Ero sivun ”Tarja Halonen” versioiden välillä

Poistettu sisältö Lisätty sisältö
Watti (keskustelu | muokkaukset)
Rivi 25:
 
* "Hyvät ihmiset. Hyvät ihmiset. Ihan ensiksi täällä on edessä ihan pieniä lapsia, että koettakaa olla työntämättä eteenpäin, vaikka olemmekin kauhean iloisia. Sitten kaikki isot ja pienet; me kaikki olemme tänään enemmän kuin iloisia siitä, että meidän yhteinen tavoitteemme on onnistunut. Niin kuin sanoin ensimmäisen kierroksen jälkeen - tosin paljon pienemmälle porukalle - haluan halata kaikkia yhdessä. Mutta kun en voi sitä tehdä, niin halatkaa toinen toisianne. Tehkää se! Olemme tehneet historiaa - niin miehet kuin naiset - olemme saaneet Suomeen ensimmäisen naispresidentin. Lupaan tehdä kaikkeni, jotta voitte kuuden vuoden jälkeen sanoa: se kannatti. Huomisesta lähtien tilanne vähän muuttuu, mutta tänään meillä on oikeus ja tilaisuus rakastaa toinen toisiamme ja olla iloisia voitostamme. Huomisesta alkaa työ kaikkien lupausten puolesta: hyvinvointiyhteiskunnan puolesta, demokratian puolesta ja ihmisoikeuksien puolesta. Oikeusvaltiota pitää kehittää. Toivon, että tämä voitto auttaa eteenpäin. Ratkaisevaa on ollut se, että mukana on ollut niin paljon erilaisia ihmisiä ja ennen kaikkea nuoria."<ref>{{Kirjaviite | Tekijä = Hannu Lehtilä | Nimeke = Tarja Halonen, yksi meistä | Vuosi = 2005 | Sivu = 15 | Julkaisupaikka = Keuruu | Julkaisija = Otava | Tunniste = ISBN 951-1-19792-4 | Viitattu = 16.3.2012 | Kieli = Suomi }}</ref>
**Puhe, jonka Halonen piti heti presidentiksi valintansa jälkeen Helsingin työväentalolla.HUORAAAH
 
=== Punaisen langan haastattelu ===