Rudolf Christoph Eucken oli saksalainen filosofi. Hän sai Nobelin palkinnon kirjallisuudessa v. 1908.[1]

Wikipedia
Wikipedia
Wikipediassa on artikkeli aiheesta:

Sitaatteja

muokkaa

"Vapauden asia näyttää epätoivoiselta ja menetetyltä nimenomaan siksi, että tieteellisessä työssä on laadittu sellainen maailmankuva, sellainen todellisuuden kaava, johon vapaus ei sovi; eritoten sovitetaan ihmiselämään ja sisäiseen sielunelämään mekaanis-kausaalinen luonnonkäsitys. Ei voi olla epäilystäkään siitä, ettei se jätä vapaudelle ja itsetoiminnalle vähintäkään sijaa. Mutta tokko tämä sovittaminen on oikeutettua, sitä sopii täydellä syyllä epäillä."[2]


"Jos huolimatta tällaisista probleemeista luonnontieteellinen maailmankatsomus esiintyy valmiina ja eittämättömänä ja uhkaa kaikkia hidastelevia intellektuaalisen ala-arvoisuuden pannajulistuksella, niin ei tämä vähemmän ole omahyväistä oikeaoppisuutta kuin mikä ilmenee oikeistossa, ja voitaneen sanoa, että kieltämyksen oikeaoppisuus tavallisesti esiintyy paljoa suvaitsemattomampana kuin myöntämisen."[3][4]


"Mutta tällainen sisäinen hajaannus heikentää ihmiskuntaa kaikessa siinä, mihin tarvitaan sisäistä yhteyttä ja yhteenliittäviä vakaumuksia, se ei salli sen saavuttaa yhteisiä kokemuksia elämän kokonaisuudesta ja kohota eteenpäin tunkevaan henkiseen luomistyöhön, suurissa elämänkysymyksissä se asettaa etusijalle pintapuolisen ajattelemisen ja julkean kielteisyyden, se vahingoittaa myöskin itsetoimintakykyä ja samalla ihmiskunnan siveellistä voimaa. Näin syntyvä sisäinen pirstoutuminen ja henkinen hajaannustila ovat omiansa edistämään sellaista kysymysten käsittelyä, joka on suoranaisessa ristiriidassa asian vaatimusten kanssa. Onnellinen on tällöin se ahdasnäköinen ihminen, joka henkisessä värisokeudessaan näkee vain sitä, mikä käy samaan suuntaan omien harrastusten kanssa, kun taas kaikki muut kokemukset ja vaikutelmat, olkootpa vaikka kuinka voimakkaita tahansa, jäävät häneltä huomaamatta. Tällainen ahdasnäköisyys merkitsee rajattoman yksilöllisyyden huippua ja siltä jää kokonansa huomaamatta se runsaana versova, kaikesta vapautunut itsekkäisyys ja veltto nautinnonhalu, jonka turmiollisia vaikutuksia saamme ympärillämme kokea. Tällainen ahdasnäköisyys ylistää aistillisten viettien rajatonta viljelemistä muka palaamisena oikeaan ja puhtaaseen luontoon, vaikkakin nykyaikainen aistillisuus peittelemättä paljastaa hienostuneen ja elähtäneen luonteensa. Onnelliseksi voi keskellä tällaista sekasortoa sanoa sitäkin, joka varmana ja hilpeänä liikuskelee pinnalla, vailla minkäänlaista kykyä oivaltaa sitä tosiasiaa, että ajatussarjoilla on omat edellytyksensä ja omat johtopäätöksensä. Tällainen juureton ajatteleminen voi levollisesti sulattaa jyrkimmätkin ristiriidat, se voi esim. tieteellisessä käsittelyssä arvostaa ihmisen mahdollisimman alas, asettaa hänet melkeinpä eläinten tasolle ja samalla käytännöllisessä elämässä, valtiossa ja yhteiskunnassa haaveilla ihmisen ylevyydestä ja arvosta ja kohottaa nämä toiminnan johtaviksi periaatteiksi. Onnellinen on tällöin myöskin se henkisesti havaintokyvytön, joka löytää tyydytyksensä pelkistä kaavoista. Hän voi intoilla sellaisten abstraktisten aatteiden puolesta kuin järki ja vapaus, edistys ja kehitys, immanenssi ja monismi j.n.e. pyrkimättä kaavoista elähyttävään sisällykseen ja tämän sisällyksen oikeutusta toteennäyttämättä.

