömällä hartaudella omittaneet kaikki hengenne voimat tähän työhön.Täten ovat teidän kirjalliset rientonne paremmin kuin kenenkään muun enäntäneet Suomalaisen Kirjallisuuden ystäväin lukumäärää."
 
* "On siis pakko tunnustaa, että kieli on elementti, jossa kansallinen erikoisuus ilmeisimmin elää ja liikkuu, ja että jokainen kansakunta on sisällyttänyt kieleensä varhaisimman sivistystyönsä ja edelleenkin heijastelee siinä henkistä kehitystänsä, sen hienoimpiakin vivahduksia. Yhtä läheisesti kuin lapsessa kuuluvat yhteen puhe-ja ajatuskyky, yhtä läheisesti liittyy kansakuntien koko henkinen elämä niiden kieleen. Arvellaan ehkä: äänne kuin äänne, kieli kuin kieli, ne vain ilmaisevat eri tavoin samoja ajatuksia. Mutta ihminen ei ilmaise sanoissaan vain ajatuksiaan, hän uskoo ja tuntee, tietää ja tahtoo sanoissaan, hänen ajatuksensa, hänen koko järjellinen olemuksensa liikkuu ja elää kielessä. Kuinka siis voisikaan kansakunnan henkisyys ilmaista itseään millään muulla kielellään kuin omalla?"
 
* "Pienellä kansalla ei ole mitään kohtaloita, joiden ylle se ei pysty kohoamaan itsessään kehittämällä itseään."
 
* "Kieli on kansalaisuuden perusta ja Suomessa se on suomen kieli, jota ruotsinkieliset opetelkoot."
 
* "Se joka palvelee isänmaataan, palvelee myös ihmiskuntaa. Mitä paremmin kansakunnat hoitavat asioitaan, sitä enemmän ihmiskunta kehittyy ja kukoistaa. Kukaan muu ei osaa hoitaa meidän asioitamme paremmin, emmekä mekään muiden asioita. Itsenäisten maiden sisäinen kehitys on siis koko ihmiskunnan kehitystä, jota lisäksi voidaan tukea reilulla kansainvälisellä yhteistyöllä. Kansallinen etu ei ole kansainvälisyyden vastakohta, vaan esimerkiksi turvallisuudessa, kaupassa ja ympäristöasioissa yhteistyö on myös kansallisen edun mukaista."<ref>[http://yle.fi/uutiset/3-9284741 Yle.fi − "America First" ja Suomi myös? Yle kysyi puolueilta, onko oma kansa aina etusijalla]</ref>