Mutta kaikki tällaiset yksityisten apukeinot ovat epäilemättä vaurioita ihmiskunnalle, sen on mahdotonta antautua tässä uhkaavan tuhon valtaan. Se on mahdotonta eritoten silloin, kun herää kysymys, eikö ihmisellä keskellä maailmankaikkeuden yhteyttä ole oma erikoinen asemansa ja erikoinen tehtävänsä, eivätkö hänen elämänsä kysymykset ulotu yläpuolelle hänen omakohtaisen onnensa ja mielihyvänsä, eikö hänen, eikö jokaisen yksityisen ihmisen hartioilla lepää myös edesvastuu, jota hän ei voi ajanpitkään luotansa lykätä. Tällaiset kysymykset eivät voi nousta ihmisen tuntematta itseänsä aivan epävarmaksi suuren maailman edessä ja hänen oman olemuksensa herättämättä hänessä vaikeita probleemeja ja ristiriitoja. Kun kerran nämä kysymykset heräävät, niin ne voivat kasvaa lumivyöryn tavoin ja käydä yli muiden vallitsevaksi pääasiaksi, ja näin voi tapahtua täydellinen muutos sekä mielialassa että harrastuksissa. " [5][6]


"Myöskin se on otettava huomioon, että, joskin nykyaika jälleen antaa uskonnolle suuremman arvon, se kuitenkin samalla on sangen vähän selvillä uskonnon varsinaisesta sisällyksestä ja osoittaa hajaannusta aivan vastakkaisiin suuntiin. Toiset tahtovat uskontoa, joka ensi sijassa on luonteeltaan mietiskelevä ja taiteen vaatimuksia tyydyttävä, uskontoa, joka kykenee vapauttamaan ihmisen hänen mitättömyydestään ja viheliäisestä arkipäiväisyydestänsä, kohottamaan hänet äärettömään maailmanelämään ja aavistuksissamme ja tunnelmissamme antaa meidän tuta maailmankaikkeuden salaisuuksia kätkevää syvyyttä ja mikäli mahdollista sen kauneutta; toiset panevat enemmän painoa uskonnon eetilliseen merkitykseen, he vaativat uskontoa, joka tarjoaisi ihmiselle pelastuksen oman sielun sietämättömästä rikkinäisyydestä, vapautuksen syyllisyydestä ja hädästä ja avaisi hänelle uuden puhtaamman elämän. Tällaiset käsitykset esiintyvät aivan sekaisin ja selvittämättöminä sisäkkäin. Voisiko tällainen sekaannus voittaa olemassaolokulttuurin ja tarjota elämälle lujan pohjan?

Näin siis olemme täydellisen neuvottomuuden kiusallisessa tilassa: pelkkä olemassaolokulttuuri riistää elämältä kaiken tarkoituksen, palaaminen takaisin vanhempiin elämänmuotoihin on mahdoton, mutta mahdotonta on myöskin kokonansa luopua vaatimasta elämällemme tarkoitusta ja arvoa. Kuinka juuri meidän aikamme on mahdoton tyynin mielin hyväksyä tällaista asiaintilaa, sen osoittaa pikaisinkin silmäys elämän nykyiseen kulkuun." [7]


Lähteet

muokkaa
  1. https://www.nobelprize.org/prizes/literature/1908/summary/
  2. http://www.lonnrot.net/etext.html#Eucken
  3. http://www.lonnrot.net/etext.html#Eucken
  4. ELÄMÄN TARKOITUS JA ARVO Kirj. Rudolf Eucken Suom. Lauri Hendell Helsingissä, Kustannusosakeyhtiö Otava, 1910.
  5. http://www.lonnrot.net/etext.html#Eucken
  6. ELÄMÄN TARKOITUS JA ARVO Kirj. Rudolf Eucken Suom. Lauri Hendell Helsingissä, Kustannusosakeyhtiö Otava, 1910.
  7. http://www.lonnrot.net/etext.html#Eucken